Akaan/Tervolan pappa muistelee

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tähän aiheeseen sain innoitukset Sillanpäästä ja Väinö Linnasta toisessa aiheessa.

Isäni olisi voinut olla kuin romaanihenkilö Koskelan Jussin veli. Torppaa tai tilaa hän ei kutienkana koskaan omistanut, vaan oli maatyömies eli hevosmies etelässä, ja pohjoisessa sekä- eli aputyömies. Oman pikku
mökin toki vanhempani pohjoisessa hankikivat, sen sijaan maapalstaa alla ei vieläkään omista kukaan. Serkukseni katsottavasta Kalevista
tuli Tampereella kaivuuyrittäjä - voisi tuota Tammerkoskeakin hiukan syventää - minä en omasta puolestani ole päässyt mitenkään omaisuuteen kiinni.

Äiti tuli palvelukseen pohjoisesta etelään, ensin Sahalahdelle, alkujaan melko punaisesta perheestä, joka kuitenkin oli hankkinut syrjempää asutustilan. Paikka Akaa, jossa vanhempani menivät naimisiin, oli
melko maalikylää, siis Toijalan lähellä. Toukokuussa 1939 vihittäessä he saivat kirkon lahjana Raamatun. Kesä sinä vuonna oli maatyöläsipariskunnallekin lämmin ja kaunis, ja myös he valokuvista päätellen olivat nuoria ja kauniita ja meolko onnellisiakin.

Sota. Isä oli tullut Urjalasta, ja YHhon käskevä virkavalta ei saanut selvää, kuluimko isä viidenteen vai kuudenteen divisioonaan. Nämä enneättivät lähteä, ennenkuin hevosmiehskoulutksenkin saaneellel isälleni löytyi paikka kenttähevossairaalaan kuljettamaan haavoittuneita hevosia
kotipuoleen. Sotaa ennen ja allkupuolella sotaa tästä ei ollut paljon hommia. Isä kävi pari kertaa kotnakin omalla lomalla. Helmikuussa alkoivat Kannaksella tosi toimet. Haavoittuneita hevosia nyt riitti, ja Talin aseman yli lensi kuulemma sata pommikonetta joka päivä. Hävittäjät
vainosivat asemaakin, ja yksi sattui ampumaan sarjat isänikin vaunuun, osumatta kai mihinkään elävään.

Tarina ennen sodan alkua. Nääs isäni seisoo parivartiossa tien varressa, ja kohti astelee mies suomalaisessa sotilaspuvussa, edes tervehtimättä, mutta konepistooli kainalossa ampumavalmiina. Vartio katsoo parhaaksi hiljaa antaa miehen mennä, mutta edempänä tämä käy tulitaistelun.
Vasta varsin vanhan ymmärsin paremmin noita hevosmiesten " itse kokemia" juttuja. Oli kuultu jostakin tapauksessa, mutta kertoessa
myöhemmin kotopuolessa kertoja sijoitti tapahtuneeseen itsensä.

Rauhnan tultua ja sitten uuden sodan aluettua tuntuu, kuin perhe olisi ollut pakenemassa jonnekin, ja samalla korpeen. Se alkoi kai siitä, että
äiti oli vuonna 1939 myös liittynyt sosdemien yhdistykseen. Vuoden
1940 kesällä hän oli jopa käyttänyt puheenvuoron kuutosten vangitsemista vastaan. Seurauksia siitä ei tullut, mutta kuitenkin perhe päätti vetäytyä uuteen palveluspaikkaan Kylmäkosken puolelle.
Täällä ei sosdemit kaivanneet jäseneksi eikä vissiin äitikään Tannerin sosdemeihin. Julkiseen politiikkaan perheestämme osallistuttiinkin seuraavaksi vasta Tervolan puolella.

Enismmäisenä jatkosodan vuotena äiti kuunteli jonkun toisen naisen kanssa tämän koneella neuvostoradiota. Isä palveli hevosmiehenä Urjalan pataljoonan kuormastossa. Kesällä 1942 hänet kotiutettiin.
Sitä ennen sattui semmoinen pommitustapaus kuin Tuntemattomassa, isän
viereltäkin kaatui kaveri. Toisaalta, naisten harrastuksistakin lie selvinnyt sen verran huhuja, että katsottiin parhaaksi löytää palveluspaikka, vaikka huonompikin, syrjempää, löytyi Kylmäkosken Taipaleen kylästä Jonkan tilalta, kolmeksi vuodeksi. Oli ehkä kolmaskin syy. Talvisodan aikana pommikoneet lensivät läheltä Toijalaan ja Tampereelle.
Vanhemmillani oli käsitys, että Hitlerille kävisi vielä kuin Napoleonille.
Siinä vaiheessa lentäisivät taas pommikoneet. Syrjäistä muonamiesmökkiä ei sentään pommitettaisi.

Se mökki, se oli ihan samanlainen mökki kuin Jussilla ja Almalla palveluksessaan pappilassa. Siis yksi huone ynnä eteinen, varsin laakea
pärekatto ja matala savupiippu. Toki oli jonkinlainen sähkövalo.
Julkisivu ja portaat etelään alamäkeen, ikkuna sentään edes kuusiruutuinen. Portaat uusittiin aseessamme, niissä oli peräti seitsemän askelmaa, ja mökin lattiallakin lie maavaraa puolisen metriä, kai rottien takia. Siitä ikkunasta minäkin katselin ulos kuin Linnankin Pentinkulma muonamiespikkupoika. Tämä ehkä vaikutti myöhempään likinäköisyyteen , ja ehkä katsoin aurinkoakin liikaa, koska silmäni olivat hiukan sameat lähelle 40 ikävuotta. Mökin edessä oli suunnaton pihlaja, jonka pelättiin kaatuvan mökin päälle, ja sen takia sitä ei voinut kaataakaan. Ihminen kuitenkin on viisas, viime kesänä ennen muuttoamme tuli pihaan joukko miehiä, ja he katkoivat pihlajan haarat yksitellen, kunnes jäljellä oli vain kanto.

Kuva 1944 myöhäissyksyltä, kun oli jo rauha, perheestä mökin
edessä. Vaatteet näkyvät aika kuluneilta, joskin talvea varten jotenkin riittäviltä Se paikka oli perheemme aallonpohja.

Jonkalla ei ollut kidekoneen kiusauksia. Kun kuitenkin 1944 helmikuussa
Helsinkiä pommitettiin, nähtiin tuollakin saakak ainain kajo, saattoi ääntäkin kuulua, ja vanhemmat katolle katsomaan. He uskoivat, että siellä Helsinki paloi. Pääasiassahan kajo tuli suomalaisten valonheittimistä ja ilmatorjunmasta.

Maalaisliittolainen perhe oli isänmaallinen , ja isäntä itse kaatunutkin Talvisodassa. Oli syytä vaihtaa paikkaa. Se löytyikin Honkolan kartanon alueelta Metsälinnan tilalta, jossa punikkien tappaman asessori ja vapaaherra Furuhjelmin leski emännöi. Mökki sentään oli siisti punainen.
Tilalta johti melko hyvä tie Urjalaan. Kun oli rauhakin, elämä vaihteeksi oli taas nousussa.

Kommentit (7)

Vierailija

Tuo oli mukavaa luettavaa ihmisen elämästä, ArKos itse. Itse olen kirjoitellut muistiin monien jo vainajien omin korvin kuultuja ja omin silmin nähtyjä kertomuksia. Vanhimmat menneitten itse kokemat tarinat ovat sadan vuoden takaa.

Salakapakan miestapostakin sain tarinan. Terveisiä myös Letulle.

Vierailija

Näin sen täytyi olla, vuosisopimus vakinaisesta työstä koski vain isää ja asumista. Äidille ei ollut talveksi töitä, mutta saisi niitä kiireempänä aikana päiväpalkalla. Niinpä äiti, kun oli tarttunut hiukan omistajankin ajattelua, pani pystyy oman talouden. Hankki lehmän ja sitten toiseenkin, kai tilan entiseen hevostalliin. Osaksi sai niille heinää kartanon mailta, mutta lisäksi hankki ajan muikaista selluloosaa, ja seuraavana kesänä käytiin niittämäöttäs kortetta Kortejärven ranasta. Hän valmisti myös perunajauhoa, valmisti saippuaa, ja kangaspuillakin kutoi jotakin.
Kiireemmän ajan tultua hänkin kävi tilan töissä. Kohtasi niissä myös Väinö Linnan äidin. Oli kuulemma hirmuisen riski nainen, joka myös uuvutti toiset naiset työtahdillaan. Tämä kautta puolestaan välittyy kuva pelokkaasta pinestä kartanonrouvasta. Peräpohjolan murteessahan kartano tarkoittaa pihapiiriä.

Talvella minulla oli jo kelkka laskea, enkä sillä muuten sitten myöhemmin laskenutkaan. Olin kyllä kai sisälläkin aika palljon, kun mnyös sairasteli.
Nuorempi Niemisen Matti kävi lohduttamassa: " Tulee kevät, ja Arvokin pääsee taas pihalle." Ja kevät tuli. Sitä ennen tuli kuitenkin Suomeen ensimmäin kahvilaiva sodan jälkeen, Herakles. Ja minä kerran ulkoa
sisään haistelen: Täällähän haisee aivan kuin kahvi. Esimmäinen keksivä oivalluksei, sillä minä en ollut voinut koskaan ennen haistaa kahvia.
Kevään vaiheessa oli käytössäni myös aapinen. Se tuli käänneltyä loppuun
ja opituksi lukemaan, kun kukko noissakin oloissa muni jotakin pientä kivaa.

Toukokuu 1946. Nyt pääsin jo liikkumaan pihalla ja hiuakn kauempanakin, usen Niemisen Matin kanssa, usein myös ihan yksin.
Valppaana tutkimaan kaikkea näkemäänsä, sekaantumaan isojen ihmisten töihinkin, häiriöitäkin aiheuttaen, ei sentään varsinaista vahinkoa. Kesä muistuu mieleeni myös Hämeen kauniina kesänä.
Siltä osin jäin hiukan kaipaamaankin Hämettä.

Paikka vilisi muuttaessamme rottia. Niinpä heti hankittiin myös nuori kissa, ilmeisesti pyyntimaineeltaan hyvästä perheestä, ja sai nimen Pörrö.
Pörröstä tulikin paikalle hyvä rottakissa. Rotat katosivat hiljalleen, myös tilan kanalasta, jossa olivat syöneet munia. Muuttaessa Pörrö jäi
naapurin Kuusiston mummon hoiviin, ja kuulemma edelleen teki työnsä hyvin.

Muuton eräs syy, oli saapunut siirtoväkeä, ja Metsälinnankin tilasta oli luovutettava maata, ja rakenuksiakin. Ei olut enää tilaa lehmille.
Vaan luulen nyt, että oli myös toinen syy. Kartanon rouvan tiedettiin
ammuttaneen 1918 punaisia. Jos kohta siukolaiset eivät olleet kaivanneet seuraansa eikä mekään heitä, rouvan korviin oli saattanut kuulua jotakin toisesta kartanonrouvasta. Eli olipa syytä taas lähteä. Kolmannen syyn antoivat kaksi enoveljeä, jotka kävivät ostamassa etelässä hevosen tai kaksi. Pohjoisessa oli nyt taas metsätöitä, ja palkat paremmat kuin
maatyömiehen etelässä. Niin siis vuosisopimuksen päätyttyä lokakuussa
1946 lastattiin huutokaupan jälkeen jäänyt omaisuus rautatievaunuun.
Kahden vuorokauden kuluttua oltiin Jaatilan laiturivaihteella. Oltua
vuosi äidin kotilalla muutettiin rakennettavaan mökkiin Tervolan puolelle, kenenkään virallisesti omistamattomalle maalle. Toki asuminen aluksi
oli varsin puutteellista, mutta oltiin nyt vapaita kartanon herruudesta.

Pentinkulmaltakin jotkut siis lähtivät, lähti Väinö Linna ja lähdimme me.
Pentinkulmavankilastakin pääsee pois. Siis oli Häme maisemaltaan kaunis, mutta sen maaseutu myös asukkailleen kaunis vankila, ainakin alhaison asukkaille.

Kiitoksia seurastanne, hyvät lukijat!

Vierailija

Nostetaanpa tähän todellista elämäkertaani, kun vaselistiröhkijät
ja SKP-verikoitat tässäkin pyrkivät väärentämään.

Vierailija
ArKos itse
Tähän aiheeseen sain innoitukset Sillanpäästä ja Väinö Linnasta toisessa aiheessa.

Isäni olisi voinut olla kuin romaanihenkilö Koskelan Jussin veli. Torppaa tai tilaa hän ei kutienkana koskaan omistanut, vaan oli maatyömies eli hevosmies etelässä, ja pohjoisessa sekä- eli aputyömies. Oman pikku
mökin toki vanhempani pohjoisessa hankikivat, sen sijaan maapalstaa alla ei vieläkään omista kukaan. Serkukseni katsottavasta Kalevista
tuli Tampereella kaivuuyrittäjä - voisi tuota Tammerkoskeakin hiukan syventää - minä en omasta puolestani ole päässyt mitenkään omaisuuteen kiinni.

Äiti tuli palvelukseen pohjoisesta etelään, ensin Sahalahdelle, alkujaan melko punaisesta perheestä, joka kuitenkin oli hankkinut syrjempää asutustilan. Paikka Akaa, jossa vanhempani menivät naimisiin, oli
melko maalikylää, siis Toijalan lähellä. Toukokuussa 1939 vihittäessä he saivat kirkon lahjana Raamatun. Kesä sinä vuonna oli maatyöläsipariskunnallekin lämmin ja kaunis, ja myös he valokuvista päätellen olivat nuoria ja kauniita ja meolko onnellisiakin.

Sota. Isä oli tullut Urjalasta, ja YHhon käskevä virkavalta ei saanut selvää, kuluimko isä viidenteen vai kuudenteen divisioonaan. Nämä enneättivät lähteä, ennenkuin hevosmiehskoulutksenkin saaneellel isälleni löytyi paikka kenttähevossairaalaan kuljettamaan haavoittuneita hevosia
kotipuoleen. Sotaa ennen ja allkupuolella sotaa tästä ei ollut paljon hommia. Isä kävi pari kertaa kotnakin omalla lomalla. Helmikuussa alkoivat Kannaksella tosi toimet. Haavoittuneita hevosia nyt riitti, ja Talin aseman yli lensi kuulemma sata pommikonetta joka päivä. Hävittäjät
vainosivat asemaakin, ja yksi sattui ampumaan sarjat isänikin vaunuun, osumatta kai mihinkään elävään.

Tarina ennen sodan alkua. Nääs isäni seisoo parivartiossa tien varressa, ja kohti astelee mies suomalaisessa sotilaspuvussa, edes tervehtimättä, mutta konepistooli kainalossa ampumavalmiina. Vartio katsoo parhaaksi hiljaa antaa miehen mennä, mutta edempänä tämä käy tulitaistelun.
Vasta varsin vanhan ymmärsin paremmin noita hevosmiesten " itse kokemia" juttuja. Oli kuultu jostakin tapauksessa, mutta kertoessa
myöhemmin kotopuolessa kertoja sijoitti tapahtuneeseen itsensä.

Rauhnan tultua ja sitten uuden sodan aluettua tuntuu, kuin perhe olisi ollut pakenemassa jonnekin, ja samalla korpeen. Se alkoi kai siitä, että
äiti oli vuonna 1939 myös liittynyt sosdemien yhdistykseen. Vuoden
1940 kesällä hän oli jopa käyttänyt puheenvuoron kuutosten vangitsemista vastaan. Seurauksia siitä ei tullut, mutta kuitenkin perhe päätti vetäytyä uuteen palveluspaikkaan Kylmäkosken puolelle.
Täällä ei sosdemit kaivanneet jäseneksi eikä vissiin äitikään Tannerin sosdemeihin. Julkiseen politiikkaan perheestämme osallistuttiinkin seuraavaksi vasta Tervolan puolella.

Enismmäisenä jatkosodan vuotena äiti kuunteli jonkun toisen naisen kanssa tämän koneella neuvostoradiota. Isä palveli hevosmiehenä Urjalan pataljoonan kuormastossa. Kesällä 1942 hänet kotiutettiin.
Sitä ennen sattui semmoinen pommitustapaus kuin Tuntemattomassa, isän
viereltäkin kaatui kaveri. Toisaalta, naisten harrastuksistakin lie selvinnyt sen verran huhuja, että katsottiin parhaaksi löytää palveluspaikka, vaikka huonompikin, syrjempää, löytyi Kylmäkosken Taipaleen kylästä Jonkan tilalta, kolmeksi vuodeksi. Oli ehkä kolmaskin syy. Talvisodan aikana pommikoneet lensivät läheltä Toijalaan ja Tampereelle.
Vanhemmillani oli käsitys, että Hitlerille kävisi vielä kuin Napoleonille.
Siinä vaiheessa lentäisivät taas pommikoneet. Syrjäistä muonamiesmökkiä ei sentään pommitettaisi.

Se mökki, se oli ihan samanlainen mökki kuin Jussilla ja Almalla palveluksessaan pappilassa. Siis yksi huone ynnä eteinen, varsin laakea
pärekatto ja matala savupiippu. Toki oli jonkinlainen sähkövalo.
Julkisivu ja portaat etelään alamäkeen, ikkuna sentään edes kuusiruutuinen. Portaat uusittiin aseessamme, niissä oli peräti seitsemän askelmaa, ja mökin lattiallakin lie maavaraa puolisen metriä, kai rottien takia. Siitä ikkunasta minäkin katselin ulos kuin Linnankin Pentinkulma muonamiespikkupoika. Tämä ehkä vaikutti myöhempään likinäköisyyteen , ja ehkä katsoin aurinkoakin liikaa, koska silmäni olivat hiukan sameat lähelle 40 ikävuotta. Mökin edessä oli suunnaton pihlaja, jonka pelättiin kaatuvan mökin päälle, ja sen takia sitä ei voinut kaataakaan. Ihminen kuitenkin on viisas, viime kesänä ennen muuttoamme tuli pihaan joukko miehiä, ja he katkoivat pihlajan haarat yksitellen, kunnes jäljellä oli vain kanto.

Kuva 1944 myöhäissyksyltä, kun oli jo rauha, perheestä mökin
edessä. Vaatteet näkyvät aika kuluneilta, joskin talvea varten jotenkin riittäviltä Se paikka oli perheemme aallonpohja.

Jonkalla ei ollut kidekoneen kiusauksia. Kun kuitenkin 1944 helmikuussa
Helsinkiä pommitettiin, nähtiin tuollakin saakak ainain kajo, saattoi ääntäkin kuulua, ja vanhemmat katolle katsomaan. He uskoivat, että siellä Helsinki paloi. Pääasiassahan kajo tuli suomalaisten valonheittimistä ja ilmatorjunmasta.

Maalaisliittolainen perhe oli isänmaallinen , ja isäntä itse kaatunutkin Talvisodassa. Oli syytä vaihtaa paikkaa. Se löytyikin Honkolan kartanon alueelta Metsälinnan tilalta, jossa punikkien tappaman asessori ja vapaaherra Furuhjelmin leski emännöi. Mökki sentään oli siisti punainen.
Tilalta johti melko hyvä tie Urjalaan. Kun oli rauhakin, elämä vaihteeksi oli taas nousussa.

Mielenkiintoista luettavaa nämä Akaan/tervolan papan muistelmat.

Vierailija
ArKos itse

Isäni oli hevosmies.

Äiti punaisesta perheestä.

Isä oli tullut [size=150:1b60up2s]Urjalasta.[/size:1b60up2s]

Vasta varsin vanhan ymmärsin paremmin noita hevosmiesten juttuja.

Äiti oli vuonna 1939 myös liittynyt sosdemien yhdistykseen.

Julkiseen politiikkaan perheestämme osallistuttiinkin seuraavaksi vasta Tervolan puolella.

Enismmäisenä jatkosodan vuotena äiti kuunteli jonkun toisen naisen kanssa tämän koneella neuvostoradiota.

Isä palveli hevosmiehenä [size=150:1b60up2s]Urjalan[/size:1b60up2s] pataljoonan kuormastossa.

Jonkalla ei ollut kidekoneen kiusauksia.

Tilalta johti melko hyvä tie [size=150:1b60up2s]Urjalaan.[/size:1b60up2s]

Kovasti puhut Urjalasta. Taidat sittenkin olla itsekin vähintään
Urantia-harrastaja, jos ett aivan asiantuntia. Suotta aiheutat
hämmennystä tai ainakin yrität. Urantia-kirja kyllä tietää
mistä puhuu. Pitäisihän sinun, jos kenen se Urjalan poikana
tietää.

veijo
Seuraa 
Viestejä178
Liittynyt10.6.2006
Yksö
[size=200]ArKos itse [/size]

[size=200:2jqdpu5y]Isäni oli hevosmies. [/size:2jqdpu5y]

Äiti punaisesta perheestä.

Isä oli tullut [size=200:2jqdpu5y] Urjalasta. [/size:2jqdpu5y]

Vasta varsin vanhan ymmärsin paremmin noita hevosmiesten juttuja.

Äiti oli vuonna 1939 myös liittynyt sosdemien yhdistykseen.

Julkiseen politiikkaan perheestämme osallistuttiinkin seuraavaksi vasta Tervolan puolella.

Enismmäisenä jatkosodan vuotena [size=200:2jqdpu5y]äiti kuunteli [/size:2jqdpu5y]jonkun toisen naisen kanssa tämän koneella [size=200:2jqdpu5y]neuvostoradiota. [/size:2jqdpu5y]

Isä palveli hevosmiehenä [size=150:2jqdpu5y]Urjalan[/size:2jqdpu5y] pataljoonan kuormastossa.

Jonkalla ei ollut kidekoneen kiusauksia.

Tilalta johti melko hyvä tie [size=150:2jqdpu5y]Urjalaan.[/size:2jqdpu5y]




Kovasti puhut Urjalasta. Taidat sittenkin olla itsekin vähintään
Urantia-harrastaja, jos ett aivan asiantuntia. Suotta aiheutat
hämmennystä tai ainakin yrität. Urantia-kirja kyllä tietää
mistä puhuu. Pitäisihän sinun, jos kenen se Urjalan poikana
tietää.

[size=150:2jqdpu5y]Tervolan pappa onkin aito Urantisti.
Suoraa hevosmiesten sukua.[/size:2jqdpu5y]

[size=200:2jqdpu5y]Äidin puolelta vahvasti punainen! [/size:2jqdpu5y]

Vierailija

Johan noskeveijarit pudottavat naamionsa. Ilmiselvästi vastustatte punaisia.

Te nyt kyllä minun ja perhetaustani suhteen yritätte vahvasti liioitella.
Meillä kyllä sieelussa oli punaista. Ja varsinkin epäiltiin, ja siksi jouduimme kuin jatkuvasti pakenemaan. Mutta varsinaiseen toimintaan ei osallistuttu, eikä sen puoleen kukaan kaivannutkaan, edes sodan jälkeen.
Vasta suunnilleen 1949 tienoilla ja jälkeen ajauduttiin, voipa sanoa että omaa hölmöyttä sekin oli. Mitä työväenalhaisolle kuuluu työväen kerman asiat? Sananlasku: tyhjmä pään takia kärsii koko ruumis.

Mutta tulihan niissä riennoissa sentään roppakaupalla kokemusta, ja asioihin vaikuttajia seuratessa myös tietoa. TIETO ON VALTAA.

Eikä minua tällä palstallakaan voi sanoa kuin puolipunaiseksi.
Mutta siinä valossa, että kun sosdemeissa punaista on vain häivähdys, kuten ulkoasiain noske Erki Tuomioja toteaa, tai äävee-SKPssa naamiopintaväri - - -. Ja tämän palstan otteluissa kokemukseni ja tietoni on runsian mkitoin karttunut. - Mitenkäs teillä äävee-SKPssa, Yrjö?

PÄÄASIA ON SUOMEN TULEVA TAANTUMUSHALLITUS, suunniteltu
sosdemikokoomusrunkoiseksi, ja siihen myös vaselisteilla ja myrkynvihreillä on palava halu. Ja sen hallituksen asiaa kampanjallaan tällä palstalla ajavat myös TYÖN ORJAT Yksö, John Carter, Veijo ja Yrjö.

Uusimmat

Suosituimmat