Ihminen on apinaa vanhempi

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Mielenkiinnolla olen seurannut keskustelua siitä miten ihminen on kehittynyt apinasta. Puuttuvaa rehgasta vain ei ole löytynyt.

Kaksineuvoinen ihminen (mies/nainen) on tällä hetkellä noin 18 miljoonaa vuotta vanha. Apina on huomattavasti nuorempi. Itse asiassa apina on syntynyt siten että alussa ihminen sekaantui eläimiin ja siitä syntyi apinoita. Se oli mahdollista ennen kuin lajit erkautuvivat niin etteivät enää voineet lisääntyä keskenään.

Vaikka en olekaan erityisemmin uskovainen niin tämä asia saa vahvistusta raamatusta (kukahan löytää kyseisen kohdan ensin?)

Kommentit (13)

Vierailija
halvaari

Koraanin mukaan Jumala on muuttanut ihmisiä apinoiksi ja sioiksi.

Rauha teille.

Vierailija
Wolfram
Raamatussa siis sanotaan että jumala loi aatamin ja eevan ja sitten vasta eläimet.

Ei kun ensin ihmisen ja sitten vasta eläimet.

Vierailija

"Puuttuvia renkaita" ei varmaan ole, koska kun ne on löytyneet, ne eivät enää ole puuttuvia: Esim tuo valaissee lisää.
http://www.mnh.si.edu/anthro/humanorigi ... _tree.html

Toki TJT et kumpp. pakoilevat "tulkitaan välimuodoiksi" -mutta päätelmä välimuotoisuudesta on pätevä ja kaadettavissa, esim

"We do not expect to ever find any Australopithicus, Ardipithecus, or Kenyanthropus fossils in Australia, North America, South America, Antarctica, Siberia, or on any oceanic islands removed from Africa. Any such findings would be catastrophically problematic for the theory of common descent."
(Douglas Theobald, "29+ Evidences for Macroevolution", 1999)

Tulkinta on pätevä & kumoamisehdot annettu -> evoluutikon osa todistustaakasta "done", missä on se kumous. Ja ennenkaikkea:
Jos ihminen ei ole kehittynyt apinasta, missä empiiriset näytöt ihmisen erikseen luomisesta ja mitkä kaatamisehdot tällä väitteellä olisi?

Vierailija
iamsnail
halvaari
Mielenkiinnolla olen seurannut keskustelua siitä miten ihminen on kehittynyt apinasta. Puuttuvaa rehgasta vain ei ole löytynyt.

Kaksineuvoinen ihminen (mies/nainen) on tällä hetkellä noin 18 miljoonaa vuotta vanha. Apina on huomattavasti nuorempi. Itse asiassa apina on syntynyt siten että alussa ihminen sekaantui eläimiin ja siitä syntyi apinoita. Se oli mahdollista ennen kuin lajit erkautuvivat niin etteivät enää voineet lisääntyä keskenään.

Vaikka en olekaan erityisemmin uskovainen niin tämä asia saa vahvistusta raamatusta (kukahan löytää kyseisen kohdan ensin?)

Koraanin mukaan Jumala on muuttanut ihmisiä apinoiksi ja sioiksi.

Rauha teille.

Eikös se mene niin, että ihminen on muuttanut jumalia apinoiksi ja sioiksi. Sen verran paljon ainakin on keksitty aina erilainen yläkerran ukko. Kerran oli Zeus, sitten oli Ukko ja sitten tuli Allah.

Vierailija

En ole enää varma tuosta sika puolesta. Pyydän Jumalalta anteeksi.

Kumpujen suura 7.

166. Ja heidän kerskuessaan teoista, jotka heiltä olivat kielletyt, sanoimme Me heille: »Muuttukaa inhottaviksi apinoiksi!»

Rauha teille.

Vierailija
iamsnail
En ole enää varma tuosta sika puolesta. Pyydän Jumalalta anteeksi.

Älä suotta - ei se kuitenkaan tätä tiedepalstaa lue. Sillä on muita kiireitä. Ainakin luulisi olevan.

Vierailija

60. Sano: »Onko minun lueteltava teille eräitä, jotka Jumalan kostoa ovat vieläkin enemmän kokeneet? Näitä ovat ne, joilta Jumala on riistänyt suosionsa ja jättänyt vihansa heidän päälleen.Ne, joiden keskuuteen Hän on siittänyt apinoita ja sikoja ja jotka paholaista palvelevat, - nämä ovat vielä kurjempia ja etäämmälle eksyneitä oikealta tieltä.»

Nyt olen varma.

Rauha teille.

Vierailija

Näinhän raamatussa sanotaan:
Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä, jumalien pojat huomasivat, että ihmisten tyttäret olivat kauniita, ja he ottivat näistä vaimoikseen keitä halusivat.

Eikös tämä viittaa tähän apinajuttuun?

Vierailija
iamsnail
En ole enää varma tuosta sika puolesta. Pyydän Jumalalta anteeksi.

Kumpujen suura 7.

166. Ja heidän kerskuessaan teoista, jotka heiltä olivat kielletyt, sanoimme Me heille: »Muuttukaa inhottaviksi apinoiksi!»

Rauha teille.

Mikä on muuten Islamin suhde eläimiin? Ainakin näistä jakeista en pidä yhtään.

Volume 4, Book 54, Number 539:

Narrated Abu Talha:

The Prophet said, "Angels do not enter a house witch has either a dog or a picture in it."

Volume 4, Book 54, Number 540:

Narrated 'Abdullah bin 'Umar:

Allah's Apostle ordered that the dogs should be killed.

Volume 4, Book 54, Number 541:

Narrated Abu Huraira:

Allah's Apostle said, "If somebody keeps a dog, he loses one Qirat (of the reward) of his good deeds everyday, except if he keeps it for the purpose of agriculture or for the protection of livestock. "

Volume 4, Book 54, Number 542:

Narrated Sufyan bin Abi Zuhair Ash-Shani:

That he heard Allah's Apostle saying, "If somebody keeps a dog that is neither used for farm work nor for guarding the livestock, he will lose one Qirat (of the reward) of his good deeds everyday."

Uusimmat

Suosituimmat