Nikotiini vähentää veren alkoholipitoisuutta

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Törmäsin seuraavaan uutiseen ja luettuani sen olin ällistyksestä pöllämystynyt.

author="<a href="http://www.yle.fi/teema/tiedeuutiset/uutinen.shtml?id=6788">Uutinen YLE teemassa</a>" kirjoitti:

NIKOTIINI VäHENTää VEREN ALKOHOLIPITOISUUTTA
26.7.2006 klo 16.49

Uusi tutkimus selventää, miksi tupakoivat juovat enemmän kuin tupakoimattomat. Rottakoe osoittaa, että suuret nikotiiniannokset voivat tiputtaa veren alkoholitason puoleen. Jos savukkeet vaikuttavat käytännössä samalla tavoin, tupakoitsijoiden täytyy juoda enemmän kuin savuttomien päihtyäkseen saman verran.

Useissa tutkimuksissa on osoitettu että tupakoivat juovat enemmän kuin tupakoimattomat. Oletettavasti eron takana on useita syitä. Yhteen mielihyvää aiheuttavaan tapaan sortuneilla on muita suurempi riski sallia itselleen myös muita paheita. Kaiken lisäksi tupakointi ja juopottelu liittyvät yhteen myös useissa sosiaalisissa tilanteissa.

Tutkijat lisäksi tietävät, että sekä alkoholi että nikotiini laukaisevat aivojen keskushermoston välittäjäaineen ja mielihyvähormonin, dopamiinin tuotannon. Mutta liian suuret annokset voivat vähentää alkoholin ja tupakan aikaansaamaa mielihyvän tunnetta. Jos tavoitteena on mahdollisimman suuri mielihyvä, näiden päihteiden suurten määrien kulutus ruokkii toinen toistaan yhä suurempiin nikotiini- ja alkoholiannoksiin.

Nikotiini muuttaa suoraan alkoholin vaikutusta kehossa, tutkijat arvioivat. Ensimmäisen kerran merkkejä tällaisesta löytyi Texasin yliopiston tutkimuksissa vuonna 1998, jossa vastasyntyneille rotille annettiin alkoholia ja nikotiinia.

Matkiakseen ihmisten käytöstä Texasin yliopiston tutkija Wei-Jung Chen tutkimusryhmineen havainnoi aikuisten rottien reaktioita ryyppyihin. He ruiskuttivat rottien vatsalaukkuun neljää, viittä ravintola-annosta vastaavan määrän alkoholia. Rottien veren alkoholipitoisuus hyppäsi 0.08 promilleen. Tutkimusryhmä myös antoi eläimille vaihtelevan määrän nikotiinia, annokset liikkuivat maltillisen tupakoijan ja ketjupolttajan välillä.

"Ketjupolttaja-rottien" nikotiini tiputti heidän veren alkoholipitoisuutensa puoleen, kun tunti oli kulunut alkoholin ruiskutuksesta eläinten vatsaan. "Maltillisesti tupakoivien" rottien kohdalla veren alkoholipitoisuus tipahti kolmanneksen. "Muutaman savukkeen polttaneiden" rottien veren alkoholipitoisuus pysyi ennallaan.

Luonnollisesti vähäisempi veren alkoholipitoisuus käytännössä tarkoitti lievempää päihtymystä. Niinpä suuren määrän nikotiinia saaneet rotat olivat selvempiä kuin muut eläimet. Chen havaitsi, että "tupakointi" ei kuitenkaan vähentänyt alkoholin muita vaikutuksia tai krapulaa, koska alkoholin aiheuttama myrkytys oli silti rottien kehossa.

Tutkija Chen uskoo, että nikotiini hidastaa vatsalaukun tyhjentymistä, joten suuri osa alkoholista poistuu, ja yhä pienempi osa päihteestä löytää tiensä suolistoon, josta alkoholi pääasiassa imeytyy verenkiertoon. Oletuksensa tueksi hänen tutkimusryhmänsä teki havainnon, että nikotiini ei vaikuta veren alkoholipitoisuuteen, jos alkoholi ruiskutetaan suoraan ruoansulatusjärjestelmään, josta alkoholi vaikuttaa suoraan verenkiertoon.

Tutkijat eivät ole vielä todistaneet saman ilmiön toistumista ihmisillä, mutta nyt he pitävät tutkimustulostaan yhtenä suuntaa antavana tekijänä, miksi tupakoijat juovat usein muita enemmän alkoholia. Tutkija varoittaa tupakoinnin päihtymystä vähentävästä vaikutuksesta, joka saa ihmiset juomaan suuria määriä. Chen pitää huolestuttavana ajatusta, että nikotiini vaikuttaa vaikutusta lieventävästi myös muihin lääkkeisiin.

(Radion tiedeuutiset, Clinical & Experimental Research, Nature News)





Varsinkin noiden kahden korostetun kappaleen sisältö ihmetytti minua. Mitähän matoja niissä oikein on? Ei muuta kuin sylttytehtaalle tietoa hakemaan. Nature Newsiin siis:

author="<a href="http://www.nature.com/news/2006/060724/full/060724-3.html">Nature kuitenkin</a>" kirjoitti:

Nicotine 'sobers up' drunk rats

Not half a hangover

To mimic more closely the effect in human drinkers, Chen and his colleagues studied the effects of binge drinking in adult rats. They injected rats' stomachs with a dose of alcohol roughly equivalent to around four or five drinks in quick succession; enough to make their blood alcohol hit double the United States legal driving limit of 0.08%. The team also gave the animals a range of nicotine doses similar to those in the bodies of light, moderate or heavy smokers.

Chen believes that nicotine slows the emptying of the stomach, so more alcohol is broken down and less finds its way into the intestine where it mainly enters the bloodstream. In support of this idea, his group found that nicotine does not affect blood alcohol if the alcohol is injected directly into the abdomen, bypassing the stomach and going straight into the bloodstream.

Rotat olivat siis noin 0,15 %:n kännissä. Alkoholi ei poistu mahalaukusta, vaan hajoaa (minnepä se poistuisikaan ellei mainittuun suolistoon, heh)Ja, kyllä mahalaukku vielä kuuluu ruoansulatuselimistöön (MD varmaan korjaa, jos olen väärässä). Tutkimuksessa mahalaukku ohitettiin ja ruiskutettiin suoraan alavatsaan (abdomen) ja todennäköisesti suoraan suoleen.

Tästä taas huomaamme, että mihinkään uutislähteeseen ei saa luottaa tuntuupa se kuinka luotettavalta tahansa.

Minusta tuntuu, että tällaiset silkkaa huolimattomuutta, välinpitämättömyyttä tai ammattitaidottomuutta huokuvat virheet ovat viime aikoina lisääntyneet huomattavasti niin lehdissä kuin netissäkin.

[Kaikki jutun korostukset minun]

Kommentit (15)

tiäremiäs
Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005

Ihmiset polttaa sen takia tupakkia, että tupakka vahvistaa alkoholin vaikutusta. Näin olen kuulut että moni polttaa kuin juo viinaa, vaikka ei muuten polttaisi.

Ja jos ei asia olekkaan niin, niin kysymysessä on suuri psykologinen harha eli jekku. hähäähähä

Vierailija

Tuosta voi päätellä että alkoli- ja tupakkatehtaat liittyvät yhteen löydettyään yhden uuden yhteisen tekijän kannattavuudelleen. Se ei ole uutineen että juottolat ovat savuisia paikkoja.
Olisivat saaneet tehdä tutkimuksensa valmiiksi saakka ennen julkistamista, niin tietäisi mistä siinä oli kysymys.

LK
Seuraa 
Viestejä138
Liittynyt28.3.2006

Palaan vanhaan suosikkiteoriaani, alkoholi vähentää ADH:n eritystä aivolisäkkeestä ja nikotiinilla on päinvastainen vaikutus. Välillisesti tietenkin voisi vaikuttaa jopa veren promillemäärään, kun nesteenpoisto on vähäisempää. Tiedä sitten, ei oikein saanut kannatusta toi ehdotus aikoinaan

Vierailija
Mummo
Mikä on ADH?

Antidiureettinen hormoni

Mummo
Tupakkalakon jälkeen Viinipiirin dagenefterit ovat olleet tuskattomampia, tukeeko se teoriaa?

Samn huomasin minä joskus muinoin, kun lopetin tupakoinnin. Uskoisin, että siitä se johtuu. Vähemmän myrkkyä elimistössä.
Eihän tupakoidessa tuntunut lopuksi hyvänolontunnetta muulloin kuin aamun ensimmäisen tupakan kanssa. Loppupäivä oli pelkkää kärsimystä ja pakkotoimintaa.

Vierailija

"Eihän tupakoidessa tuntunut lopuksi hyvänolontunnetta muulloin kuin aamun ensimmäisen tupakan kanssa."

Toi on kyllä ihan totta, ainakin omalla kohdalla.

Vierailija

Tupakasta eroon päästyäni on juhlan jälkeinen aamu ollut tavallaan helpompi: pää tuntuu ikäänkuin selvemmältä, ei ole sellainen tukkoinen olo, mutta päänsärky on jotenkin "terävöitynyt".

Heti lopettamisen jälkeen tuntui että join enemmän kuin ennen, johtuen ehkä siitä että jotain tarvitsi suuhun... kun ei tupakkaa saanut niin juoda piti.

Vierailija

Sama uutinen oli MediUutisissa.

"Nikotiini alentaa veren alkoholipitoisuutta

[Anna Niemelä 26.7.2006, 14:03]

Tupakointi saattaa vähentää alkoholin vaikutuksia elimistössä, osoittaa yhdysvaltalaistutkimus.

Tutkimustuloksia on toistaiseksi vain rottakokeista, ja vaaditaan vielä uusia tutkimuksia, jotta tulokset voidaan yleistää myös ihmisiin.

Tutkimuksen mukaan nikotiini hidastaa alkoholin kulkeutumista sisäelimiin, joiden kautta se pääasiallisesti imeytyy verenkiertoon. Kun alkoholi pysyy pidempään vatsassa, sen molekyylit alkavat muuntua ja alkoholia jää vähemmän verenkiertoon.

Koska alkoholin vaikutus heikkenee tupakoinnin takia, tupakoijat juovat helposti enemmän alkoholia, jotta sen vaikutus vahvistuisi.

Alkoholin epätavallinen imeytyminen saattaa tuoda elimistöön haitallisia hajoamistuotteita.

- Tämä on erityisen haitallista nuorille. Heille saattaa kehittyä alkoholisairauksia tavallista aiemmin tupakoinnin ja alkoholinkäytön yhteisvaikutuksena, tutkija Susan Maier toteaa BBC:lle.

Tutkimus on julkaistu Alcoholism: Clinical and Experimental Research -lehdessä."

Tuo Nukkumatin korostama teksti on ristiriitainen tai väärä oikeammin. Vatsalaukku on osa ruoansulatusjärjestelmää. Alkoholi, kuten useimmat ravintoaineet imeytyvät ohutsuolen alkuosasta, duodenumista, ei alavatsalta.

Vierailija
LK
Palaan vanhaan suosikkiteoriaani, alkoholi vähentää ADH:n eritystä aivolisäkkeestä ja nikotiinilla on päinvastainen vaikutus. Välillisesti tietenkin voisi vaikuttaa jopa veren promillemäärään, kun nesteenpoisto on vähäisempää. Tiedä sitten, ei oikein saanut kannatusta toi ehdotus aikoinaan

Tuon logiigan mukaan verimäärä lisääntyy ja alkohokonsentraatio laskee, vähemmän promilleja. Eli jos tarkoitit, että nikotiini lisää ADH:n tuotantoa, kumoten alkoholin diureettisen vaikutuksen. (ADH:n inhibition)

Vierailija

Tuossa uutisessa oli sentään ymmärretty oikein tuo kuvattu reaktio, joka vatsalaukussa tapahtuu alkoholille.

MD
... alavatsalta.



Koskaan ei vaikeissa sanoissa pitäisi luottaa harvaan muistiinsa. Abdomen on muutakin kuin alavatsa. Oikeastaan se ei ole alavatsa lainkaan. Merriam-Webter sanoo seuraavaa:

abdomen
Etymology: Middle French & Latin; Middle French, from Latin
1 : the part of the body between the thorax and the pelvis; also : the cavity of this part of the trunk containing the chief viscera
2 : the posterior section of the body behind the thorax in an arthropod -- see INSECT illustration.

http://www.m-w.com/dictionary/abdomen

Vierailija

Abdomen = vatsa (kaljamahakin on Abdomen)

Jos mennään ihon alle tai pikemminkin vatsakavon alle, peritoneumin alle, ollaan vatsaontelossa: cavity of abdomen, abdominal cavity (cavum abdominis)

Normaalin vatsan palpaation ja kuuntelun kuvaus minulla:
abd palp ei erit. sä norm. Vatsanpeitteet pehmeät, myötäävät, ei resistenssejä tunnettavissa.

LK
Seuraa 
Viestejä138
Liittynyt28.3.2006
MD
LK
Palaan vanhaan suosikkiteoriaani, alkoholi vähentää ADH:n eritystä aivolisäkkeestä ja nikotiinilla on päinvastainen vaikutus. Välillisesti tietenkin voisi vaikuttaa jopa veren promillemäärään, kun nesteenpoisto on vähäisempää. Tiedä sitten, ei oikein saanut kannatusta toi ehdotus aikoinaan



Tuon logiigan mukaan verimäärä lisääntyy ja alkohokonsentraatio laskee, vähemmän promilleja. Eli jos tarkoitit, että nikotiini lisää ADH:n tuotantoa, kumoten alkoholin diureettisen vaikutuksen. (ADH:n inhibition)

Juu, sitä tarkoitin. Alunperin teorian kehitin selittämään tupakan himoa humalassa, elimistön suojakeino vähentää nestehukkaa lisäämällä tupakanpolttoa ja sitä kautta nikotiinin saantia ja lopulta ADH:n eritystä. Sitä, miten suuri vaikutus ADH:n eritykseen tupakoinnilla on, ei ole kyllä ikinä mulle selvinnyt.

Vierailija

En minäkään tiedä mekanismia. Olisiko reseptoritasolla, aivoissahan esiintyy nikotiinireseptoreita?

Tein yhden quiz: vastaukset

Question set PSM233week9
Name MD
Quiz taken Thu, Jul 27, 2006

1. The following describe possible neuropharmacological actions of nicotine. Identify the correct action(s).

a It binds to muscarinic acetylcholine receptors
You indicated that a was False which was correct.

b It stimulates the release of antidiuretic hormone (ADH, vasopressin), causing water retention
You indicated that b was True which was correct.

c It binds to postsynaptic dopamine receptors
You indicated that c was False which was correct.
Yes - but remember that it does indirectly cause dopamine release by stimulating nicotinic acetylcholine receptors located on dopamine-containing neurons projecting to the nucleus accumbens

d It stimulates serotonin (5-HT) release, causing relaxation
You indicated that d was False which was correct.

2. Acute effects of nicotine include:

a Increased heart rate
You indicated that a was True which was correct.

b Impaired visual acuity
You indicated that b was False which was correct.

c Reduced muscle tone
You indicated that c was True which was correct.

d Increased appetite
You indicated that d was False which was correct.

e Enhanced alertness
You indicated that e was True which was correct.

http://medweb.bham.ac.uk/http/caa/newdb ... SM233week9

Uusimmat

Suosituimmat