Sivut

Kommentit (104)

Keijona
Seuraa 
Viestejä16348

Lainaus:
Keijona kirjoitti:
Lainaus:
Keijona kirjoitti:
Lainaus:
Lainaus:
Minä en oikein hyväksy tuota keken muistivastaisuutta, mutta syyn toki ymmärrän; jos pää on joka aamu tabula rasa polttelun seurauksena, on eilisen muistavia kiva haukkua joka päivä uudelleen.

Kuitenkin muisti on tärkein ase myös vahvistusharhaa vastaan. Toki hyvä muisti on paras työkali kaikkia biaksia vastaan, joten suotta korostaa vain tätä yhtä harhaa.

Keke on erehtymätön kuin Paavi. Kekelandian Paavi Keke I on päättänyt että muistaminen on sama asia kuin kostaminen mikä puolestaan on sitä äärimmäisintä pahuutta. Samoin kuin kaikki ilo on vahingoniloa.

Toisaalta Kekelandian ulkopuolella on se pragmaattinen puoli asiassa että toisinaan on hyödyllistä muistaa esim. mitä tapahtui viimeksi kun a) aukoi päätään snagarilla b) pilkkoi puita kännissä. Tai sit vaan säästyisi aikaa parempaan tekemiseen kun ei tartte sitä pyörää joka päivä keksiä uudelleen.

Tuliskohan kohta K itse taas tykittelemään argumentointivirhettä tai yksilökeskeisyyttä? Susie huudettu!!!

Mut Ei.

Voisihan sitä myös listata henkilökohtaisen huomion antamisen  motiiveita. Totuuden ja todellisen syyseuraus suhteen julkituominen kun aina yhtä "koskettavaa" Toisin kuin valheen tai asian kannalta epäolennaisen.

Taas kerran hyvin väistelty.

Ei väistelty van toimittu rationaalisesti ja palstan kinjauksen mukaan . Tiedepalstalla  ja tieteessä yleensäkkin henkilökohtaisuuksien tai henkilökohtaisten tunteiden kertominen   ja "argumentointivirheily"on epäasiallista.

Ja kuitenkin itse viljelet jatkuvasti kommentteja tyyliin "sellainen tunnetila tällä kertaa", "teiniangsti", "minäminäitsekeskeinen", jne. Oletko nyt mahdollisesti sahaamassa oksaa, jolla istut?

Pyh. nyt minäkeskiset pää pois sieltä omasta perseestä, yleisesti ei henkilöille osoitettu henkilökohtaisesti. " Se  että "jos tahtoo ja uskoo itseensä tarpeeksi" metodi  (vahvistusharha) toimii joskus yksilöiden  omiin  haaveisiin, ei tosiasioihin ja lajitovereihin. 

Asiaan ja keskustelun aiheeseen  palataksemme.

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ID10T
Seuraa 
Viestejä7775

Eivät tunteet yleisestikään kuulu tiedepalstalle, ellei ketjussa nimenomaisesti tunteista puhuta. Sitä paitsi sinun tunteisiin vetoamisesi on niin läpinäkyvästi kohdistettu henkilöön, vaikka sitä et suoraan myönnäkään, että kohteesta ei yleensä voi erehtyä.

Vahvistusharha ei edelleenkään liity itseensä uskomiseen. Moni salaliittoteoriakin on syntynyt vahvistusharhan seurauksena heikkomielisten pääkopassa.

Keijona
Seuraa 
Viestejä16348

Lainaus:
Toi apokalypsi oli kiva linkki...se ei tarkoitakkaan jotakin lopun ajan profetiaa..vaan ilmestystä.

Ilmestyshän voi olla myös oivallus, keksintö, tai pelkästään informaatiota. Arvomaailmanloppu on väistämätön asia  nopeasti muuttuvassa maailmassa. Se muutoksen  tiedostaminen ja hyväksyminen  vain pelottavaa. Pelko onneksi ipelkkä mielikuvituksen tuote.

Tuosta lähes kaikista uskonnoista ja mytologioista löytyvästä apokalyptisestä "maailmanlopusta" on varsin paljon tietoa saatavilla. Useimmiten  sen kuvataan  olevan  ääni, tieto tai valo. Yhteinen tekijä on myös apokalypsiin liittyvä  "henkiolento" tai olennot,  joka aasi tai hevonen. On ilmestyskirjan ratsastajaa, jeesusta aasilla tai on pegasosta, unicornia, kentauria.  Ehkä tarkimmat kuvaukiset uuden informaation tuojasta ja siten vanhan arvomaailman tuhoajasta on Hindulaisuudessa, missä Kalki  https://en.wikipedia.org/wiki/Kalki on hevonen tai ratsastaja. Tai  meditoiva Shiva. joa oivaltaa uuden tiedon joka siten tuhoaa vanhan harhan ja valheeseen perustuvan arvomaailman .  https://fi.wikipedia.org/wiki/Shiva

Vahvistusharha ei edelleenkään liity itseensä uskomiseen. .

"Semmonen (yleinen) itseensä uskomus tälläkertaa. Kyllä harha liittyy aina valheeseen uskomiseen .  Usko ja ymmärrys kun ovat vastakohtia. 

Luepas vielä kerran ajatuksella se vahvistusharhan määritelmä. Se siis aiheuttaa sen, että ihminen huomioi herkemmin asioita ja ilmiöitä, joista hänellä on olemassa positiivinen mielikuva. Audikuskit huomioivat Audeja, vegaanit kasvisruokaohjeita, koiranomistajat muita koiria jne. Ei vahvistusharha erottele faktoja ja fiktiota, se vaan takertuu itseä lähellä oleviin asioihin niiden laadusta riippumatta.

Minijehova
Seuraa 
Viestejä17065

Esimerkiksi aistiharha ei liity oikeastaan ikinä valheeseen, ja pitää olla hyvin sekaisin, jotta sellaisen uskoo todeksi.

Harja ei siis liity aina valheeseen ja uskomiseen. Oikeastaan se taitaa liittyä niihin äärimmäisen harvoin.

MJ

Ei pidä uskoa mitä lukee, silloinhan tulisi uskovaiseksi. https://fi.wikipedia.org/wiki/Harha

.

Et siis edelleenkään tajua, mikä on VAHVISTUSharha. Se ei ole sama asia kuin harha yleisemmin.

Minijehova
Seuraa 
Viestejä17065

Vahvistusharha on vahva ja tarpeellinen työkalu tiedostettuna. Jos pitää yrittää ajatella joku laajempi kokonaisuus uudesta vinkkelistä, on kohdistettu vahvistusharha hyvä työkalu; samalla tunnistaa vanhan vahvistuksen vaikutuksen, sekä osaa optimoida lukemistaan uudestä näkökulmasta.

Yleinen ja hyödyllinen ajattelun työkalu voi huonosti käytettynä muodostaa ajattelua haittaavan harhan, mutta noin yeisesti sopivasti optimoitu vahvistusbias auttaa etenemään opinnoissa. Ristiriitojen kasaantuessa huomaa uuden polkunsa olleen väärä. Harhaiset taas jatkaa tyntymistään loputtomasti. :)

MJ

Keijona
Seuraa 
Viestejä16348

Lainaus:
Keijona kirjoitti:
Lainaus:
Keijona kirjoitti:
Lainaus:
Keijona kirjoitti:
Lainaus:
Keijona kirjoitti:
Lainaus:
Keijona kirjoitti:
Lainaus:
Lainaus:
Minä en oikein hyväksy tuota keken muistivastaisuutta, mutta syyn toki ymmärrän; jos pää on joka aamu tabula rasa polttelun seurauksena, on eilisen muistavia kiva haukkua joka päivä uudelleen.

Kuitenkin muisti on tärkein ase myös vahvistusharhaa vastaan. Toki hyvä muisti on paras työkali kaikkia biaksia vastaan, joten suotta korostaa vain tätä yhtä harhaa.

Keke on erehtymätön kuin Paavi. Kekelandian Paavi Keke I on päättänyt että muistaminen on sama asia kuin kostaminen mikä puolestaan on sitä äärimmäisintä pahuutta. Samoin kuin kaikki ilo on vahingoniloa.

Toisaalta Kekelandian ulkopuolella on se pragmaattinen puoli asiassa että toisinaan on hyödyllistä muistaa esim. mitä tapahtui viimeksi kun a) aukoi päätään snagarilla b) pilkkoi puita kännissä. Tai sit vaan säästyisi aikaa parempaan tekemiseen kun ei tartte sitä pyörää joka päivä keksiä uudelleen.

Tuliskohan kohta K itse taas tykittelemään argumentointivirhettä tai yksilökeskeisyyttä? Susie huudettu!!!

Mut Ei.

Voisihan sitä myös listata henkilökohtaisen huomion antamisen  motiiveita. Totuuden ja todellisen syyseuraus suhteen julkituominen kun aina yhtä "koskettavaa" Toisin kuin valheen tai asian kannalta epäolennaisen.

Taas kerran hyvin väistelty.

Ei väistelty van toimittu rationaalisesti ja palstan kinjauksen mukaan . Tiedepalstalla  ja tieteessä yleensäkkin henkilökohtaisuuksien tai henkilökohtaisten tunteiden kertominen   ja "argumentointivirheily"on epäasiallista.

Ja kuitenkin itse viljelet jatkuvasti kommentteja tyyliin "sellainen tunnetila tällä kertaa", "teiniangsti", "minäminäitsekeskeinen", jne. Oletko nyt mahdollisesti sahaamassa oksaa, jolla istut?

Pyh. nyt minäkeskiset pää pois sieltä omasta perseestä, yleisesti ei henkilöille osoitettu henkilökohtaisesti. " Se  että "jos tahtoo ja uskoo itseensä tarpeeksi" metodi  (vahvistusharha) toimii joskus yksilöiden  omiin  haaveisiin, ei tosiasioihin ja lajitovereihin. 

Asiaan ja keskustelun aiheeseen  palataksemme.

Eivät tunteet yleisestikään kuulu tiedepalstalle, ellei ketjussa nimenomaisesti tunteista puhuta. Sitä paitsi sinun tunteisiin vetoamisesi on niin läpinäkyvästi kohdistettu henkilöön, vaikka sitä et suoraan myönnäkään, että kohteesta ei yleensä voi erehtyä.

Vahvistusharha ei edelleenkään liity itseensä uskomiseen. .

"Semmonen (yleinen) itseensä uskomus tälläkertaa. Kyllä harha liittyy aina valheeseen uskomiseen .  Usko ja ymmärrys kun ovat vastakohtia. 

Luepas vielä kerran ajatuksella se vahvistusharhan määritelmä. Se siis aiheuttaa sen, että ihminen huomioi herkemmin asioita ja ilmiöitä, joista hänellä on olemassa positiivinen mielikuva. Audikuskit huomioivat Audeja, vegaanit kasvisruokaohjeita, koiranomistajat muita koiria jne. Ei vahvistusharha erottele faktoja ja fiktiota, se vaan takertuu itseä lähellä oleviin asioihin niiden laadusta riippumatta.

Ei pidä uskoa mitä lukee, silloinhan tulisi uskovaiseksi. https://fi.wikipedia.org/wiki/Harha

.

Et siis edelleenkään tajua, mikä on VAHVISTUSharha. Se ei ole sama asia kuin harha yleisemmin.

Harha on harha, siis ei totta. Ja palapelin palanen on pelkkä palapelin palanen, vaikka kuinka itse kokisi olevansa individualistinen ja omanmaailman tärkein yksityskohta.

Sinulla on harha, jota et pysty myöntämään.

Keijona
Seuraa 
Viestejä16348

Keijona kirjoitti:
Lainaus:
Toi apokalypsi oli kiva linkki...se ei tarkoitakkaan jotakin lopun ajan profetiaa..vaan ilmestystä.

Ilmestyshän voi olla myös oivallus, keksintö, tai pelkästään informaatiota. Arvomaailmanloppu on väistämätön asia  nopeasti muuttuvassa maailmassa. Se muutoksen  tiedostaminen ja hyväksyminen  vain pelottavaa. Pelko onneksi ipelkkä mielikuvituksen tuote.

Tuosta lähes kaikista uskonnoista ja mytologioista löytyvästä apokalyptisestä "maailmanlopusta" on varsin paljon tietoa saatavilla. Useimmiten  sen kuvataan  olevan  ääni, tieto tai valo. Yhteinen tekijä on myös apokalypsiin liittyvä  "henkiolento" tai olennot,  joka aasi tai hevonen. On ilmestyskirjan ratsastajaa, jeesusta aasilla tai on pegasosta, unicornia, kentauria.  Ehkä tarkimmat kuvaukiset uuden informaation tuojasta ja siten vanhan arvomaailman tuhoajasta on Hindulaisuudessa, missä Kalki  https://en.wikipedia.org/wiki/Kalki on hevonen tai ratsastaja. Tai  meditoiva Shiva. joa oivaltaa uuden tiedon joka siten tuhoaa vanhan harhan ja valheeseen perustuvan arvomaailman .  https://fi.wikipedia.org/wiki/Shiva

Harhaisuuteen liittyen: Harhaisuuteen kiintyjien ominaisuus on tietenkin ? Struts :)

Oletko jo niin tylsistynyt, että kerrot itsellesi siäpiirin vitsejä? Ei tuo ainakaan minulle auennut.

Jos mieli tai käsitys on ollut koko ikänsä vankina ei tiedä olevansa vankina. 

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä54599

Keijona kirjoitti:
Lainaus:
Verkkokeskustelussa syntyy helposti idioottiharha, jos ei ole tarkkana: lukee jonkin kirjoittajan viestejä ja tulee ottaneeksi ne vakavasti, vaikka kirjoittaja olisi idiootti. 

Virheistä voi oppia, joten kyllä idiootit on hyviä opettajia. "Everybody is guru"

Ei idiootteja opettajiksi.

Googlen käännös:

"Kaikkien oikein saattaminen kaiken aikaa saattaa kuulostaa ihanteelliselta skenaarialta, mutta tällainen täydellinen onnistumisaste voi tarkoittaa sitä, että et oikein oppi mitään uutta.

Jotta opiskelisit parhaalla mahdollisella nopeudella, uusien tutkimusten mukaan sinun tulee pyrkiä epäonnistumaan noin 15 prosenttia ajasta - tai 15,87 prosenttia ajasta, ollakseni täsmällinen.

Näillä havainnoilla voi olla vaikutusta koulutuskursseihin, opetukseen luokkahuoneissa ja kaikkialla, missä oppiminen tapahtuu. Se on se makea paikka löytää jotain liian helppoa ja liian vaikeaa löytää.

"Nämä ideat, jotka olivat siellä koulutusalalla - että on olemassa tämä" läheisen vaikeuden vyöhyke ", jossa sinun pitäisi maksimoida oppiminen - olemme asettaneet sen matemaattiselle pohjalle", sanoo psykologi Robert Wilson Arizonan yliopisto.

Saadakseen aikaan 15/85-prosenttisen jaon, Wilson ja hänen kollegansa pitivät sarjaa koneoppimiskokeita. Kokeet on suunniteltu opettamaan tietokoneita kuinka tehdä yksinkertaisia ​​tehtäviä, kuten laittaa kuviot luokkiin tai tunnistaa parittomien ja parillisten lukujen ero.

Tietokoneet oppivat nopeimmin, tutkijat havaitsivat soittaessaan oikean puhelun 85 prosenttia ajasta. Luku näyttää vastaavan myös aikaisempia eläimillä tehtyjä tutkimuksia."

https://www.sciencealert.com/you-should-be-failing-15-percent-of-the-tim... .

jussipussi
Seuraa 
Viestejä54599

jussipussi kirjoitti:
Keijona kirjoitti:
Vahvistusharhoja esiintyy varsinkin käsitellessä vahvasti tunteisiin sidonnaisia asioita tai vakiintuneita uskomuksia. https://fi.wikipedia.org/wiki/Vahvistusharha
Me molemmat olemme vahvistusharhaisia, toivottavasti vastasit "olen".

Listaan kohta tunnetut biakset, pitkä lista.  Siinä on ihmisen tosi turvallinen ajatella "vain omilla aivoilla".

Kohta on suhteellinen käsite.

"200 cognitive biases rule our everyday thinking

Almost 200 cognitive biases rule our everyday thinking. A new codex boils them down to 4.

-Nearly 200 cognitive biases affect our decision-making.

-The sheer amount of biases should teach us humility.

-And we should recognize the essential role they play in life, as well."

https://bigthink.com/mind-brain/cognitive-bias-codex?rebelltitem=1#rebel...

Vai että vielä nöyryyttä pitäisi oppia, pah, kaikki on guruja.
 
Deimos
Seuraa 
Viestejä11255

Kyllä tykkään tuosta Keijonan tyylistä napana lainattavan nicki pois. Ei sitten tolkkua. Mutta...

Ja sen olen huomannut että sinä et opi mitään, änkyrä. Ja tämä ei ole hyökkäys henkilö vastaaan vaan tosiasia.

BW kirjoitti: "The mad man from Tikkurila, who eats (drinks) more than he earns!
Einstein:Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former.
Einstein:The most beautiful experience we can have is the mysterious.It is the fundamental emotion that stands at the cradle of true art and true science.
Reifengas: Saattaa säilyäkin pimeä markkina jonkin aikaa, mutta ...tuoni vie.Valtion on otettava omansa, huolehdittava omistaan, ja valtio olemme me.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat