Seuraa 
Viestejä5019

Vaikea uskoa mutta juhannuksen aikoihin 2009 kirjauduin tänne kun en enää kestänyt pelkästään lukea, vaan piti myös päästä osallistumaan.

Pari palstauudistusta ei vielä ole kyennyt tätä foorumia nitistämään joten siltä puolelta näyttää hyvältä. Ehkä halu keskustella on oletettuakin suurempaa - keskusteluhalu voi olla väärä valinta, parempi voisi olla omien päähänpinttymien esiintuonnin halu tai halu edes jossain päästä sanomaan mitä oikeasti ajattelee.

Olin melkein viisi vuotta poissa mutta taas tuli pakottava tarve tulla esiin. Pientä paranemista on taas näkyvissä palstakirjoittelussa, pitkän synkän jakson jälkeen. Aika hoitaa.

Yleinen mielipide on aina väärässä.

Kommentit (4)

Japetus
Seuraa 
Viestejä12478

ROOSTER kirjoitti:

Niin muuten minäkin. 10 vuotta sitten juuri tänään. Oli monin puolin auvoisampi paikka tämä palsta silloin. Sittemmin sissisotaa käyvä moderointi ja tuhopoltettu softa ovat riuduttaneet foorumin aika kuivakkaan kuntoon. Täällä sitä kuitenkin yhä potkitaan, faute de mieux. Taidan soittaa Joutsenlaulun ja hypätä järveen.

Olli S. paljastaa salaisuutensa: "Mä puhun tahallani ristiin, että Japetus saisi oikeita aiheita syyttää mua."
Sääpeikolla leikkaa: "No ihmisen vaikutus ei ole alle 50% ja ei ole alle 50%... eiköhän se olisi silloin 50-50 suurimman osan mukaan papereista... näin nopeasti pääteltynä"
Keijona ymmärtää naisia: "Onkohan sellaista munasolua edes olemassa ? Onko joku nähnyt sellaisen?"

ROOSTER
Seuraa 
Viestejä5019

Japetus kirjoitti:

Onnittelut ikätoverille. Oikeastaan olen hiukan kade sinulle viesteistäsi, ne ovat aika osuvia ja sattuvat varmaan kipeästi kohteisiinsa. Useimmiten vastapooli ikäänkuin lyttääntyy argumentointisi alle.

Samaa mieltä myös palstasta. Toivotaan, että tämä vielä nousee kuin Feniks-lintu vaikka liekin- ja paskanheittäjät tekevät parhaansa tuhotakseen tämän alunperin niin kauniin luomuksen.

Yleinen mielipide on aina väärässä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Täällä kävi vuodenvaihteessa hienoinen toivonpuuska. Ylläpito kyseli parannusehdotuksia, ja ainakin muokkaustoimintoa yritettiin palauttaa. Toimivaksi asti sitä ei kuitenkaan ikinä saatu, ja nyt koko hanke näyttää taas haudatun ahtojäihin. Ilmeisesti viime kerrasta otettiin opiksi ja todettiin, että jatkossa ei kannata yrittääkään. Tässä on pienenä nostalgiatrippiniä kuva sivustosta liittymisemme aikoihin:

https://web.archive.org/web/20090730232844/http://www.tiede.fi/ 

🎵... ja Kekkonen ministeri vain.🎵

Olli S. paljastaa salaisuutensa: "Mä puhun tahallani ristiin, että Japetus saisi oikeita aiheita syyttää mua."
Sääpeikolla leikkaa: "No ihmisen vaikutus ei ole alle 50% ja ei ole alle 50%... eiköhän se olisi silloin 50-50 suurimman osan mukaan papereista... näin nopeasti pääteltynä"
Keijona ymmärtää naisia: "Onkohan sellaista munasolua edes olemassa ? Onko joku nähnyt sellaisen?"

Keijona
Seuraa 
Viestejä15322

Lainaus:
Vaikea uskoa mutta juhannuksen aikoihin 2009 kirjauduin tänne kun en enää kestänyt pelkästään lukea, vaan piti myös päästä osallistumaan.

Pari palstauudistusta ei vielä ole kyennyt tätä foorumia nitistämään joten siltä puolelta näyttää hyvältä. Ehkä halu keskustella on oletettuakin suurempaa - keskusteluhalu voi olla väärä valinta, parempi voisi olla omien päähänpinttymien esiintuonnin halu tai halu edes jossain päästä sanomaan mitä oikeasti ajattelee.

Olin melkein viisi vuotta poissa mutta taas tuli pakottava tarve tulla esiin. Pientä paranemista on taas näkyvissä palstakirjoittelussa, pitkän synkän jakson jälkeen. Aika hoitaa.

Se minkä paranemiseksi kokee on sellainen henkilökohtainen perspektiivi asia ja mutu.  Tietysti  jos henkilökohtaisita tunteistaan kertomisen katsoo olevan hyvä asia niin  joo, sehän toki lisääntynyt. 

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat