Uusi etäisyysmittari puolustusvoimille.

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tuli tässä kaljaa juodessa mieleen armeija-ajat ja se, kuinka epäkäytännöllisiä jotkin vehkeet siellä ovat.

Itse olin tulenjohtueessa radiomiehenä ja sillä vältyin aika monesti tuliaseman valmisteluun liittyviltä sivutoimilta, mutta sain silti vetää apinalankaa ja mittailla tuliaseman paikkaa ihan tarpeeksi.

Apinalangan vetohan on sitä, että otetaan maastosta tunnettu piste, vaikkapa tien mutka tai iso kivi, ja vedetään 50 metriä pitkää narua. Jääkärit vetävät ja aliupseeri mittaa suunnan kompassia muistuttavalla välineellä. Kun on vedetty maastonpisteestä tuliasemaan asti, millimetripaperille piirretystä viivasta katsotaan tuliaseman tarkka sijainti kartalla, jotta saadaan ohjattua tulta oikeaan paikkaan.

Tuliasemassa itsessään sitten käytetään joko laser-etäisyysmittaria tai sitten vanhaa maailmansodanaikaista etäisyysmittariputkea, jota ei osaa käyttää hullukaan. Harvat meistä saivat mitään tolkkua, tai edes tarkkoja mittauksia tehtyä sillä vekottimella. Myös "huarakiikaria" käytetään, mutta harvemmin, koska se on melko vaivalloinen vekotin. Sillä kuitenkin saadaan hyvin tarkka suunta ja etäisyys yhdellä mulkaisulla kiikarin läpi. Käytännön tilanteessa on nopeampaa ja helpompaa ampua yksi suurpiirteinen keskitys ja korjata tuli sen mukaan tarkalleen oikeaan pisteeseen.

Lemmi taas ei sovellu lyhyiden etäisyyksien mittaamiseen, koska laser on näkymätön eikä sillä voi tähdätä tarkkaan mihinkään muutamaa neliömetriä pienempään pintaan, eikä muitakaan laitteita viitsi kuskata käyttövalmiina pitkin poikin metsiä, koska ne painavat helvetisti.

Ehdottaisinkin seuraavanlaisen laitteen yhdistämistä siihen suunnanmittaus vekottimeen:

Laitteessa on T kirjaimen mallinen runko ja T kirjaimen poikkipalkissa on sivulla pystyssä kaksi piikkiä. Näitä piikkejä siirretään laitteessa olevalla tarkkuusruuvilla niin, että ne joko lähentyvät tai loittonevat keskipisteestä.

Laitte perustuu siihen, että T kirjaimen pystypalkki laitetaan nenän vartta vasten ja katsotaan piikkien välistä kohteeseen. Kun piikkejä ruuvataan lähemmäs toisiaan, ne jossain vaiheessa asettuvat molemmat samalle linjalle kummankin silmän kanssa niin, että kun katse on kohdistuneena valittuun pisteeseen, ne näkyvät näkökentässä päälekkäin kohteen edessä.

Laitteessa on yksinkertainen asteikko, johon on merkitty mitä etäisyyttä mikäkin piikkien välimatka tarkoittaa.

Joillain ihmisillä on silmät leveämmällä kuin toisilla, tai nenänvarsi on korkeampi. Tätä varten palkiin pitää laittaa vielä yksi ruuvi, jota säätämällä saadaan piikit lähemmäksi tai kauemmaksi silmistä. Laite siis kalibroidaan katsomalla sen kautta tunnetulla etäisyydellä olevaan kohteeseen, säätämällä laitteen viisari tälle etäisyydelle ja säätämällä pystypalkin pituutta niin, että käyttäjä näkee piikit päälekkäin kohteen edessä. Sen jälkeen käyttäjä voi tarkasti mitata etäisyyksiä ainakin sen vaaditun 50 metri päähän ja todennäköisesti useampien satojen metrien etäisyyksille.

Mikäli laitteella halutaan mitata tarkasti pitemmille etäisyyksille, on havainnoijan silmien välimatkaa kasvatettava niinkuin kiikareissa yleensä on, kun etupään linssit on viety prismojen avulla enemmän eroon toisistaan kuin ihmisen silmät olisivat. Tällaisella laitteella pystyisi todennäköisesti mittaamaan jopa kilometrien etäisyyksille ja helpommin kuin sillä iänikuisella muinaismuistolla.

Ehdoton etu tällä laitteella on se, ettei se vaadi paristoja, eikä se lähetä mittaajan sijainnin paljastavaa lasersädettä, joten sitä voi käyttää tuliasemassa huoletta, vaikka vastapuolella olisi tankkeja joissa on aktiivinen lasermittauksen paljastin. Lisäksi se on pieni ja tyhmäkin osaa sitä käyttää.

Yhdistetyllä suuntamittaimella ja etäisyysmittaimella yksi aliupseeri voisi nopeasti ja tehokkaasti paikantaa maastonpisteitä, jonka jälkeen tarvitsee vain kävellä sen mitatun koivun juurelle ja ottaa uusi mittaus johonkin toiseen pisteeseen, kunnes ollaan niin lähellä tuliasemaa, että sen voi jo nähdä.

Tiheässä puistikossa tarvitaan kaveri, joka juoksee edelle näköyhteyden päähän ja jättää merkin, ettei mittaaja erehdy mihin puuhun juuri hetki sitten tähtäsi. Pimeää varten tikkujen päihin voi laittaa fosforipisteet ja edellämainittu kaveri juoksee edelle ja osoittaa himmennetyllä taskulampulla takaisin, jotta mittaaja näkee mihin tähdätä. (Pilkkopimeässä on muutenkin aika mahdoton mittailla mitään ilman merkkivaloa)

Kyseinen laite voi olla myös korvaamaton apu suunnistajalle, joka voi paikantaa itsensä tarkkaan kartalta ilman GPS laitetta ja ottaa entistä tarkempia suuntimia joutumatta jatkuvasti etsimään tiedettyjä maastonkohteita.

Sivut

Kommentit (35)

Vierailija

Nykysodas ei tarvita mitään sotilaita juokseen ympäri mettään. Suomi vois vaan ostaa pommeja tolla rahalla mikä käytetään miesten kouluttamiseen.

Mutta jos sotilaita käytetään niin jokaseilal voisi olla GPS-moduuli joka kertoo päämajaan sotilaan paikan, sydämmen sykkeen yms tietoja ja sit radioyhteys päämajaan. Siel päämajas olis joku hyvä RTS-pelaaja joka vaan liikuttelis äijiä, ja avaruudes satelliitti kuvais aina missä on venäläiset joukot.

ATH
Seuraa 
Viestejä59
Liittynyt26.7.2006

GPS ei ole enää sotilaallinen sovellus. Jenkit luopuivat siitä jo jokin aika sitten, mutta pitävät yhä huolta, ettei sitä voi käyttää sotilaallisiin sovellutuksiin.

Aiemmin, kun se oli vielä ohjustekniikan osana mm. sen korkeusarvoa häirittiin jatkuvasti.

Vierailija

Modernissa sodassa nykyteknologioita käyttävää tahoa vastaan on sulaa hulluutta luottaa GPS:ään tai vastaaviin järjestelmiin. Heti kun aukaiset vaikka kännykän, viholainen kolmiomittaa sijaintisi satelliitilla.

Siksi pitää käyttää mahdollisuuksien mukaan passiivisia teknologioita.

Sotilaan merkitys ei ole muuttunut miksikään, vaikka suuremmassa mittakaavassa pelkän jalkaväen osuus saattaakin heikentyä.

Jos ei kukaan ole paikan päällä katsomassa mihin pommit tippuvat, ei patteristolle voi antaa korjaustietoa että mihin päin pitää ampua.

Mutta jos kuitenkin keskusteltaisiin itse teknologiasta, eikä modernin sodankäynnin edellytyksistä ja mahdollisuuksista. Mielestäni ehdottamani laite helpottaisi suunnattomasti tuliasematyöskentelyä, mutta myös muita suunnistukseen ja koordinoointiin liittyviä tehtäviä.

Sotilas kun ei metsässä ollessaan välttämättä edes tiedä, missä tarkalleenottaen on. Sen selvittämiseen menee aikaa, mutta jos voi mitata etukäteen mihin olet kulloinkin menossa, voidaan välttyä vaikkapa sellaiselta tilanteelta että oma patteristo ampuu niskaan.

Kun joukot liikkuvat, ja minkä itsekin huomasin erittäin hankalaksi, oli se että tulen- tai joukkueen johtajakaan ei välttämättä tiennyt hevon helvettiäkään missä kuusessa sitä kulloinkin ollaan. Kun minulta kysyttiin radioitse että missä te olette, niin tarkka sijaintitieto tuli vasta kymmenien minuuttien päästä, kun mittauspartio tuli perässä vetäen sitä iänikuista vaijeria - jos ehti perään ollenkaan.

Tällä laitteella ei tarvita kuin yksi mies, joka ottaa etäisyyden ja suunnan kohteeseen, merkkaa sen ylös, juoksee mittaamaansa pisteeseen ja ottaa uuden mittauksen. Sillä tavalla pysyy paljon helpommin joukon mukana, kuin että kolmihenkinen ryhmä tetsailisi pitkin pusikoita.

Eikä mittajan tarvitse edes välttämättä kävellä mittaamansa kohteeseen. Riittää että hän näkee saman kohteen siitä kohtaa, mihin on kävellyt, ja näin voi vetää kohteesta linja omaan sijantipaikkaansa paperilla. Vaijerin kanssa pitää juosta aivan turhaan kilometrikaupalla.

Jos mittaus on tarpeeksi tarkka vaikkapa 500 metrin säteellä, niin mittaaja voi ottaa kohteeksi maastosta erottuvan, vaikkapa korkean kuusen, ja näinollen hän saa aina tarkan tiedon sijainnistaan jopa kilometrin levyisen ympyrän alalla - yhdellä mittauksella.

Vierailija
ATH
Emmäjaksanut lukee, mutta meillä oli joskus RT:ssä laseriin perustuva etäisyysmittaus/suuntaus nimeltään RAVAL.

Tutka otti suunnan ja laser etäisyyden. Keskiö oli elektronisella laskimella eikä enää kääntökehillä.

http://web.umr.edu/~rogersda/military_s ... ing_sm.jpg

Laivastossa tutka ja laseri käy tarkoitukseen, mutta metsässä ja maastossa mittauslaitteen pitää olla kestävä, idioottivarma, eikä se saa vaatia loppuun kuluvaa energianlähdettä. Milläs lataat gepsin akun, jos olet motissa kaksi viikkoa?

Avainsana on kuitenkin, että laitteen pitää olla pieni ja helppokäyttöinen. Lemmi painaa monta kiloa, haarakiikarit vaativat jalustan. Etäisyysputki on muuten vaan liian iso.

Vierailija
Veikko
Avainsana on kuitenkin, että laitteen pitää olla pieni ja helppokäyttöinen. Lemmi painaa monta kiloa, haarakiikarit vaativat jalustan. Etäisyysputki on muuten vaan liian iso.

Hei, nyt puhutaan sentään Suomen puolustusvoimista, jossa järki ei taida päätä pakottaa varusteiden hankinnassa, eikä paljon monessa muussakaan toiminnassa.

Välineiden ominaisuuksiksi taitaa tosiaan riittää SA:lle se, että ne ovat suuria, painavia ja vihreitä.

Voitteko varmaan uskoa, että suurimmasta osasta näkemistäni intin voimakoneista puuttui niinkin yksinkertainen asia kuin kantokahvat (miten lienee päässeet unohtumaan...? )

Vierailija

Oliko ne jotain isompia vehkeitä? Niitä mitä itse olen kanniskellut, niin niissä oli kyllä sellainen putkikehikko ympärillä josta niitä pystyi kantamaan ihan hyvin. Kaksi miestä siihen silti tarvi.

Kyllä ne välttämättömimmät vehkeet on silti ihan näppärän kokoisia, paitsi justiin tuo nykyinen etäisyysmittari. Se suunnanottolaite (sanokaa nyt joku sen nimi) on tupakkiaskia pienempi alumiininen lätkä, jossa on sivulla tirkistysreikä josta näkee asteikon ja tähtäysviivan. Kohteen voi ottaa pitämällä toista silmää auki ja siirtämälllä se punainen viiva kohteen päälle.

Intin teknologiaan pätee se, että monimutkaiset vehkeet on helvetin isoja ja painavia, jotta tohelot ei niitä hukkaa. Sanlakin on kauhea järkäle, mutta tosipaikassa ne varmaan antaisivat sen pienemmän vehkeen, mikä se nyt oli, jos vain varastolta löytyy. Mitä sitä turhaan rikkoa kalleimpia leluja pelkkään leikkimiseen.

vorrester
Seuraa 
Viestejä615
Liittynyt22.7.2005
Veikko
Modernissa sodassa nykyteknologioita käyttävää tahoa vastaan on sulaa hulluutta luottaa GPS:ään tai vastaaviin järjestelmiin. Heti kun aukaiset vaikka kännykän, viholainen kolmiomittaa sijaintisi satelliitilla.

Siksi pitää käyttää mahdollisuuksien mukaan passiivisia teknologioita.
-----

Jos ei kukaan ole paikan päällä katsomassa mihin pommit tippuvat, ei patteristolle voi antaa korjaustietoa että mihin päin pitää ampua.

Mitä väliä sillä on, onko kukaan katsomassa mihin isku osuu. Vastapuoli lukee tutkilta ammusten lentoradat. Määrittää lähtöpisteet ja ennenkuin eka ammus on kohteessa, täsmä vastaisku on tulossa jo sun patteristolles.

Tulevaisuus on moottoroidun tykistön/kraanaatin heittimien... Laukaisu ja sit pirusti karkuun. Noin käänteisesti ei saa jäädä tulevaan tuleen makaamaan.

Aivopierun tunnistaa rivin alun merkistä *

Vierailija

No siinähän juuri ratkaisit sen saman ongelman. Tykistön liikkuminen ei kuitenkaan ole kytköksissä siihen, että tulenohjaajan pitää olla paikalla silloin kun suorasuuntausta ei voida tehdä. Joukoilla on oltava mahdollisuus tilata tulta tarvittaessa ja se käy niin, että tulenjohtoryhmä mittaa vihollisen sijainnin ja lähettää tulikomennot.

Tarkoitus yleensä on, että oma tykistö on vihollisen tykistön kantamattomissa. Suomen metsissä ei mitään hypermobiilia sotaa niin vaan sodita. Mikä on sitten ilmaherruuden osuus asiassa ja miten hyvin maasta ilmaan puolustus toimii, on kokonaan eri juttu, eikä vaikuta siihen perusongelmaan jota tässä käsitellään.

Myös sissiheittimiä käyttäessä pitää tietää vihollisen sijainti. Ei parin kilometrin päässä heittimellä näe, mitä sinä juuri tähtäät rynkyllä. Niilläkin pojilla on ihan samat haasteet edessä: pitää saada selville oma sijainti, että voi tähdätä sinne minne tulenjohto käskee ja mieluiten mahdollisimman nopeasti, että ehditään siirtyä alta pois eikä tarvitse jäädä lähistölle pööpöilemään jonkun hiton vaijerikelan kanssa.

totinen
Seuraa 
Viestejä4876
Liittynyt16.3.2005
vorrester

Mitä väliä sillä on, onko kukaan katsomassa mihin isku osuu. Vastapuoli lukee tutkilta ammusten lentoradat. Määrittää lähtöpisteet ja ennenkuin eka ammus on kohteessa, täsmä vastaisku on tulossa jo sun patteristolles.
Kranaatteihin tarvitaan siis häivetekniikkaa.

Vierailija

Lukemalla Veikon kirjoitukset, tuli pakostakin mieleen, että on tainnut poika päässyt juuri reserviin..

Todellakin uutta teknologiaa tehdään ja uusia ideoita kaivataan meillä, mutta ei kylläkään noin paskoja ajatuksia.

Vierailija

Ei itseasiassa siitä on jo monta vuotta aikaa, mutta tulipahan tällainen juttu mieleen. Minulla on suhteellisen hyvä muisti, että muistan noita juttuja vaikka en niitä oikeastaan mihinkään tarvitse.

Eniten kuitenkin innostuin, kun hoksasin että tässäpä on keksintö, tai paremminkin uudelleensovellus vanhoille merimiesten mittalaitteille, jotka on autuaasti unohdettu 1800 luvulle, vaikka niillä ihan selvästi on käyttöarvoa myös nykyisin.

Miksi tuo etäisyysmittari muka on niin paska idea? Väitätkö itse olevasi joku sodankäynnin ekspertti, joka osaa syvällä kokemuksen rintaäänellä sanoa että etäisyydenmittaajaa tai käsin tehtävää paikannusta ei enää nykyään tulla tarvitsemaan missään?

Heitetään samalla laseretäisyysmittarit jalkaväeltä hittoon. Mitä ne niillä tekee, kun on gepsit ja kännykät.

Edit: Jaa siellä onkin joku aamuyön molopää tullut baarista kotiin ja pimpsan puutteessa aukoo päätään täällä. Jätämme siis huomiotta nämä.

iisakka
Seuraa 
Viestejä848
Liittynyt30.9.2005

Ensilukemalta näyttää ihan kelpo idealta. Ei muuta kuin prototyyppiä väsäämään. Ainakaan täydentävänä menetelmänä nykyisten rinnalla tuosta ei haittaakaan ole.

Veikko
Miksi tuo etäisyysmittari muka on niin paska idea?

Edit: Jaa siellä onkin joku aamuyön molopää tullut baarista kotiin ja pimpsan puutteessa aukoo päätään täällä. Jätämme siis huomiotta nämä.


Niin, nimimerkki Älypää on olemassa vain pään aukomista varten, kuten hänen viestihistoriastaan näkee. Ja eihän nyt tuommoisiin täysin perustelemattomiin heittohin muissakaan tapauksissa kannata reagoida.

Vierailija

Hienoa hommaa se ks-mittaus Voisikohan sille pahviselle tasollekin tehdä jotain, siinähän tulee helposti suuriakin virheitä. Vaikeaa taitaa kyllä olla ilman elektroniikkaa... Tuo etäisyysmittari vaikuttaa kyllä toimivalta, stereoetäisyysmittari on niin helvetin vaikea

Vierailija

Voihan niitä hienoja laitteita kehitellä ja joillekkin niistä saattaisi olla jopa hyötyä niistä. Mutta käytännössä ei niitä tarvitse mihinkään. Puolustus asemissa on "maaleja" mitattu maastosta / katsottu kartasta valmiiksi ja tulta ammutaan sitten valmiiksi määriteltyihin maaleihin ja hyökkäyksessä/sissitoiminnassa ammutaan kartan mukaan.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat