Naisten tekemä perheväkivalta

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015
Punainen lanka
TV2 klo 22.55

TV2 tiistaina 25.7.2006

PUNAINEN LANKA:
VIERAANA PSYKOLOGI HANNELE TÖRRÖNEN
- nainenko väkivaltainen?

Naisiin kohdistuvasta perheväkivallasta on viime vuosina puhuttu paljon. Väkivaltaisille miehille on kehitetty vertaisryhmiä ja terapioita, ja yhteiskunnan asenne ja yleinen mielipide on tiukentunut: väkivallalle on sanottava ehdoton ei. Selityksiä ei siedetä, ennen kuin ketju on saatu katkaistua.

Naisten tekemästä perheväkivallasta ei ole juurikaan tilastoja, mikä johtuu osin siitä, että suurin osa väkivallan kohteeksi joutuneista miehistä ei tee asiasta rikosilmoitusta. Vuonna 2003 toimintansa aloittaneessa Miesten kriisikeskuksessa käyneistä miehistä, jotka ovat joutuneet vaimonsa väkivallan kohteeksi, kukaan ei ole tehnyt rikosilmoitusta. Useimmilla syynä on häpeä, samaan tapaan kuin perheväkivallan uhreiksi joutuneilla naisillakin: asiasta ei kehdata puhua.

Perheväkivaltaa ovat myös lapsiin kohdistuneet väkivallanteot. Suurin osa lasten tapoista on naisten tekemiä. Tilastot ja arjen kokemus tuntuvat siis vahvistavan ajatusta, että naisetkin ovat kykeneväisiä väkivaltaan eivätkä hyvyys ja pahuus tunnu tuntevan sukupuolirajoja.

Ensi- ja turvakotien liiton psykologi Hannele Törrönen väittää, että naisten väkivaltaisuus on yhä tabu, josta ei uskalleta ääneen puhua. Naisten väkivaltaisuuteen suhtaudutaan myös eri tavalla kuin miesten tekemään väkivaltaan. Sitä vähätellään, sille naureskellaan tai se ymmärretään aina poikkeusolosuhteiden aiheuttamaksi. Naisen kohdalla väsymys ja masennus ovat hyviä selityksiä, mutta väkivaltaisten miesten kohdalla ymmärtävät asenteet ovat harvassa.

Perheväkivallasta puhuttaessa ajatellaan useimmiten vain fyysistä väkivaltaa, josta jää todistettavat jäljet. Mutta pitäisikö erityisesti lasten kohdalla väkivallan käsitettä laajentaa koskemaan myös henkistä väkivaltaa? Onko mykkäkoulu väkivaltaa? Onko henkinen poissaolo tai arvaamaton käytös väkivaltaa? Voiko "terveysterrorikin" saada väkivaltaisia piirteitä?

Hannele Törröstä haastattelee Maarit Tastula.

Es. 17.5.2005
Tuotanto YLE Ajankohtaisjournalismi.

http://www.yle.fi/punainenlanka

Ajankohtainen aihe, josta puhuminen miespolitikoille on hyvin vaikeaa. Leimautuminen, naisviha ovatten uhkana, kun tästä joku mies uskaltaa suunsa avata. Katsokaa ohjelma.

Sivut

Kommentit (49)

Vierailija

Naiset ovat agressiivisempia kuin miehet. Heidän agressionsa on vain monipuolisempaa kuin miesten huutaminen ja nyrkkeily. Kaikki se kieroilu, juoruilu, vähättely, äksyily ja mykkäkoulu. Noihin on vain vaikea puuttua, vaikka se on yhtä haitallista kuin nyrkinheiluttelu, joka myös naisilta onnistuu.
Perinteisesti perheen sisällä harjoitettuna se ei saanut julkisuutta, mutta nyt naisten päästessä työelämään, se on tullut julkisemmaksi ja haitallisemmaksi.
Myönnän pelkääväni joitakin naisia vaikka olen heitä vahvempi ja kyvykkäämpi.

Vierailija
tietää

Mutta mies on useimmiten aina naista voimakkaampi. Useimmiten mies voittaa naisen fyyssisessä taistelussa. Siksi kaiketi puhutaan etupäässä miesten väkivallasta naista kohden. Nainenhan saa tappelussa melkein aina mieheltä turpiin.
Ja sitä taidetaan sanoa että vahvempi (mies) hakkaa heikomman (naisen).

Vierailija
Ayla
Tekojärki luulee lihaksilla ja komentelemalla olevansa herra talossaan

Oh, kiitoksia Ayla.
Olen kyllä käynyt salilla, mutta en tiennyt, että se näkyy jo

Vierailija
Tero Tekojärki

no ei tainnut näkyä paljoa kehumista lihaksissa vielä

Paljon tehoa pienessä tilassa -siihenhän se nykypäivän tekniikkakin pyrkii..

Vierailija

Jos nainen suuttuu miehelle ja lyö tätä nyrkillä, vaikka täysillä voimin, niin miehelle ei yleensä käy kovinkaan pahasti. Varsinkaan kun osuma ei satu kasvoihin, niin mies saa korkeintaan mustelman. Mies saattaa kuitenkin vastareaktiona lyödä naista, mahdollisesti voimansa takaa, jolloin naiseen saattaa sattua paljon. Toiminta on luultavasti varsin ajattelematonta, eikä lyönti vaiheessa tule ajatelleeksi, että vastapuoli on heikompi ja saattaa vahingoittua iskusta. Päällimmäisinä tuntemuksina on hetken viha ja koston tarve. Tällöin mies saa väkivaltaisen maineen ja nainen on uhri. Todellisuudessa kummatkin ovat vain ajattelemattomia.

En yleisesti tarkoita, että naiset aloittaisivat tappelut ja riitelyt miehiä useammin, vaan sitä etteivät miehen lyönnin aloittaessaan useinkaan ajattele kuinka paljon heikompi vastapuoli on. Vahvuutta saattaa hyvinkin pohtia, sillä eihän liian ison kimppuun kannata käydä tai saattaa saada turpiinsa.

Naisen on myös ok. näyttää kivun tuntemusta, mutta miehen täytyy peitellä sitä, koska tappelussa jää helpommin häviölle/se on nysvöä.

Vierailija
FaKta

Näin se varmaan on. Kyllähän me naiset "narisemme" kaiketi aivan eri tavoin mitä miehet. Ja jos nainen kiukuspäissään vaikka läpsäyttää hieman miestä, niin mies voi raivostuessaan menettää malttinsa ja lyödä tosissaan.
Ja naisen ja miehen lyönnissä on siis se ero että mies on vomakkaampi mitä nainen. Tätä ei miehet raivostuessaan ajattele.

Ruotsissa ovat joskus pitäneet catwalk,
BAKOM DEN SNYGGA FASADEN
Under antivåldsdagarna den 12-13 maj 2006 i Folkets park i Malmö, arrangerade lokala Amnestygrupper en alternativ catwalk
Bakom den snygga fasaden

tiäremiäs
Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005

Nainen käyttää yleensä apuvälinenitä kuin pahoinpitelee miestä. Tutkimuksia on suomessa tehny mitä välineitä naiset yleensä käyttävät. Heittelevät tavaroita esimerkiksi kukkaruukkuja, ynnä muuta uhkaavat veitsellä. Aina jotain kättäpidempää. Nainen pystyy ihan samalailla vahinkoittamaan miestä siinä missä meskin naista. Jos heittää vaikka kukkaruukulla päähän se tekee
samlaista tuhoa yleensä. Ei paljon ole sukupuolesta kiinni.

tiäremiäs
Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005
FaKta
Jos nainen suuttuu miehelle ja lyö tätä nyrkillä, vaikka täysillä voimin, niin miehelle ei yleensä käy kovinkaan pahasti. Varsinkaan kun osuma ei satu kasvoihin, niin mies saa korkeintaan mustelman. Mies saattaa kuitenkin vastareaktiona lyödä naista, mahdollisesti voimansa takaa, jolloin naiseen saattaa sattua paljon. Toiminta on luultavasti varsin ajattelematonta, eikä lyönti vaiheessa tule ajatelleeksi, että vastapuoli on heikompi ja saattaa vahingoittua iskusta. Päällimmäisinä tuntemuksina on hetken viha ja koston tarve. Tällöin mies saa väkivaltaisen maineen ja nainen on uhri. Todellisuudessa kummatkin ovat vain ajattelemattomia.

En yleisesti tarkoita, että naiset aloittaisivat tappelut ja riitelyt miehiä useammin, vaan sitä etteivät miehen lyönnin aloittaessaan useinkaan ajattele kuinka paljon heikompi vastapuoli on. Vahvuutta saattaa hyvinkin pohtia, sillä eihän liian ison kimppuun kannata käydä tai saattaa saada turpiinsa.

Naisen on myös ok. näyttää kivun tuntemusta, mutta miehen täytyy peitellä sitä, koska tappelussa jää helpommin häviölle/se on nysvöä.

Jos nainen lyö miestä eka ja mies puolustautuu lyömällä takasin. Niin onkos mies silloin ilkeä naistenhakkaaja?. Miksi naiset eivät ajattele seuraamuksia jos lyövät eka. Eikö naiset halua kantaa vastuuta asioita.

Tutkijakin sano televisiossa että nainen ei ole mikään viettomuus ja pyhimys nainenkin voi kantaa vastuuta tekemistään ja kuuluukin.

Eli samalailla luonnituu väkivalta naisiltakin, siitä ei vain puhuta niin usein koska naiset halutaan ehkä nähdä hyvinä.

Tähän taas juontaa monet syyt miksi naisia halutaan nähdä hyvinä, joka ei koskaan aiheuta mitään.

Pientä järjellistä ajattelua kannattaa harrastaa, niin tajuaa asioita ihan erinlailla.

Vierailija
tiäremiäs
Nainen käyttää yleensä apuvälinenitä kuin pahoinpitelee miestä. Tutkimuksia on suomessa tehny mitä välineitä naiset yleensä käyttävät. Heittelevät tavaroita esimerkiksi kukkaruukkuja, ynnä muuta uhkaavat veitsellä. Aina jotain kättäpidempää. Nainen pystyy ihan samalailla vahinkoittamaan miestä siinä missä meskin naista. Jos heittää vaikka kukkaruukulla päähän se tekee
samlaista tuhoa yleensä. Ei paljon ole sukupuolesta kiinni.

Toinen ilmeisen usein nähty ilmiö on, kun nainen on jatkuvasti väkivaltainen miestään kohtaan ja menee heti nostamaan syytettä, jos mies kerran hermostuu ja antaa takaisin, tai edes pitää kiinni puolustautuessaan niin että naiseen jää jäljet.

Itse en ole naista koskaan lyönyt tai ollut väkivaltainen, ottavana osapuolena olen ollut aikoinaan yllättävänkin usein. En naisten kokemaa väkivaltaa mitenkään halua vähätellä, mutta useammin olen nähnyt naisen olevan miesta kohtaan väkivaltainen, kuin miehen naista. Eikä tähän ole edes vielä laskettu loukattujen naisten tapaa hankkia "baariritareita" avuksi kun ovat mielestään kaltoin kohdeltuja.

tiäremiäs
Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005
Horrabin

Näin se on monesti.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat