Vesivoimasta

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Usein puhutaan vesivoiman ympäristötuhoista. Sehän on täysin tapauskohtaista: Ääripäät voi laskea pois harvinaisina tai mittakaavaltaan olemattomina. Eikö yleisin seuraus ole puron tai joen tilalle tuleva järvi? Sitähän voi hyödyntää hyvinkin paljon (pinnankorkeus tosin vaihtelee). Kalastus muuttu, muttei esty ja tuotto voi olla suurempi. Joissakin maissa järven merkitys on täkäläistä suurempi. Voimala säätelee veden tulvahuiput pois, joten se säästää mm. eroosiolta. Keskieuroopasta on ollut uutisia tulvista, joissa on ollut valtavat tuhot.

Ainoana oikeasti merkitsevänä uusiutuvana se on eri sarjaa kuin muut.
Hyötysuhde on korkea ja säädettävyys hyvä. Se on myös edullisinta taloudellisessa mielessä.

Itse ottaisi sen naapurikseni mieluiten kuin minkään muun voimalan.
Minkä ottaisit itse?
Miksi se on ympäristöaktiivien hampaissa niin paljon?

Kommentit (11)

Vierailija

Suomen vesivoimavarat ovat jo lähes kaikki hyödynnetty ja ympäristöjärjestöt vastustavat niiden loppujen valjastamista voimatuotantoon puhtaasti luonnonsuojelullisin näkökohdin. Ovat siis sitä mieltä, että niiden valjastamisesta saatavat taloudelliset ja päästöhyödyt eivät vastaa menetettyjä luontoarvoja.

Vierailija

Kemijoen rannalla syntyneenä on pakko todeta, että ei se vesivoima niin haitatonta ole. Hyvä joki on melko lailla pilattu. Rannat syöpyy, vesi on likaista, lohet menetetty. Lisäksi pato- ja tekoaltaiden virkistys ja hyötykäyttö on menetyksiin nähden kyseenalaista, sillä pinnankorkeuden vaihtelut ovat valtavat. Ei niitä mökkijärvinä oikein voi pitää. Altaiden elohopea ja raskasmetallipäästöt pilaavat alapuoliset vesistöt vuosikymmeniksi.

Paljonhan ne vesivoimalat tuottaa sähköä ja hyvä puoli on niiden soveltuvuus nopeasti käytettäväksi säätövoimaksi. Siinä mielessä on pakko hampaita kiristellen hyväksyä nykyisten vesivoimaloiden olemassolo.
Mutta jäljellä olevien isojen jokien (Ounasjoki, Torniojoki, Teno, Kuusamon joet...) en kannata.

Jos asuisin Kukkolankosken äärellä, ottaisin mieluummin naapurikseni jätteenpolttolaitoksen generaattoreineen kuin maisemat pilaavan tekoaltaan ja kosken hiljentävän vesivoimalan.

Sekin on hiukan kyseenalaista, että mitä Lappi ja Kainuu ovat hyötyneet voimaloista. Taitaa hyöty mennä etupäässä etelään ja haitat jäädä alkuasukkaiden riesaksi.

Vierailija

Minusta tässä vesivoimala-asiassa kaiken huippu on Kiinan Three Gorgesin pato. Noin 1.1 miljoonalta padon alta muuttamaan joutuneelta ei paljon kyselty. Muutama patoa arvostellut toimittaja löytyi, mutta vastalauseet loppui kun toimittajat pistettiin vankilaan.

Toisaalta, voimalasta saatava energian määräkin on vakuuttava. 18200 MW sähkötehon takaa 26 kappaletta 700 MW turbiineja.

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005

Miksi äänestysvaihtoehdot ovat kysymyksiä?

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26890
Liittynyt16.3.2005

Kyllä joen patoaminen muuttaa edellä esitettyjen ihmiselle selvästi näkyvien haittojen lisäksi ekosysteemin aika perusteellisesti. "Mitä hyötyä" -ihmisille tietysti on samantekevää, vaikka tuhansia päasiassa pieniä eliölajeja häviää ja tilalle tulee toisia, mutta ainakin itse katson että luonnon monimuotoisuus on itsessään säilyttämisen arvoinen asia. Monimuotoisuuden tuhoutumisen seuraukset ovat yleensä mahdottomia ennustaa. Joskus tuhoutuu vain "pikkuötököitä", mutta joskus jonkin lajin tuho heijastuu muiden lajien elinmahdollisuuksissa ja tapahtuu yllättäviä menetyksiä.

Nuo pilatut joet on pilattu, ja minun puolestani ne voimalat voivat olla edelleen käytössä, ainakin ellei vaihtoehtoina ole jotain järkevää suunnitelmaa jonkin tuhotun joen koko ekosysteemin ennallistamiseksi ja riittävää rahoitusta projektille - minkä toivominen luonnollisesti on reaalimaailmassa vähäjärkistä haihattelua. Yhtään uutta vesivoimalaa en näe syytä rakentaa. Säätövoimaa voidaan minusta tehdä muutenkin. Vaikka muut tavat ovat kalliimpia, säätövoiman osuus energian kokonaishinnasta on silti kohtuullisen pieni.

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005
Neutroni

Nuo pilatut joet on pilattu, ja minun puolestani ne voimalat voivat olla edelleen käytössä,

Kyllähän ne joet voisi melko hyvin ennallistaa, jos vain tahtoa riittäisi. Täydelliseen ennallistamiseen menisi tietenkin satoja vuosia, mutta esim. lohen saisi takaisin jo muutamassa.

Voisi esim. Kemijoen kohdalla aloittaa räjäyttämällä ylimmän patoaltaan tulvavallit. Sen jälkeinen tulva veisi tod.näk. alemmat padot mennessään. Esim. tietääkseni Sodankylässä on olemassa evakuointisuunnitelma sen varalta, jos ylin patovalli murtuu. En muista montako tuntia evakuointiin on aikaa.

Sitten vaan istutustöihin.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26890
Liittynyt16.3.2005
Aweb

Kyllähän ne joet voisi melko hyvin ennallistaa, jos vain tahtoa riittäisi. Täydelliseen ennallistamiseen menisi tietenkin satoja vuosia, mutta esim. lohen saisi takaisin jo muutamassa.

En minä epäilekään ennallistamisen teknistä toteutettavuutta, vaan juuri sitä tahtopuolta.

Joo. Siksi minä yllytinkin kansalaisaktivismiin.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228

Tarkoititko tätä:
Aweb

Voisi esim. Kemijoen kohdalla aloittaa räjäyttämällä ylimmän patoaltaan tulvavallit.

Tuollainen on kyllä suuren luokan rikollisuutta ja vandalismia, suorastaan väkivaltaista ja vaarallista terrorismia, eikä mitään kansalaisaktivismia, ja sellaiseen kannustamista on jos kehotat ihmisiä omin päin moista tekemään.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Joo. Oikeassa olet. Oikein huonoa huumoria minulta.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Uusimmat

Suosituimmat