Hallitusmuodoista, käytössä vanhat miksei uusia?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Minkä tähden kukaan ei kehittele uusia valtiomuotoja, koska demokratiakaan ei toimi, niinkuin sen on tarkoitettu.
Kaikki nuo on keksitty aikoja sitten eikä oikein sovellu enää nykymaailmaan.
Luulisi, että pystyisi kehittelemään järjestelmän, jonka virkamies koneisto olisi mahdollisimman kevyt ja tehokas. Silloin kyseistä esim. päättävää elintä voitaisiin valvoa helposti, jolloin kenenkään valtaapitävän ei olisi mahdollista tehdä konkeloita ja ajaa vain omia etujaan.
Mutta kukapa vallankahvassa olevista haluaisi luopua demokratiasta?
Ei kukaan koska ihminen on ahne paskiainen.

Kommentit (5)

Vierailija

Onkin jo kulunut pitkä aika siitä, kun Suomenkin hallitusmuoto eli perustuslait on viimeksi uusittu.

Napoleon sanoi kerran, että hyvä hallitusmuoto on lyhyt ja epäselvä.
Hänhän sen tiesi, laaaditutti Ranskassa parikin kertaa. Toisaalta epäselvyydet saavat varsinkin lyhyen miehen kuvittelemaan, että hän on Napoleon. Kimmo Sasin esimerkiksi.

Ding Ding
Seuraa 
Viestejä9031
Liittynyt16.3.2005

Internetin keksiminen oli ensimmäinen askel siihen suuntaan että tulevaisuudessa ihmiskunnan valtiomuoto on jonkinlainen kollektiivinen mieli, "Borg".

Ensin kaikesta aletaan järjestää kansanäänestyksiä netissä. Sen jälkeen jotkut ottavat itseensä mikrosirun, jonka avulla he ovat koko ajan yhteydessä nettiin. Sitten ihmiset alkavat muodostaa netissä kollektiivisia mieliä, ja lopulta me kaikki kuulumme siihen. Sitten emme tarvi parlamenttia tai muita edustuksellisia elimiä, koska kaikki tapahtuu kollektiivisen mielemme yksimielisestä päätöksestä.

Vierailija

Yksi mahdollisuus on luopua ihminen/ääni-periaatteesta ja jakaa äänioikeuksia omaisuuden mukaan. Näin äänten arvo vastaisi paremmin nykyistä demokraattista todellisuutta.

Samalla myös kabinettipäätökset vähenisivät ja päätöksen teko tulisi julkiseksi kun kaikki olisi laillista.

Vierailija
Konkari
Yksi mahdollisuus on luopua ihminen/ääni-periaatteesta ja jakaa äänioikeuksia omaisuuden mukaan. Näin äänten arvo vastaisi paremmin nykyistä demokraattista todellisuutta.

Samalla myös kabinettipäätökset vähenisivät ja päätöksen teko tulisi julkiseksi kun kaikki olisi laillista.

Noin. Demokraattinen todelölisuus pääasiassa on suurporvarien sekä taloudellisen hallinnan että poliittisen vallan todellisuus. Tuo askel siis on seuraava, kun tasaveromalli saadaan yleisesti kehittyneimmissä ja demokraattisimmissa maissa toteutetuksi. Noin myös ääniä, tai ainakin niiden nippuja, on huomattavasti vähemmän. Tähän kiinnitti myös
demokraattisen maailman Johtaja Iso Poika Bush jo ensimmäiseen virkakauteensa astumisen aattona. On ikävää, kuin kaikki äänet pitäisi laskea, niin paljon. Onneksi USAlaisista 2 miljoonaa on jaktuvasti vankeina, joten he eivät häiritse demokratia toteutumista mm. tarpeettomasti äänestäen. Ynnä nekään, jotka vapainakaan eivät tarpeettomasti rekisteröidy äänestämään. Pitäisi Suomessakin hyvänä alkuna parempaan toteutta äänestämiseen rekisteröitymisen menettely.

Laillista on siis vain kaikki se, mitä suurporvaristo, erityisesti USAn ja USAan sijoittajat, pitää laillisena ja edullisena eli tärkeään tarpeeseen tulleena.

Venäjästähän on todettu, että siellä ei vieläkään vallitse länsimainen
laillisuuskäsitys ja demokratia. Sen sijaan Virossa jopa länsimaisempi kuin Suomessa. Siellä on jo toteutettu tasavero.

Uusimmat

Suosituimmat