Sivut

Kommentit (27)

111
Seuraa 
Viestejä2526

111 kirjoitti:
AnneLiljeström kirjoitti:
Kiitokset onnittelusta!

Ursa on yksityinen yhdistys, ei esim. valtion virasto.  Tehtävämme on välittää tietoa tieteellisestä tutkimuksesta ja vertaisarvioinnin läpikäyneistä tutkimustuloksista. Koska internet on täynnä tieteellisen näköistä asiaa, joka ei kuitenkaan ole käynyt läpi tieteellistä vertaisarviointia tai ei ole alan tutkijoiden kynästä lähtöisin, koemme valvollisuudeksemme ja tehtäväksemme huolehtia siitä, että Ursan alustoilla esitettävät tai levitettävät teoriat ovat tieteellisesti valideja. Meihin luotetaan tutkitun tiedon levittäjinä, ja haluamme olla tämän luottamuksen arvoisia.

Ursan Facebook-sivu ei ole alusta, jossa on tarkoitus käydä keskustelua omista teorioista ja esitellä niitä. Sitä varten on olemassa muita alustoja. Halutessaan voi vaikka perustaa oman blogin. Voimme kuitenkin poistaa esim. linkit tällaisiin blogeihin, jos katsomme sen tarpeelliseksi.

Parhain terveisin,
Anne Liljeström
Ursan tiedottaja

Kiitos vastauksestasi Anne.

En ole esittänyt missään omaa teoriaani.

Teoriaan vaaditaan matematiikkaa ja sitähän minulla ei ole omien ajatusteni tueksi.

Tekstistäsi saa sellaisen kuvan kuin että esim. laajeneva avaruus olisi varmasti olemassa.

Siitähän teidän keskustelupalstalla saa keskustella. Ei tosin siten että kyseenalaistaa sen olemassaolon.

Ihan mielenkiinnosta. Uskotko sinä laajenevan avaruuden olemassa oloon?

Jos, niin minkä takia?

Ymmärrätkö ettei avaruus säteile informaatiota?

Tätä ns. laajenevaa avaruutta ei voi tutkia tieteellisesti.

Sitä ei voi yrittää manipuloida siten että saisi infon manipuloinnin onnistumisesta.

Kukaan ei pysty kuvailemaan sanoin tai visuaalisesti mitä laajenevalle avaruudelle tapahtuu silloin tämän laajenevan avaruuden metrinen koordinaatisto kasvaa.

Niin, on helppo väittää että avaruutta on myöhemmin enemmän galaksijoukkojen välisellä alueella.

Mutta onko se tieteellinen väite jos ei kykene kuvailemaan sanoin ja / tai visuaalisesti miten?!?

Erikoista ettei suomessa saa avoimesti kyseenalaistaa nykyisiä fysiikan ja kosmologian teorioita.

En suosittele tekemään tieteellisiä julkaisuja joissa väitetään laajenevan avaruuden varmasti olevan olemassa.

Maailmankuva tulee mullistumaan vielä isosti ja höpö höpö teoriat avaruudesta joka muka laajenee, kaareutuu, aaltoilee, pyörii ja tekee milloin mitäkin mitä nykyisistä virheellisistä teorioista kiinni pitävät sattuvat haluamaan, työntyvät siinä vaiheessa roskakoriin.

Vain luuserit selittävät havaintoja hokkus pokkus avaruudella.

Tee juttu jossa haastattelet ns. asiantuntijoita.

Kysy heiltä mitä laajenevalle avaruudelle tapahtuu silloin kun sen metrinen koordinaatisto kasvaa.

Kysy liittyykö avaruuden laajenemiseen liikettä.

Jos liittyy, niin kysy mitkä silloin liikkuvat ja missä ne silloin liikkuvat.

Jos avaruuden laajenemiseen ei liity minkään liikettä missään, niin kysy sitten mikä sen laajenevan avaruuden laajenemisen selittää.

Ps. On olemassa havainto siitä että mitä kaukaisemmasta galaksikoukosta valo on peräisin, sitä venyneempää eli yleisesti punasiirtyneempää valo on. Ei siis ole havaintoa laajenevasta avaruudesta. Minkä takia se, että valo on matkansa aikana venynyt, todistaisi avaruuden laajentuneen?

Minä väitän että tuo havainto on yksi todiste sille että aine koostuu laajenevaa työntävää voimaa kierrättävistä laajenevista tihentymistä.

Siis siten että tuo laajeneva työntävä voima, jota laajenevat atomien ytimet keskenään kierrättävät, omaa laajenevan valon luonteen.

Ja vieläpä siten että nämä meille pimeät laajenevan valon laajenevat aallot vuorovaikuttavat toistensa kanssa, kiihdyttäen toistensa laajenemista, jolloin laajenevan valon vauhti kiihtyy samassa suhteessa kuin aineet ja valot laajenevat.

Eikä tuo valon yleinen punasiirtyminen ole ainut todiste väitteelleni.

Hupaisaa vain on se että nykyisten virheellisten teorioiden kannattajat ovat jo ehtineet omia nämä havainnot todistamaan omia virheellisiä teorioitaan.

James Webb teleskooppia odotellessa.

Pahoittelut ehkäpä vähän hyökkäävästä asenteestani. Johtunee mm. tämän palstan trollien provosoivasta tyylistä käydä väittelyitä.

Mukavin terveisin,
Jukka Savorinen
Mies joka selvitti miten muailmankaikkeus toimii
044-0767121

🙂

Tässäkin videossani on asiaa!!!

Kannattaa kuunnella loppuun asti.

Pääsen tässä videossa aika hyvin vauhtiin.

https://youtu.be/jctYdkVWRVA

🤔

Ikuista työntävän voiman kierrätystä äärettömässä 3 D avaruudessa joka ei todellakaan laajene tai kaareudu. Laajeneva avaruus on keisari alasti!!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ovolo
Seuraa 
Viestejä8518

111 kirjoitti:

Tässäkin videossani on asiaa!!!

Kannattaa kuunnella loppuun asti.

Pääsen tässä videossa aika hyvin vauhtiin.

https://youtu.be/jctYdkVWRVA

🤔

Vauhtia ja kierroksia koneessasi on aivan liikaa ja mopo on karkaamassa käsistä. Ja ilmeisesti olet pannuhalkinen. Normaali, yli 5-kymmppinen mies ei päästele suustaan tai kynästän noin lapsellisia, omasta päästä keksittyjä mielikuvitusjuttuja.

Lisäksi ainakin ylivertaisuusvinouma! Muuten tuota käyttäytymistäsi ei voi selittää, kun todellisuudessa olet normaalia ihmistä tyhmempi, etkä myöskään tiedä fysiikasta sen enempää, kuin sika Joulusta, mutta kuvittelet itsestäsi aivan liikoja. https://fi.wikipedia.org/wiki/Ylivertaisuusvinouma  

111
Seuraa 
Viestejä2526

Ursan esitelmä.

Maailmankaikkeus laajenee - mutta miten?

https://youtu.be/9xWmI7ZwYaQ

Niin, miten se avaruus nyt sitten muka laajenee?

Kyseisellä videolla ei käsitelty itse asiaa millään tavalla.

Kerta toisensa jälkeen todettiin että maailmankaikkeus laajenee, avaruutta syntyy lisää jne jne.

Mutta miten sitä syntyy lisää?

Siitä ei kerrottu yhtään mitään.

Ihme touhua.

Sitäkin ihmettelen minkä takia kukaan ei koskaan kysy miten?

Esitelmän nimi on erittäin huono!!!

Maailmankaikkeus laajenee - mutta miten?

Voisi olettaa että esitelmässä käsiteltäisiin itse kysymystä, eli MITEN.

Mutta ei.

Todetaan että aallon häntäpäällä on pidempi matka liikkua ja näin se tulee tietylle avaruuden alueelle myöhemmin kuin voisi olettaa.

Ja tämä siis sen takia että avaruutta oli ehtinyt syntyä lisää.

Ok, avaruutta siis syntyy koko ajan lisää.

Tämänhän tästä kyllä ymmärtää, kun avaruutta syntyy koko ajan lisää, sitä on koko ajan enemmän ja enemmän galaksijoukkojen välisellä alueella.

Ok.

Mutta MITEN sitä syntyy lisää?!?

Tätä kukaan ei missään ikinä ota puheeksi!!!

Minkä takia?!?

Eli työntyykö laajenevan avaruuden sisälle koko ajan lisää avaruutta?

Jos, niin mistä tuo avaruus on peräisin ja missä se liikkuu?

Jos ei, niin mihin sen laajenevan avaruuden laajeneminen perustuu?

Mitä sille laajenevalle avaruudelle tapahtuu silloin kun sitä syntyy lisää eli silloin kun sen metrinen koordinaatisto kasvaa?

🤔

Ikuista työntävän voiman kierrätystä äärettömässä 3 D avaruudessa joka ei todellakaan laajene tai kaareudu. Laajeneva avaruus on keisari alasti!!!

111
Seuraa 
Viestejä2526

Maailmankaikkeuden laajenemisnopeus ei täsmää – "Olemme jättäneet jotain huomioimatta kosmologisessa mallissa"
Hubble-avaruusteleskoopin tarkennetut mittaukset antavat edelleen hämmentäviä tuloksia maailmankaikkeuden laajenemisen kehityksestä. Verrattaessa kosmisesta taustasäteilystä määritettyä muinaista laajenemisnopeutta ja galaksien nykyajan liikkeiden perusteella mitattua ero on selvä.

https://www.avaruus.fi/uutiset/kosmologia-ja-teoreettinen-fysiikka/maail...

"Tarkennuksen ansiosta todennäköisyys, että laajenemisnopeudet olisivat ristiriidassa sattumalta, putoaa arvosta 1:3 000 peräti 1:100 000:een.

"Kyse ei ole ainoastaan siitä, että kaksi koetta antaisivat eri tuloksia, vaan mittaamme jotain perinpohjaisesti poikkeavaa", selittää nobelisti Adam Reiss STScI:stä ja Johns Hopkinsin yliopistosta.

"Toisaalta meillä on mittauksemme maailmankaikkeuden laajenemisnopeudesta nykyään. Toisaalta varhaisen maailmankaikkeuden antama ennuste siitä, miten nopeasti maailmankaikkeuden tulisi laajentua."

"Mikäli mitatut arvot eivät täsmää, syntyy hyvin vahva todennäköisyys, että olemme jättäneet jotain huomioimatta nämä kaksi aikakautta yhdistävässä kosmologisessa mallissa", Reiss painottaa."

Kyse on kaikessa yksinkertaisuudessaan siitä miten hyvin / voimakkaasti uudempi vähän vanhaa laajenevaa valoa nopeampi laajeneva valo vuorovaikuttaa vanhempien laajenevien valojen kanssa.

Eli siitä miten nopeasti se pystyy kiihdyttämään vanhan laajenevan valon vauhdin samaksi kuin omansa.

Mitä nopeammin, sitä enemmän vanha laajeneva valo venyy eli yleisesti punasiirtyy.

Eli nämä keskenään ristiriitaiset havainnot todistavat sen ettei valon yleistä punasiirtymää edes voi selittää jollakin selittämättömällä hokkus pokkus laajenevalla avaruudella.

Selitys löytyy siitä että valot itse laajenevat avaruudessa ulos päin jo olemassa olevaan avaruuteen, vuorovaikuttaen toistensa kanssa, jolloin ne kiihdyttäessään toistensa laajenemista ja näin laajenevan valon vauhti kiihtyy samassa suhteessa kuin aineet ja valot laajenevat.

🤔

Ikuista työntävän voiman kierrätystä äärettömässä 3 D avaruudessa joka ei todellakaan laajene tai kaareudu. Laajeneva avaruus on keisari alasti!!!

111
Seuraa 
Viestejä2526

Syntyisivätköhän ne avaruudessa laajenevat galaksit sittenkin sisältä ulos päin?

Eli siinä missä tähdistä purkautuu aika ajoin paljon voimakkaasti avaruuteen hajaantuvaa ainetta, niin ihan samoin nämä galaksien keskusten supermassiiviset kohteetkin purkautuvat aika ajoin avaruuteen voimakkaasti hajaantuvaa pimeää ainetta joka absorboi mukaansa havaittavaa ainetta, jolloin jäljelle jää valtavan kokoisia aukkoja / onkaloita.

🤔

Kaikkien aikojen suurin räjähdys paljastui – jätti jälkeensä valtavan onkalon avaruuteen

https://www.avaruus.fi/uutiset/tahdet-sumut-ja-galaksit/kaikkien-aikojen...

"Tutkijat raportoivat havainneensa ennennäkemättömän voimakkaan räjähdyksen. Tapahtuman sai aikaan supermassiivinen musta aukko."

On mielenkiintoista seurata mikä suomalainen media tuo ensimmäisenä esiin tämän vaihtoehdon uutena näkemyksenä maailmankaikkeudesta.

🤔

Ikuista työntävän voiman kierrätystä äärettömässä 3 D avaruudessa joka ei todellakaan laajene tai kaareudu. Laajeneva avaruus on keisari alasti!!!

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat