Seuraa 
Viestejä7293

Miksei voi yhtä aikaa kannattaa poliittista edistystä, reformismia ja vasemmistolaisuutta ja vihreyttä ja edistystä ja vallankumouksellisuuttakin jopa näissä, ja sitten kuitenkin korkeaa moraalia, Jumalaan uskomista, perhearvoja, avioliiton pyhyyttä jne.

Nyt edelliseen liittyy aina arvoliberalismi ja jälkimmäiseen poliittinen oikeistolaisuus.

Ja tästä seuraa polarisoituminen persujen ja vihreiden välille. Minusta parasta olisi olla poliitisesti edistyksellinen vihreä arvokonservatiivi ja pahinta olla poliittisesti äärioikeistolainen arvokonservatiivi.

Välimuotojakin on, mutta nykyiset persut harhauttavat arvokonservatiivisuudella ihmiset äänestämään rasistista ja muukalaisvihaista äärioikeistoa.

Ja vihreät menettävät maineensa kaikella kotkotuksella ja akkamaisuudella: homohössötyksellä ja kasvisruualla ja liiallisella arvoliberalismilla, joilla ei ole mitään tekemistä maapallon pelastamisen kanssa. Maailma pelastuu yksilökohtaisella uskonnollisella parannuksenteolla ja poliittisella edistyksellisyydellä. Politiikassa vihreät ovat eniten oikeassa maailman kansojen ja Suomen kansan kannalta. Persut ovat imperialistisen ja monopoliporvariston äärioikeistolaisen porukan taitava harhautusliike vaalikannatuksen hankkimiseksi. Sitten kun he pääsevät valtaan, he eivät ikinä luvuta sitä vapaaehtoisesti vaan pitävät sen kaikin laittomin ja laillisin keinoin ja perustavat äärioikeistolaisen diktatuurin joka maassa missä valtaan pääsevät. Venäjä, Turkki, Unkari jne alkaa olla menossa. Ja USA, Israel on vaarassa.

Sivut

Kommentit (23)

ID10T
Seuraa 
Viestejä7718

Olli S. kirjoitti:
Miksei voi yhtä aikaa kannattaa poliittista edistystä, reformismia ja vasemmistolaisuutta ja vihreyttä ja edistystä ja vallankumouksellisuuttakin jopa näissä, ja sitten kuitenkin korkeaa moraalia, Jumalaan uskomista, perhearvoja, avioliiton pyhyyttä jne.

Eivät nämä välttämättä korreloi keskenään. Mitä mahdat tarkoittaa poliittisella edistyksellä? Niin kauan kuin on poliitikkoja ja poliittisia agendoja, jokainen kai tavoittelee omanlaistaan edistystä. Harva puolue menestyy sillä, jos lupaa, ettei  mikään muutu.

Itse ainakin kannatan korkeaa moraalia, perhearvoja ja avioliiton pyhyyttä, mutta miksi jumalaan uskominen niihin pitäisi liittää?

Olli S. kirjoitti:

Minusta parasta olisi olla poliitisesti edistyksellinen vihreä arvokonservatiivi ja pahinta olla poliittisesti äärioikeistolainen arvokonservatiivi.

Edistyksellinen arvokonservatiivi? Tuohan on oksymoroni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ID10T
Seuraa 
Viestejä7718

asdf kirjoitti:
ID10T kirjoitti:

Itse ainakin kannatan korkeaa moraalia, perhearvoja ja avioliiton pyhyyttä...

Miten tuo pyhyys tässä yhteydessä määritellään?

Pyhyys on ehkä väärä sana, mutta yritän ainakin kunnoittaa vaimoani, enkä harrasta syrjähyppyjä :)

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä7564

Ei yksikään puolue kannata moraalia.

Pelihän menee näin, että valta korruptoi. Väistämättä.

Näinollen vallassa olevat heittelevät aina vain löysää läppää ja kahmivat kaksin käsin. Se on valtaa se.

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä7564

Ylläolevan itsestäänselvyyden ymmärtämisen jälkeen tajuaa, että on yhdentekevää kuka on vallassa. Koska vallassa peli on aina omista hillotolpista.

Käytännössä ero Vasemmistoliitosta ja Kokoomuksesta hallituksessa on 1% verotuksessa. Eli yksi hailee.

hcesar
Seuraa 
Viestejä13039

ID10T kirjoitti:
asdf kirjoitti:
ID10T kirjoitti:

Itse ainakin kannatan korkeaa moraalia, perhearvoja ja avioliiton pyhyyttä...

Miten tuo pyhyys tässä yhteydessä määritellään?

Pyhyys on ehkä väärä sana, mutta yritän ainakin kunnoittaa vaimoani, enkä harrasta syrjähyppyjä :)

Ok, nyt selkis.

jesper
Seuraa 
Viestejä769

Kyllä kai kaikenlaiset kombinaatiot arvoista ovat ihan mahdollisia. Arvokonservatiivista vasemmistolaista ja ympäristön puolesta olevaa puoluetta ei vain ole syntynyt, joten tuo kombinaatio ei ilmeisesti suurta kannatusta nauti. Ehkä lähimpänä on itsenäisyyspuolue, joka on taloudessa vasemmistolainen ja ympäristön puolesta, eikä ehkä ainakaan yhtä arvoliberaali, kuin vihreät. IPUn kannatus on ollut vähäistä, vaikka se jaksaakin aina yrittää vaaleissa.

Heed not my earthly lot, for it hath little of earth in it.
- Edgar Allan Poe

Olli S.
Seuraa 
Viestejä7293

Poliittiset ideologiat jakaantuvat vallankumouksellisiin, reformistisiin ja konservatiivisiin.

Suomessa on vaan käynyt niin, että kaikki puolueet ovat reformistisia. Toiset vaan haluavat erilaisia uudistuksia kuin toiset ja toiset eri asioissa kuin toiset. Kaikki ovat siis keskustalaisia puolueita vain eri painotuksin.

Tuo arvokysymys on ehkä laatukysymys. Vihreätkin kannattavat kotia, uskontoa ja isänmaata, mutta täysin muulla kuin 30- luvun tavalla, mikä taas on kristillisten ja persujen tapa.

Uskonnosta on aika lailla vieraannuttu joka puolueessa, ja krisilliset ovat enemmänkin moralistisia keskioluen vastustajia. Pakanathan osaavat tätä kansaa paremmin paimentaa kuin nuo moralistit. Toisaalta onhan sitä jonkinlaista uskonnollista heräämistäkin havaittavissa.

Edistystä on vallankumoukselliset ja reformistit. Taantumusta oikeisto ja konservatiivit. Tämä asia ei ole muuttunut.

Taitaa tosiaan jäädä pieneksi ryhmä joka pyrkii henkilökohtaiseen kristilliseen parannukseen ja poliittiseen edistykseen. Pitää vaan liittoutua kenen kanssa luulee ajavansa oikeita asioita. Vihreät kai on edistyksellisin liike, mutta siinä on tuo äärifeministien ja homoaktivistien hössötys. Ne jotka painottavat politiikassa liikaa ja vielä 30- lukulaisesti ymmärrettyä koti, uskonto ja isänmaa- ajattelua, menevät persujen lankaan.

ID10T
Seuraa 
Viestejä7718

Olli S. kirjoitti:

Uskonnosta on aika lailla vieraannuttu joka puolueessa

Ja hyvä näin. Uskonto pitää pitää erillään yhteiskunnallisista asioista jo senkin takia, että jos meillä esim. kristinusko sotketaan politiikkaan, niin kohta vaaditaan islamille samanlaista asemaa, ja sitä ei suomalainen yhteiskunta kestä.

Tietääkö kukaan toimivaa islamilaista yhteiskuntaa?

Olli S.
Seuraa 
Viestejä7293

Joo, se on ihan hyvä, ettei politiikkaa tehdä minkään uskonnon pohjalta enää. Pappisvaltaisuus on pahasta yhteiskunnan asioissa. Kansan edun pitää olla johtotähtenä. Jos olisi mahdollista saada okkeat Jumalan palvelijat johtajiksi, niin silloin sellainen kuningaskunta okisi paras. Se vaan maailmassa menee heti pappisvaltaisuudeksi kaikkine ongelmineen niinkuin Iranissa. Ei kuninkaat Israelissakaan kauaa kestäneet korruptoitumatta.

Uskonnonvapaus riittää uskonnosta demokratiassa.

Olli S.
Seuraa 
Viestejä7293

Tuo homojen liiallinen hyysääminen taitaa nykyään olla niin suosittua, että siitä enemmänkin tulee vihreille lisää ääniä kuin menee ääniä. Ollaan niin ymmärtäväisiä ja suvaitsevaisia. Perverssiohan se on ja seksuaalista poikkeavuutta ja saattaa muodostua riippuvuudeksi niinkuin heteroseksikin ja pornografia. Sairaudeksi sitä ei enää katsota.

Tuota mitä edellä sanoin pidetään nykyään melkein kiihoittamisena kansanryhmää vastaan, mutteihän se sitä ole. Tosiasioita vaan sanojen merkitysten puitteissa.

Riittää kun sorto lopetetaan ja yhteiskunta antaa parisuhdeoikeudet. Tämähän on tapahtunut. Kirkot päättävät sitten vihkimisistään itse.

Deimos
Seuraa 
Viestejä11224

Missä olet nähnyt homoja hyyssätävän? En ole sanaa homo nähnyt tai kuullut pariin kuukauteen. Kirkolta pois vihkimisoikeus ja myös kasteoikeus. Samaa kannatan hautajaisten suhtee. On aika raadollista että moni kuollut ateisti pistetään viimeiselle tuomiolle jessen sanoja laulellen.

BW kirjoitti: "The mad man from Tikkurila, who eats (drinks) more than he earns!
Einstein:Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former.
Einstein:The most beautiful experience we can have is the mysterious.It is the fundamental emotion that stands at the cradle of true art and true science.
Reifengas: Saattaa säilyäkin pimeä markkina jonkin aikaa, mutta ...tuoni vie.Valtion on otettava omansa, huolehdittava omistaan, ja valtio olemme me.

Olli S.
Seuraa 
Viestejä7293

Homoaktivistien propaganda menee vähän liialliseksi, ja siihen suostutaan. Sitä tarkoitan hyysäämisellä. Ehkä on väärin yleistää heidän ylilyöntinsä koko homoseksuaalisesti suuntautuneeseen väestöön. Suuntautumiselleenhan ei mitään voi ja on hyvä että on yhä helpompaa heidän tulla kaapista.

Mutta kun kirjoittaa vihreiden foorumissa sanankin poikkipuokisesti niin on heti homofoobikko. Se on jo liikaa. Sana on yleistynyt käytettäväksi kaikkia vastapuolen keskustelijoita vastaan. Homoaktivistit ovat voittaneet yleisessä mielipiteessä. Sanahan on psykiatrinen diagnoosi.

ID10T
Seuraa 
Viestejä7718

Deimos kirjoitti:
Olli S. kirjoitti:
Tuo homojen liiallinen hyysääminen taitaa nykyään olla niin suosittua, että siitä enemmänkin tulee vihreille lisää ääniä kuin menee ääniä. Ollaan niin ymmärtäväisiä ja suvaitsevaisia. Perverssiohan se on ja seksuaalista poikkeavuutta ja saattaa muodostua riippuvuudeksi niinkuin heteroseksikin ja pornografia. Sairaudeksi sitä ei enää katsota.

Tuota mitä edellä sanoin pidetään nykyään melkein kiihoittamisena kansanryhmää vastaan, mutteihän se sitä ole. Tosiasioita vaan sanojen merkitysten puitteissa.

Riittää kun sorto lopetetaan ja yhteiskunta antaa parisuhdeoikeudet. Tämähän on tapahtunut. Kirkot päättävät sitten vihkimisistään itse.

Missä olet nähnyt homoja hyyssätävän? En ole sanaa homo nähnyt tai kuullut pariin kuukauteen. Kirkolta pois vihkimisoikeus ja myös kasteoikeus. Samaa kannatan hautajaisten suhtee. On aika raadollista että moni kuollut ateisti pistetään viimeiselle tuomiolle jessen sanoja laulellen.

Tästä ateistista saa vaikka tehdä pyörätelineen paikallisen marketin pihaan, kun henki on ruumiista erkaantunut.

Ja menin muuten kirkossa naimisiinkin, ihan vain sen takia, että se oli symbolinen hyväntahdon ele iäkkäämmille sukulaisille, eikä se varsinaisesti ollut minulta pois mitenkään. Liityin kirkkoon ennen häitä ja erosin häiden jälkeen, mikä oli pelkkä muodollisuus, koska rippikoulu oli jo käytynä.

ID10T
Seuraa 
Viestejä7718

Olli S. kirjoitti:
Homoaktivistit ovat voittaneet yleisessä mielipiteessä. Sanahan on psykiatrinen diagnoosi.

Minäkin ajattelin joskus näin, mutta sitten sain tietää, että eläimetkin homostelevat. Ja miksi synnynnäinen, muita haittaamaton ominaisuus pitäisi leimata psykiatriseksi häiriöksi?

elämäntapakeksijä
Seuraa 
Viestejä2017

AIDS näyttää leviävän juuri homofiilien rietastelukulttuurissa.

1 x VAWT = 9 x HAWT

“Before you diagnose yourself with depression or low self-esteem, first make sure that you are not, in fact, just surrounded by assholes.”
— Sigmund Freud

Jäärä
Seuraa 
Viestejä3767

elämäntapakeksijä kirjoitti:
ID10T kirjoitti:
Olli S. kirjoitti:
Homoaktivistit ovat voittaneet yleisessä mielipiteessä. Sanahan on psykiatrinen diagnoosi.

Minäkin ajattelin joskus näin, mutta sitten sain tietää, että eläimetkin homostelevat. Ja miksi synnynnäinen, muita haittaamaton ominaisuus pitäisi leimata psykiatriseksi häiriöksi?

AIDS näyttää leviävän juuri homofiilien rietastelukulttuurissa.

Pimeässä peiton alla ähveltämisen jälkeen kunnon rietastelu tekee kyllä eetvarttia. Kokeile joskus.

Pseudohippi
Seuraa 
Viestejä16978

Olli S. kirjoitti:
Miksei voi yhtä aikaa kannattaa poliittista edistystä, reformismia ja vasemmistolaisuutta ja vihreyttä ja edistystä ja vallankumouksellisuuttakin jopa näissä, ja sitten kuitenkin korkeaa moraalia, Jumalaan uskomista, perhearvoja, avioliiton pyhyyttä jne.

Totta kai voi, sen kun kannatat vaan. Elämme länsimaisessa vapaassa kansalaisyhteiskunnanssa. Täällä saa kannatta ihan mitä vaan kunhan ei vahingoita muita.

Jos maailmankuvasi ei sovi mihinkään valmiiksi tarjottuun sapluunaan niin kavareita voi olla vähemmän mutta ainakin olet rehellinen itsellesi.

Sensuuri kärjistää yhteiskunnan polarisaatiota.

MooM
Seuraa 
Viestejä10248

Jäärä kirjoitti:
elämäntapakeksijä kirjoitti:
ID10T kirjoitti:
Olli S. kirjoitti:
Homoaktivistit ovat voittaneet yleisessä mielipiteessä. Sanahan on psykiatrinen diagnoosi.

Minäkin ajattelin joskus näin, mutta sitten sain tietää, että eläimetkin homostelevat. Ja miksi synnynnäinen, muita haittaamaton ominaisuus pitäisi leimata psykiatriseksi häiriöksi?

AIDS näyttää leviävän juuri homofiilien rietastelukulttuurissa.

Pimeässä peiton alla ähveltämisen jälkeen kunnon rietastelu tekee kyllä eetvarttia. Kokeile joskus.

Olenkin aina halunnut näppärän sanan rietastelun vastakohdalle. Ähveltäminen. Tykkään (sanasta ja ähveltämisestäkin, jos on esim liian kylmä ympäristö tai uninen  olo rietastella)

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

Lentotaidoton
Seuraa 
Viestejä6385

ID1OT: Tästä ateistista saa vaikka tehdä pyörätelineen paikallisen marketin pihaan, kun henki on ruumiista erkaantunut.

Vaikka en tykkää typerästä haukkumasanasta ateisti (olen yksinkertaisesti uskonnoton joka on paljon neutraalimpi, asiallisesti yleisempi ja rehellisyydessään naseva) niin olen myös hahmotellut myös kuoleman jälkeisen elämäni.

Atomithan eivät ole kadonneet mihinkään. Se monimutkainen vuorovaikutusten ketju, jota minäksi kutsuttiin, vain lakkasi toimimasta yhtälössä elämä. Tai siis MINUN elämässäni. Eiväthän toki vuorovaikutukset mihinkään lakanneet, ne vain muuttuivat muuttuneissa oloissa (biologisen geenistön oiva ratkaisu virheiden kasautumisesta tai telemetrien lyhentymisestä estävät "älyttömän" ja peräti turhan (turhauttavan) iankaikkisen elämän).

Entinen kehoni toki tulee olemaan elämää pullollaan. Miljardit bakteerit (ja niiden atomit) jatkavat eloaan. Enhän aiemminkaan ollut biologisesti muuta kuin kätevä kantolaite määrätylle bakteerikolonisaatiolle. Se, että tuo ”minä” toki oli erityislaatuinen kokoelma lähinnä kiitos aivojeni valtavan monimutkaisuuden, ei saisi hämätä. Eli hommaan (tähänkään hommaan) ei tarvita mitään eteeristä teististä entiteettiä.

Visioni on että atomini jatkaisivat olemassaoloaan esim. erittäin makoisina omenoina. Näin ”elän” toivottavasti pitkiäkin aikoja hyödyllisenä yhteisön jäsenenä. Toki toivon myös että jonkinlainen krapsu on jäänyt elämästäni myös kulttuurievoluution monimuotoiseen kirjaan.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat