Keleen lääkärit

Seuraa 
Viestejä47
Liittynyt15.6.2005

On kyllä lopullisesti mennyt usko noihin. Nuorempana sanoi kerran kun valittelin pahoja mahakipuja, että on vain ilmavaivoja. Seuraavana päivänä mentiinkin ambulanssilla sairaalaan, kun umpilisäke oli räjähtämispisteessä. Eipä ole tuon jälkeen tullut pahemmin sitten tultua käytyä, kun olen aikasta terve, pari kertaa vuodessa korkeintaan. Eikä ikinä ole ollut hyötyä, aina on vain buranaa tai lepoa toitotettu (no onhan ne sitten lopulta tosiaan loppuneet ne oireet). Nykyään sitten sinnittelenkin mahdollisimman pitkään, ettei tarvitse mennä turhaa tuomiota mennä kuulemaan. Nyt sitten kaksi viikkoa sitten menin työterveyslääkärille, kun alamahan oikealle puolelle oli kolmisen viikkoa ollut kipuja ja pahaa oloa ja lievää unettomuutta esiintyi ja vähäistä päänsärkyä ja muuta pientä. Noh, lääkärille sitten (soitin torstaina, pääsin tiistaina käynnille). Lääkäri sitten tunnusteli hieman mahaa ja pisti verikokeisiin. Verikokeen tulokset sitten sain tietää seuraavana tiistaina ja eipä näkynyt mitään. Kysyin sitten, että kaippasitä lisätutkimuksia tehtäisiin kun vaiva on jatkunut. Laitetaan kuulemma "seurantaan" ja minun pitää tulla uudestaan, mikäli "vaivat jatkuvat". Kappas, enpä osannutkaan odottaa tälläistä... No tuosta on nyt kaksi viikkoa kulunut ja VAIVAT JATKUVAT ja entistä pahempina. Nyt sitten pistelee jokapaikkaan, päätä särkee yhä useammin, verenpaine on noussut (mittaan päivittäin ihan muuten vaan), mahaan sattuu, lihakset kramppailee välillä ja VITUTTAA NIIN *******STI! Eilen soitin sinne ja maanantaina kuulemma pääsen käymään. Ja jumalauta jos se *******en puoskari ei löydä mitään, niin sanon kyllä muutaman valitun sanan ja saatan turvautua nyrkkiin. Kiitos, että sain avautua.

Kommentit (3)

Vierailija

Tässä maassa on kuules lääkäreistä pulaa, ja pitkät jonot lisäksi.
Tietenkin, jos lääkäri ihan tyhmiä puhuu, niin kanattaa vaihtaa sitä lääkäriä.

Vierailija

Kannattaa pysyä tiukkana jos tietää olevansa sairas. Niiden on pakko tehdä jotain, sen takia niillä on se vakanssi.

Tep
Seuraa 
Viestejä827
Liittynyt16.3.2005

Leikattiinko se umpisuoli muinoin pois? Meinaan vaan, että oikealla siinä lonkkaluun vieressä se umpisuoli tuntuu.
Muuten, ei se homma etene lääkäriä lyömällä (vaikka v.......n) Pitää vaatia päästä johonkin jatkotutkimuksiin, jollei se lääkäri hommasta mitään ymmärrä. Mitä tyhmempi se lääkäri on sen helpommin se menee hakaukseen.

Uusimmat

Suosituimmat