Sivut

Kommentit (42)

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä9964

Ihmisen/ ihmisapinoiden evolutiivinen elinkaari on ollut ehkä noin parinsadan tuhannen vuoden mittainen - tarkkaa eriytymisaikaa ihmiseksi ei kukaan voi sanoa - evoluutio muutosohjelmissaan on hidas, hyvin hidas tai avaruudellisesti nopea - yllättäen.

Tuo molukkirapu on käsittämätön evoluution huippukonstruktio - 450 miljoonaa vuotta, joista varmaankin viimeiset parisataa miljoonaa vuotta jo hyvin pienin evolutiivisin muutoksin, jos muutoksin enää lainkaan. Molukki saattaa olla jo kehityksensä huipulla - se ei tarvitse rakennekäskyihin muutoksia, se on valmis - sinisine verineen.

Miten ihmisen tulo vaikuttimeksi - suurimmaksi (haitta)vaikuttajaksi, on muuttanut ympäristöä ja biodiversiteettiä, vaikka biosfäärillinen ihmiskuntabiomassa on lähes olematon koko muuhun eliö- ja oliopiiriin nähden.

Onko käynyt niin, että molukki on joutunut uudelleen evoluution käsittelyyn, kun ihmisvaikute jäytää tänään kaikkialla - ja koko muuhun biosfäärilliseen eliöiden monikirjoisuuteen nähden.

Mitä ilmeisimmin molukki oli jo sata miljoonaa vuotta sitten täysin sopeutunut ja lomittunut harmoniassaan kokonaiseliökuntaan. Entä me - ihmiset, miten on meidän lomittuminen ja sopeuma harmoniassaan? Millaisia olisimme parinsadan miljoonaan vuoden kuluttua?

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä9964

Bakteereja on "hyviä ja pahoja" (näkökulmastamme) - jopa elämällemme täysin välttämättömiä. Esimerkiksi vatsoissamme muhii varsinainen keitos - bakteerifauna, joka voi painaa kilonkin - se takaa elomme sulattaen coktailinansa syömämme ravinnon - melkoinen tuotekehityksen tulos evoluutiolta!

"Hyvien" bakteerien kombinaatiot ovat nyt osa huippututkimusta

Bakteerit ja niiden erilaiset kombinaatiot ovat merkittävin tapa nyt ja huomenna palauttamaan elinkelpoisuutta ”tuhoutuneille” maa-alueille. Suomessa on tehty aiheen osalta paljon tutkimustyötä, ja toimivia koettuja keinoja ja menetelmiä on saatavilla.

Osalle menetelmistä on olemassa patentti ja patentteja, jotka ovat nyt tämän esityksen pohjana löytää toimivia kokonaisratkaisuja erilaisiin ”maaperäsairauksiin”, jotka analysoidaan, koetestataan ja otetaan puhdistumisprosessiin, jossa maailman vanhimmille eliöille, bakteereille annetaan tehtävä –

”Puhdista maaperä luontaiseen olotilaan, jotta se voidaan merkitä terveeksi ja ottaa uudelleen hyötykäyttöön edistämään elämää ja biosfäärin monimuotoisuuuta – biodiversiteettiä".
...

Entä se "tylympi" puoli - meille itsekkäille luonnostamme erkaantuneille ihmisille, joille käsityksemme mukaan kuuluvat kaikki!

"Evoluutio ei katso vierestä". Tällä sopeumavalvojalla on käytössään koko elollinen biosfääri, jota se on kaitsenut jo pari miljardia vuotta. Evoluution voima on sen "software", joka on jostain säädetty - emme tiedä sitä. Sen me tiedämme, että bakteerit ja virukset ovat olleet "elollisen aikojen alusta" alkaen.

Ovatko nämä bakteerit, virukset ja jopa prionit evoluution "sotilaita", jotka vain odottavat "toimintakäskyä" ja millaista käskyä? Olisiko tasapainotuksen aika, jolloin raivataan "epäkelpoa" pois, kun evoluutio omalla hitaalla kellotaajudellaan aloittaa omat "toimenpiteensä"?

Evoluutiolla ei ole hyviä eikä pahoja bakteereita - kaikki ne ovat evoluution "lapsia", joita se polvesta toiseen vie eteenpäin, pitäen näin itseään "hengissä"!

Kts ~ https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006312088.html  - 

...

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä9964

Evoluutio säätää meitä kaikkia - katajasta sisiliskon kautta ihmisiin. Tuo meille mystinen evoluutio on operoinut sopeumaansa jo yli miljardi vuotta, ellei enemmänkin. Maailma on ollut pimeä aina öisin, lukuunottamatta kuun loistetta ja tähtien himmeää valoa - siis näin kerran vuorokaudessa on ollut säännöllisesti todella pimeää ilman ledejä ja hehkulamppuja.

Tuota kerran vuorokaudessa pimentymistä - oikeasti - on ollut elollisen aikakauden koko aikajanasta noin 99,999 prosenttia; lukuunottamatta pohjoisen ja etelän yöttömiä öitä, joita sattuu kaamoksen vastakohtana ja sitten tietystä itse kaamokset, joihin eliökunta on tottunut satojen miljoonien vuosien ajan.

Siis nykyinen valosaaste meidän kiihtyvässä kasvua kasvulle politiikassa on siirtänyt vuorokauden kestämään monin paikoin 24 tuntia kestäväksi valoisuudeksi. Eikä näin evoluutio huomattavan paljon hitaammalla kellotaajuudella ole ehtinyt sopeumineen tilanteen tasalle. On huomattavaa, että sopeuma koskee evoluution näkökulmasta kaikkia eliöitä - tosiaan sammalista, yökkösten kautta - vaikkapa jääkarhuihin.

Hyönteiset ovat yleisin eliöstö - määrältään ja erityisesti biomassaltaan. Kerrotaan, että muurahaiskoloniat ovat noin ihmiskunnan painoiset massaltaan - ja muurahaisten lisäksi on muutama satatuhatta muutakin "hyönteismaailmaan" luettavaa lajia, ja kaikista evoluutio pitää huolen.

Miksi ihminen ylläpitää valosaastetta? Siksi, että elämme jo 24/7 -taloudessa, joka on taas lähes mahdotonta muille lajeille ... tosin bakteerien ja viruksien ei tiedetä "nukkuvan"; vaikka nekin ovat evoluution ohjauksessa. Säätääkö ihminen omin tavoittein liiaksi ympäristöään, lienee totta ja vieläpä kiihtyvällä tavalla.

Olisiko aika hidastaa kellotaajuuttamme, ja koetettava löytää jokin harmonia meitä elättävän biosfäärin kanssa, johon ehdottoman tärkeänä tekijänä kuuluu biodiversiteetti, josta taas hyönteiset edustavat pisimpään esiintynyttä aikakautta - heti kasvikunnan jälkeen ... merien eliöstöä lukuunottamatta.

...

Liittyy Hesarin julkaisemaan juttuun. 

...

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

offmind
Seuraa 
Viestejä19234

Ilkka Luoma kirjoitti:
Siis nykyinen valosaaste meidän kiihtyvässä kasvua kasvulle politiikassa on siirtänyt vuorokauden kestämään monin paikoin 24 tuntia kestäväksi valoisuudeksi. Eikä näin evoluutio huomattavan paljon hitaammalla kellotaajuudella ole ehtinyt sopeumineen tilanteen tasalle. On huomattavaa, että sopeuma koskee evoluution näkökulmasta kaikkia eliöitä - tosiaan sammalista, yökkösten kautta - vaikkapa jääkarhuihin.

Joo jääkarhut eivät varmaan ole niinku yhtään sopeutuneet yöttömään yöhön. Tai suomalaisetkaan karhut koska nukkuvat koko kesän. Tai miten se nyt olikaan.
Ja varsinkin pohjoisessa asuvien ihmistenhän on todella vaikea kestää kesää ja sen 24 tuntista valoisuutta. Ehdottomasti poliitikkojen pitäisi ryhtyä tomeralla kädellä ryhtyä pohtimaan miten maapallon akseli saataisiin suoristettua.

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

ID10T
Seuraa 
Viestejä9034

Reifengas kirjoitti:
Evoluutio on kopiokone,

joka oppii virheistään.

Päämäärä on tuntematon.

Evoluutio on pikemminkin kopiokone, jonka lasilla on kahvitahroja, sormenjälkiä ja muuta suttua. Eräänlaisen tekoälynsä avulla se sitten yrittää päätellä, mitä suttujen alla pitäisi olla, onnistuen siinä välillä paremmin ja välillä huonommin, ja tästä syntyvät geenimutaatiot.

Minijehova
Seuraa 
Viestejä19025

ID10T kirjoitti:
Reifengas kirjoitti:
Evoluutio on kopiokone,

joka oppii virheistään.

Päämäärä on tuntematon.

Evoluutio on pikemminkin kopiokone, jonka lasilla on kahvitahroja, sormenjälkiä ja muuta suttua. Eräänlaisen tekoälynsä avulla se sitten yrittää päätellä, mitä suttujen alla pitäisi olla, onnistuen siinä välillä paremmin ja välillä huonommin, ja tästä syntyvät geenimutaatiot.

Tuo kuulostaa siltä kuin genomi pyrkisi pysymään muuttumattomana, mutta eihän se niin ole, vaan se nimenomaan pyrkii muutoksiin. Mutaatio on ruma nimi hyvälle sopeutumiselle.

Minusta tuo kuvaa epigenetiikkaa yhdessä yksilössä, ei lisääntymistä sukupolvenvaihdoksineen.

Perinnöllisyys olisi toteutettavissa muutossuojattuna, mutta se ei yksinkertaisesti kannata.

MJ

ID10T
Seuraa 
Viestejä9034

Minijehova kirjoitti:
ID10T kirjoitti:
Reifengas kirjoitti:
Evoluutio on kopiokone,

joka oppii virheistään.

Päämäärä on tuntematon.

Evoluutio on pikemminkin kopiokone, jonka lasilla on kahvitahroja, sormenjälkiä ja muuta suttua. Eräänlaisen tekoälynsä avulla se sitten yrittää päätellä, mitä suttujen alla pitäisi olla, onnistuen siinä välillä paremmin ja välillä huonommin, ja tästä syntyvät geenimutaatiot.

Tuo kuulostaa siltä kuin genomi pyrkisi pysymään muuttumattomana, mutta eihän se niin ole, vaan se nimenomaan pyrkii muutoksiin. Mutaatio on ruma nimi hyvälle sopeutumiselle.

Joo, ehkä noinkin, mutta muutospyrkimyksellä ei ole ennalta määrättyä suuntaa.

Minijehova
Seuraa 
Viestejä19025

ID10T kirjoitti:
Minijehova kirjoitti:
ID10T kirjoitti:
Reifengas kirjoitti:
Evoluutio on kopiokone,

joka oppii virheistään.

Päämäärä on tuntematon.

Evoluutio on pikemminkin kopiokone, jonka lasilla on kahvitahroja, sormenjälkiä ja muuta suttua. Eräänlaisen tekoälynsä avulla se sitten yrittää päätellä, mitä suttujen alla pitäisi olla, onnistuen siinä välillä paremmin ja välillä huonommin, ja tästä syntyvät geenimutaatiot.

Tuo kuulostaa siltä kuin genomi pyrkisi pysymään muuttumattomana, mutta eihän se niin ole, vaan se nimenomaan pyrkii muutoksiin. Mutaatio on ruma nimi hyvälle sopeutumiselle.

Joo, ehkä noinkin, mutta muutospyrkimyksellä ei ole ennalta määrättyä suuntaa.

Uusien ominaisuuksien kohdalla tuskin on mitään suuntaa tai targettia, mutta vanhojen ja unohdettujen ominaisuuksien kaivamisessa ja palauttamisessa voi selvä suunta tai tarkoitus olla.

Olen alkanut tutustumaan tarkemmin genomin toimintaan ja alan hiljalleen hahmottamaan miten vähän minä aihetta tunnen. Sama muuten koskee tiedettä, eli paljon on tuntematonta, josta vasta saadaan pientä esimakua ja osviittaa.

Esimerkiksi miRNA, siRNA, esiRNA ja hauskasti nimetty natsiRNA ovat pitkälti tuntemattomia tekijöitä, vaikka niistä jotain tiedetäänkin; kaikki vaikuttaa geenien ilmentymiseen suuntaan, toiseen tai molempiin.

MJ

Minijehova
Seuraa 
Viestejä19025

Sirtuiinien perheen (silent information regulator) seitsemän eri jäsentä ovat aitoja geenejä, jotka pakkaavat kolmemetrisen perimän eräänlaiseksi rullaksi, jonka rullaustapa ja muu myöhempi käsittely toimivat genomin ilmentymisen moderaattorina.

Systeemi informaation tallentamiseen ja käsittelyyn (ilmentymiseen, aktivoimiseen, vaimentamiseen, ajoittamiseen ja eri geenien kombottamiseen) on käsittämättömän huikea ja ihan ehdottomasti kontrolloitu tuhannella eri tavalla.

Tuolla on uskomaton määrä erilaista informaatiovaihtoa ensin löydettävänä, sitten tulkattavana ja lopulta manipuloitavana.

MJ

Minijehova
Seuraa 
Viestejä19025

Lisätään nyt vielä oleellinen yksityiskohta, eli ihmisen on noita vaikea tulkata, mutta koneoppimisella lienee siihen edellytyksiä.

Tuo lienee seuraava huikea mullistus lääketieteesä, eli kaikessa elävässä on tarvittavat itsekorjausmekanismit ihan jokaiseen ongelmaan, jotka meidän tarvitsee vain kräkätä auki ja manipuloitavaksi.

Jahka riittävän monta koko genomin sekvensointia on datassa, jota louhii oikein rukattu algoritmi niin uskoisin monen sairauden olevan historiaa. Nuo kaikki ilmentymisen regulaattorit ovat kovasti tutkmuksen kohteina, mutta off-targeting ja vastaavat ongelmat ovat vakavana kehitysjarruna toistaiseksi.

Itse näen toimivan ilmentymismodauksen olevan ihan lähitulevaisuutta. Ensi vuosikymmenellä jo vakiintunutta tekniikkaa.

MJ

tammukka
Seuraa 
Viestejä5559

Ilkka Luoma kirjoitti:
Kuva: ~ https://www.wikiwand.com/fi/Ihmisen_evoluutio -

...
HS:
Yritän elää vastedes parempaa elämää – eli ilman toivoa tulevaisuudesta, joka ratkaisee maapallon ongelmat

.
Ilkka Luoma 4.8.2019 - 12:53 kommentti

Meillä on luonnollisesti ihmiskeskeinen ajattelutapa kohdata muutokset, joita biosfäärissä erityisesti biodiversiteettinä tapahtuu. Meidät on luotu evoluution ohjelmahypyillä - sopeumana, kilpailuna ja perintönä aina edellisestä - lähtökohtahan saattoi olla sinilevien alkuesiintymä - syanobakteerit, joista periydymme? Jätän tässä uskonnollisen perimysnäkökulman muiden harkintaan.

Me syömme muun eliöstön ravintokulhoista. Me syömme, sotkemme ja käytämme biomassavarantoja aivan liikaa populaatiobiomassaamme nähden. Meitä lienee ihmisinä massana ehkä noin muurahaiskolonioiden luokkaa.

Jokainen voi herkän uteliaasti havaita, että ympäristöjälkemme muurahaisiin nähden on vaikkapa tuhat-kertainen; lisäksi emme osaa sopeutua lajikohtaisten säännöstöjen (evoluution määritykset - universumin käyttöjärjestelmä?) myötä biomassavaikuttavuutemme mukaisesti.

Näin on syntynyt ja pahenemassa oleva ihmisperäinen ympäristömuutos (-tuho?), joka kiihdyttää rakenteiden murentumista - meidän ihmisten näkökulmasta, josta kumpuaa sitten toivottomuus lannistumisena tai toivo - yrittämisenä ja itsesuojeluvaistona.

Evoluutio on meille lopulta tuntematon ilmiö, sen syvällisimmältä luonteeltaan. Evoluution tehtävä on vain "pitää itsensä hengissä", ollen meidän mittakaavoissa "kuolematon" - huolehtimassa elollisuudesta, joka jatkaa sukua - lajeittain.

Evoluution näkökulmasta ihmisen katoaminen ei ole ongelma - jäljelle jää aina lajeja, joista jälleen kehittyy uusia "ihmisiä", kunnes Aurinkomme höyrystää rakennuspalikkamme avaruuden tuuliin - jatkuakseen sitten joskus jossain tuolla "ylhäällä" ... mekin tulimme rakennuspalikoina lopulta suurien tähtien sisuksista ... tähtiräjähdyksien myötä.

Entä toivottomuus? Toivoa on aina jäljellä - on vain kysymys aikajanan kohdasta missä mennään. Kukaan ei tiedä tarkasti huomista - mikäli riittävän kokoinen asteroidi tömähtää Maahamme, on jälleen aika uudelle lajikehitykselle. Evoluutiolla ei ole toivottomuutta eikä toivoa - se on ohjelmaluupissa!

...
9039

Yksi yleisimpiä evoluutiota tuntemattomien ihmisten harhaluuloja on että evoluutio "pyrkii" kehittämään aina älyllistä elämää. Ei se niin mene. Evoluutiolla ei ole suuntaa eikä tavoitetta. 

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä9964

Tieteessä tapahtuu 1/2020:

https://journal.fi/tt/article/view/89797/49058

.

"Pari myyttiä Darwinin uskonnosta

Merja Forsell

Avainsanat: tiede, uskonnot, uskomukset, Darwin, evoluutioteoria

Abstrakti

Tutkijoilla on tapana puhua tieteellisestä vallankumouksesta, joka vyöryi 1800-luvulla läntisen Euroopan yli. On vaikea sanoa tarkasti, milloin tämä vallankumous alkoi. Mutta ilmiöiden havainnointi muutti kaiken, sillä tästä seurasi yritys muodostaa yleisiä periaatteita näiden havaintojen selvittämiseksi. Artikkelin tavoitteena on purkaa tuota ongelmakenttää ja tuoda tietoa, miten tieteen ja uskomusten/uskonnon välistä vuoropuhelua voisi yksittäisten tieteentekijöiden kautta laajentaa ja minkälaista se historian saatossa on ollut. Esimerkkinä on evoluutioteoria. - Tt 1/2020

...

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä9964

tammukka kirjoitti:
Evoluutiota väärinymmärretään lähinnä siksi että siitä on tehty "olento" joka toimii jonkin päämäärän hyväksi. 

...

Laajasti ottaen evoluutiosta, sen merkityksestä ja oletetuista tavoitteista tai väitteistä, ettei mitään tavoitteita ole - käydään kovaa sanallista debattia ja väittelyä onko niin tai näin.

Sen me kuitenkin tiedämme, että evoluution tärkein tehtävä on "itsensä hengissä pitäminen" - ja se tarkoittaa lisääntymistä, mitä hienostuneimmin keinoin - lajeittain, mutta yhdellä täyspäämäärällä - lisääntymisen toteutumisella. Onko evoluution siis ainoa elollinen kuolemattomuudessaan?

Evoluution yksityiskohdista käydään akrobaattis-sanallista sotaa. Sekin voidaan sanoa, että on täysin varmaa, ettemme tunne evoluutiota likimainkaan täydellisesti. On paljon arveluja ja darwinistit ovat mielipiteistää varmoja ja edustavat koulukuntaa, joka perustuu vain Charles Darwinin päätelmiin -arvo niille annettuna.

Sekin on varmaa, että evoluution todellisuus täystietona on "tuolla jossain" - ehkä perimäketjuissa, sillä siellähän ovat kaikki se, mitä mekin ihmisinä olemme - nykypäivän jalostuneine tietoinemme/ "tietoinemme".

Onko hallinnassamme oleva tieto universaalia - keskinäisten viestintäymmärryksiemme varassa? Onko meillä yleensäkään mahdollisuutta biosfäärillisenä lajina olla yhteydessä "kaiken tietoon" - jää lopulta nähtäväksi. Albert Einsteinkin yritti luoda yhteyttä "kaiken teoriaan" - julkisesti katsottuna epäonnistuen siinä.

Evoluutiosta - Darwinin uskontona - on tässä linkin alla ~ https://journal.fi/tt/article/view/89797 - erinomainen artikkeli Tieteessä tapahtuu numerosta 1/2020.

Voimme tehokkaasti olettaa, että keskustelu evoluutiosta jatkuu yhtä kauan kuin debatti yhteiskuntapolitiikasta, sillä evoluutio sanakäsitteenä koskettelee kaikkea mikä muuttuu eli kehittyy. Arvioimatta mihin suuntaan mikäkin kehityslinja olisi viemässä.

Evoluutio lienee erinomainen hetkellinen - juuri tässä toimiva - 'start-up yritys', joka taltioi tapahtumahetkeä "nyt" ja tekee siitä jatkuvasti meille tuntemattomalla kellotaajuudella sopeumamuutoksia - kilpailutilanteen hyväksyjänä.

.

Kts.: HS: ~ https://www.hs.fi/tiede/art-2000006425706.html  - 

...

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat