TERVOLAN SEITASAAREN ARVOITUS, selvitetty

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Olisihan tosi mahtavaa, jos Tervolasta ihan ämpäripääkylän vierestä olisi löydetty muinainen lappalainen palvontapaikka Seitasaari. Tähän asti
semmoisia vain toisaalta Enontekiöltä, toisaalta Inarinjärveltä. Molemmat entistä norjalaista vaikutuspiiriä. - En ole huomannut myöskään Tervolan virallisen kunnan tähän asti ollenkaan mainostavan asiaa.

Lapin puhelinluettelo 2006. Vasta äsken avasin sen muovikääreestään.
Tällä kertaa siinä oli myös Tervolan ämpäripäätaajaman kartta. Siitä tosiaan löytyy sillasta hiukan pohjoiseen Seitasaari, kartassa vajaat sata metriä pitkä, ja parhaimmillaan muutman kymmen metriä leveä.
Useimmiten siitä ei näkyne senkään vertaa. Suurin piirtein se on pläntti suunnilleen veden rajassa.

Se oli varmaan 1990-lukua. Taajaman älypäät olivat huomanneet, että
tuolla päntillä oli jokin luomus, josta ei tiedetty, tai ainakaaan ei oltu tietävinään. Ja muutaman kerran viikossa, kesällä veneellä, talvella
jäätä, ja välikautenakin jotenkin, sinne kulki ukko, joka näytti suorittavan siellä jonkin menon. Älypäitten oivallus: siellähän oli seita, johon uskoen ukko kävi olosuhteistakin huolimatta sitä palvomassa.

Minä olin sen ukon kanssa samassa työllistettyjen ryhmässä talvella alkuvuodesta 1988, Kemijokea mittailemassa. Hän kesällä kylläkin oli uiton työnjohtaja. Hänhän kertoi meille käyntinsä syyn, koska teki muutaman töissä ollessaankin, ollessamme lähellä ämpäripäitten kylää.
Kyseessä oli vedenkorkeusmittari, tärkeä Kemijoki Oyn ja ämpäripäätaajaman rannanomistajien suhteittenkin kannalta, ja tieteellisesti myös. Sitä ukko kävi kokemassa, oli keli mikä hyvänsä.
Nykyään kai semmoinen hoidetaan satelliittiyhteytenä.

Tuosta Seitasaari on saanut nimensä, ei kauan sitten, vaan ilmeisesti melko hiljattain. ARVOITUS SELVITETTY, Savoria mukaellen, OLUTTA
MUUTAMA KORILLINEN TÄNNE TERVOLAAN.

Tätä ennen täällä oli Vammavaaran arvoitus. Vaara näkyy tänne
joen itäpuolelta. Elias Lönnrot Kalevalassa esittelemässä: kipujen tyyssija, ja pitkät on puut Pisan mailla, hongat Hornan ( eli Vamman kallioilla).
Todellisuudessa oli kyse siitä, että lähellä oli rakka, jossa ei koskaan kasvanut mitään viime jääkauden päättymisenkään ajoista, siis vaarassa oli vamma. Pisa puolestaan lie saanut viimeisen nimensä vasta keskiajalla, koska se oli kuin kallellaan, siis eteläpää korkeammalla kuin pohjoinen. Tervolalle vahingoksi koitui kuitenkin mahtavampien matkailupaikkojen kilpailu, siis Ounasvaaran ja Aavasaksan. Sinne tultiin katsomaan juhannuksena Auringon reunaa, ja talvellla hiihtämään, laskemaan korkealta. Näillä oli suhteita itsenäistyneen Suomen viranomaisiin. Keksittiin myydä Vammavaaran maat halvalla lisämaiksi, ja eihän Suomessa maanomistaja voi vastustaa lisäomaisuuden houkutusta. Pisavaarasta puolestaan tehtiin luonnonpuisto. Jälkikäteen
katsoen olisi ollut hyvä kaikkien neljän paikan yhteispeli. Kaksi asemassaan lopulta helposti hävisivät Saariselälle ym. ylimaille. Mutta
eihän tavanomainen suomalainen porvari osaa ajatella asioita lähinnä tulevia kauemmaksi.

Kommentit (13)

Vierailija

Nostettiinpa kova meteli tuostakin korkeintaan 15 aarin maapalasta, jolla ei ollut nimeäkään koko viime tuhannella. Kun sitten annoin selvityksen, eipä hiljainen enemmistö edes lue sitä. Äsken 85 lukijaa, ja viesti on ollut sentään luettavissa useita tunteja.

Tämä on syntinen valtakunta.

Vierailija

Tämä on Hiljaisen enemmistön syntinen valtakunta, jossa kaiken kruunaavasti eli kukkuraksi myös avoimet fasistit riehuvat. Ei juurikaan Suomen yleisessä politiikassa ja elämässä, mutta tieteessä täällä on kaikki mahdollista. - Kuten myös matematiikassa.

Esi-isien ja Hiljaisen enemmistön synnit.

Vierailija
ArKos itse

Tuolla toisessa ketjussa olevan linkin mukaan näyttää myös
eräs ArKos nimimerkkinen henkilö "riehuvan" vahvasti
muuallakin kuin täällä.

Täysin uutta tietoa ainakin minulle

Varmasti nobelin arvoista jos totta.
Pitäisi vain saada jotain konkreettisia
todisteita.

Vierailija
Härski

Lainaus Suomi24:n ArKosilta (,liekö sitten sama kuin täällä esiintyvä ?)

"Tähän mennessä avaruudesta on kirjattu jo 70 rotua. Jotkut niistä muistuttavat ihmistä, jotkut jättiläistä. Joillakin on 3-4 metrinen ruumis ja pieni pää.

Neuvostoliitosta taannoin saatujen raporttien mukaan näillä jättiläisillä oli hyvin pieni pää ja kolme silmää.

On myös kuvailtu kyklooppeja eli yksisilmäisiä olentoja, antennipäisiä olentoja ja eteerisiä olentoja, joilla ei oikeastaan ole fyysistä muotoa.

Tällä hetkellä jopa 80 prosenttia etenkin yhdysvalloissa raportoiduista humanoidi kontakteista kuvaa 90-130 cm pituisen olennon, jolla on hyvin suuri päärynänmuotoinen pää.

Hänellä ei ole hiuksia eikä hampaita. Silmät ovat valtavan suuret ja katse hypnoottinen.

Olennon kädet ulottuvat polvien alapuolelle, ja hänellä on neljä, joskus vain kolme sormea joiden välissä on räpylät. Ihokarvoitus puuttuu kokonaan, samoin ulkoiset sukupuolielimet.

Yhdysvalloissa suoritetuissa ruumiinavauksissa on todettu, että nämä pienikokoiset olennot painavat noin 20 kiloa. Heillä on ohut kaula, ja ruumis on pieni ja kaita. Ihonväri on harmahtava tai ruskehtavan beige, ja iho on elastinen.

Mikroskoopissa iho näyttää verkkomaiselta. Olennoilla ei useinkaan ole juuri lihaksistoa eikä imusolmukkeita, eikä ihossa ole minkäänlaista ominaistuoksua. Ruumiin värittömässä nesteessä ei ole punasoluja, imusoluja eikä happea. "

Nimenomaan. Tällaiset väitteet ilman mitään todisteita ovat juuri
omiaan aiheuttamaan epäluuloja tieteellistä avaruustutkimusta kohden.
Pyytäisin kirjoittajaa lopettamaan tällaisten perusteettomien väittämien
esittämisen. Tai sitten lyöt todisteet pöytään. Kiitos.

T: Yrjö Arino

Vierailija
Yrjö

Ymmärtäkää nyt jo vihdoin että tiedot extra-terrestriaalisten elämän-
muotojen olemassa olosta eivät ole julkisia. Epävirallisten tietojen
mukaan todisteet ovat maan alaisessa bunkkerissa olevilla servereillä
yli 3km:n syvyydessä. Tiettävästi bunkkerit kuuluvat epäsuorasti
yhdysvalloissa sijaitsevan Groom Laken alueen alla risteilevään
tunneliverkostoon. Näin siis ymmärrettävistä syistä todisteita on
käytännössä lähes mahdotonta saada julkisuuteen.

Tämän johdosta yllä olevan lainauksen sisältö saattaa hyvinkin
pitää ainakin osittain paikkansa. Ottaen vielä huomioon kyseessä
olevan tunnetun nimimerkin täältä tiede palstalta. En näe mitään
järjellistä syytä miksi arvostettu henkilö kirjoittaisi kokemuksistaan
ja tiedoistaan muuta kuin sen minkä todeksi tietää.

Vierailija

Lainauksesta päätellen se toinen ArKos itse toisilla palstoilla ei aiheutakaan niin suurta vahinkoa kuin mitä voisi luulla. Hänen kuvauksensa näyttävät huomattavan liioitetuilta. Tervejärkisten tulee käsittää, että tuo nimimerkki ja mitä hän sanoo ei ole tarkoitettu vakavasti otettavaksi eikä kuulu tieteeseen. Mahtanee tehdä pilaa UFO-hulluista.

Vakavamielinen uskova kansa kuitenkin raivostuu tuollaisesta. UFOt
käsitetään henkiolennoiksi, ei suinkaan sotilassanaston termiksi.
UFO-pilkka käsitetään jumalanpilkaksi. Ei semmoinen noin härskisti ole viisasta. Ja kuten muu uskovainen kansa, UFO-kansakin on lujaa uskossaan. Ei se ihan keveästi, ihan noilla keinoin, uskostaan luovu.

Vierailija
ArKos itse
Lainauksesta päätellen se toinen ArKos itse toisilla palstoilla ei aiheutakaan niin suurta vahinkoa kuin mitä voisi luulla.

Olen eri mieltä. "Toisen (?)" ArKosin tieteellisenä esittämät
teoriat aiheuttavat varmasti hämmennystä ainakin tieteellisiä
tutkimus metodeja tuntemattomien mielessä.

Pseudotieteen levittäminen olisi syytä estää tai ainakin se tulisi
rajoittaa jonnekin huuhaa-osioon sisältönsä perusteella.

Vierailija

Jaahah. Yrjö ryhtyi lähettämään varoituksia ArKosista itse useampaankin aiheeseen, ja ties miten monelle palstalle. Ja se toinen nuimimerkin käyttäjä, oikeastaan varas, on Yrjölle tärkeä kuin alkuperäine minä itse.
Nääs tuo varasteleva kaimani voi aiheuttaa sekaannusta tieteen menetelmiä tuntemattomien keskuudessa. Hänen hommansa eivät kyllä minulle kuulu, pankaa hänet kakkuakin istumana, jos näette tarpeelliseksi.
Mutta tuota kaimaanianipa nimim Yrjö käyttää kuin taustaperusteluna minunkin jäävämiseksiniki.

Etköhän Yrjö tässä asiassa ole tyypillinen demagogi, kansankiihoittaja, joopa kansanvihollinen. Käyttäen hyväksesi erään, ilmeisesti fasistien luoman tekeleen, seikkailuja, aiheessa, joka on noituuden rajamailla, suoritat ilmiantoa, kuin noituudesta.

Yrjö kehoittaa NOITAVAINOIHIN!

Onko asialla sitten mitään tekemistä sen kanssa, että Tervolan lukion rehtori viime lukuvuoden päätteeksi pääsi eläkkeelle?

Vierailija

Jospa ottaisin otsakkeeseenkin kantaa kauniilla valokuvalla ja
esittämällä myös hämmästykseni seitasaaren tunnistamattomuudesta.
Maantiedekin on tärkeä osa-alue.

Tunnistaahan joku edes oikean yläkulman rakennukset.
Ylhäällä vasemmalla on myös tutunnäköinen saareke.

Vierailija
ArKos itse

Yrjö kehoittaa NOITAVAINOIHIN!

Onko asialla sitten mitään tekemistä sen kanssa, että Tervolan lukion rehtori viime lukuvuoden päätteeksi pääsi eläkkeelle?

No mutta perkele. Yrjöhän on ilmi selvästi entinen Tervolan
lukion rehtori.

No ei ainakaan selvästi eikä luultavastikaan, vaikka mahdollisuuksien rajoissa. Vaan hän on henkilö, johon voi johtaa huomion.

Kysessä on saman ryhmäkunnan laatima galleria eli kokoelma, johon keskiönä kuluvat nimimerkit Veijo ja Yksö ja myös toisille palstoille
laadittu nimimerkki ArKos itse. Yrjö tulee paljastaneeksi itsensä jankatessaan liian sitkeästi maantieteestä. On siis kyseessä pikkusaari, jossa ei koskaan ole asunut ketään, jolla on alaa noin 15 aaria, eikä nimi johdu seidasta aikojen takaa, vaan vedenkorkeuden mittauskojeesta, ja tuo pikkusaari lie saanut nimnsä vuosituhannen vaihteen tienoilla. Päuinvastoin on niin päuin, että mm. Yrjö ei tunne seudun maantiedettä.
Tai miksi hän rupeaa kränkkäämään asiasta, jolla ei ole juuri mitään merkitystä?

Voinhan minäkin toisaalta järjestää tietokilpailua täältä samalta etäisyydeltä Koivun kylästä, tai se oli joskus kylä, suurikin kylä.
Mikä on Vastakka, mikä Pöyryn mukka, mikä Jussilan mäki, mikä Pallinoja, mikä oli Kannikko ja keitä Kannikon pojat, ja missä on Nurkkala?
Entä löytyykö Tervolan kartasta Runonlaulaja Pallin Kallen tie?
Tai jos ei, miksi ei?

Rajan toiselle puolen, pitäisihän maantieteilijän tietää, kuka Jaatilan kylässä oli Lordi Tomi Putaansuun isoisä?

Uusimmat

Suosituimmat