Sivut

Kommentit (68)

Minijehova
Seuraa 
Viestejä11907

JepajeeMerlinmikälie kirjoitti:
Minijehova kirjoitti:
JepajeeMerlinmikälie kirjoitti:
Uittu te ootte sekasi. Teiniäitejä...

Olen huomannut kyllä, että olet näissä asioissa huomattavan pihalla. Sinulla ei ole mitään käsitystä kasvatuksesta, koska sinua ei ole kasvatettu, etkä ole itse päässyt siihen paneutumaan.

Noin fysiologisesti teini-ikä on se kaikista oikein aika saada ensimmäinen lapsi. Sukukypsyyden saavuttamisella on biologinen tarkoituksensa ja voin vakuuttaa ettei se ole lykätä raskaaksi tulemistaan hormonivalmisteilla 25 seuraavaa vuotta.

Uitun vuoto ei tosiaan merkitse minulle juurikaan mitään.

Etkä siksi osaa ajatella sellaista mahdollisuutta, että niille joita se koskee, sillä voi olla merkitystä. Ainoastaan äidille sillä raskauden runtelemalla kropalla on merkitystä. Toki myös lapselleen, koska se vaikuttaa suhtautumiseen.

Tyypillinen sosiopaatti.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Minijehova
Seuraa 
Viestejä11907

JepajeeMerlinmikälie kirjoitti:
Minijehova kirjoitti:
JepajeeMerlinmikälie kirjoitti:
Menkää tytöt kouluun tai Minijehova panee teidät paksuiksi. Siinähän sitten 40 korvilla alatte suunnittelemaan mitä sitä elämällään tekisi.

Sen isänkin olisi toivottavaa olla yhtä nuori. Ei aikuinen mies sovi myöskään tuoreeksi vanhemmaksi, koska on ihan liian valmis ihmisenä. 40-vuotias on surullisen vanha ensi-isyyteen. Tuossa asiassa ei ole sukupuolissa juurikaan eroja.

Sinulle on täysin mahdotonta käsittää, että kyse on yhteiskunnallisesti hyvin merkittävästä asiasta.

Kaikki sinussa kulminoituu himoon, joka kohdistuu nuoriin tyttöihin ja siitä häpeästä purat tässä muodossa pahaa oloasi.  :)

Kuka se taas puhuu pikkutyttöjen panemisesta?

Sinä ja vain sinä. Lue ylös niin huomaat näin olevan.

Toki puhut itsestäsi MJ-heijasteisesti, mutta itsestäsi tuossa ainoastaan puhut. Miten edes voisit muiden puolesta puhua.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Brainwashed
Seuraa 
Viestejä11751

Minijehova kirjoitti:
Olen jo jonkun aikaa suunnitellut vastaavani tuossakin esitettyihin pointteihin tyhjentävästi; motivaatorinani Toopen fantasiat ensisynnyttävistä mummoikäisistä.

Kasvanut ensisynnytysikä lienee suurin yksittäinen tekijä maailman henkisessä epäkypsyydessä.

Vanhemmuuden muutoksista ollaan kyllä puhuttu, mutta kukaan muu ei näytä löytävän syytä siihen. Minä uskon sen löytäneeni.

30-40-vuotias ensisynnyttäjä on liian valmis ihminen hoitamaan vauvaa ja 12 vuotta tuosta aivan liian vanha kasvattamaan nuorta. Noiden kahden maailmoissa ei ole mitään yhtymäkohtia, joten kaikki tuntuu molemmista käsittämättömältä.

Vanhemman kuuluu kasvaa aikuiseksi lapsensa kanssa ja ohjaamana. Aidosti toimiva äiti-tytärsuhde tai isä-poikasuhde lienee helpoin rakentaa mahdollisimman pienelle ikäerolle. Optimi voisi olla niin, että kun ensimmäinen lapsi on 15-vuotias, niin vanhemmilla olisi ikää tuplasti tuo. Tuossa ikäero ei tekisi vanhempi-lapsisuhdetta automaattisesti toimimattomaksi, joten nuorella olisi vähemmän syytä kapinoimiseen. Myös vanhemmille jäisi tuossa mallissa 50-80 vuotta omaa aikaa toteuttaa itseään ja kypsyä oikeaksi aikuiseksi, joten ei olisi syytä olla loppuelämää katkera lapselleen parhaiden vuosiensa varastamisesta.

Vauva ei tarvitse hoitajakseen mitään kypsää aikuista, sillä vauvalle riittää tissi suuhun ja raikasta ilmaa ajoittain. Kasvava lapsi tarvitsee jo enemmän aikuista ohjausta, mutta vanhemman kypsyminen lopulliseksi itsekseen tuskin tuossa auttaa. Nuoren kohdalla valmiina olemisesta on jo suoranaista haittaa monien kohdalla, koska sukupolvien välinen ymmärrys ei kata riittävän suurta ikäeroa.

15-vuotiaalla äidillä aivojen plastisuus vain auttaa lapsen kasvatuksessa ja hoidossa. Samaten oppimiskyky ja energiataso vastaavat lapsen vastaavia paremmin.

Nythän trendi on sellainen, että opetellaan kasvattajaksi ennen lapsen saamista ja kaikki muukin elämässä pitäisi olla melko valmista. Tuo malli ei vain toimi, sillä vanhoja vanhempia wituttaa kun lapsi mullistaa sen valmiin elämän. Ei ne sano että se wituttaa, mutta kokevat niin. Tuo aiheuttaa vakavia ongelmia lapselle, vanhemmalle ja noiden suhteelle.

Piti kirjoittaa ptkästi aiheesta, mutta tämäkin venähti, joten skipataan myöhempään.  :)

Vittu mitä paskaa, taas, ja ihan omasta päästäsi, kuten tavallista.

Minijehova
Seuraa 
Viestejä11907

JepajeeMerlinmikälie kirjoitti:
Menkää tytöt kouluun tai Minijehova panee teidät paksuiksi. Siinähän sitten 40 korvilla alatte suunnittelemaan mitä sitä elämällään tekisi.

Kovin on henkilökohtaisen tuntuinen tatsi näissä jutuissasi taas. Itse asiaan ei olut mitään annettavaa, joten ihan ymmärrettävä ratkaisu.  :)

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Minijehova
Seuraa 
Viestejä11907

Brainwashed kirjoitti:
Minijehova kirjoitti:
Olen jo jonkun aikaa suunnitellut vastaavani tuossakin esitettyihin pointteihin tyhjentävästi; motivaatorinani Toopen fantasiat ensisynnyttävistä mummoikäisistä.

Kasvanut ensisynnytysikä lienee suurin yksittäinen tekijä maailman henkisessä epäkypsyydessä.

Vanhemmuuden muutoksista ollaan kyllä puhuttu, mutta kukaan muu ei näytä löytävän syytä siihen. Minä uskon sen löytäneeni.

30-40-vuotias ensisynnyttäjä on liian valmis ihminen hoitamaan vauvaa ja 12 vuotta tuosta aivan liian vanha kasvattamaan nuorta. Noiden kahden maailmoissa ei ole mitään yhtymäkohtia, joten kaikki tuntuu molemmista käsittämättömältä.

Vanhemman kuuluu kasvaa aikuiseksi lapsensa kanssa ja ohjaamana. Aidosti toimiva äiti-tytärsuhde tai isä-poikasuhde lienee helpoin rakentaa mahdollisimman pienelle ikäerolle. Optimi voisi olla niin, että kun ensimmäinen lapsi on 15-vuotias, niin vanhemmilla olisi ikää tuplasti tuo. Tuossa ikäero ei tekisi vanhempi-lapsisuhdetta automaattisesti toimimattomaksi, joten nuorella olisi vähemmän syytä kapinoimiseen. Myös vanhemmille jäisi tuossa mallissa 50-80 vuotta omaa aikaa toteuttaa itseään ja kypsyä oikeaksi aikuiseksi, joten ei olisi syytä olla loppuelämää katkera lapselleen parhaiden vuosiensa varastamisesta.

Vauva ei tarvitse hoitajakseen mitään kypsää aikuista, sillä vauvalle riittää tissi suuhun ja raikasta ilmaa ajoittain. Kasvava lapsi tarvitsee jo enemmän aikuista ohjausta, mutta vanhemman kypsyminen lopulliseksi itsekseen tuskin tuossa auttaa. Nuoren kohdalla valmiina olemisesta on jo suoranaista haittaa monien kohdalla, koska sukupolvien välinen ymmärrys ei kata riittävän suurta ikäeroa.

15-vuotiaalla äidillä aivojen plastisuus vain auttaa lapsen kasvatuksessa ja hoidossa. Samaten oppimiskyky ja energiataso vastaavat lapsen vastaavia paremmin.

Nythän trendi on sellainen, että opetellaan kasvattajaksi ennen lapsen saamista ja kaikki muukin elämässä pitäisi olla melko valmista. Tuo malli ei vain toimi, sillä vanhoja vanhempia wituttaa kun lapsi mullistaa sen valmiin elämän. Ei ne sano että se wituttaa, mutta kokevat niin. Tuo aiheuttaa vakavia ongelmia lapselle, vanhemmalle ja noiden suhteelle.

Piti kirjoittaa ptkästi aiheesta, mutta tämäkin venähti, joten skipataan myöhempään.  :)

Vittu mitä paskaa, taas, ja ihan omasta päästäsi, kuten tavallista.

Puhdasta biologiaa, kuten yleensä.

Argumenttisi oli tasosi mukainen. Jatka ihmeessä valitsemallasi linjalla.

JepajeeMerlinmikälie
Seuraa 
Viestejä4720

Minijehova kirjoitti:
JepajeeMerlinmikälie kirjoitti:
Minijehova kirjoitti:
JepajeeMerlinmikälie kirjoitti:
Uittu te ootte sekasi. Teiniäitejä...

Olen huomannut kyllä, että olet näissä asioissa huomattavan pihalla. Sinulla ei ole mitään käsitystä kasvatuksesta, koska sinua ei ole kasvatettu, etkä ole itse päässyt siihen paneutumaan.

Noin fysiologisesti teini-ikä on se kaikista oikein aika saada ensimmäinen lapsi. Sukukypsyyden saavuttamisella on biologinen tarkoituksensa ja voin vakuuttaa ettei se ole lykätä raskaaksi tulemistaan hormonivalmisteilla 25 seuraavaa vuotta.

Uitun vuoto ei tosiaan merkitse minulle juurikaan mitään.

Etkä siksi osaa ajatella sellaista mahdollisuutta, että niille joita se koskee, sillä voi olla merkitystä. Ainoastaan äidille sillä raskauden runtelemalla kropalla on merkitystä. Toki myös lapselleen, koska se vaikuttaa suhtautumiseen.

Tyypillinen sosiopaatti.

Okei.

Minijehova kysyttäessä monta ihmistä on kuollut hänen myymiinsä huumeisiin: "Viisi kaveria ja toistakymmentä tuntematonta ihan noin vähintään. En minä elättele mitään kuvitelmia tekojeni seurauksista. Kuolemantuottamukseen tai tappoon asti nuo eivät onneksi taivu, mutta kontollani ehdottomasti ovat kaikki."
Määrän voi kuulema tuplata. Mutta ei se mitään kun "rapatessa roiskuu".
https://www.tiede.fi/comment/2661957#comment-2661957

Minijehova
Seuraa 
Viestejä11907

Brainwashed kirjoitti:
Minijehova kirjoitti:
Olen jo jonkun aikaa suunnitellut vastaavani tuossakin esitettyihin pointteihin tyhjentävästi; motivaatorinani Toopen fantasiat ensisynnyttävistä mummoikäisistä.

Kasvanut ensisynnytysikä lienee suurin yksittäinen tekijä maailman henkisessä epäkypsyydessä.

Vanhemmuuden muutoksista ollaan kyllä puhuttu, mutta kukaan muu ei näytä löytävän syytä siihen. Minä uskon sen löytäneeni.

30-40-vuotias ensisynnyttäjä on liian valmis ihminen hoitamaan vauvaa ja 12 vuotta tuosta aivan liian vanha kasvattamaan nuorta. Noiden kahden maailmoissa ei ole mitään yhtymäkohtia, joten kaikki tuntuu molemmista käsittämättömältä.

Vanhemman kuuluu kasvaa aikuiseksi lapsensa kanssa ja ohjaamana. Aidosti toimiva äiti-tytärsuhde tai isä-poikasuhde lienee helpoin rakentaa mahdollisimman pienelle ikäerolle. Optimi voisi olla niin, että kun ensimmäinen lapsi on 15-vuotias, niin vanhemmilla olisi ikää tuplasti tuo. Tuossa ikäero ei tekisi vanhempi-lapsisuhdetta automaattisesti toimimattomaksi, joten nuorella olisi vähemmän syytä kapinoimiseen. Myös vanhemmille jäisi tuossa mallissa 50-80 vuotta omaa aikaa toteuttaa itseään ja kypsyä oikeaksi aikuiseksi, joten ei olisi syytä olla loppuelämää katkera lapselleen parhaiden vuosiensa varastamisesta.

Vauva ei tarvitse hoitajakseen mitään kypsää aikuista, sillä vauvalle riittää tissi suuhun ja raikasta ilmaa ajoittain. Kasvava lapsi tarvitsee jo enemmän aikuista ohjausta, mutta vanhemman kypsyminen lopulliseksi itsekseen tuskin tuossa auttaa. Nuoren kohdalla valmiina olemisesta on jo suoranaista haittaa monien kohdalla, koska sukupolvien välinen ymmärrys ei kata riittävän suurta ikäeroa.

15-vuotiaalla äidillä aivojen plastisuus vain auttaa lapsen kasvatuksessa ja hoidossa. Samaten oppimiskyky ja energiataso vastaavat lapsen vastaavia paremmin.

Nythän trendi on sellainen, että opetellaan kasvattajaksi ennen lapsen saamista ja kaikki muukin elämässä pitäisi olla melko valmista. Tuo malli ei vain toimi, sillä vanhoja vanhempia wituttaa kun lapsi mullistaa sen valmiin elämän. Ei ne sano että se wituttaa, mutta kokevat niin. Tuo aiheuttaa vakavia ongelmia lapselle, vanhemmalle ja noiden suhteelle.

Piti kirjoittaa ptkästi aiheesta, mutta tämäkin venähti, joten skipataan myöhempään.  :)

Vittu mitä paskaa, taas, ja ihan omasta päästäsi, kuten tavallista.

Oletko koskaan uskaltautunut analysoimaan miksi vietät päiväsi mieluummin rasvamontussa kuin tyttäriesi kanssa? Tuskin.  ;)

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Brainwashed
Seuraa 
Viestejä11751

Minijehova kirjoitti:
Brainwashed kirjoitti:
Minijehova kirjoitti:
Olen jo jonkun aikaa suunnitellut vastaavani tuossakin esitettyihin pointteihin tyhjentävästi; motivaatorinani Toopen fantasiat ensisynnyttävistä mummoikäisistä.

Kasvanut ensisynnytysikä lienee suurin yksittäinen tekijä maailman henkisessä epäkypsyydessä.

Vanhemmuuden muutoksista ollaan kyllä puhuttu, mutta kukaan muu ei näytä löytävän syytä siihen. Minä uskon sen löytäneeni.

30-40-vuotias ensisynnyttäjä on liian valmis ihminen hoitamaan vauvaa ja 12 vuotta tuosta aivan liian vanha kasvattamaan nuorta. Noiden kahden maailmoissa ei ole mitään yhtymäkohtia, joten kaikki tuntuu molemmista käsittämättömältä.

Vanhemman kuuluu kasvaa aikuiseksi lapsensa kanssa ja ohjaamana. Aidosti toimiva äiti-tytärsuhde tai isä-poikasuhde lienee helpoin rakentaa mahdollisimman pienelle ikäerolle. Optimi voisi olla niin, että kun ensimmäinen lapsi on 15-vuotias, niin vanhemmilla olisi ikää tuplasti tuo. Tuossa ikäero ei tekisi vanhempi-lapsisuhdetta automaattisesti toimimattomaksi, joten nuorella olisi vähemmän syytä kapinoimiseen. Myös vanhemmille jäisi tuossa mallissa 50-80 vuotta omaa aikaa toteuttaa itseään ja kypsyä oikeaksi aikuiseksi, joten ei olisi syytä olla loppuelämää katkera lapselleen parhaiden vuosiensa varastamisesta.

Vauva ei tarvitse hoitajakseen mitään kypsää aikuista, sillä vauvalle riittää tissi suuhun ja raikasta ilmaa ajoittain. Kasvava lapsi tarvitsee jo enemmän aikuista ohjausta, mutta vanhemman kypsyminen lopulliseksi itsekseen tuskin tuossa auttaa. Nuoren kohdalla valmiina olemisesta on jo suoranaista haittaa monien kohdalla, koska sukupolvien välinen ymmärrys ei kata riittävän suurta ikäeroa.

15-vuotiaalla äidillä aivojen plastisuus vain auttaa lapsen kasvatuksessa ja hoidossa. Samaten oppimiskyky ja energiataso vastaavat lapsen vastaavia paremmin.

Nythän trendi on sellainen, että opetellaan kasvattajaksi ennen lapsen saamista ja kaikki muukin elämässä pitäisi olla melko valmista. Tuo malli ei vain toimi, sillä vanhoja vanhempia wituttaa kun lapsi mullistaa sen valmiin elämän. Ei ne sano että se wituttaa, mutta kokevat niin. Tuo aiheuttaa vakavia ongelmia lapselle, vanhemmalle ja noiden suhteelle.

Piti kirjoittaa ptkästi aiheesta, mutta tämäkin venähti, joten skipataan myöhempään.  :)

Vittu mitä paskaa, taas, ja ihan omasta päästäsi, kuten tavallista.

Puhdasta biologiaa, kuten yleensä.

Argumenttisi oli tasosi mukainen. Jatka ihmeessä valitsemallasi linjalla.

Itse asiassa sinä olet tyyppiesimerkki absurduksesta.

Taas onelineri lyömättömillä perusteilla.

Kuusuhteesi taas tekee sinusta malliesimerkin tuollaisesta huomattavan monen mielestä.

Ja luulen tuota suomeksi taivutettavan muodolla "absurdiuksesta". Varma en toki ole.

Kyse ei ole nyt minusta, sillä minä tiedostan että olen hyvinkin vajavainen mitä tulee esim. lasten kasvatukseen ja kaikkeen siihen liittyvään, ja siksi pyrin aktiivisesti minimoimaan mahd. huonoa ifluenssiäni sen suhteen, kun sinä taasen selvästikin luulet tietäväsi esim. gastronomiasta kaiken kokkikolmosen ja Väiskin K-kaupan väsäämän ruokaohjekirjan luettuasi, oikea klassinen dunning-kruger esimerkkitapaus siis, ja siksi sinä aiheutat lapsellesi enemmän hallaa omilla ”kasvatusmetodeillasi” kuin mitä minä teen omilleni oikeastaan tekemättä mitään.

MooM
Seuraa 
Viestejä8398

Absurdus on latinassa adjektiivi (absurdi), absurdius taas adverbi komparatiivimuodossa (absurdimmin suomeksi)

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

Minijehova
Seuraa 
Viestejä11907

Brainwashed kirjoitti:
Minijehova kirjoitti:
Brainwashed kirjoitti:
Minijehova kirjoitti:
Olen jo jonkun aikaa suunnitellut vastaavani tuossakin esitettyihin pointteihin tyhjentävästi; motivaatorinani Toopen fantasiat ensisynnyttävistä mummoikäisistä.

Kasvanut ensisynnytysikä lienee suurin yksittäinen tekijä maailman henkisessä epäkypsyydessä.

Vanhemmuuden muutoksista ollaan kyllä puhuttu, mutta kukaan muu ei näytä löytävän syytä siihen. Minä uskon sen löytäneeni.

30-40-vuotias ensisynnyttäjä on liian valmis ihminen hoitamaan vauvaa ja 12 vuotta tuosta aivan liian vanha kasvattamaan nuorta. Noiden kahden maailmoissa ei ole mitään yhtymäkohtia, joten kaikki tuntuu molemmista käsittämättömältä.

Vanhemman kuuluu kasvaa aikuiseksi lapsensa kanssa ja ohjaamana. Aidosti toimiva äiti-tytärsuhde tai isä-poikasuhde lienee helpoin rakentaa mahdollisimman pienelle ikäerolle. Optimi voisi olla niin, että kun ensimmäinen lapsi on 15-vuotias, niin vanhemmilla olisi ikää tuplasti tuo. Tuossa ikäero ei tekisi vanhempi-lapsisuhdetta automaattisesti toimimattomaksi, joten nuorella olisi vähemmän syytä kapinoimiseen. Myös vanhemmille jäisi tuossa mallissa 50-80 vuotta omaa aikaa toteuttaa itseään ja kypsyä oikeaksi aikuiseksi, joten ei olisi syytä olla loppuelämää katkera lapselleen parhaiden vuosiensa varastamisesta.

Vauva ei tarvitse hoitajakseen mitään kypsää aikuista, sillä vauvalle riittää tissi suuhun ja raikasta ilmaa ajoittain. Kasvava lapsi tarvitsee jo enemmän aikuista ohjausta, mutta vanhemman kypsyminen lopulliseksi itsekseen tuskin tuossa auttaa. Nuoren kohdalla valmiina olemisesta on jo suoranaista haittaa monien kohdalla, koska sukupolvien välinen ymmärrys ei kata riittävän suurta ikäeroa.

15-vuotiaalla äidillä aivojen plastisuus vain auttaa lapsen kasvatuksessa ja hoidossa. Samaten oppimiskyky ja energiataso vastaavat lapsen vastaavia paremmin.

Nythän trendi on sellainen, että opetellaan kasvattajaksi ennen lapsen saamista ja kaikki muukin elämässä pitäisi olla melko valmista. Tuo malli ei vain toimi, sillä vanhoja vanhempia wituttaa kun lapsi mullistaa sen valmiin elämän. Ei ne sano että se wituttaa, mutta kokevat niin. Tuo aiheuttaa vakavia ongelmia lapselle, vanhemmalle ja noiden suhteelle.

Piti kirjoittaa ptkästi aiheesta, mutta tämäkin venähti, joten skipataan myöhempään.  :)

Vittu mitä paskaa, taas, ja ihan omasta päästäsi, kuten tavallista.

Oletko koskaan uskaltautunut analysoimaan miksi vietät päiväsi mieluummin rasvamontussa kuin tyttäriesi kanssa? Tuskin.  ;)

Kyse ei ole nyt minusta, sillä minä tiedostan että olen hyvinkin vajavainen mitä tulee esim. lasten kasvatukseen ja kaikkeen siihen liittyvään, ja siksi pyrin aktiivisesti minimoimaan mahd. huonoa ifluenssiäni sen suhteen, kun sinä taasen selvästikin luulet tietäväsi esim. gastronomiasta kaiken kokkikolmosen ja Väiskin K-kaupan väsäämän ruokaohjekirjan luettuasi, oikea klassinen dunning-kruger esimerkkitapaus siis, ja siksi sinä aiheutat lapsellesi enemmän hallaa omilla ”kasvatusmetodeillasi” kuin mitä minä teen omilleni oikeastaan tekemättä mitään.

Vai niin.

Kyse taitaa olla siitä, että sinun tietotasosi ei riitä käsittämään minun tietotasoni syvyyttä.

Säästyt monelta harmilta kun vain skippaat kaikki yli kaksiriviset tuotokseni. Jos pää ei anna myöden ymmärtämään miten on teknisesti mahdollista matkustaa kuuhun, niin ei se pää anna myöden vaikeammissakaan asioissa. :)

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat