Veganismin ja uskonnonnollisuuden samankaltaisuudet

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Olen viime aikoina joutunut enemmän tekemisiin vegaanien kanssa ja olen huomannut joissakin "aatteellisemmissa" vegaaneissa joitakin samankaltaisia piirteitä kuin tietynlaisissa uskovaisissa henkilöissä.

Yksi selkeimmistä piirteistä on suhtautuminen muihin ihmisiin. En pysty sanomaan onko tämä suoraan kytköksessä vegaanin aatteeseen vai yleiseen elämänasenteeseen, mutta kyseinen piirre ilmenee useammassa kyseisenkaltaisessa vegaanissa. Muiden kanssa tekemisissä ollessaan he tekevät sen täysin omilla ehdoillaan, vastaan he eivät tule kuin hyvin vähän ja sekin vain silloin kuin se on pakko.
Joissakin tapauksissa heidän suhtautumisensa on avoimen halveksuva tavalla, joka tuo mieleen eräiden tiettyä, erikoisesti Pohjanmaalla tavattua, liikettä edustavien yksilöiden ei-uskovaisuun kohdistuvan halveksunnan.
Lisäksi suhtautuminen vegetaristeihin muistuttaa fundamentalistin uskovaisen suhtautumista valtavirtaukseen kuuluvaan uskontoon ja normaali sekasyöjä on vegaanin silmissä selvästi alempiarvoinen. Todellinen lihan ystävä lienee näille vegaaneille niinkuin Lordi vanhoillislestadiolaiselle, vaikka en kyseistä yhteentörmäystä olekaan todistanut.

Toinen huomaamani piirre on käännytys. Lapsuudessani rivitaloyhtiön pihapiirissä naapurissa asuneen Jehovan todistajiin kuuluneen perheen äiti toi usein todistajiin kuulumattomien naapurien ja tuttavien luona käydessään Vartiotorneja ja muuta käännytysmateriaalia.
Vastaavasti jakelevat nämäkin vegaanit omista motiiveistaan suopeasti suhtautumillelen ei-vegaaneille ystäville ja tutuille esitteitä. Nämä esitteet sisältävät vegaaniravinnosta kertovan tiedon lisäksi myös ilmiselvässä propagandamielessä shokeeraavia kuvia ja kuvauksia lihateollisuuden eri vaiheista.

Kaikenkaikkiaan fanaattisten vegaanien kanssa tekemisissä tulee samanlainen outo tunne kuin uskonnollisiin lahkoihin kuulivien kanssa, tunne siitä että he tekevät ja sanovat asioita edistääkseen omaa agendaansa toisten piikkiin.

Aikaisemmin olen lukenut ja pohtinut tekijöistä, jotka saavat jotkut ihmiset kääntymään suorastaan ylenpalttisesti uskontoon. Mutta vasta lähiaikoina vegaanien kanssa tekemisissä oleminen on saanut miettimään, että voisivatko samankaltaiset syyt olla takana myös muissakin ääriliikkeissä ja niiden mukana fanaattisesti asiaan suhtautuvasti kulkeviin?

Koska todennäköisesti kuitenkin joku kommentoi että yleistän liikaa ja että suurin osa vegaaneista ei ole kuvatun kaltaisia, kerron jo etukäteen että tiedän kyllä. Niinkuin tekstistä pitäisi käydä ilmi, kyseessä on vain tietyt (tai tietynlaiset) yksilöt.

Sivut

Kommentit (42)

Vierailija

Samaa olen itsekkin tuuminut vegaaneista ja "eko-aattellisista" ihmisistä noin yleensä. Esimerkkejä löytyy helposti tältäkin palstalta.

Vierailija

Daimiyo, eikös tuo ole Mushasin kuva avattarena. saisitko mulle järkätttyä Sensei Ueshiban kuvan, kun en osaa itse ettiä sopivan kokoista ja tarpeeksi pientä kilobittistä.

Vierailija
risat
Daimiyo, eikös tuo ole Mushasin kuva avattarena. saisitko mulle järkätttyä Sensei Ueshiban kuvan, kun en osaa itse ettiä sopivan kokoista ja tarpeeksi pientä kilobittistä.

Uskoakseni kuva on alunperin kansikuva Eiji Yoshikawan Musashista.

Normaalisti en olisi viitsinyt, mutta menköön tämän kerran kun kysymys on kuitenkin Ōsensei.

http://www.imagemirror.com/showpic.php?pic=osensei.png

Suosittelen tallentamaan sen johonkin, ei säilyne kauaa tuolla.

Vierailija
risat
Daimiyo, eikös tuo ole Mushasin kuva avattarena. saisitko mulle järkätttyä Sensei Ueshiban kuvan, kun en osaa itse ettiä sopivan kokoista ja tarpeeksi pientä kilobittistä.

Paint on keksitty.

Vierailija

Totta puhut Daimyo.

Itseasiassa tuo fanaatikkojen suhtautuminen muihin ihmisiin on lähes riippumatonta ideologiasta - oli kyse sitten uskonnosta, musiikista tai ruokailutottumuksista. Olin huomaavinani vastaavia käyttäytymismalleja jopa armeijassa. Joissain tietyssä erikoisasemassa olevat henkilöt/ryhmät "ylensivät" itsensä muiden yläpuolelle. Jollain tasolla tämä ilmiö toistuu myös julkkiksien ja "taviksien" välillä.

Ehkäpä syynä on osaksi keino nostattaa ryhmähenkeä, ja lisätä ryhmän yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tai tarve tuntea itsensä erityiseksi/tärkeäksi, ja tavallaan oikeuttaa oma näkökantansa siten. On helppo tuomita, ja leimata muut ihmiset syntisiksi, typeriksi, rumiksi, kyvyttömiksi, ahneiksi, julmiksi, jne. omasta agendasta riippuen.

Elitismi ja fanatismi ovat mielestäni avainsanoja tuossa ilmiössä.

Itselle on taas kehittynyt aikojen saatossa ja omien kokemuksien myötä "inho" edellä kuvatun kaltaisia ihmisiä kohtaan. En voi käsittää ihmisiä jotka eivät voi käsittää toisia ihmisiä.

Kysymys kuuluukin, onko sekin luokiteltavissa "elitismiksi"?

Asuuko meissä kaikissa pieni paremmuudentunne toisiin ihmisiin verrattuna, ja juontuuko se kenties lajin ja yksilön selviytymisen kannalta tärkeästä geeniperimästämme?

Vierailija

Tuo edellinen viestini painopiste ei ollut tarkalleen Daimyon aloittamassa aiheessa, mutta sivusi kuitenkin sitä.

Täytyy siis tarkentaa, että minulla ei siis ole mitään sellaisia ihmisiä vastaan, jotka haluavat tiukasti pitää omat mielipiteensä - olenhan itsekin joskus itsepäinen.

Tarkoitin, etten ymmärrä sellaisia ihmisiä, jotka yrittävät väkisin tyrkyttää agendaansa muille, yrittämättäkään ymmärtää asiaa toisten ihmisten näkökulmasta, vaan leimaavat nämä milloin raakalaismaisiksi lihansyöjä-barbaareiksi, milloin vääräuskoisiksi saatanan kätyreiksi, ja niin edelleen.

PS. Tuossa otsikossa on muuten yksi "nno" liikaa, ei sillä, että se olisi merkityksellistä.

Vierailija

No entäs mitäs tykkäätte tavallisesta vegetaarista? Esim. vegetaari joka syö melkein kaikkea muuta mutta ei lihaa?

tiäremiäs
Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005

Itse jos rupesin syömään pelkkiä kasviksia jöisin niitä terveydellisistä syistä.
En söisi sen takia kuin ehkä muutkin syö. Vaan ihan omasta mieltymyksistä.

Sitten asiaa

Se nyt on joka asiassa melkein sellasia ihmisiä, että ne tekee asioita koska niiden kaveritkin tekee. Sitten ei välttämättä omasta tahdosta ehkä kuitenkaan syödä, niin siitä voi syntyä tätä Fundamentalismia.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Fundamentalismi

Vierailija
tiäremiäs
Ayla
No entäs mitäs tykkäätte tavallisesta vegetaarista? Esim. vegetaari joka syö melkein kaikkea muuta mutta ei lihaa?

hyviä ne on jos tykkää. Kannattaa muutenkin syödä terveellisesti.

Hyviä ne on jos tykkää? Vegetaaritko? nyt poika liukastuit pahemman kerran. Vai söisit sinä niitä jotka on vegetaareja?

Hyviä ihmisiä ne on. Sitä tarkotin, en tarkottanu että syötäviä.

installer
Seuraa 
Viestejä9908
Liittynyt16.9.2005
tiäremiäs
Ayla
tiäremiäs
Ayla
No entäs mitäs tykkäätte tavallisesta vegetaarista? Esim. vegetaari joka syö melkein kaikkea muuta mutta ei lihaa?

hyviä ne on jos tykkää. Kannattaa muutenkin syödä terveellisesti.

Hyviä ne on jos tykkää? Vegetaaritko? nyt poika liukastuit pahemman kerran. Vai söisit sinä niitä jotka on vegetaareja?

Hyviä ihmisiä ne on. Sitä tarkotin, en tarkottanu että syötäviä.

Adolf Hitler oli vegetaari,oliko hän hyvä ihminen?

"Kenet jumalat tahtovat tuhota, sen he lyövät ensiksi sokeudella. "

Vierailija
Ayla

tiäremiäs

Ayla
No entäs mitäs tykkäätte tavallisesta vegetaarista? Esim. vegetaari joka syö melkein kaikkea muuta mutta ei lihaa?

hyviä ne on jos tykkää. Kannattaa muutenkin syödä terveellisesti.

Hyviä ne on jos tykkää? Vegetaaritko? :D:D Nyt poika liukastuit pahemman kerran. Vai söisit sinä niitä jotka on vegetaareja?

Hahhah.. olette te hauskoja.

Mutta Ayla, ei vegaanius ihmisestä pahaa tee. Jotta älä huoli, en minä vihaa ketään sen takia, tietenkään. Osa parhaista ystävistänikin on vegaaneja/vegetaristeja. Ei tässä nyt ollut kyse niinkään siitä, mitä suuhunsa laittaa, vaan ideologiasta sen taustalla. Ajatuksenahan vegaanius on varsin hyvä, ja inhimillinen. Halutaan lopettaa/vähentää eläinten kärsimyksiä. Mutta joillekin ihmisille on tullut siitä kuin "uskonto", ja tuomitsevat jyrkästi ihmiset, jotka toimivat eri tavalla.

Nykyäänhän olemme siitä erikoisessa asemassa, että lihaa ei välttämättä tarvita ruokavalioon, koska kaupoissa on saatavilla niin monenlaisia kasviksia ja tuotteita. Näin ei ole aina ollut, vaan ihmisten on täytynyt syödä, mitä käsiinsä saavat. Ihminen on kuitenkin sekaruokainen eläin.

Itsekin olen viimeaikoina lisännyt kasvisten määrää ruokavaliossani, koska ne ovat terveellistä, kuitupitoista ja kevyttä ravintoa. Syön kuitenkin myös lihaa, se on hyvä proteiniin lähde. Tunnustan, että osaksi syön lihaa, koska se on hyvää. Osaksi myös sen takia, että joudun vähän katselemaan ruokien hintoja, opiskelijalla ei ole niin paljon varaa valita. Ei sitä halua pelkkiä perunoitakaan pureskella, ja erikoisemmat ruoka-aineet ovat aika arvokkaita, kun pitäisi n. 200e/kk pärjätä. Jauheliha on edullista.

Olen kuitenkin samaa mieltä vegaanien kanssa siitä, että eläinten olot nykyisessä tehotuotannossa ovat todella surkeat, ja sen pitäisi muuttua. Vaikka ne syötäväksi kasvatettaisiinkin, niiden elämä ei saa kohtuuttomasti kärsiä sen takia.

Syy miksi en ole nähnyt tarpeelliseksi lopettaa lihansyöntiä on se, että vaikka minä jättäisin lihan pois ruokavaliostani, se ei paranna oleellisesti eläinten oloja. Se olisi mielestäni tavallaan tekopyhää omantunnon tuskien lievitystä, kun voi vedota siihen, että minä en ainakaan syö lihaa. "Poissa silmistä, poissa mielestä."

Jos todella halutaan eläinten oloja oleellisesti parantaa, siihen tarvitaan suurempia keinoja, kuin ruokavalion muuttaminen.

Vierailija

Osa vegetaristeistahan on sitä ihan lihan kasvatuksesta johtuvista eettisistä syistä? Mää olen sitä miettyny et kuinpaha moka se olis semmoselleki tytölle tarjota ihan riistaa...peuranfilettä tai hirvisoppaa. Ite ammuttunu vois vielä olla varma siitä ettei elukka joutunu kärsimään kohtuuttomasti vaan sai nopean lopun.

Joku vois mulle kertoo et saiskos tuommosessa tilanteessa naisen lihanhimon kiihottumaan tarpeellisissa määrin vai olisiko illan ainoa nautittava liha kaksi annosta soppaa?

Tässähän siis elukka olisi saanut kasvaa vapaasti luonnollisessa elinympäristössään ja se olisi lopetettu nopeasti luodille eikä sen olisi tarvinnut kuolla nälkään ja viluun.

Vierailija
Teje
Ayla

tiäremiäs

Ayla
No entäs mitäs tykkäätte tavallisesta vegetaarista? Esim. vegetaari joka syö melkein kaikkea muuta mutta ei lihaa?

hyviä ne on jos tykkää. Kannattaa muutenkin syödä terveellisesti.

Hyviä ne on jos tykkää? Vegetaaritko? :D:D Nyt poika liukastuit pahemman kerran. Vai söisit sinä niitä jotka on vegetaareja?

Hahhah.. olette te hauskoja.

Ei saa olla liian vakana. Nauru pidentää ikää.

Mutta Ayla, ei vegaanius ihmisestä pahaa tee. Jotta älä huoli, en minä vihaa ketään sen takia, tietenkään. Osa parhaista ystävistänikin on vegaaneja/vegetaristeja. Ei tässä nyt ollut kyse niinkään siitä, mitä suuhunsa laittaa, vaan ideologiasta sen taustalla. Ajatuksenahan vegaanius on varsin hyvä, ja inhimillinen. Halutaan lopettaa/vähentää eläinten kärsimyksiä. Mutta joillekin ihmisille on tullut siitä kuin "uskonto", ja tuomitsevat jyrkästi ihmiset, jotka toimivat eri tavalla.

Minä olen tavallinen vegetaari, syön kaikkea muuta mutta en lihaa. Siksi tuon kysymyksen tänne heitin.

Pitää paikkansa että monista vegaaneista voi ajan mittaan tulla fanaatikkoja. Kokeilin kerran olla vegaani, mutta en voinut olla ilman eräitä "tuotteita" kuten esim. maitoa, juustoa osv.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat