Miten aika etenee?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Ajanhan voisi olettaa olevan sidoksissa atomien värähtelyyn.

Muodostamme kuvan ympäristöstämme ja ajan etenemisestä aivoissamme, jotka muodostuvat atomeista, jotka värähtelevät.

Silmiimme tulee fotoneita, jotka ovat koko ajan energisempiä ja energisempiä.

Onneksi silmiemme atomit laajenevat myös kolmiulotteisesti ja niistä avautuu myös koko ajan tiheämpiä ja tiheämpiä energia-aaltoja.

Vaan miten valon erillinen energiakimppu muuttuu liikkuessaan energisemmäksi?

Esim. väliaineessa ns. fotoni etenee hitaammin ja kun se tulee ulos väliaineesta, se on suhteellisesti edelleen vastaavanlainen fotoni, kuin sisään mennessään. Kai?

Ajatukseni mukaan väliaineessa atomien ytimien välisessä tilassa liikkuva fotoni hankautuu etusosastaan voimakkaasti ja tämä saa fotonin avautumaan/laajenemaan/räjähtämään auki vähemmän tiheäksi energiaksi etuosastaan ja tämä eteenpäin avautuva energia hidastaa fotonin liikettä eteenpäin.

Vaan avautuuko fotoni etuosastaan jo ennestään siinä olevalla energialla, vai kerääntyykö fotoniin lisää sitä energiaa, joka avautuu atomien ytimistä?

Ja saako fotoni näin itseensä lisää energiaa, jolloin se tullessaan ulos väliaineesta, omaakin suhteellisesti enemmän energiaa kuin väliaineeseen mennessään.

Mutta kun kaikki sillä hetkellä syntyvät fotonit ovatkin energisempiä kuin ne fotonit, jotka syntyivät sillä hetkellä kun meidän fotoni vasta meni väliaineen sisälle, niin silloin emme huomaa fotonimme energian kasvua, vaan se omaakin suhteellisesti vastaavan määrän energiaa kuin väliaineeseen mennessään.

No minähän en tiedä, onko väliaineessa liikkuvan fotonin energiassa havaittu muutosta.

Jos atomien on havaittu värähtelevän hitaammin ylhäällä maapallon kiertoradalla, niin sehän selittyy helposti sen takia, että siellä kappaleeseen ei tule ulkoapäin niin paljon energiaa, jolloin kappaleen ulkopinta ei pala/laajene/räjähdä niin paljoa, että se vänkäisi sillä energialla kohti kappaleen keskustaa, jolloin kappale pääsee laajenemaan pienemmällä atomien värähtelyllä, joka taas havaitaan atomikelloissa.

Savor

;):)

Kommentit (12)

Vierailija

Toisaalta ajanhan sanotaan joissakin teorioissa hidastuvan, jos liikutaan nopealla vauhdilla ja tämän muistan kumoavan ylhäällä nopeammin etenevän ajan ja näin muistin virheellisesti ajan etenevän hitaammin ylhäällä kuin alhaalla.

Eli mitä suurempi massa, sitä hitaammin aika etenee sen pinnalla.

Entäpä kun suuremman kappaleen pinnalla, pitää työntyä suuremmalla kiihtyvyydellä poispäin kappaleen keskustasta jne.

Aivan oikein, tässä selitys sille, että aika etenee hitaammin suuren massan omaavan kappaleen pinnalla.

jotta maapallo ja kuu pysyisivät suhteellisesti saman kokoisina toisiinsa nähden, pitää maapallon atomien työntyä nopeammalla kiihtyvyydellä poispäin maapallon keskipisteestä kuin mitä kuun atomit työntyvät poispäin kuun keskipisteestä.

Näin maapallon pinnalla olevat atomit saavat itselleen lisää tilaa sektorin laajentumisen takia nopeammin, jolloin ne pääsevät laajenemaan vähemmällä atomien värähtelyllä.

Mutta mutta, nythän maapallon kiertoradalla poispäin maapallon keskipisteestä työntyvät atomit saavat tietysti itselleen sektorin laajentumisen takia tilaa vähintään samassa suhteessa kuin maapallon pinnlla olevat atomit tai jopa nopeammin ja silti kiertoradalla olevat atomit värätelevät nopeammin.

Mietitäänpä tätäkin hetki...

Savor

;):)

Vierailija

Nyt alkoi laiskottamaan, varsinkin kun muistin että atomeitten värähtelyyn liittyy oleellisesti koettava lämpö.

Mitä lämpimämpää, sitä nopeammin atomit värähtelevät ja tämä varmaankin otetaan huomioon atomikelloissa.

Mutta haitanneeko tuo mitään, tuo pieni väsymys nimittäin?

Sainhan taas lisää ajateltavaa.

Savor

;):)

Vierailija

Nyt meneekin sitten jo todella hurjaksi.

Ajatellaanpa avaruusalus ja miehistö, joka lähtee kohti kuuta.

Alus ja miehistö laajenee maan pinnalla tietyllä nopeudella.

Loitontuessaan maapallosta, alukseen osuu koko ajan vähemmän sitä energiaa joka maapallosta avautuu sitä kohti ja näin aluksen laajeneminen hidastuu ja hidastuu, kunnes lähestyessään kuuta, se tulee kuun tilaan ja siihen osuu kuusta avautuvaa energiaa ja näin alus miehistöinen jatkaa laajenemistaan sen tilan mukaisesti, joka kuussa on.

Takaisin maapalloa kohti lähtiessään, alus miehistöineen jatkaa laajenemistaan aluksi hitaammin, mutta mitä lähemmäksi maapalloa he saapuvat, sitä enemmän alukseen tulee energiaa maapallosta ja sitä voimakkaammin alus miehistöinen alkaa laajentua ja näin heidän kokonsa muokkaantuu maapallon pinnalla olevaan tilaan sopivaksi.

Tämä kaikki ei kuitenkaan vaikuta koetun ajan etenemiseen, jos kuussa oikeasti on käyty, koska silloinhan ajan kokemisessa olisi havaittu jotakin poikkeuksellista.

No tämä menee jo melko hurjaksi, mutta tietyllä tavalla tämänkin ihminen voi vielä ymmärtää, olkoonkin että hurjaltahan tämä vaikuttaa.

Savor

;):)

Vierailija

Tukeeko esim. tätä uutta hurjaa oivallusta mikään?

Eikö fotonin ole havaittu saavan ns. elektroniverho kauemmaksi atomin ytimestä, jonka jälkeen tilanne tasapainottuu ja elektroniverho palaa entiselle etäisyydelle?

Entäpä kun fotoni palaa "loppuun" atomin ytimestä avautuvaan energia-aaltoon ja lisää itsellään tuon avautuvan energia-aallon energiaa/tiheyttä, jolloin se omaa elektroniverhon tiheyden kauempana atomin ytimestä, kuin ilman fotonin energiaa?

Savor

;):)

Vierailija

Entäpä jos ja kun ajatukseni alkaisi saada kannatusta nettikeskusteluissa ja sitä alettaisiin viemään esim. englanniksi muihinkin maihin netin välityksellä, jolloin ajatus laajenisi ympäri maapallon ja lopulta laajentuminen ylittäisi uutiskynnyksen. Olisikin mielenkiintoista nähdä missä tuo median pintajännitys rikkoontuisi.

Savor

;):)

Vierailija

Olen lukenut juttujasi jo useita vuosia ja oikeastaan jollain perversillä tavalla ihailen sinnikästä typeryyttäsi. Pitänee joskus käydä baarissa ja etsiä pelipaikkasi ja jauhaa paskaa kanssasi.

Mutta sitä ennen kehitä joku mitattava tai todennettava asia joka teoriasi ennustaa, kun sellaisen kehität voit lopetaa kirjoittelun näille foorumeille.

Vierailija
Nuutti
Olen lukenut juttujasi jo useita vuosia ja oikeastaan jollain perversillä tavalla ihailen sinnikästä typeryyttäsi. Pitänee joskus käydä baarissa ja etsiä pelipaikkasi ja jauhaa paskaa kanssasi.

Mutta sitä ennen kehitä joku mitattava tai todennettava asia joka teoriasi ennustaa, kun sellaisen kehität voit lopetaa kirjoittelun näille foorumeille.


Ei tarvitse, sillä Savor kun sanoo, että silmämme laajentuvat kolmiulotteisesti,
niin silloin ne myös laajentuvat.

Siitä ei ole kahta sanaa. Kirja kasaan, kanteen shampanjapullo.

Vierailija

[quote="Nuutti"]Olen lukenut juttujasi jo useita vuosia ja oikeastaan jollain perversillä tavalla ihailen sinnikästä typeryyttäsi. Pitänee joskus käydä baarissa ja etsiä pelipaikkasi ja jauhaa paskaa kanssasi.

Savor on niitä miehiä. Viihtyy Kuopion Pub Markuksessa ja levittää omaa ilosanomaansa muille SETAn jäsenille

Vierailija

Haluaisin lukea jostain aivan rautalangasta väännetyn ja käytännönläheisellä ilmaisulla kirjoitetun version ajatuksesi pääpointeista.

Tätä viestiä en vielä lukenut kokonaan, mutta eihän se olekaan enää perusasiaa.

Vierailija

Olen ennustanut mm. näin.

Tietty keros meressä lämpenee yli 4 asteen, silloin kun kuu on sillä puolella maapalloa ja tuo kerros palaa noin 4 asteiseksi sivulla ja toisella puolella maapalloa tuo kerros viilenee alle 4 asteen.

Aiheeni jaettu ilo on paras ilo lukittiin joulukuussa. Tosin tuosta ajatukseni on edennyt edelleen, mutta kyllä siitä asiaakin löytyy.

http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=4034

Pitänee avata uusi aihe, johon pistän pakettiin tämän hetkisen ajatuksen.

Oleellisinta oivaltamista joulukuun ajoista on ainakin valon yleisen punasiirtymän saama lisäselvitys.

Eli jokainen fofoni avautuessaan omilla energia-aalloilla, saa edellä menevän fotonin vauhdin kiihtymään ja perästä tulevan vauhdin kiihtymistähän nuo hidastavat, jolloin valo venyy eli punasiirtyy yleisesti. Sivuilla menevä valohan loittonee sektorin laajentumisen takia, jos on nimittäin alun perin lähtenyt eri suuntaan. Samaan suuntaan etenevä valo laajenee ja tönii vierellä olevia laajenevia fotoneja samassa suhteessa poispäin itsestään jne.

Myös salamat ja muut saivat lisää selvitystä.

Kuten tietysti valon taipuminenkin.

Mutta edelleen kaikki perustuu paineeseen ja ennen kaikkea paineen vaihteluun.

Savor

;):)

Vierailija

Kuopiostakin löytyy muutamia tyyppejeä, joiden kanssa ajatuksestani keskustellaan.

On mietitty, jos alettaisiin kokoontumaan säännöllisesti niin että kaikki halukkaat ajatuksen kehittäjät voisivat osallistua keskusteluun paikan päällä.

Savor

;):)

Uusimmat

Suosituimmat