Seuraa 
Viestejä2526

Kertokaapa jotakin oleellista näistä ns. varauksista.

Mikä niitä ylläpitää?

Miten ne syntyvät ja toimivat.

Miten ydin kontrolloi elektroneja?

Kun ymmärtää aineen koostuvan laajenevaa työntävää voimaa kierrättävistä laajenevista tihentymistä, ymmärtää miten naurettava nykyinen atomimalli on!!!

Laajenevan ytimen ei tarvitse kontrolloida ympärillään olevia elektroneja, koska niitä ei ole sen ympärillä.

Siitä työntyy koko ajan ulos laajenevaa työntävää voimaa josta sen erilliset laajenevat tihentymät koostuvat ja joka näissä laajenevissa tihentymissä vaihtuu ajan kanssa kokonaan.

Ja näitä rekisteröitävissä olevia elektroneja sitten syntyy tästä meille pimeästä laajenevasta työntävästä voimasta jota laajenevista ytimistä työntyy koko ajan ulos.

Näin kaikkia laajenevia atomien ytimiä kohti työntyy joka suunnasta tätä meille pimeää laajenevaa työntävää voimaa, joka on peräisin kaikista muista näkyvän maailmankaikkeuden laajenevista atomien ytimistä.

Ja sitä nämä laajenevat atomien ytimet sitten vaan kierrättävät, työntäen näin automaattisesti toisiansa pois päin toisistansa samassa suhteessa kuin laajenevat.

Jos vähemmän, silloin lähestyvät havaittavasti.

Jos enemmän, silloin loittonevat mitattavasti.

Pohtikaapa tuota ajatuksella.

Siis te jotka oletatte että kykenette siihen.

Itkutrollaajat voisivat pysyä poissa. Kiitos.

🤔

Ikuista työntävän voiman kierrätystä äärettömässä 3 D avaruudessa joka ei todellakaan laajene tai kaareudu. Laajeneva avaruus on keisari alasti!!!

Sivut

Kommentit (29)

Sähkömies
Seuraa 
Viestejä144

Niin selitäppäs vielä kuinka niistä työntävistä voimista syntyykään kaikki rakenteita luovat vetovoimat joita on aina atomien sisäisten rakenteiden koossapitävät voimat kuin suuressa mittakaavassa toimiva painovoima.

Selitä vaikka kuinka molekyylit (atomien yhdistelmät) syntyy ja pysyy kasassa, ilman että atomien työntävät voimat ne rikkovat.

Samoin voisit selittää kuinka työntävät voimat saavat kaasupilven romahtamaan tähdeksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
111
Seuraa 
Viestejä2526

Sähkömies kirjoitti:

Yrittäisit edes.

Katsos kun se juju nimenomaan on siinä ettei näitä ns. sidosvoimia tarvita mihinkään.

Kaikki räjähtää / laajenee / hajaantuu avaruudessa ulos päin jo olemassa olevaan avaruuteen.

Riittää että koko ajan räjähtävästä työntävästä voimasta koostuvat tihentymät työntävät toisiansa pois päin toisistansa ja niinhän ne tekevätkin automaattisesti, kierrättäessään keskenään tätä koko ajan laajenevaa työntävää voimaa.

Laajeneva tähti syntyy laajenevasta pimeästä aineesta tähän tyyliin.

Katso ja ihmettele.

https://youtu.be/QboDTgped1E

🤔

Ikuista työntävän voiman kierrätystä äärettömässä 3 D avaruudessa joka ei todellakaan laajene tai kaareudu. Laajeneva avaruus on keisari alasti!!!

111
Seuraa 
Viestejä2526

Niin, kertokaapa jotakin oleellista näistä varauksista.

"Sopimuksen mukaan protonin varausta sanotaan positiiviseksi (+1 e) ja elektronin varausta negatiiviseksi (−1 e). Varaukselliset hiukkaset, joiden varaus on samanmerkkinen, työntävät toisiaan luotaan, kun taas hiukkaset, joiden varaus on vastakkaismerkkinen, vetävät toisiaan puoleensa. Coulombin lain mukaan tämä voima on suoraan verrannollinen varausten tuloon ja kääntäen verrannollinen niiden välimatkan neliöön.[3] Tämän vuorovaikutuksen välittäjänä on sähkövarausta ympäröivä sähkökenttä."

https://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4hk%C3%B6varaus

Jos nyt protoni vetää jollakin vetävällä voimalla puolernsa elektronia ja elektronilla olisi myös kyky vetää puoleensa protonia, niin miten tämä vetävä voima toimii ja välittyy?

Onhan se helppo todeta että, vuorovaikutuksen välittäjänä on sähkövarausta ympäröivä sähkökenttä, mutta kertokaapa mikä tuota sähkökenttää ylläpitää ja miten se ne elektronit pitää ytimen ympärillä siten etteivät ne putoa ytimeen, eivätkä karkaa ytimen ympäriltä.

Aikas kaukana ytimestä nämä elektronit suhteellisesti ottaen?

Jossakin oli kuvaus atomista Maapallon kokoisena, jolloin ydin olisi appelsiinin kokoinen jne.

🤔

Ikuista työntävän voiman kierrätystä äärettömässä 3 D avaruudessa joka ei todellakaan laajene tai kaareudu. Laajeneva avaruus on keisari alasti!!!

111
Seuraa 
Viestejä2526

Aikas kaukana ytimestä nämä elektronit suhteellisesti ottaen?

Jossakin oli kuvaus atomista Maapallon kokoisena, jolloin ydin olisi appelsiinin kokoinen jne.

Tuosta kun käyttää mielikuvitusta ja pohtii kiinteää ainetta joka muka koostuisi nykyfysiikan mukaisista atomeista, niin pitäisi alkaa hälytyskellojen soimaan ja kovaa.

Nykyisen atomimallin mukaisista atomeista koostuva kiinteä aine on kaikkien himmeleiden himmeli.

🤔

Ikuista työntävän voiman kierrätystä äärettömässä 3 D avaruudessa joka ei todellakaan laajene tai kaareudu. Laajeneva avaruus on keisari alasti!!!

111
Seuraa 
Viestejä2526

Aikuisten oikeesti.

Miettikää avaruuteen appelsiinin kokoisia atomien ytimiä jotka ovat Maapallon halkaisijan pituisen matkan päässä toisistansa ja sitten niiden ympärille elektroneja.

Minkä kokoisia nämä elektronit olisivat tässä mittakaavassa?

Ja miten ne suoriutuvat tehtävästään, saaden aineen pysymään kiinteänä?

JPI
Seuraa 
Viestejä29583

111 kirjoitti:

Opiskele fysiikkaa !
🤔

3³+4³+5³=6³

Pohtiikohan nämä nykyiset fyysikot yhtään minkälaista kiinteä aine olisi nykyisen atomimallin makaisesti?

🤔

Ikuista työntävän voiman kierrätystä äärettömässä 3 D avaruudessa joka ei todellakaan laajene tai kaareudu. Laajeneva avaruus on keisari alasti!!!

Neutroni
Seuraa 
Viestejä33951

111 kirjoitti:
Pohtiikohan nämä nykyiset fyysikot yhtään minkälaista kiinteä aine olisi nykyisen atomimallin makaisesti?

🤔

Oletko tosissasi? Kiinteän olomuodon fysiikka on iso ja merkittävä fysiikan ala, johon mm. materiaalifysiikka ja puolijohdefysiikka perustuvat. Se perustuu juuri siihen, että atomien ja niiden osien kvanttimekaniikasta voidaan ennustaa suurella tarkkuudella kiinteiden aineiden makroskooppisia ominaisuuksia.

Filosofi
Seuraa 
Viestejä291

:)

Atomiteoria antaa eväitä mutta ei selitä kaikkea läheskään,,,ja se olellinen siitä puuttuu,,mutta se lopuksi,,:)

Jos  Avaruudessa (tai avaruus) olisi vain 1 muuttumaton ainehiukkanen se olisi täysin voimaton ja liikkumaton.

- se ei voi lisääntyä, hajota, kasvaa, pienentyä, koska se on tyhjän keskellä

Mutta, koska avaruus on täynnä nykyisin ainehiukkasia jotka liikkuu, niin tavallaan 111 on siinä oikeassa että jokainen hiukkanen kulkee sinne minne voi mennä ja minne pallukka menee (pallukallahan ei ole omaa moottoria, se kulkee mukana) eli pyrkii sinne päin missä on tilaa.

Helpoitenhan tämän ymmärtää vappupallon käyttäytymisessä,,pallukka lähtee sinne missä on vähemmän tiheää.

Vaikeammin se on ymmärrettävissä esimerkiksi sähkövirtauksen osalta,,, mutta sähkö menee sinne minne pääsee helpoiten pieni vastus ja/tai minne sitä työnnetään,,jolloin kyseessä on paine=suuri jännite esimerkiksi.

Johtimessahan virtaa aina samanlainen sähköainevirtaus,,riippumatta suunnasta,,,eli se ns.varautunut elektroni,,

Atomiteorian kuten minkä tahansa aineteorian hankalin ongelma on selittää se että miksi pallukat pyrkii liikkumaan,,ne pienetkin atomin osaset,,eli ne liikkuu,,elämän takiako?

Mutta kulkeeko mikään kohti enemmän tiheää?

--

ps.  Kaiken laajeneminen edellyttää pohjimmiltaan aina että ainetta tulee jostakin muualta lisää koko ajan avaruuteen,,,mutta sitähän ei tapahdu. Kaikki on jo olemassa. Kaikki siis tapahtuu tässä avaruudessa,,eli laajeneminenkin on vain paikallinen ilmiö koko avaruuden mitassa. Paikallinen=miljardeja vuosia--valovuosia esimerkiksi,,siinä suuressa äärettömässä.

Ehkä näin tai sitten ei. :)

ovolo
Seuraa 
Viestejä8510

Stalker kirjoitti:
Kaikkea huuhaata arvostetulle TIEDE-lehden keskustelupalstalle floodataankin

Tässä selostetaan oikea atomimalli.

https://brilliantlightpower.com/GUT/GUT-CP-2020-Ed-Volume1-Web.pdf

Nykyinen "tieteellinen" malli on täyttä roskaa.

Ei taida vielä brilliantlightpower'in ( Ent. nimi BlackLightPower) ikiliikkuja toimia, vaikka sitä on tunnattu jo kymmeniä vuosia. Sama homma on Dr. Andrea Rossin e-catin kanssa. Joka vuodenvaihteessa melkein valmis, mutta ei sitten kuitenkaan.. 

Luuttu
Seuraa 
Viestejä177

111 kirjoitti:
Kertokaapa jotakin oleellista näistä ns. varauksista.

1.Mikä niitä ylläpitää?

2.Miten ne syntyvät ja toimivat.

3.Miten ydin kontrolloi elektroneja?

Kun ymmärtää aineen koostuvan laajenevaa työntävää voimaa kierrättävistä laajenevista tihentymistä, ymmärtää miten naurettava nykyinen atomimalli on!!!

Laajenevan ytimen ei tarvitse kontrolloida ympärillään olevia elektroneja, koska niitä ei ole sen ympärillä.

Siitä työntyy koko ajan ulos laajenevaa työntävää voimaa josta sen erilliset laajenevat tihentymät koostuvat ja joka näissä laajenevissa tihentymissä vaihtuu ajan kanssa kokonaan.

Ja näitä rekisteröitävissä olevia elektroneja sitten syntyy tästä meille pimeästä laajenevasta työntävästä voimasta jota laajenevista ytimistä työntyy koko ajan ulos.

Näin kaikkia laajenevia atomien ytimiä kohti työntyy joka suunnasta tätä meille pimeää laajenevaa työntävää voimaa, joka on peräisin kaikista muista näkyvän maailmankaikkeuden laajenevista atomien ytimistä.

Ja sitä nämä laajenevat atomien ytimet sitten vaan kierrättävät, työntäen näin automaattisesti toisiansa pois päin toisistansa samassa suhteessa kuin laajenevat.

Jos vähemmän, silloin lähestyvät havaittavasti.

Jos enemmän, silloin loittonevat mitattavasti.

Pohtikaapa tuota ajatuksella.

Siis te jotka oletatte että kykenette siihen.

Itkutrollaajat voisivat pysyä poissa. Kiitos.

🤔

1. atomeita pitää kasassa ydinvoima, fissiossa on todettu tämän voiman olemassaolo joten se on kiistaton.

2.Mielestäni ne (materia) syntyvät kun supersäikeet kiertyy materiaksi, tämä tapahtuu äärimmäisen painovoiman vaikutuksesta (todistamaton teoriani)

3. Ydinvoiman ja heikon ydinvoiman avulla.

Loppu onkin sinun omaa teoriaa joka sinun pitäisi pystyä jollain tavalla todistamaan.

111
Seuraa 
Viestejä2526

Filosofi kirjoitti:
:)

Atomiteoria antaa eväitä mutta ei selitä kaikkea läheskään,,,ja se olellinen siitä puuttuu,,mutta se lopuksi,,:)

Jos  Avaruudessa (tai avaruus) olisi vain 1 muuttumaton ainehiukkanen se olisi täysin voimaton ja liikkumaton.

- se ei voi lisääntyä, hajota, kasvaa, pienentyä, koska se on tyhjän keskellä

Mutta, koska avaruus on täynnä nykyisin ainehiukkasia jotka liikkuu, niin tavallaan 111 on siinä oikeassa että jokainen hiukkanen kulkee sinne minne voi mennä ja minne pallukka menee (pallukallahan ei ole omaa moottoria, se kulkee mukana) eli pyrkii sinne päin missä on tilaa.

Helpoitenhan tämän ymmärtää vappupallon käyttäytymisessä,,pallukka lähtee sinne missä on vähemmän tiheää.

Vaikeammin se on ymmärrettävissä esimerkiksi sähkövirtauksen osalta,,, mutta sähkö menee sinne minne pääsee helpoiten pieni vastus ja/tai minne sitä työnnetään,,jolloin kyseessä on paine=suuri jännite esimerkiksi.

Johtimessahan virtaa aina samanlainen sähköainevirtaus,,riippumatta suunnasta,,,eli se ns.varautunut elektroni,,

Atomiteorian kuten minkä tahansa aineteorian hankalin ongelma on selittää se että miksi pallukat pyrkii liikkumaan,,ne pienetkin atomin osaset,,eli ne liikkuu,,elämän takiako?

Mutta kulkeeko mikään kohti enemmän tiheää?

--

ps.  Kaiken laajeneminen edellyttää pohjimmiltaan aina että ainetta tulee jostakin muualta lisää koko ajan avaruuteen,,,mutta sitähän ei tapahdu. Kaikki on jo olemassa. Kaikki siis tapahtuu tässä avaruudessa,,eli laajeneminenkin on vain paikallinen ilmiö koko avaruuden mitassa. Paikallinen=miljardeja vuosia--valovuosia esimerkiksi,,siinä suuressa äärettömässä.

"jokainen hiukkanen kulkee sinne minne voi mennä ja minne pallukka menee (pallukallahan ei ole omaa moottoria, se kulkee mukana) eli pyrkii sinne päin missä on tilaa."

Laajeneva tihentymä koostuu laajenevasta työntävästä voimasta, jolloin koko laajeneva tihentymä on jo itsessään laajenevaa polttoainetta.

Jos laajenevan tihentymän toisen puolen laajeneva työntävä voima laajenee / räjähtää toista puolta voimakkaammin, työntyy laajeneva tihentymä luonnollisesti toiseen suuntaan siten että laajenevasta tihentymästä työntyy ulos enemmän laajenevaa työntävää voimaa vastakkaiseen suuntaan.

Ajatellaan laajeneva tähti joka työntyy kaarevalla radalla pois päin laajenevasta mustasta tähdestä.

Laajeneva musta tähti säteilee laajenevaa pimeää työntävää voimaa jolla on mm. laajenevan pimeän valon luonne.

Tätä laajenevaa työntävää voimaa työntyy laajenevan havaittavan tähden sisälle laajenevina tihentyminä joiden sisälle työntyy sitä laajenevaa työntävää voimaa joka on peräisin tämän havaittavan laajenevan tähden laajenevista atomien ytimistä.

Näin laajenevasta mustasta tähdestä peräisin olevat laajenevat työntävän voiman tihentymät alkavat laajenemaan nopeammin kunnes törmäilevät laajenevan havaittavan tähden laajeneviin atomien ytimiin.

Tämän takia havaittavan laajenevan tähden aine laajenee voimakkaammin sillä puolella tähteä joka on kohti laajenevaa mustaa tähteä.

Nyt tuo voimakkaammin laajeneva aine työntyy kovalla paineella pois päin laajenevan tähden keskustasta kohti laajenevaa mustaa tähteä.

Ja samalla tuo voimakkaammin laajeneva aine toimii ikäänkuin avaruusraketin voimakkaasti räjähtävänä / laajenevana polttoaineena joka työntää laajenevaa tähteä pois päin laajenevasta mustasta tähdestä samassa suhteessa kuin laajenevasta aineesta koostuvat laajenevat tähdet laajenevat

Syntyy illuusio jossa ns. musta aukko muka repii itseään kiertävästä tähdestä ainetta mukamas jollakin vetävällä voimalla, vaikka oikeasti kaikki selittyy laajenevan työntävän voiman kierrätyksellä.

Eilen todellakin oli täysikuu.

3³+4³+5³=6³

Filosofi
Seuraa 
Viestejä291

[quote=111]

Mutta kulkeeko mikään kohti enemmän tiheää?

Auringon lähettämä hiukkasmassa kulkee kohti enemmän tiheää esimerkiksi tullessaan ilmakehään.

ps. Mustia aukkoja ei ole.

Ehkä näin tai sitten ei. :)

111
Seuraa 
Viestejä2526

Filosofi][quote=111 kirjoitti:

Mutta kulkeeko mikään kohti enemmän tiheää?

Auringon lähettämä hiukkasmassa kulkee kohti enemmän tiheää esimerkiksi tullessaan ilmakehään.

ps. Mustia aukkoja ei ole.

Tuotahan voi käyttää ison mittakaavan kierrätyksen kuvailuun.

Koko laajenevan näkyvän maailmankaikkeuden muodostama laajeneva energiakenttä tulee hamassa tulevaisuudessa kohtaamaan erittäin massiivisen ja äärimmäisen tiheän kohteen siinä vaiheessa kuin sellainen sattuu osumaan liikeradalle.

Aivan kuten Auringon hiukkaspurkaus sattumalta saattaa suuntautua kohti Maapalloa.

Näkyvän maailmankaikkeuden muodostama laajeneva energiakenttä työntyy vielä erittäin kauan aikaa, miljoonia miljardeja vuosia tai paljon kauemminkin, kiihtyvällä vauhdilla tietystä suunnasta tiettyyn suuntaan ja lopulta meissä nyt oleva laajeneva työntävä voima tulee törmäämään erittäin erittäin tiheään laajenevaan työntävään voimaan vauhdilla joka on meille lähes käsittämättömän nopeaa.

Näin me tulemme itse muuttumaan kaiken taustan erittäin nopeaksi työntäväksi voimaksi.

Tälläkin hetkellä tuollaista erittäin nopeaa kaiken taustan työntävää voimaa työntyy laajenevan näkyvän maailmankaikkeuden läpi, kiihdyttäen laajenevien tihentymien laajenemista eli laajenevissa tihentymissä olevan laajenevan työntävän voiman hajaantumista isommalle ja isommalle avaruuden alueelle.

🤔

Ikuista työntävän voiman kierrätystä äärettömässä 3 D avaruudessa joka ei todellakaan laajene tai kaareudu. Laajeneva avaruus on keisari alasti!!!

111
Seuraa 
Viestejä2526

Hiukkaspurkaus on toki erilainen sikäli että se on aina kertaluontoinen hiukkaspilvi.

Laajenevan näkyvän maailmankaikkeuden laajenevaa energiakenttää pitää verrata laajenevasta tähdestä ulos työntyvään laajenevaan energiakenttään tai siis pieneen alueeseen siitä, työntymässä pois päin tuosta "tähdestä".

Eli laajenevat galaksit voidaan ajatella astetta isomman aineen kokoluokan hiukkasiksi jotka välittävät infoa kohteesta joka on erittäin kaukana laajenevan näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella ja josta edelleen työntyy ulos laajenevaa energiakenttää johon syntyy uusia laajenevia galakseja sisältä ulos päin.

🤔

Ikuista työntävän voiman kierrätystä äärettömässä 3 D avaruudessa joka ei todellakaan laajene tai kaareudu. Laajeneva avaruus on keisari alasti!!!

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat