Länsi on voimaton

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Länsi on täsin voimaton tekemään yhtään mitään Libanonin kriisiin. Siihen mennessä kun länsi on vihdoin viimein saanut oman rintamansa järjestykseen, on kriisi Iranin ydinaseesta johtanut jo täysmittaiseen maailmansotaan. Nämä länsimaat jotka mukamas edustavat "kansainvälistä yhteisöä" ovat ilmaisseet käytännössä varauksemattoman tukensa Yhdysvaltain "terrorismin vastaiselle sodalle" Afganistanissa ja Iraqissa, sekä niin taloudelliset kuin jopa peräti sotilaallisetkin toimet estää Irania hankkimasta omaa ydinasetta.

Kuinka Israelin kannattaa toimia? Hyvin yksinkertaista? Antaa Iranin saada "jollain lailla" käsiinsä tieto ydinaseesta. Eli tarvittaessa avustaa heitä vaikka kädestä piteän jos niikseen tulee. "Länsi" on jo sitonut kätensä. He sanovat, etteivät he tule IKINÄ hyväksymään ydinaseistettua Irania, joten hyvä niin! Ei Israelin enää siinä vaiheessa tarvitse tehdä yhtään mitään! Sillä on ydinpelote, joka kestää kyllä kauan senkin jälkeen "kolmas maailmansota" on puhjennut Lähi-Idässä. Ja se tulee romahduttamaan koko nykyisen vallitsevan taloudellisen ja poliittisen maailmanjärjestyksen. Ja mitä Israelin olemassoloon tulee sen jälkeen kun sitä "tukeva" länsi on poissa, no, suhteet Kiinaan ovat itseasiassa kokoajan lämpenemässä Iranista se kaikki alkaa

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat