Seuraa 
Viestejä2288

Liike on oleellinen asia kun pohditaan aikaa.

Ihminen on toki ihan itse keksinyt käsitteen nimeltä aika.

Kun Maapallo liikkuu yhden kerran Auringon ympäri, on aikaa kulunut sovitusti yksi vuosi.

Aikaa siis mitataan liikkeen avulla.

Atomeiden värähtely on myös liikettä.

Mihin atomeiden värähtely perustuu.

Minä oletan että atomeiden ytimet koostuvat laajenevaa työntävää voimaa kierrättävistä laajenevista tihentymistä joissa oleva laajeneva työntävä voima vaihtuu ajan kanssa kokonaan.

Jos näin, niin laajenevat atomien ytimet värähtelisivät silloin sen mukaisesti miten ne keskenään kierrättävät laajenevaa työntävää voimaansa.

Vauhdin kiihtyminen avaruudessa liikuttaessa vaikuttaisi laajenevien atomien ytimien laajenemiseen eli sen laajenevan työntävän voiman laajenemiseen jota laajenevat atomien ytimet keskenään kierrättävät ja sitä kautta myös aikaan suhteessa esim. Maapallolla koettavaan aikaan.

Ai mikä muuttuu kun vauhtia kiihdytetään avaruudessa liikuttaessa. No, se miten nopeasti vastaan työntyvän laajenevan valon / laajenevan työntävän voiman tihentymiä laajenevan aineen erillisiin laajeneviin tihentymiin työntyisi ja tätä kautta laajenemisen vauhti nopeutuisi jne.

Näin aika olisi myös suhteellista ja se eläisi sen mukaisesti miten laajenevat atomien ytimet sitä laajenevaa työntävää voimaa keskenään kierrättävät.

Tästä löytyisi myös selitys sille miten kaikki valot osaavat aina liikkua valolle ominaisella vauhdilla.

Eli se laajeneva työntävä voima, jota laajenevat atomien ytimet keskenään kierrättävät, omaisi myös laajenevan valon luonteen ja koska kaikki laajenevat valot vuorovaikuttaisivat toistensa kanssa, ne kiihdyttäisivät toistensa laajenemista ja samalla kaikkien laajenevien valojen vauhti kiihtyisi aina samassa suhteessa kuin aineet ja valot laajenevat.

Avaruudessa liikkuvat laajenevat valot toimisivat ikäänkuin liikennepoliiseina toiset toisilleen.

Ja kun toisesta galaksijoukosta peräisin oleva vanhempi ja vähän hitaampi laajeneva valo työntyisi toisen galaksijoukon läpi tai ohi, uudempi ja vähän vanhaa laajenevaa valoa nopeampi laajeneva valo kiihdyttäisi vanhemman laajenevan valon nopeuden samaksi kuin omansa ja näin vanha laajeneva valo venyisi eli yleisesti punasiirtyisi.

Myös ns. gravitaatiolinssi-ilmiö selittyisi tyylikkäästi ilman kaareutuvaa avaruutta toistensa kanssa vuorovaikuttavilla laajenevilla valoilla.

Eikä siinä kaikki!!!

Myös ns. gravitaatiopunasiirtymä selittyisi toistensa kanssa vuorovaikuttavilla laajenevilla valoilla.

Tässä Avain fysiikan kaiken teoriaan.

🤔

Ikuista työntävän voiman kierrätystä äärettömässä 3 D avaruudessa joka ei todellakaan laajene tai kaareudu. Laajeneva avaruus on keisari alasti!!!

Sivut

Kommentit (511)

Deimos
Seuraa 
Viestejä11257

Aika on ihmisen keksintö eroittaa mennyt, nykyhetki ja tulevaisuus. Universumin näkökulmasta niillä ei ole merkitystä. Vain oliolle ihminen on merkitystä. Koska aika on rahaa (sic).

BW kirjoitti: "The mad man from Tikkurila, who eats (drinks) more than he earns!
Einstein:Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former.
Einstein:The most beautiful experience we can have is the mysterious.It is the fundamental emotion that stands at the cradle of true art and true science.
Reifengas: Saattaa säilyäkin pimeä markkina jonkin aikaa, mutta ...tuoni vie.Valtion on otettava omansa, huolehdittava omistaan, ja valtio olemme me.

JPI
Seuraa 
Viestejä29392

111 kirjoitti:

Missä ajassa se laajeneva ikihömppä työntyy galaksimme keskustasta maapallolle?

3³+4³+5³=6³

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
111
Seuraa 
Viestejä2288

Olen ollut monta aikoo ainut ihminen joka on ymmärtänyt miten muailmankaikkeus oikeasti toimii.

Jännä.

🤔

Ikuista työntävän voiman kierrätystä äärettömässä 3 D avaruudessa joka ei todellakaan laajene tai kaareudu. Laajeneva avaruus on keisari alasti!!!

ovolo
Seuraa 
Viestejä8154

111 kirjoitti:
Olen ollut monta aikoo ainut ihminen joka on ymmärtänyt miten muailmankaikkeus oikeasti toimii.

Jännä.

🤔

On niitä esim. tuolla Niuvanniemessä lissee! Niillä vain ei ole vielä tietokonetta, joten ne tekköö mualimankaikkeuven teorioita keskenään..

Deimos
Seuraa 
Viestejä11257

111 kirjoitti:
Olen ollut monta aikoo ainut ihminen joka on ymmärtänyt miten muailmankaikkeus oikeasti toimii.

Jännä.

🤔

Onneksi olkoon. Paljonko lippu Tukholman illallisille maksaa?

BW kirjoitti: "The mad man from Tikkurila, who eats (drinks) more than he earns!
Einstein:Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former.
Einstein:The most beautiful experience we can have is the mysterious.It is the fundamental emotion that stands at the cradle of true art and true science.
Reifengas: Saattaa säilyäkin pimeä markkina jonkin aikaa, mutta ...tuoni vie.Valtion on otettava omansa, huolehdittava omistaan, ja valtio olemme me.

111
Seuraa 
Viestejä2288

Deimos kirjoitti:
111 kirjoitti:
Olen ollut monta aikoo ainut ihminen joka on ymmärtänyt miten muailmankaikkeus oikeasti toimii.

Jännä.

🤔

Onneksi olkoon. Paljonko lippu Tukholman illallisille maksaa?

Tämä on sen kokoluokan oivallus että Tukholma saanee työntyä miun luokse jos halluu jotenkin miut palkita.

🤔

Ikuista työntävän voiman kierrätystä äärettömässä 3 D avaruudessa joka ei todellakaan laajene tai kaareudu. Laajeneva avaruus on keisari alasti!!!

111
Seuraa 
Viestejä2288

Käsittääkseni Einstein ei kertonut sitä mihin ajan hidastuminen perustuu silloin kun lähestytään valonnopeutta.

Hän vain totesi että niin tapahtuu.

Hän ei myöskään kertonut minkä takia energiaa tarvitaan aina vain enemmän ja enemmän jotta vauhtia voisi kiihdyttää vielä vähän.

No, kun ymmärtää että aine laajenee ja se koostuu laajenevaa työntävää kierrättävistä laajenevista tihentymistä, pystyy ymmärtämään miten vauhtiaan kiihdyttävän avaruusaluksen laajeneviin kvarkkeihin törmää vastaan työntyviä laajenevia tihentymiä aina vain enemmän ja enemmän mitä nopeammaksi aluksen vauhti kiihtyy.

Ja se saa aluksen laajenevat tihentymät laajenemaan nopeammin ja nopeammin, jolloin niihin törmää entistäkin enemmän ja enemmän vastaan työntyviä laajenevia työntävän voiman tihentymiä.

Ja näin laajenevan aluksen on käytettävä aina vain enemmän ja enemmän voimakkaasti laajenevaa energiaa / työntävää voimaa jotta aluksen nopeus saataisiin kiihtymään edes vähän.

Ja aikahan perustui siihen miten nopeasti / hitaasti laajenevat atomit värähtelevät.

Ja mitä "isommiksi" laajenevat tihentymät laajenevat, sitä "kauemman" aikaa laajenevalla työntävällä voimalla kestää työntyä laajenevasta atomin ytimestä toiseen laajenevaan atomin ytimeen.

No, tätähän näistä laajenevista atomien ytimistä koostuva ihminen ei itse huomaa eli aika etenee hänen näkökulmastaan ihan normaalia vauhtia.

Mutta suhteessa Maapallolla eläviin ihmisiin aika hidastuu.

Tässä siis selitys sille minkä takia se aika hidastuu kun lähestytään valonnopeutta ja minkä takia sitä laajenevaa työntävää voimaa tarvitaan aina vain enemmän ja enemmän siihen että vauhti saadaan kiihtymään edes vähän.

🤔

Ikuista työntävän voiman kierrätystä äärettömässä 3 D avaruudessa joka ei todellakaan laajene tai kaareudu. Laajeneva avaruus on keisari alasti!!!

Luuttu
Seuraa 
Viestejä143

Itseisaika on maailmankaikkeuden ainut pysyvä vakio.

Aika on suure joka liikkuu jokaisesta pisteestä kaikkiin suuntiin vakionopeudella.

Aika sinällään ei hidastu eikä nopeudu mutta kaksi kappaletta voi muuttaa keskinäistä suhdettaan aikaan toisiinsa nähden mutta ei aikaan nähden.

janinurmi
Seuraa 
Viestejä183

joo siis sehän on testeillä todettu. kun lentokoneeseen joka liikkuu yliäänen nopeudella maapallon ympäri. laitetaan kello. niin se kello jätättää verrattuna paikoillaan pysyvään kelloon..

käsitänkö oikein, kun puhut näistä laajenevista tihentymistä niin tarkoitat itseasiassa higgsin kenttää?

sikäli mikäli semmoinen on olemassa, niin se voisi toimia jokseenkin noin, jos avaruus sattuisi olemaan vielä toruksen tai mobiuksen nauhan mukainen.

täh?

111
Seuraa 
Viestejä2288

Superconductivity theory under attack

https://phys.org/news/2019-11-superconductivity-theory.html

"But the odd thing is that in this case, the discontinuity disappears when the temperature is lowered into the superconducting realm: the abruptness smooths out, and the properties suddenly change continuously.

Dustbin

"So which is the case? According to a general physical principle, discontinuous behavior at high temperatures would have to translate into a discontinuous transition at low temperatures," says Zaanen. "The fact that this doesn't happen is at odds with any calculation up to now. The complete theoretical machinery is failing us.'

This also means that the so-called quantum critical transition, a favorite among the explanations, can be chucked into the dustbin because it predicts a continuous behavior of the ARPES-signal when the doping varies."

🤔🤔🤔

Ikuista työntävän voiman kierrätystä äärettömässä 3 D avaruudessa joka ei todellakaan laajene tai kaareudu. Laajeneva avaruus on keisari alasti!!!

Kontra1
Seuraa 
Viestejä6081

111 kirjoitti:
Olen ollut monta aikoo ainut ihminen joka on ymmärtänyt miten muailmankaikkeus oikeasti toimii.

Jännä.

🤔

Ainutlaatuinen ennätys on myös läpäistä peruskoulu ymmärtämättä Newtonin mekaniikasta yhtään mitään.

Jos gravitaatiota ei olisi, Newtonin II laki  eli dynamiikan  peruslaki  edellyttäisi maapallon pinnan laajenevan kiihtyyydellä  g = 9,81 m/s² .  

Maapallon laajenemisen nopeus olisi siis maapallon syntyhetkestä lähtien pitänyt saavuttaa moninmoninmoninkertainen valon nopeus.

Vierailija

Lueskelin erästä filosofian teosta. Mikäli oikein ymmärsin Epikuroksen mielestä : Energia ja Massa (objetien lukumäär) ovat molemmat äärettömiä, mutta aika on äärellinen. Tästä tulee mieleen Einsteinin kaava:

E = mc2

Tuossahan on ääretön energia, ääretön massa, mutta c2 on vakio ja äärellinen. Viittaisiko tuo c2 siis jotenkin aikaan.

Jos lasketaan c x c  niin päädytäänkö siten jotenkin lukuihin, jotka kuvastavat univeriusmin ikää sekunneissa tms. mitassa?  Aivan varmasti jossakin muussa mitassa kuin sekunneissa, mutta kuitenkin jotakin tekemistä äärellisen ajan kanssa tuolla c2:lla on.

Mitä hyötyä on äärettömästä energiasta ja äärettömästä massasta kun aika on äärellinen? Ei mitään? Voi olla triljoona planeettaa tutkittavana, mutta aikaa onkin vain ehkä miljoona vuotta? Sitten aika loppuu ja kaikki tuhoutuu?

Kontra1
Seuraa 
Viestejä6081

janinurmi kirjoitti:
joo siis sehän on testeillä todettu. kun lentokoneeseen joka liikkuu yliäänen nopeudella maapallon ympäri. laitetaan kello. niin se kello jätättää verrattuna paikoillaan pysyvään kelloon..

käsitänkö oikein, kun puhut näistä laajenevista tihentymistä niin tarkoitat itseasiassa higgsin kenttää?

sikäli mikäli semmoinen on olemassa, niin se voisi toimia jokseenkin noin, jos avaruus sattuisi olemaan vielä toruksen tai mobiuksen nauhan mukainen.

Riippuen lentosuunasta lentokoneen kello jätättää tai edistää.

Hefale Keating koe

http://www.protsv.fi/lfs/luennot/2018_Talvio3.pdf

Kun kellot palasivat maakellon luo, niin itään mennyt kello oli jätättänyt 59 ns ± 10 ns ja länteen mennyt kello edistänyt 273 ns ± 7 ns

111
Seuraa 
Viestejä2288

Kontra1 kirjoitti:
111 kirjoitti:
Olen ollut monta aikoo ainut ihminen joka on ymmärtänyt miten muailmankaikkeus oikeasti toimii.

Jännä.

🤔

Ainutlaatuinen ennätys on myös läpäistä peruskoulu ymmärtämättä Newtonin mekaniikasta yhtään mitään.

Jos gravitaatiota ei olisi, Newtonin II laki  eli dynamiikan  peruslaki  edellyttäisi maapallon pinnan laajenevan kiihtyyydellä  g = 9,81 m/s² .  

Maapallon laajenemisen nopeus olisi siis maapallon syntyhetkestä lähtien pitänyt saavuttaa moninmoninmoninkertainen valon nopeus.

😂😂😂

Miten laajenevan Maapallon pinta voisi saavuttaa laajenevan valon nopeuden?

Ei mitenkään.

Laajenevat valot vuorovaikuttavat toistensa kanssa, kiihdyttäen toistensa laajenemista ja samalla laajenevan valon vauhti kiihtyy samassa suhteessa kuin aineet ja valot laajenevat.

Yksinkertaista, mutta sinulle too much?!?

🤔

Ikuista työntävän voiman kierrätystä äärettömässä 3 D avaruudessa joka ei todellakaan laajene tai kaareudu. Laajeneva avaruus on keisari alasti!!!

111
Seuraa 
Viestejä2288

Kontra1 kirjoitti:
111 kirjoitti:
Olen ollut monta aikoo ainut ihminen joka on ymmärtänyt miten muailmankaikkeus oikeasti toimii.

Jännä.

🤔

Ainutlaatuinen ennätys on myös läpäistä peruskoulu ymmärtämättä Newtonin mekaniikasta yhtään mitään.

Jos gravitaatiota ei olisi, Newtonin II laki  eli dynamiikan  peruslaki  edellyttäisi maapallon pinnan laajenevan kiihtyyydellä  g = 9,81 m/s² .  

Maapallon laajenemisen nopeus olisi siis maapallon syntyhetkestä lähtien pitänyt saavuttaa moninmoninmoninkertainen valon nopeus.

Riittääkö hahmotuskykysi siihen että yksittäinen laajeneva fotoni "peittää" avaruudesta myöhemmin yhtä ison alueen kuin laajeneva näkyvä maailmankaikkeus nyt?

Ja että kaikki muut laajenevat tihentymät laajenevassa näkyvässä maailmankaikkeudessa ovat saman aikaisesti laajentuneet samassa suhteessa.

Se on sitä oikeaa suhteellisuutta.

🤔

Ikuista työntävän voiman kierrätystä äärettömässä 3 D avaruudessa joka ei todellakaan laajene tai kaareudu. Laajeneva avaruus on keisari alasti!!!

Kontra1
Seuraa 
Viestejä6081

111 kirjoitti:
Kontra1 kirjoitti:
111 kirjoitti:
Olen ollut monta aikoo ainut ihminen joka on ymmärtänyt miten muailmankaikkeus oikeasti toimii.

Jännä.

🤔

Ainutlaatuinen ennätys on myös läpäistä peruskoulu ymmärtämättä Newtonin mekaniikasta yhtään mitään.

Jos gravitaatiota ei olisi, Newtonin II laki  eli dynamiikan  peruslaki  edellyttäisi maapallon pinnan laajenevan kiihtyyydellä  g = 9,81 m/s² .  

Maapallon laajenemisen nopeus olisi siis maapallon syntyhetkestä lähtien pitänyt saavuttaa moninmoninmoninkertainen valon nopeus.

😂😂😂

Miten laajenevan Maapallon pinta voisi saavuttaa laajenevan valon nopeuden?

Ei mitenkään.

Laajenevat valot vuorovaikuttavat toistensa kanssa, kiihdyttäen toistensa laajenemista ja samalla laajenevan valon vauhti kiihtyy samassa suhteessa kuin aineet ja valot laajenevat.

Yksinkertaista, mutta sinulle too much?!?

🤔

Sinua noin 70 kiloista ukkoa jokin voima tuntuu painavan maata vasten.

Kun voima  F = m · a,  ja maanpinnan kiihtyvyys a = g = 9,81 m/s²,

sinua painaa maata vasten voima  F = 9,81 m/s²· 70 kg = 68,7 N = 70 kp. 

No kun  nopeus = kiihtyvyys x aika  eli v = a ·  t  , maanpinnan nopeuden pitäisi kasvaa kiihtyvästi 9,81 m/s².

Kun tätä olisi jatkunut 5 miljardia vuotta,

olisi maanpinnan nopeus v = 9,81  m/s² ·  5000000000 · 365  · 24 · 3600 s 

Laskepa tuo, niin saisit maanpinnan nykyisen laajenemisnopeuden, jos jaloissasi tuntemasi gravitaation aiheuttama kiihtyvyys g korvautuisi maanpinnan laajenemisella kiihtyvästi.

Et siis kykene hahmottamaan kokonaisuutta.

Se laajeneva valo joka on peräisin laajenevan Maapallon laajenevista atomien ytimistä ja jota työntyy pois päin laajenevan Maapallon keskustasta laajenee myös kiihtyvällä vauhdilla ja samalla sen vauhti kiihtyy samassa suhteessa kuin aineet ja valot laajenevat.

Ok, kerropa nyt miten ihmeessä laajenevan Maapallon pinta voisi koskaan saavuttaa sellaisen laajenevan valon joka on siitä itsestään peräisin ja joka myös laajenee ja jonka vauhti kiihtyy samassa suhteessa kuin aine ja valo laajenevat.

Ei mitenkään.

Laajenevan Maapallon pinta ei loittone suhteellisesti ottaen laajenevan Maapallon keskustasta.

Eikä se voi mitenkään alkaa liikkumaan pois päin laajenevan Maapallon keskustasta siten että väitteesi toteutuisi sen suhteen että se jotenkin jotenkin lopulta liikkuisi valoa nopeammin.

Kysymys kuuluu, mikä ihme tässä on muka niin vaikeaa hahmottaa ettei työnny perille?!?

🤔

Ikuista työntävän voiman kierrätystä äärettömässä 3 D avaruudessa joka ei todellakaan laajene tai kaareudu. Laajeneva avaruus on keisari alasti!!!

111
Seuraa 
Viestejä2288

Eikä se voi mitenkään alkaa liikkumaan pois päin laajenevan Maapallon keskustasta siten että väitteesi toteutuisi sen suhteen että se jotenkin jotenkin lopulta liikkuisi LAAJENEVAA valoa nopeammin.

🤔

Ikuista työntävän voiman kierrätystä äärettömässä 3 D avaruudessa joka ei todellakaan laajene tai kaareudu. Laajeneva avaruus on keisari alasti!!!

Kontra1
Seuraa 
Viestejä6081

Hyväksytkö siis väittämäsi maanpinnan kiihtyvyden tottelevan Newtonin dynamiikan peruslakia, mutta myös väittämäsi valon nopeuden kiihtyvyyden tottelevan samaa lakia? 

Kun podet kroonista riippuvuutta tieteen vastaisen uskomuksesi työntämisestä tänne Tieteen keskustelupalstalle, eikä palstan ylläpito siihen puutu, niin kaikkien tai ainakin lähes kaikkien kommentoijien harras toive olisi, että tulisit järkiisi ja lopettaisit.

Kaikista riippuvuuksista kuten viinan himosta, huumeista,  pelihimosta vastaavista irti pääseminen edellyttää, että asianomainen tulee järkiinsä, ja tajuaa olevansa haitallisesti riippuvainen. Sinun pitäisi tajuta olevasi riippuvainen uskomuksesi levittämisestä, joka koetaan täällä haitalliseksi ja harmittavaksi.

Kun yhtään kommentoijaa et ole saanut uskomaan mielikuvitusfysiikkaasi yli vuosikymmenen uurastuksessa, etkö ymmärrä, ettei mitään muutosta tule tapahtumaan sen suhteen, eikä ole mitään järkeä jatkaa samaa toivotonta taistelua. 

Tämä palstan pitäisi olla Tieteen keskustelupalsta, mutta paremmin tälle sopisi nimi

Uskomustieteen  ja osin Tieteenkin keskustelupalsta.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat