Kirkosta eroaminen ja suku

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kun erosit kirkosta, miten suku suhtautui asiaan, vai oletko edes kertonut asiasta vielä? Oliko suhtautuminen erilaista kuin olit kuvitellut?

Oletko saanut painostusta kirkossa pysymisen tai sen eroamisen puolesta?

Sivut

Kommentit (55)

Vierailija
tiäremiäs
Ei ne mitään sanonu.

Tarkoitatko että ette ole enää puheväleissä, vai että asia ei heitä liikuttanut?

Vierailija
Gravity
Kun erosit kirkosta, miten suku suhtautui asiaan, vai oletko edes kertonut asiasta vielä? Oliko suhtautuminen erilaista kuin olit kuvitellut?

Oletko saanut painostusta kirkossa pysymisen tai sen eroamisen puolesta?

Ei suurempia ongelmia. Eikä ole suoraan painostettu mihinkään, ei ennen eikä jälkeen. Epäuskoni ei ollut yllätys kenellekään ja kokemusteni mukaan rehellisyyttä kunnioitetaan lopulta aina.

Se mitä toiset ajattelevat henkilökohtaisesta vakaumuksestani on kuitenkin heidän ongelmansa eikä saisi ohjata ratkaisujani. Minusta tärkeintä on olla rehellinen itselleen.

Vierailija

Sukulaisistani ne rakkaimmat, veljeni ja äitimuori. Veljeni kysyi silloin ensimmäiseksi vain "mitäs sinä nyt silleen?"

Vastasin silloin hänelle vain lyhyesti jotenkin että "löytyy sitä parille tonnille vuodessa (markka-aikaa elettiin silloin) parempaakin käyttöä kuin rahoittaa tuota vanhojen paimentolaistarinoiden ympärille kasvanutta instituutiota, johon en ole edes koskaan tuntenut minkäänlaista yhteenkuuluvuutta." Olin siihen aikaan parikymppinen ja juuri ensimmäinen vakituinen työpaikkani, etc..

Veljeni sitä ihmetteli muistaakseni jotenkin että "onkos se tosiaan niin kallista?" Minä pyysin nähdä hänen veroehdotustaan, ja näytin hänelle hänen oman taivasjäsenyytensä hinnan - hänen ansiot ovat/olivat isommat kuin itselläni, joten niin oli kirkollisverokin.. ..ja sittemmin hänkin tuli vaimoineen 'järkiinsä'

Äitimme mutisee ja kiroaa aina "kuinka huonosti kirkko pitää huolta maksetuista hautapaikoistaan" .. ja "eipä sieltä ole tullu ku jotkut jonnijoutavat seurakuntasanomat ja rupia persiisseen.." mutta sitkeästi hän vielä makselee sitä taivaspaikkaansa

Muista sukulaisista mielipiteineen ei sitten niin moksiskaan.. vasemmasta sisään ja oikeasta ulos... en minä heille elä elämääni.

Vierailija

Samansuuntaista täälläkin. Erottuani vaimoni kanssa kirkosta, mainitsimme jotain vanhemmilleni.
Hetken äiti päivitteli asiaa, että mitä sitä nyt tuolleen. Isä sen sijaan kylmän viileästi sanoi, että nythän hänkin voi vihdoin kirkosta erota, kun ei kerran esimerkkinä oleminen ole auttanut:)

Ainoa joka ei tiedä, on mummoni, joka on erittäin harras henkilö. Tässä onkin vajaa puoli vuotta aikaa keksiä, miten selitän että vauvalle ei sitten ristiäisiä pidetä.

Vierailija

Sukuni on paljolti tunnustavaa julkiuskovaista. Minä taas en usko ja ihmettelen miksi kukaan muukaan niin tekee. Suvun ja erityisesti mummoni aivopesusta huolimatta en ole koskaan nähnyt yhtään syytä ryhtyä uskomaan ja erosin kirkosta kun pystyin. Suku ei ole suhtautunut mitenkään koska en ole asiaa ottanut koskaan puheeksi. Minun uskonasiani eivät heille kuulu ja mieluusti välttyisin heidän uskomisiaan kuulemasta, mutta niin onnekas en ole. Eivät siis tiedä mikä on uskonnollinen statukseni, eikä se heille edes kuulu. Uskokoon kukin mitä huvittaa, minun uskomattomuuteni on oma asiani.

Vierailija

Erosin jo ala-asteikäisenä, eikä mieleen nyt tule mitään kummempaa suvun puolelta. Kaverit ihmetteli ja oli kai vähän kateellisiakin, kun ei tarvinnut uskontotunneilla (eikä myöskään millään elämänkatsomus- tms.) enää käydä.

Vierailija

Eipä tuo minun kirkkoon kuulumattomuuteni tai suhtautumiseni kenellekkään kuulu. En ole ihmeemmin mainostanut sukulaisteni keskuudessa, joskus olen saattanut jotakin sivulauseessa sanoa. Epäilen tosin, että jos jotakin sukulaistani asia jostain syystä kiinnostaa, niin taitavat automaattisesti olettaakkin etten juuri kirkkoja tai uskoja kumarra.

Sukuni ei ole mitenkään erityisen uskovainen. Tapakristittyjä pääasiassa ja mummo joka vanhoilla päivillään on alkanut virsiä veisaamaan, taisi jossakin vaiheessa huolestua taivaspaikastaan.

Eikait ristiäisten pito mitään pappia vaadi? Siitä vaan kekaralle nimi, pyytää vaikka jonkun kaverin lukemaan raamattua ja puhumaan synneistä, jos sukulaisiaan haluaa vedättää.

Vierailija
Peksu
Eikait ristiäisten pito mitään pappia vaadi? Siitä vaan kekaralle nimi, pyytää vaikka jonkun kaverin lukemaan raamattua ja puhumaan synneistä, jos sukulaisiaan haluaa vedättää.

Ei vaadi todellakaan, eihän ristiäiset ole mikään nimenantojuhla vaikka niin yleensä luullaan. Nimiäiset voi tietysti pitää, ilman pappia. Kummitkin voi valita, tosin kummien tehtävä ei välttämättä ole uskonnollinen kasvatus kuten se nyt ei muutenkaan ole. Siskoni kirosi kun on ainakin 6 lapsen kummi ja erosi kirkosta . Enää ei pyydellä lahjanostajaksi.

Nimenannosta:
"Lapsen synnyttyä sairaala lähettää syntymätodistuksen väestörekisteriin. Väestörekisteri lähettää rekisteripaperit edelleen lasten huoltajille. Huoltajat keksivät sopivan määrän hyväksyttäviä etunimiä ja lähettävät rekisteripaperit takaisin väestörekisteriin. Paperit on palautettava lähimpään maistraattiin kahden kuukauden kuluessa lapsen syntymästä."

Uskovainen mummoni vähän suuttui kun sanoin olevani pakana, mutta muu perhe ei ollut asiasta suuremmin edes kiinnostunut, ei oma vaimokaan. Tietävät ettei kannata pyydellä kummiksi. Eräs sukulaismies on pitänyt vähän etäisyyttä kun kerroin olevani tiukka ateisti.

Mikään elämän suuri juhla EI muuten tarvitse kirkon edustajaa vaikka kuuluisi itse kirkkoon. Toisinpäin se ei onnistu, kirkkoon et pääse jos et ole seurakunnan jäsen. Naimisiin saa mennä vapaasti, nykyisin maistraatitkin tulevat juhlapaikoille jopa viikonloppuna. Joillakin on jopa kaapu kuin papilla, mutta ei liperiä tietenkään. Vanhuksia voi huijata että se on pappi . Siviilivihkimiset yleistyvät koko ajan. Hautaankin pääsee siviilitoimin ja nuorille on Prometheusleirejä riparin sijaan. Netistä löytää palveluita. Vapareilla on muuten uskonnottomuustestamentti jonka kirjoittaessa vakuutetaan omaisia ettei hautajaisissa saa olla mitään uskonnollista.

Vierailija

En ole vielä eronnut, mutta se tulee ajankohtaiseksi varmaankin lähiaikoina.

En ole huolestunut vanhempieni, enkä oikeastaan juuri kenenkään suhtautumisesta asiaan. Ainoan poikkeuksen tekee 90-vuotias vaarini, joka on syvässä uskossa. Hän rupesi tiedustelemaan minun suhtautumistani uskonasioihin näin: "muistathan sinä nyt ne rippikoulun opetukset" ja "kai sinä iltaisin rukoilet, ettet joudu siihen pahaan paikkaan".

Hänen olisi kovin vaikea ymmärtää jos sanoisin olevani vakaumuksellinen pakana ja erovani kirkosta. Kunnioitan ja arvostan tätä vanhaa miestä suuresti, enkä halua järkyttää häntä loppumetreillä. Ehkä pitäisi? Haluaisin kuitenkin olla rehellinen asian suhteen, mutta onko rehellisyys sen arvoista?

Vierailija

Jos kirkollisvero, n. sata miljoonaa euroa, käytettäisiin hautaamiseen kuten kirkko sen keräämistä puolustelee, pääsisi jokainen suomalainen ilmaiseksi hautaan.

Vierailija

Erosin evlut. kirkosta silloin, kun se piti henk.koht. käydä papille perustelemassa. Vieläkin kunnioitan tomeraa nuorta itseäni siitä teosta. Äitini, tapauskovainen, itkeskeli ja raivosi, luuli ilmeisesti , että seuraavalla viikolla lopetan peseytymisen jne.

Kaikki juhlamme olemme järjestäneet ilman pappia. Vihkiminen tapahtui poliisilaitoksen henkikirjoittajan luona, jonka jälkeen menimme hääjuhliin. Toistasataa vierasta oli tullut paikalle ja häämarssin tahdissa käsikynkkäsimme skoolaamaan. Sitten jatkettiin ihan perinteisten menojen mukaan. Valssit, kakut ja puheet, hauskat häät.

Lapsien syntyessä kutsuimme suvun nimenantojuhlaan ravintolan kabinettiin, jossa Pappa piti pienen puheen isovanhemmille ja "kummituksille", jonka jälkeen hän julkisti vauvan nimen ja taas skoolattiin.

Rippijuhlat kuittasimme isoilla viisitoistavuotissynttäreillä.

Mukulat elelevät avoliitoissa, mutta ovat vaivihkaa sonderanneet mielipiteitämme, että josko mahdollisesti ja vaikka se puolisopuolikas haluaisi kirkkohäät, niin panisimmeko pahaksemme kirkollisen siunauksen. No emme toki, jokainen toimii oman tapansa mukaan.

Stadissa on nykyisin helppoa, koska vain kaksi kolmannesta kuuluu valtionkirkkoihin. Muualla Suomessa saattaa olla vaikeampaa, mutta oman vakaumuksen mukaan kannattaa toimia.

Hautajaisistamme olemme ilmoittaneet, että Proseremoniat -firmasta saa apua ja pappeja ei tarvita.

Vierailija
Korppi
Haluaisin kuitenkin olla rehellinen asian suhteen, mutta onko rehellisyys sen arvoista?

Tieto lisää tuskaa tässä tapauksessa. Mitäs sitä kertomaan, en minäkään sitä toitottanut. Kerron jos kysytään. Eikä kertomatta jättäminen ole valehtelua.

Vierailija
Tieto lisää tuskaa tässä tapauksessa. Mitäs sitä kertomaan, en minäkään sitä toitottanut. Kerron jos kysytään. Eikä kertomatta jättäminen ole valehtelua.

Niinpäkai se on.

Kirkosta eroamisessa on yksi huono puoli. Ei saa kirkkohäitä. Kirkko ympäristönä on vaan kovin kaunis, jos unohtaa hengellisen kontekstin. No, pitänee mennä naimisiin (sitten joskus) jossain luonnonkauniilla paikalla.

Itse asiassa on toinenkin huono puoli. Ei pääse myöskään kummiksi. Tämä on mielestäni vähän hassua nykyisin, koska kummiutta melko harva liittää enää varsinaiseen uskonnolliseen kasvatukseen. Eiköhän kummin rooli ole olla jonkinlainen "varavanhempi" ja esimerkki lapselle, läheinen aikuinen vanhempien lisäksi? Onko muuten olemassa jonkinlaista ei-kirkollista kummisysteemiä? Vai onko se sitten vain vanhempien ja "kummin" välinen sopimus?

Mummo: huomasin, että Sophia tuli takaisin. Hyvä juttu.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat