Metsä kaaoksessa - kriittinen analyysi.

Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005

Maatalous- ja metsätieteitten tohtori Lauri Vaara on kirjoittanutkirjasen "Metsä kaaoksessa", ISBN 951-664-100-8, julkaistu 2001. Takakansitekstissä kerrotaan Vaaran väittävän Suomen metsätalouden tehokkuuden "olevan satu keisarin uusista vaatteista". Näin hän tosiaan väittää kirjasessa useaan otteeseen tätä nimenomaista fraasia toistellen. Mutta onko väitteillä tosipohjaa ja katetta? Ja mitä hän tarkkaan ottaen edes haluaa tuolla kuluneella fraasilla ilmaista? Sen selvittäminen on tarpeen. Kirjanen on tyyliltään julistava ja spekuloiva, ja siksi sen väitteet ja vihjailut ansaitsevat kriittisen tulkinnan ja tarkastelun, jotta kenties päästään lähemmäs vallitsevaa totuutta. Tässä artikkelissa on tarkoituksena tarkastella kriittisesti ja kyseenalaistaa Vaaran oletuksia ja päätelmiä sekä luodata faktojen ja tieteellistyyppisen kriittisen logiikan perusteella lukuisten kirjasessa esitettyjen väitteiden tosiasiallista perustelluutta. Koska Vaaran väitteet ovat myös poikkeuksellisen radikaaleja ja suurisuuntaisia, ne vaativat tuekseen erityisen painavaa todistusaineistoa. Tämän todistusaineiston olemassaolon ja vakuuttavuuden selvittäminen on siis välttämätöntä.

Vaaran kirjasen olennaisimpia ja keskeisimpiä väitteitä on syyttää koko metsätalousyritysten eli metsäteollisuuden sektoria karkeista virhearvioinneista metsänkorjuun taloudellisen järkevyyden ja tehokkuuden suhteen. Perustana tälle on Vaaran väite miljardiluokan tuhlauksesta (erikoiskoneilla suoritetun) koneellisen puunkorjuun takia, sekä väite siitä, että ko. väitetty tuhlaus on maksatettu metsänomistajien pussista kokonaisuudessaan sekä samalla aiheutettu ekologisia tuhoja. Väitteensä tukemiseksi Vaara esittää joukon erilaisia faktoja, väitteitä, oletuksia ja mielipiteitä, joiden perusteella hän ilmeisesti koettaa luoda yleisen epäluulon ja epäilyttävyyden asenteen koko metsäteollisuutta kohtaan, jonka epäilyksen varjolla myös pääväitteiden uskottavuus helpottunee. Suoraa todistusta väitteilleen hän nimittäin ei kykene esittämään. Miksikö ei? Se selviää myöhemmin. Tarkoituksenani on käydä läpi Vaaran kirjan erinäisiä väitteitä ja "argumentteja" sekä erikseen ja erillisinä arvioiden, että myös lopulta pohtien niiden antamaa tukea varsinaisille pääväitteille.

Ennen varsinaiseen aiheeseen syventymistä mainittakoon vielä sananen omista motiiveistani ja taustoista aiheelle, kaikenlaisen epäasiallisen ja asiaankuulumattoman spekulaation ja syyttelyn välttämiseksi. Aihe juontaa juurensa Tiede-lehden nettikeskustelupalstan metsäekologiaa koskeviin keskusteluihin, jossa moninaisten keskustelukuvioiden jälkeen eräs nimimerkki päätyi käyttämään Vaaran kirjasta todistavana lähteenä väitteilleen koskien avohakkuukorjuiden (epä)ekologisuutta. Tietenkin, kirjaseen aiemmin tutustumatta, vaadin ja lopulta sainkin otteita, eli niitä väitettyjä perusteita, siitä luettavakseni. Otteiden väitteiden perusteet jäivät kuitenkin mielestäni erittäin vajavaisiksi, ja keskustelu kääntyi sittemmin ko. otteiden ja muun tähän kirjaseen liittyvän ruotimiseksi. Koska vastapuoli ei kyennyt syvällisemmin asiasta keskustelemaan ja perustelemaan, eikä minulla ollut mahdollisuutta tehdä sitä hänen puolestaankaan jotta asia olisi saatu päätökseen, ajauduttiin eräänlaiseen pattitilanteeseen. Minä en ollut tyytynyt saamiini tiedonmurusiin ja perusteisiin väitteille, vastapuoli vetosi kirjoittajan tohtorinarvoon ja väitöskirjaan, jonka piti todistaman kaikki epäilyksenalaiset väitteet. Otteita ja paljon puhuttuja perusteita väitöskirjasta en koskaan saanut, vaikka useasti pyysin ja vastapuoli niitä jopa lupaili esittää. Lopulta kuitenkin saimme itsensä Lauri Vaaran kanssa sovittua siitä, että hän lähettää kopion kirjasesta minulle, sekä myös hänen väitöskirjastaan koskien puukaupan eri toimitusmuotojen hintasuhteita ja puukaupan ratinaalisuutta. Kirjasen "Metsä kaaoksessa" olen sittemmin lukenut muutamaan otteeseen muilta työ-, opiskelu- ja harrastuskiireiltäni joutessani, sekä mainitun väitöskirjankin lukenut olennaisimilta osiltaan useammalti ja silmäillen kokonaan. Näin ollen olen muodostanut käsittääkseni jonkinlaisen kokonaiskuvan Vaaran ajatusmaailmasta ja perusteista väitteilleen, sekä olen omaksunut myös sen taustatiedon jonka lukemattomuudesta aiempi keskustelukumppanini usein minua on syyttä epäillyt - ilmeisesti parempien argumenttien puutteessa. Mitään siteitä metsäteollisuuteen minulla ei ole, eikä motiivinani aiheen käsittelylle ole minkäänlainen taloudellinen hyöty, en edes omista metsää tai muutakaan omaisuutta, jonka arvoon esim. metsäteollisuuden menestys tai julkisuuskuva voisi millään lailla vaikuttaa. Minulla ei myöskään ole muita siteitä mihinkään asiaan liittyvään. Pelissä on ainoastaan puhdas uteliaisuus ja akateeminen mielenkiinto sekä skeptinen asenteeni erilaisiin salaliittoteorioihin, jollainen Vaaran ajatelmista väistämättä rakentuu, jos ne varauksetta hyväksytään.

Koska aiemmassa keskustelussa päädyttiin umpikujaan, vastapuolen uskoessa varsin kritiikittömästi Vaaran kirjasen väitteiden oleva ilman muuta totta, pystymättä sitä mitenkään kuitenkaan osoittamaan, ja minun vastaavasti epäillen väitteiden totuusarvoa niiden kovin heppoisen perustepohjan tähden, tässä käsittelen nyt sitten kerrassaan ja ihan omin päin koko kirjasen keskeisimmiltä osiltaann. Kenties, toivottavasti, tämän käsittelyn jälkeen ko. kirjasen väitteistä ja niiden totuusarvosta sinäsä ei enää oel niin radikaalia tulkintaerimielisyyttä, vaan voidaan taas paneutua vasrinaisiin asioihin ja huomioida Vaaran väitteet juuri sillä painoarvolla joka niille kriittisen analyysin päätteeksi jää.

Aiheeseen:

Esipuheessa Vaara kuvailee, että "Metsätalouden taloudellisista ongelmista keskusteleminen metsäammattilaisten ja metsäalan luottamusmiesten kanssa on vaikeaa, koska heidän on vaikea ymmärtää ja hyväksyä metsätaloutta yritystoiminnaksi [...] voi luottamusmieheltä saada vastauksen, että häntä eivät kiinnosta yhtiöiden puunkorjuun kustannukset. Häntä kiinnostaa vain se, paljonko hän saa puusta kantohintaa". Tämän jälkeen Vaara kuvailee, että metsätalous on aina yritystoimintaa, siitä syystä että metsänomistaja aina maksaa sekä puun kasvatuksen että puunkorjuun kustannukset riippumatta siitä kuka työn tekee. Jo tässä kohden mennään mielestäni harhaan. Metsätalous voidaan kyllä katsoa yritystoiminnaksi siinä missä kaikki muukin alkutuotanto. Syynä tähän ei kuitenkaan voi olla em. seikka, sillä on jokseenkin väärin väittää metsänomistajan kategorisesti aina maksavan puunkorjuun kustannukset. Päinvastoin; pystykauppoihin liittyvä puunkorjuu jää aina ostajan hoidettavaksi, ja kyseinen puukaupan muoto edustaa (Suomessa) valtaosaa kaikesta puukaupasta. Vaara toki väittää ja spekuloi myöhemmin moneen otteeseen, että metsäyhtioöt tämänkin korjuun maksattaisivat puun myyjillä tavall atai toisella, mutta se ei muuta em. tosiasiaa miksikään. (Itse asiassa voittoa tekevänä liikeyrityksenä jokainen asian osapuoli maksattaa aina kaiken jollakulla muulla, ja ainut mistä tosiasiassa syntyy neitseellistä arvonlisää, on metsä ja puun kasvu siellä, äärimmilleen vietynä siis kaiken maksaja on aurinko, jonka energialla kok ruljanssi pyörii. Muussa debatissa on vain kyse siitä, kuinka tämä hyvä jaetaan kaikkien eri opsapuolten kesken. Jatkettakoon kuitenkin siis siitä.) Metsänomistuksesta ei siis tee yritystoimintaa missään nimessä se, että metsänomistaja aina muka maksaa puunkorjuun kustannukset, vaan siitä tekee yritystoimintaa se, että metsänomistajalla on metsässä kiinni taloudellinen panos, jolle hän odottaa tuottoa, ja johon hän on tuoton maksimoimiseksi myös useimmiten valmis investoimaan erinäisten hoito- yms. kustannusten muodossa. Ja siitä riippumatta, kyseinen määritelmä ei voi olla riittävä yrittäjyyden määritelmä, koska se ei voi olla poissulkeva, ts. on helppo keksiä kiistatta yrittäjyyden tunnusmerkit täyttävä metsätalouden harjioittaja, joka EI kustanna itse hakkuuta. Ylipäänsä koko debatti siitä, onko metsätalous yritystoimintaa, ja jakavatko jotkin ammattiryhmät tämän näkemysken, on jokseenkin irrelevanttia Vaaran keskeisten väitteiden kannalta. Ilmeisesti ainoana tarkoituksena tällä on vain maalailla yleistä epäluuloa ja jonkinlaista välinpitämättömyyden ilmapiirin kuvaa koko metsätalousalan (poislukien tietenkin hommassa huijatuiksi väitetyt metsänomistajat) ylle. Esipuheessa maalaillaan muitakin myöhemmin monasti toistuvia perusteettomia väitteitä, mutta niistä sittemmin erikseen. Huomautettakoon vielä, että esipuheessa mainitaan pariinkin kertaan edelleen sen tarkemmin määrittelemätön metafora keisarin uusista vaatteista sekä luetellaan Vaaran aikaisempia ansioita, mm. kirjoituksistaan aiheesta muutamissa kirjoissa sekä sadoissa lehtikirjoituksissa.

Johdantokappaleessa Vaara toteaa Suomen metsätaloutta väitettävän tehokkaaksi kahdesta syystä; tehokkaasta ja kansainvälisesti kilpailukykyisestä metsäteollisuudesta sekä metsien puumärän ja kasvun voimakkaasta noususta 50-luvulta alkaen. Vaara kuitenkin väittää, että metsien puumäärän kasvun lisääntymisestä yli puolet johtuisi soiden ojituksesta metsäksi, mitä hän ei sen enempää perustele. Olkoonkin vaikka niin, lopusta kasvustakaan hän ei suostu metsätalouden tehokkuudelle ansioita myöntämään - hän sen sijaan toteaa puustopääoman karttuneen koska hakkuut ovat olleet kasvua pienemmät. Niinpä tietenkin, se nyt on päivänselvää. Itse asiassa tuo on tautologia - jos hakkuut ovat kasvua pienemmät, puustopääoma kasvaa - aina ja vääjäämättä. Oleellista olisikin tietää MIKSI kasvu on ollut hakkuita suurempaa, vain sillä perusteella voitaisiin sanoa onko kyseessä metsätalouden tehokkuus vaiko kenties jokin muu syy. Tällaista Vaara ei tietenkään esitä, vaan tyytyy tuohon em. täysin perusteettomaan väitteeseensä jonka pohjaa tautologiseen kommentiinsa. Riippumatta siitä, mikä on metsien puupääoman ja kasvamisen kasvun syy, kiistaton tosiasia on se, että molemmat mittarit ovat positiivisella. Niinpä ei ainakaan voida millään tavoin näihin lukuihin vedoten väittää metsätalouden strategioiden yleisemmin epäonnistuneen missään mielessä. Edelleen Vaara väittää metsäteollisuuden hyvän kilpailukyvyn johtuvanmm. puun ja sähkön matalista hinnoista. Tätäkään hän ei mitenkään perustele, vaikka myös toteaa teollisuuden väittävän puun hinnan Suomessa olevan korkea. Tässäkin edelleen on toettava, että olivatpa sähkö ja puu missä hinnoissa tahansa, pärjätäkseen maailmanmarkkinoilla tiukassa kilpailussa on silti oltava muillakin toiminta-alueilla tehokas ja kilpailukykyinen. Se halpakaan puu kun ei itsestääön kävele tehtaalle, eikä siellä halvalla sähkölläkään itsestään muutu paperiksi ja muiksi jalosteiksi. Puun hinnan merkitys metsäteollisuusyritysten taloudessa joka tapauksessa on suhteellisen pieni, ehkä noin 10%-15% luokkaa. Sähkön hinta taas on kaikkea muuta kuin halpa, joskin historiallisesti Suomessa ja Ruotsissa on olltu varsin edullista teollisuussähköä muuhun Eurooppaan verrattuna. Meillä kuitenkin on vastaavasti kalliita tuotannontekijöitä, kuten erittäin korkeat palkkat sivukuluineen, sekä kohtuullsien tiukka verotus. Olipa miten tahansa, tuollaista ylimalkaista väitettä parempaa perustelua Vaara ei tällekään asianhaaralle vaivaudu esittelemään, joten ävite jää siten leijumaan omaan arvoonsa faktatyhjiöön.

Seuraavaksi johdannossa Vaara hyökkää käsitteiden kimppuun, väittäen mm. puuntuotannon käsitteen olevan vääristynyt. Perusteeksi hän esittää sen, että puuntuotannoksi laskettaisiin muka ainoastaan metsän perustaminen ja kasvatus, ei korjuuta. Vaikka näin olisikin, täysin selittämättä ja perustelematta jää se, miten ja miksi tämä "vääristymä" muka auttaa kätkemään metsätalouden tehottomuutta, kuten Vaara väittää tehtävän. Riippumatta käsitteistä, talous on kuitenkin vain numeroita, ja niiden perusteella yksinkin pitäisi pystyä jo väitetty tehottomuus osoittamaan. Toisekseen edes sitä Vaara ei vaivaudu kertomaan, miten ko. käsitteellä edes pyrittäisiin kätkemään tehottomuutta.

Seuraavaksi Vaara väittää edelleen tehokkuuden käsitteen olevan myös vääristynyt. Vaara toteaa: "Puunkorjuun tehokkuutta mitataan korjuukoneen tunnissa käsittelemällä puumäärällä ja metsänkasvatuksen tehokkuutta metsänviljelyalan hehtaareilla. Oikea tehokkuus on matalia kustannuksia, joita mitataan markkoina kuutiometriä kohden." Tähän pitää heti todeta, että OIKEA tehokkuus on markkoja markkoja kohden, tai sittemmin euroja rahayksikön vaihduttua. Tehokkuus taloudessa on siis ensisijaisesti panosten ja tuotoksen suhde, ja sitä parempi mitä pienemmällä panoksela saadaan suurempi tuotos. Suhdeluvussa molemmin puolin viivaa on liikkumavaraa; eivät pienet kustannukset yksin tee hyvää tehokkuutta, vaan ne pitää aina suhteuttaa tuottoihin. Suuremmat kustannukset voivat johtaa parempaan tehokkuuteen, jos tuotot kasvavat suhteessa vieläkin enemmän. Rahallinen tuotos kyllä usein korreloi kuutiometrien kanssa, muttei aina. Edelleen, rahallinen panos korreloi erittäin vahvasti korjuukoneen tuntituotoksen kanssa, koska sekä korjuukoneen kulut, kuoletus että kuljettajan työpalkka ovat suorassa suhteessa työn tuntimääriin. Mitä useamman kuutiometrin puuta kone korjaa tunnissa, sitä pienemmiksi kuutiometriä kohden jäävät korjuun aiheuttamat lisäkustannukset korkoineen. Ja kun tietyltä korjuualalta oletetaan myös saatavan korjuutavasta riippumatta sama kuutiomäärä puuta, samalla myös korjuualan korjuukustannukset jäävät minimaalisiksi mitä tehokkaampi/tuottoisampi korjuukone on. Tämä on taloudellinen fakta, jonka Vaara näyttää pyrkivän parhaansa mukaan kätkemään omituisten ja epämääräisten ilmausten ja vihjausten taakse. Toki, jos korjuukone on halpa tai sitä ei ole ollenkaan, itse koneen osuus kustannuksissa pienenee tai häipyy. Valitettavasti samalla käytännössä kuitenkin henkilötyöpalkat kasvavat sitäkin suuremmassa tahdissa - suomalainen palkkataso kun on varsin korkea. Korjun kustannukset ovat monen tekijän yhtälö, eikä niitä ole yksinkertaistettavissa Vaaran tarjoamilla yliyksinkertaistetuilla tavoilla. Niin kauan kuin työntekijän tuntityöpalkat ovat dominoivassa asemassa korjuukustannuksissa per kuutiometri, kuutiometrituotto todellakin on käypä ja validi tehokkuuden mittari. Jossakin toki tulee raja vastaan, kuinka kalliilla koneella alkavat koneen kustannukset ohittaa työntekijän kustannuksia, mutta tällaisista Vaara ei puhu halaistua sanaa - hän on kuin olisi unohtanut tyystin työvoiman maksullisuuden. Tosiasiassa on olemassa selvästi raja sille, kuinka tehokas (tuotannollisesti) kone on kannattavin taloudellisesti. Se optimoituu kyllä ihan markkinavetoisesti, sillä koneurakoitsijat ja heidän edunvalvojansa osaavat kyllä laskea kannattavuuslakselmansa. Lisäksi optimaalinen korjuutehokkuus kohtaa vielä erilaisia reaalimaailman rajoitteita mm. metsänhoidollisen näkökulman suunnasta; harvennushakkuiden koneet ovat ihan eri kokoluokkaa kuin päätehakkuiden, ja onpa jalan, mönkijällä tahi kelkalla liikkuville metsureillekin yhä hommia.

Otan tähän väliin kuvitteellisen, mutta havainnollistavan rautalankaesimerkin. Oletetaan metsurin tuntipalkan kuluineen olevan 10 eur/h. Oletetaan metsäkoneenkuljettajan tuntipalkan olevan samat 10 eur, ja tämän lisäksi oletetaan hänen vielä veloittavan korjuutyöstä toiset 10 eur/h kuluihin, joita ovat mm. polttoaineet, koeen huollot ja velan lyehnnykset. Siis metsäkone maksaisi 20 eur/h, metsuri moottorisahoineen 10 eur/h. Kumman valitsisit, jos tavoittelisit maksimaalista tuottoa omalle metsäsijoituksellesi? Niin, et tietenkään kumpaakaan ennenkuin saat tietää jotakin siitä, missä ajassa kumpikin suoriutuu metsäpalstasi hakkuuusta. Saadaksesi selville kokonaisedullisimman hakkuutavan, sinun ON tiedettävä kummankin vaihtoehdon hakkuutehokkuus kuutiometreinä/tunti saadaksesi selville taloudellisen tehokkuuden rahayksikkö/kuutiometri, kun arvioidaan hakattavien kuutiometrien määrä, eli lopulta rahayksikkö/rahayksikkö, kun puut myydään.

Seuraavaksi Vaara väittää johdannossa, ettei metsäalalla olisi itsenäisiä työpalvelun yrityksiä, jotka kilpailisivat työpalvelujen myynnistä metsänomistajille, vaan että kaikki metsäpalvelut olisivat monopolisoituja; metsäyhtiöiden toimesta korjuupalveluiden, ja metsänhoitoyhdistysten toimesta metsänhoidon. Kummassakin tapauksessa väite on ontuva. Ensinnäkin metsänhoitoyhdistysten toimenkuva on lakisääteinen, ja tarkoituksena on nimenomaan valvoa metsälain toteutumista mm. metsän hävittämisen estämiseksi, skeä tämän ohella varmistaa metsien taloudellinen tuottavuus metsänomistajalle. MHY:t ovat siis olemassa, jottei metsien vapaa riistokäyttö olisi mahdollista, koska laki niin määrää. Ko. lain olemassaolon tarpeellisuudesta voidaan toki olla montaa mieltä, mutta ainakin lain tarkoitus on epäilemättä jokaisen metsien ekologiasta sekä ekonomiasta kiinnostuneen mielestä erittäin tarpeellinen ja hyvä. Monopoli kieltämättä tässä on, mutta niin on myös alkoholinmyynnillä, uhkapeleillä, sotilaallisella voimalla ja monella muullakin alueella. Näissä tuskin Vaara näkee mitään ongelmia, vaikka kieltämättä vapaan markkinatalouden ääri-idealismin mukaisia ne eivät olekaan. Tapana on, että äärimmäistä vapautta rajoitetaan silloin kun vapaus voisi johtaa vakaviin (yhteiskunnallisiin tai muutoin yleishyödyllisiin) ongelmiin ja tuhoihin. Metsänhoidon osalta täydellinen, välinpitämätön ja kontrolloimaton vapaus saattaisi lyhytjänteisen riistotalouden muodossa hyvinkin syöstä metsien jatkuvuuden ja tuoton turmioon, kun metsän kasvun ja uudistumisen sykli on pidempi kuin mikään kvartaali-markkinatalouden valtojen ohjaama yksikkö kykenee käsittelemään ja hallitsemaan. Toisaalta metsänkorjuupalveluiden väitetty monopolisuus on aivan puuta heinää. Metsäyhtiöitä on useita, heille alihankintana korjuuta tekevät lähinnä pienyrittäjät joita on todella paljon, ja ainahan voi ihan vapaasti olla käyttämättä koko korjuupalveluita tekemällä hankintakauppasopimuksen. Metsänkorjuuta voi harjoittaa myös itse, tai sitä tekevät myös mm. jotkut maatalousyrittäjät lisäansioiden edestä yhä nykyäänkin. Vaara itsekin antaa useita käytännön esimerkkejä kirjasessaan toisenlaisesta markkinajärjestelystä, mm. Uudenmaan metsäreviirien tapauksessa. Toisin sanoen, Vaara puhuu itsekin itsensä kanssa pahasti ristiin ja näin ollen nämä monopoliväitteet ovat vain pelkkää kuohaa, joka mitä ilmeisemmin on tietoisesti tosiasioita vääristellen laadittu mainos- ja huomiomielessä.

Vaara väittää myös maatalouden koneiden (metsäkäytössä) korvautumisen metsäkoneilla olleen ratkaiseva syy "maaseudun syvään lamakauteen 1960-luvulla", yleisemminkin maaseudun ja yhteiskunnan rakennemuutokseen tuona aikana, sekä mm. massamuuttoihin Ruotsiin ja kaupunkeihin. Mitään sen syvällisempiä perusteita tälle väittelle ei esitetä, vaan nojataan puhtaasti ajalliseen summittaiseen yhtäaikaisuuten ja puhtaaseen spekulaatioon. Tietenkin on erittäin helppoa keksiä välittömästi vastaesimerkki, joka saattaa ko. oletuksen hyvin kyseenalaiseen valoon; entäpä jos maaseudun lamakausi ja massamuutto pois maalta johtivatkin TARPEESEEN perustaa erillinen metsäammattikunta, kun maaseudun vapaan työväen ja käytettävissä olevien koneiden määrä yht'äkkiä romahti, samalla kun vaateet tehokkaammalle puunkorjuulle jatkoivat kasvuaan? Äkkiä ajatellen ainakin tämä tuntuidsi vähintään yhtä loogiselta syy-yhteydeltä kuin Vaaran spekuloima. Ja toki muitakin voidaan laatia, Vaarahan ei kykene osoittamaan yhtään, omaansakaan, millään muotoa muita pätevämmäksi. Kaiken takana siis on ajatus jo tuolloin väijyneestä salaliitosta tavoitteena varmistaa 2000-luvun metsätalouden väitetty vääristyneisyys. Lisäksi Vaara toistaa (taas) väitteensä yli miljardin markan tuhlauksesta. joka on yhä todistamatta ja jonka todistaminen pitäisi olla koko kirjan pääpointti - tässä se onkin ikään kuin peruste muille väitteille... Kuninkaan uusien vaatteiden lisäksi Vaara myös toistuvasti kirjassaan mieluusti rinnastaa metsätalouden eri yhetyksissä sosialistiseen suunnitelmatalouteen - koskaan kuitenkaan sen enempää tätä yhteyttä perustelematta. Näihin huomautuksiin ei liene syytä tämän enempää tarttua, sen verran epärelevantteja ja ilmeisen tarkoitushakuisen asenteellisia ne ovat. Lähinnä niiden toistuva käyttö riittää osoittamaan Vaaran henkilökohtaisen metsäteollisuuteen, -talouteen ja likimain koko nykyiseen maailmanjärjestykseen kohdistuvan kaunan ja inhon, ei paljoa muuta.

Kappale kaksi käsittelee puunkorjuun tehokkuutta - tai kuten Vaara väittää, nykymuotoisen puunkorjuun tehottomuutta. Vaara koettaa perustella väitteensä kiistämällä puunkorjuun (metsäyhtiöidenkin toimesta suoritettuna) olevan osa metsäyhtiöiden talouden harjoittamista, ja väittämällä sen sijaan puunkorjuun olevan osa metsänmyyjän taloutta. Tällä käsitteellisellä silmänkääntötempulla Vaara luo yhdessä vanhentuneiden pystykauppakäytäntöjen (korjuun kustannusten erittelemättömyys puunmyyjän tilityksessä) selostamisen kanssa vaikutelman, ettei kukaan tai mikään tietäisi, hallitsisi ja siten voisi osoittaa puunkorjuun kokonaiskustannuksia ja tehokkuutta. Hassua on, että Vaara samalla koettaa kuitenkin väittää itse tietävänsä kustannukset ja väittämänsä tehokkuuden, vedoten lähinnä omaan väitöskirjaansa - joka kuitenkaan ei tätä näkemystä varsinaisesti tue. Tästä myöhemmin lisää.

Seuraavaksi Vaara väittää, että metsäyhtiöt hyväksyisivät urakointikoneeksi ainoastaan metsäkoneen, ei maataloustraktoreita. En tiedä, mistä tämäkin tieto on peräisin, Vaara kun ei kirjaselle tyypilliseen tapaan tietolähteitään juurikaan vaivaudu nimeämään. Joka tapauksessa voin jo oamstakin kokemuksestani sanoa väitteen olevan perätön - olen ei-niin-kovinkaan-monta vuotta sitten itse hyvin läheltä todistanut metsäyhtiön tiliin suoritetuissa aliurakoinnissa käytetyn maataloustraktoria jatkuvasti ja säännönmukaisesti. Tämä toiminta jatkui vuosien ajan, ja ainut syy, miksi se loppui, oli koneyhdistelmän huono tuotto ja hankalakäyttöisyys annetuilla työmailla. Kun koneen luontainen vaihto tuli ajankohtaiseksi, katsoi ko. koneyrittäjä viisaimmaksi hankkia kalliimman mutta huomattavasti soveltuvamman metsätraktorin työkalukseen. Päätös oli siis hänen omansa ja perustui sekä taloudelliseen hyötyynsä että käytännön kokemukseen konkreettisesta metsätyöstä, kukaan ei ulkopuolelta päätökseen vaikuttanut, suuntaan eikä toiseen. Anekdoottien todistusarvo on tietenkin kehno, mutta toisaalta eipä Vaara tämän väitteensä kohdalla pysty sen parempaan, jos siihenkään. Ainakin ko. anekdootti riittää kumoamaan sen luulon, että metsäyhtiöt kategorisesti estäisivät tai rajoittaisivat maataloustraktoripohjaisen kaluston käyttöä aliurakoitsijoiltaan. Kaiken kukkuraksi Vaara puhuu vieläpä "ehdottomasta torjunnasta", jolle ei tietenkään löydy sen enempää perusteita.

Vaara viittaa epämääräisesti johonkin tarkemmin yksilöimättömään "viime vuonna" tehtyyn työtehoseuran tutkimukseen, jonka mukaan maataloustraktoripohjaisella koneketjulla harvennuspuun hakkuukustannukset olisivat 13% metsäkoneen kustannuksia pienemmät. Tästä on paha sanoa mitään ilman tarkempaa tietoa ko. tutkimuksesta. Toisaalta ilman tarkempaa lähdetietoa kommentin todistavuus Vaarankin väitteille on pyöreä nolla. Lähde, jota ei voi tarkistaa, on arvoton. Vaarankin luulisi tieteellisen korkeakoulutuksen ja tohtorintutkinnon suorittaneena tämän ymmärtävän. Oli miten oli, vaikka jossakin erityisasetelmassa moinen kustannusetu maataloustraktorin eduksi saataisiinkin, kategorinen ja yleistettävissä kaikkeen metsänkorjuuseen ko. väite ei takuulla ole. Harvennushakkuut poikkeavat päätehakkuista hyvin suuresti monin tavoin, ja harvennushakkuissa käytettävät metsäkäyttöön suunitellut erikoiskoneetkin ovat pienempiä ja tehottomampia kuin isommat päätehakkuukoneet. Harvennuskoneet ovat käytännössä maataloustraktorin kokoluokkaa, mutta metsäolosuhteisiin optimoituja: niin työtehonsa kuin olosuhteiden haasteiden kuin puustovaurioidenkin minimoimisen suhteen. Silti, vaikka ko. väite maataloustraktoreiden edullisuudesta olisikin jossakin määrin oikeutettu, tulee myös huomata, että käytännön tasolla metsänkorjuu ei tapahdu tyhjiössä. Sama urakoitsija, joka toisinaan tekee työtä maastossa ja olosuhteissa joissa maataloustraktori saattaisi ollakin edullinen, voi toisaalta joutua välillä olosuhteisiin joissa se ei pärjää alkuunkaan tai saattaa jopa olla mahdotonta käyttää. Silloin urakoitsija joutuisi joko tekemään työtä tappiolla tai jopa kieltäytymään siitä, ellei sitten hänellä olisi varaa hankkia useampia koneketjuja eri olosuhteita varten. Kapeiden taloudellisten marginaalien takia tämä ei liene mitenkään mahdollista. Eiköhän ole edelleenkin uskottavissa, että koneurakoitsija itse on yrittäjänä paras auktoriteetti kertomaan ja päättämään, millä koneella hänen kannattaa työnsä tehdä, jotta leipä tulisi pöytään mahdollisimman leveänä.

Seuraavaksi seuraa kappaleellinen lähinnä epärelevanttia jaarittelua taas tehokkuuskäsitteistä sekä viittauksia Neuvostoliittoon, mutta myös mielenkiintoinen sitaatti tuotantotalouden professori Eero Elorannalta, joka Vaaran mukaan arvostelee työn tuottavuuteen perustuvaa tuottavuuskäsitystä vuonna 1995 näin:"Tässä tuottavuusfilosofiassa on hirvittävä aukko: 'tuottavuus' ei ota huomioon koneinvestoinnin hintaa. 'Tuottavuuden' käsite on ollut osa sitä kansallista erehdystä, jolla maan varallisuutta tuhlattiin erityisesti 1980-luvulla". Raflaava väite, kieltämättä, mutta katsotaanpa tarkemmin sen relevanssia. Tarkempia lähdetietoja ei tietenkään taaskaan esitetä, joten jää täysin arvailujen varaan, mikä on ollut ko. lausahduksen alkuperäinen konteksti. On mahdotonta sanoa, onko puhuttu metsänkorjuutyön tuottavuudesta vaiko jostakin tyystin muusta, ja mitkä ovat ne puitteet joihin lausahduksen sanoma on sovellettavissa. Jälkimmäisessä tapauksessa kyseessä on kovin ikävä ja mm. uksonnollisille saarnamiehille tyypillinen harhaanjohtamisen muoto, ns. "quote mining". Se on ainakin varmaa, että tuo lausahdus ei vastaa arkitodellisuutta sikäli, etteikö myös metsäkoneiden investointia otettaisi huomioon koneenhankintapäätöstä tehtäessä. Vaikkei hankintahintaa tungettaisikaan väkisin "tuottavuus"-käsitteen ale, se ilman muuta huomioidaan kun tarkastellaan sitä, kannattaako kone hankkia. Tämä on jokaisen yrittäjän alkeismatematiikkaa; koneen tuottavuus (kuten se nyt on määritelty) kun sanelee se, kuinka paljon rahaa yritykseen tulee työnteon myötä sisään. Hankintainvestointi toimii VASTAPAINONA tuottavuudelle, eli siis investoinnin suuruus sanelee sen, kuinka paljon rahaa yrityksestä lähtee ulos ja millä aikavälillä. Nämä perustavanlaatuisimmat tulo- ja menopuoli sanelevat sitten lopulta sen, kuinka kannattavaa yritystoiminta on. On absurdia väittää, että jollei investointia ole sisällytetty tuottavuuskäsitteeseen, sitä ei huomioitaisi muka ollenkaan, mitenkään.

Seuraavaksi Vaara esittelee kaksikymmentäneljä vuotta sitten lakkautetun kuljetuskoneiden taksahinnoittleun metsäkuljetuksien osalta, josta varmaan riittäisi keskusteltavaakin, mutta relevanssia sillä ei juurikaan ole, muuta kuin korkeintaan akateemisen historiallisen kiinnostavuuden mielessä. Siksi siitä on turha keskustella enempää. Sen lisäksi hän mainitsee myös nykyisin vallalla olevan tuplahinnoittelun, jossa raskaille koneille maksettaisiin kuutiometriä kohden enemmän kuin kevyille. Itse en tähän hätään osaa sanoa mitään väitteen todenperäisyydestä, kun edelleenkään Vaara ei nimeä mitään lähteitä josta asian voisi tarkistaa. Tämä kieltämättä kuulostaa hieman epäreilulta menettelyltä, jos sellaista todellakin harjoitetaan. Ainakin ko. politiikalle olisi oltava esittää hyvät perusteet. Mitä itse saatan keksiä mahdolliseksi perusteeksi, on esimerkiksi raskaiden koneiden suosiminen logistisista syistä. Kun leimikko saadaan nopeammin valmiiksi, saadaan enemmän ja isompia tienvierivälivarastoja, sekä valmiimpaa tilastoa kussakin paikassa odottelevista puulaaduista ja -määristä. Näin ollen logistiikkaa ja jalostusprosesseja voitaneen optimoida, sekä myös talousprosesseja. Valmistunut leimikko antaa enemän taloudellista pelivaraa kun keskeneräinen, kun lopullinen myyjän tilityskin on jo tiedossa. Tietenkin suuremmilla koneilla samat työt myös hoituvat vähemmällä kappalemäärällä, mikä vähentää ainakin hallinto- ja hakkuuorganisaation hallintakuluja metsäyhtiöltä.

Seuraavaksi Vaara käsittelee sitä, kuinka metsäyhtiöt muka salaisivat puunkorjuunkustannuksia. Ensinnäkin syytös on virheellinen/vanhentunut, sillä nykyään kai jo kaikki metsäyhtiöt ilmoittavat tilityksen yhteydessä sekä puunmyyjälle maksetun nettohinnan, että myös korjuusta koneurakoitsijalle maksetun palkkion eli siis metsäyhtiön puusta maksaman bruttohinnankin. Tämä lienee markkinoiden vaatimuksesta tai muutoin puunmyyjän paremmaksi palvelemiseksi tehty muutos. Mutta sinänsähän ei ole mitään syytä vaatia tai edellyttää tätä kertomasta. Periaatteessa kun puunkorjuun kustannukset ovat korjuupalvelun ostajan ja sen tuottajan kahdenvälinen sopimus, ja olisi ihan perusteltua salata tämä tieto ulkopuolisilta normaalien liiketoiminnan käytäntöjen mukaisesti. Edelleen periaatteessa olisi aivan yhtä perusteltua vaatia metsäyhtiötä ilmoittamaan tilityksen yhteydessä myös vaikkapa metsänostopäälliköiden, pääjohtajien ja tehdassiivoojien palkat. Toki vapaaehtoinen läpinäkyvyys on positiivinen asia, mutta en ymmärrä, millä perusteella Vaara on näkevinään sellaisen puuttumisen todisteena omille väitteilleen. Eihän jonkin liiketoiminnan kannalta olennaisen kustannuksen salaaminen tarkoita ettäkö siinä olisi jotakin hämärää tai peräti liiketoiminnallisesti kehnoa. On erittäin perusteltua salata kaikki mahdolliset liiketoiminnan kannalta oleelliset tiedot, riippumatta siitä ovatko ne kilpailuetu vaiko taakka, vaiko jotain siltä väliltä.

Nyt päästäänkin yhteen Vaaran keskeisimmistä' ydinväitteistä: 700 miljoonan markan tuhlaus. Takakansitekstiin verrattuna lukema on jo maltillistunut 30%, sekä saanut peräänsä valuutayksiköksi markan, puhutaan siis reilun 100 000 000 euron väitetystä vuotuisesta tuhlauksesta. Niin, mihin on tuhlattu? Vaara viittaa omaan väitöskirjaansa ja sanoo tuhlauksen menneen yhtiöiden puunkorjuun suuriin kustannuksiin. Siis nyt on aika perehtyä ensimmäiseen asiallisesti nimettyyn tietolähteeseen ja tarkistaa, pitikö väite paikkansa:

Vaaran väitöskirjan tiivistelmässä kerrotaan mm seuraavaa:"Maksettuja korjuukustannuksia on verrattu metsäyhtiöiden pystykauppapuun korjuusta perimiin hintoihin, jotka näökyväåt toimitus- ja kantohintojen eroista. Perityt hinnat havaittiin vuosina 1988/89-1990/91 eri puutavaralajeilla 29-53 markkaa korjuukustannuksia pienemmiksi[...] Koko ostomäärässä pystykauppapuu oli mainittuina vuosina 955 milj. mk/v toimitushinnoilla hinnoiteltua puuta kalliimpaa."

Ei sanaakaan tuhlauksesta. Tuossa yksinkertaisesti todettiin, että metsäyhtiöt (kaikki yhteensä) ovat maksaneet reilut 100 000 000 euroa vuodessa siitä hyvästä, että ovat saaneet puunjalostuksen koko ketjun oman logistiikkansa ja bisneslogiikkansa alle aina alkaen puun hakkuista, hakkuutavoista ja jopa ajankohdastakin. Ei tuo minusta kuulosta järin suurelta tuhlaukselta, ja kun huomioidaan näiden suurten monikansallisten yritysten tiukan kilpailun ja tarkan talouden ympäristö, kuulostaa pikemminkin varsin tarkkaan lasketulta ja harkitulta investoinnilta.

Vaaran suurin ongelma asian hahmottamisessa tuntuukin olevan se, että hän tarkastelee puun hintaa ja korjuuta kovin rajallisessa kontekstissa; hän huomioi ainoastaan välttömimmän raaka-ainehinnan, mutta hän ei sen enempää väitöskirjassaan kuin myöskään "Metsä kaaoksessa"-pamfletissaan käsittele asiaa laajemmin, metsäyhtiöiden koko talouden ja toimintaprosessien kannalta. Samalla tavoin kuin hän ei tunnu ymmärtävän kalliisen, toutokseltaan tehokkaaseen koneeseen investoinnin bisneslogiikkaa metsäkoneyrittäjän näkökulmasta, hän ei tunnu ymmärtävän metsäteollisuusyrityksen investointien logiikkaa mm. omassa kontrollissa olevan logistiikan ja korjuun optimoinnin suhteen. Se, että metsäyhtiö voi säätää jonkin tietyn leimikon korjuun ajankohtaa viikoilla tai jopa kuukausilla riippuen markkinatilanteista ja monista muista tekijöistä, ja voi sitten teettää korjuutyön nopeasti ja tehokkaasti modernilla koneella joka on jatkuvassa on-line -yhteydessä konsernin tietojärjestelmiin, jossa periaatteessa jokaisen puun mitta ja laatu ovat reaaliaikaisesti koko järjestelmän käytettävissä, jopa satelliittipaikannuskoordinaatteineenkin, antaa aivan hirmuisen paljon mahdollisuuksia optimoida kokonaisprosessia taloudellisesti tehokkaimmaksi. On ymmärrettävää, että metsäteollisuus suosii tätä joustavaa ja nopealiikkeistä logistiikkaa verrattuna siihen vaihtoehtoon, että joku isäntä itse rapsuttelee metsästään puut johonkin tiettyyn, kenties kauan ennalta määrättyyn päiväänkin mennessä tienvarteen, josta ne sitten voidaan käydä summittaisesti mittaamassa laadun ja määrien suhteen, ja sovittaa ne konsernin toimintaprosesseihin mukaan näin ikäänkuin ennalta-arvaamattomana haittana.

Yhtä lailla kun Vaara kieltäytyy tarkastelematsa asioita ja erinäisiä taloudellisia prosesseja riittävän laajoina reaalimaailman kokonaisuuksina, hän myös jatkuvasti tekee nähdäkseni kestämättömiä oletuksia näistä talousprosesseista. Ensinnäkin, kun hän on selvittänyt että hankintakauppojen puunkorjuuseen metsäyritykset käyttävät kuluina sen vajaa 100 000 000 euroa vuodessa, Vaara jatkopohdinnoissaan tuntuu implisiittisesti olettavan kyseisen rahan olevan joku luonnonvakio. Hän ehdottelee ko. summan milloin olevan puunmyyjien taskuista pihistetty, milloin taas olevan metsäyhtiöiden itsensä katteesta pois, tai molempia. Hän ei kertakaikkiaan suostu edes harkitsemaan sitä mahdollisuutta, että summa olisikin investointi, jonka ansiosta metsäyhtiö kokonaisuudessaan toimii tehokkaammin ja tuottaa enemmän voittoa - niin omistajille jaettavaksi, uusiin investointeihin käytettäväksi, kuin puunmyyjien tilitykseenkin siirrettäväksi. Tyypillisestihän joka ainut vähänkään isompi yritys miettii vastaavanlaiset strategiset toimintonsa hyvin tarkkaan, ja vaikka ko. rahasumma ei koko alan mittapuun mukaan mikään järin suuri olekaan, on se kiistämättä sen suuruinen, että se huomioidaan varmasti kannattavuuslaskelmissa yms. On nähdäkseni aivan epärealistinen oletus kuvitella, että metsäyhtiö voisi niin radikaalisti eri tavoin toimimalla tuottaa tismalleen samanlaisella tuloksella samanlaista voittoa, kuin mitä muutos nykyisestä puhtaaseen hankintakauppaan siirtyminen aiheuttaisi. Vaarahan ainakin rivien välistä esittää jatkuvasti - muistaakseni loppupuolella kirjastaan ihan suorin sanoinkin - että metsäteollisuus muuttuisi välittömästi tuon samaiset 100 000 000 euroa kannattavammaksi jos metsäkonein tehdystä pystykauppahakkuusta luovuttaisiin tyystin ja annettaisiin puun myyjien hoitaa pöllit tienviereen omilla, parhaaksi katsomillaan konsteilla. On mahdollista ja mielestäni jopa erittäin todennäköistä, että sama summa, kenties jopa moninkertaisena, siirtyisi vain muualle prosessiketjuun ylimääräisinä rahaan ja puuhun sidottuina pääomakustannuksina sekä epäoptimaalisen logistiikan ja toiminnanohjauksen aiheuttamina kuluina. Väite "miljardin (markan) tuhlauksesta" on siis vähintäänkin hutera ja uskalias, todennäköisesti epärealistinen ja mieletön. Yhtä kaikki, ei sitä perustelemaankaan Vaara kykene, tuskin edes yrittää.

Loput kakkoskappaleesta onkin erilaisten sekalaisten ja hajanaisten toteamusten ja olettamusten selvittelyä, joka on keskeisimmän aiheen kannalta joka tapauksessa toissijaista. Mainittakoon kuitenkin, että Vaara kuvailee mm. metsänkorjuun olevan enimmäkseen ympärivuotista, vaativan tiheän metsäautotieverkoston skeä autokuljetuksia, eriytyneen maataloudesta konekantansa suhteen yms. itsestäänselvyyksiä. Tosin vaikka Vaara tarjoaakin yhtä läääkettä kaikkiin vaivoihin, eli maataloustraktorien käyttöä korvaamana metsätraktorit, täysin selittämättä ja perustelematta jää se, mitä hyötyä siitä lopulta olisi, ja kuinka se edes olisi mahdollista. Yhtä hämäräksi jää myös se, mitä varsinaista ongelmaa yllä luetelluissa asioissa oikein on olevinaan. Vaara kyllä maalailee nuo asiat kovin negatiivissävyisesti ja erilaisia "säästöehdotuksiaan" tarjoilee maataloustraktorin eduksi, mutta poikkeuksetta aina hyvin rajatussa välittömien kustannusten kontekstissa, jättäen täysin huomiotta laajemmat kokonaisuudet, kuten aiemminkin. Harvat numeeriset arviot säästöistäkin ovat jo sinällään hyvin monien nähdäkseni perusteettomien oletusten varassa, ja siksi kovin epäilyttäviä.

Yksi huomiota (vaan ei juuri muuta) herättävä alakappale on lyhyt pätkä, jossa Vaara nimeää suomalaisen metsänkorjuun "ryöstöhakkuuksi", sillä perusteella että metsiin jää "jätepuuta" runsaasti, minimiläpimittojen ollessa (tuolloin) 7-8 senttimetriä. Jo tämä yksin riittää kertomaan aika paljon siitä, millä mentaliteetilla Vaara on kirjasensa kanssa liikenteessä. Tähän asiaan on kutienkin pakko lisätä muutama kommentti, sillä asia on paljon monimutkaisempi ja -puolisempi kuin Vaara haluaa nähdä. Ensinnäkin olipa minimimitta mikä tahansa (jokinhan sen on oltava), mitään ei ryöstetä metsänomistajalta, sillä hänelle kyllä maksetaan rahaa kaikesta metsästä poisviedystä puusta. Vaikka tietyt osat puusta (latvat, oksat, juuret ja kannot) eivät kelpaakaan (tai aiemmin eivät) puunjalostuksen raaka-aineiksi, on niille nykyään tullut myös käyttöä. Ns. hakkuutähteiden energiakäyttö on yksi mahdollisuus hyödyntää nuo muut puun osat. Nyttemmin, kun sitä on tutkittu, kehitelty ja kokeiltu jo vuosien ajan, metsäyhtiöt ovat jopa valmiit maksamaan tästäkin materiaalista metsänomistajalle. Mutta mikä oleellisinta, on ekologia ja metsän ravinnetasapaino. Hakkuista jäljelle jäävä ylimääräinen biomateriaali on oivaa lannoitetta sekä mahdollistaa metsien monimuotoisuuden paljon puhtaaksi kaikesta puusta kaluttua tyhjää maata paremmin. Itse kutsuisin mieluummin - jos aivan pakko on tällaisia termejä viljellä - ryöstötaloudeksi nimenomaan sitä, kun puusto viedään metsästä kokonaisuudessaan kannot ja pienet oksanrisutkin mukaanlukien. Siinä kun ryöstetään, köyhdytetään luontoa. Jättämällä hakkuutähteet metsään ei keneltäkään mitään ryöstetä. Kaiken kaikkiaan siis tässäkin hyvin kapeakatseinen ja ilmeisen tarkoitushakuinen nimittäminen - Vaara epäilemättä voi sumeilematta nimittää metsänkorjuun ryöstötaloudeksi aivan täysin riippumatta siitä miten metsänkorjuu tapahtuu, niin kauankunnes saa oman visionsa maataloustraktoriarmeijasta koluamassa Suomen metsiä toteutumaan.

Yksi hupaisa yksityiskohta tässä kappaleessa on vielä se, kun Vaara onnistuu syyllistämään metsäkoneita myös maaseudun autioitumisesta, väittäenpä peräti metsänkorjuun koneellistumisen olleen "Suuren Muuton ratkaiseva syy". Tälle Vaara ei kuitenkaan pysty esittäämään ajallista korrelaatiota kummempia perusteita. Samoin perustein voitaisiin siis varmasti todeta myös esim. metsäkoneiden ilmestymisen olevan vaikkapa suomettumisen ratkaiseva syy, sekä toki esimerkiksi homeasbestibetonilähiöiden ja ympäristömyrkyttävien sahojen perustamisen syy. Varmaan myös automarkettien nousu ja sitä kautta pienkauppojen alkanut alamäki sekä happosateet ja otsoikatokin voiutaisiin vierittää suurten, pahojen metsäyhtiöiden ja heidän metsäkonepolitiikkansa niskoille. Voidaanhan niiden katsoa tapahtuneen samaan aikaan. Voi toki olla totta, ja varmasti onkin, että yhteiskunnallisen ja erityisesti maaseudun elinkeinoja koskettaneen rakenteellisen muutoksen myötä - joka muuten jatkuu yhä - moni ihminen on samaan aikaan menettänyt metsätyötuloja skeä muutenkin päättänyt laittaa pillit pussiin ja lähteä kaupunkiin paremman työn perässä tai sitten tosissaan alkanut tehostaa maanviljelys/metsätyötapojaan ja kehittynyt ajan mukana. Tietenkin monissa yksittäistapauksissa katoava leipä metsätöiden loppumisen muodossa on saanut lähtemään toimeentulon perässä muualle. Mutta olisiko tämä ollut vältettävissä ilman metsänkorjuun modernisointia, tai onko tämä ainoastaan metsätalouden piirre? Ei varmasti. Maailma muuttuu alati, muutos on ainut pysyvä asia. Ja niin paljon kuin muutosvastarintaa esiintyy ehkä eniten nuoruuden tai menneisyyden ajan kultaiseksi romantisoivien ihmisten mielissä sekä lyhyellä tähtäimellä omaa henkilökohtaista etuaan maksivoivien piireissä, niin maailman menolle ei silti mitään pieni ihminen mahda, eikä pieni kansakuntakaan. Parasta on soljua aikojen virrassa mukana ja koettaa vain hyötyä uusista mahdollisuuksista parhaansa mukaan. Vanhojen, menetettyjen perään itkeminen on hyödytöntä ja hedelmätöntä. Sillä jos muutoksessa voi hävitä, siitä voi myös hyötyä. Historian valossa, ainakin taloutta ja materialismia ajatellen, nettokokonaishyöty vieläpä on aina ollut runsaasti positiivinen. Vaaralta ehkä jää huomaamatta, että tismalleen sama kehitys on tapahtunut ihan kaikilla aloilla. Tehokkuus, tuottavuus, automaatio, koneellistuminen ja ammattimaistuminen ovat kulkeneet läpi koko yhteiskunnan ja kaikkien ammattialojen ja tuotantomuotojen. Ei pelkästään metsätaloudessa, vaan myös maataloudessa, sittemmin huomattavasti mm. teollisuudessa, jopa palvelualoilla viime aikoja myöden. Ja kehitys senkuin kehittyy, maailma ei ole vieläkään lähimainkaan valmis. Vaikka Vaaran tekstistä uhkuva viha ja katkeruus koko metsäteollisuutta kohtaan onkin selvää ja selittää monia kummallisista lausunnoistaan, niin tässä jokseenkin koko maailman muuttuminen vyörytettynä ratkaisevissa määrin metsäkoneiden niskoille osoittaa melkoista realiteettien- ja suhteellisuudentajun puutosta, sen lisäksi että on väitteenäkin jo naurettava. Ja sen lisäksi, että muutos ei välttämättä ole tässä tai yleensäkään mikään kovin huono asia.

Kun koko kirjasen kantavana ideana tuntuu olevan ajatus siitä, että metsäyhtiöt olisivat määrätietoisesti, pahantahtoisetsi, väkisin ja salamyhkäisesti runnoneet metsäkoneet Suomen talousmetsisin, josta sitten on seuravainaan kaikenlaista ikävää, niin mielenkiintoisen vastapainon Vaaran näkemyskelle tarjoaa mm. seuraava
lainaus koneellisen metsänkorjuun suomalaisesta pioneerista:

Yksi suomalaisen metsäkoneteollisuuden soihdunkantajista on jo 40 vuoden ajan ollut Sakari Pinomäki. Tämä puunkorjuun pioneeri on rohkeasti ja ilman tukea kehittänyt koneita, joiden luomista muut ovat ihmetellen seuranneet sivusta. Kekseliään miehen sammosta ovat kummunneet muun muassa maailman ensimmäinen harvesteri ja Pohjoismaiden ensimmäinen karsimakone.

- Kun aloin suunnitella ensimmäistä karsimakonetta, minulla ei ollut yhtään tilausta. Asiakkaan tarpeista ei ollut puhettakaan. Ajattelin vain, että sellainen kone tarvitaan, koska karsintaan meni eniten aikaa, hän sanoo.
[...]
- Ennen puhuttiin, että metsäkoneet vievät metsureilta leivän. Nyt alalla on jo työvoimapula. Sitä paitsi, jos pienet yritykset eivät olisi alkaneet kehittää täällä metsäkoneita, isotkaan eivät olisi siitä kiinnostuneet. Kehitys olisi mennyt muualle eikä Suomi olisi edelläkävijämaa kuten nyt, hän huomauttaa.

Pinomäki innostui puunkorjuun koneistamisesta työskennellessään Työtehoseurassa. Takana oli vuonna 1959 päättynyt metsäkoulu Kurussa. Jo silloin hän kehitti ensimmäisen kuorimakoneen. Sitä tehtiin alkuun lisenssillä ja myöhemmin omin voimin.
[...]

- Kun sain proton valmiiksi, kutsuin Nokia-yhtiön miehet metsäpäällikkö Ilmari Väreen ja metsänhoitaja Matti Ponsin katsomaan. He innostuivat niin, että tilasivat koneen. Sen jälkeen tuli koneelle tarvettakin. Sitä kehitettiin yhteistyössä Nokian kanssa.

Seuraavaksi Pinomäki kehitti harvesterin, joka kaatoi puun pystystä, karsi ja katkoi. Kone oli vuosia aikaansa edellä. Tämän harvesterin prototyypin Nokia Oy:n metsäosasto tilasi Pinomäen esittämien periaatepiirustusten mukaan ja prototyyppi valmistui vuonna 1972.

Pika 75:ksi ristityn harvesterin kanssa ilmeni vaikeuksia vuonna 1978. Syynä olivat konekohtaiset taksat,
joiden mukaan harvesteri tuli kalliimmaksi kuin perinteiset koneet. Isot metsäyhtiöt eivät huolineet
harvesteria metsiinsä ja myynti tyssäsi siihen. Taas tuntui kehitykseen panostettu raha valuvan hiekkaan.
Onneksi Neuvostoliitosta oli väkeä katsomassa koneita ja sinne tilattiin 18 harvesteria.
[1]

Vaara paasaa metsäkoneista ja 60-luvusta, sekä metsäyhtiöiden kovasta vimmasta koneelliseen korjuuteen. Metsäkoneiden kehittäjän näkökulma taas tuntuu olevan varsin toisesta todellisuudesta; korjuukoneet kehitettiin keksijäpohjalta ja niitä markkinoitiin koneisiin vastahakoisesti suhtautuville metsäyhtiöille jopa puoliväkisin, ja vasta 70-luvulta alkaen. Täsäs viimeistään Vaaran höpinöiltä alkaa pohja murentua; maatalouden rakennemuutos, maaltapako ja monet muut mullistukset olivat olleet jo hyvän aikaa meneillään, ennenkuin ensimmäinenkään harvesterin prototyyppi edes oli tehty. Sittenkin meni vielä kauan ennenkuin korjuukone oikeasti alkoi yleistyä metsissä.

Yo. lainauksessa sivutaan myös Vaaran tuomitsemia korkeita taksoja - ja kas kummaa, tällä kertaa alaa läheltä seuranneen vuoksi taksat eivät olleetkaan (mystisen salaliiton asettamina) metsäkoneiden aseman edistämiseksi vaan pikemminkin korkeammat taksat olivat juurikin syy nihkeyteen metsäkoneita kohtaan.

Kolmannessa kappaleessa Vaara keskittyy "todistamaan" näkemystään, jonka mukaan pystykaupat ja niiden suosiminen on olemassa siitä syystä, että metsäyhtiöt haluavat ylläpitää näin keinotekoisesti metsäkoneiden tarvetta,kysyntää ja käyttöä ja olemassaoloa. Perustelut tälle väitteelle ovat lähinnä sillä tasolla, että "jos metsäkoneiden työtä ei tarvitsisi suojella, ei olisi tarvetta pystykauppoihin, ei korjuun keskittämiseen eikä puunmyyjien savujakoon. Puunoston hintakartelliakaan ei pystykauppa tarvitse". Tuo jos-osuus on sinänsä ihan oikein, mutta Vaaralta jää kaikessa kiihkossaan ilmeisesti huomaamatta se, että nuo hänen luettelemansa asiat voivat olla seuraamuksia muista asioista, eikä niihin välttämättä ole tieten päädytty, varsinkaan Vaaran ounastelemassa tarkoituksessa. Hinta- tai muut kartellit toki ovat ikävä ilmiö, mutta niillä tuskin on mitään tekemistä korjuutapojen kanssa. Olipa kilpailu reilua tai vääristynyttä, kussakin kilpailutilanteessa yrityksen taloudenpitoa koskevat silti samat lait. Olipa yhtiön tulos lainvastaisin toimin pidetty luonnollista korkeammalla tai ei, syntyy se tulos silti siitä mitä yhtiö oikeasti tekee - puun jalostus (ja korjuu). Jos jokin vaihtoehtoinen tapa olisi niin paljoin nykyistä tehokkaampi kuin Vaara inttää, ei kartelli tai muu vääristymä tätä tietenkeään millään tavoin kumoaisi tai tekisi olemattomaksi. Ja toisaalta, olipa puun hinta kartellien takia liian alhainen tai ei, pätee sama tehokkuusajattelu ja yhtiöiden toiminnan optimoiminen joka tapauksessa. Vaara on siis ottanut lähtöoletukseksi, että metsäyhtiöillä on halu ja tarve suojella metsäkoneiden olemassaoloa, ja sitten hän käyttää tätä oletusta perustana kaikille väitteilleen, joilla pyrkii alkup. oletuksen todistamaan. Siis koko homma on yksi iso kehäpäätelmä. Mutta takaisin puheenaolleeseen asiaan; mitäpä jos pystykauppoja suositaankin siitä syystä, kuten yhtiöt itsekin ovat kertoneet, että ne soveltuvat puun hankinnan ja jalostusprosessien hallintaan niin paljon paremmin, kun yhtiöillä on mahdollisuus viikkojen, jopa kuukausien varoitusaikaväleillä seurailla puun pikaisesti toteutettavilla hakkuilla nopeasti kysyntää, logistisesti tehokkaasti, samalla kun minimoivat raaka-aine- ja rahavirtojen läpimenoajat? Vaara haluaa jääräpäisesti katsoa kaikkea ahtaan ennakko-oletuksena läpi, että metsäyhtiöiden ensisijainen päämäärä on pitää metsäkoneet työssään vaikka väkisin. Jos kuitenkin unohdetaan tuo ahdas ja rajoittunut, sekä kovin perusteettomasti valittu, näkökulma, voidaan asiaa katsoa esim. tämän logistisen ja prosessitaloudellisen optimoinnin vinkkelistä; silloin pystykauppoja tarvitaan kokonaisuuden jouhevan toiminnan tehostamiseksi. Pystykauppojen toteutuksesta taas urakkapalkalla ja annetuin reunaehdoin vastaavat itsenäiset aliurakoitsijat, jotka eivät ole tietenkään taloudellisia tumpeloita eivätkä harrrastusmielessä liikenteessä. Siksi he valitsevat useimmiten työkaluikseen optimaalisimman taloudellisen tuloksen heille itselleen tuottavan koneen - metsätraktorin. Muutoin kappale onkin oikeastaan aiemman toistoa, sekä kokoelma erillisiä irrallisia huomioita, joko tosiasioiden mainitsemisia tahi sitten jotakin epämääräistä negatiivissävytteistä maalailua ja kaikenlaista käsitekikkailua ja hämärää vertailua.

--------------
Tässä on nyt käsitelty johdanto ja kolme ensimmäistä varsinaista väitesisältöä käsittelevää kappaletta olennaisimmilta osin. Jahka kerkeän ja mikäli tarvetta syntyy eli keskustelua asiasta, tulen jatkossa käsittelemään loputkin kirjasesta samaan tyyliin, ainakin loput kolme väitteitä sisältävää kappaletta. Viimeiset kaksi, toimenpide-ehdotuksia lähinnä sisältävää, katsottakoon sitten erikseen, jos joskus päädytään siihen että millekään toimenpiteille mitään tarvetta edes on. Tarkennuksia yo. kritiikkiin olen myös valmis tekemään jos tarvetta syntyy, ts. jos ja kun joku todennäköisesti osaa valaista eri yksityiskohtien yms. osalta. Muutoin tämä riittänee toistaiseksi osoittamaan sen, miltä osin ja millä perustein Vaaran väittämät koskien metsätalouden tilaa Suomessa ovat erittäin huteralla pohjalla monilta, olennaisimmilta osiltaan, jopa tyystin virheellisiä, ja miksi niiden väitteiden käyttämistä tarkemmin perustelemaattomina todisteina muille, esimerkiksi metsäekologiaa koskeville, väitteille ei siksi ole tyydyttävää.

[1] http://www.tammistoknuutila.fi/kauppaka ... pinox.html

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Sivut

Kommentit (298)

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005

Huh. Et sitten ole kuullut tiivistämisestä? Kritiikkisi on pidempi kuin alkuperäisteksti.

Olisi hauska nähdä Vaaralta jokin vastine.

Itse voin kommentoida tuota vuodatusta pala palalta, koko tekstin käsittelyyn yhdellä kertaa minulla ei ole aikaa.

Näin ensimmäisen lukukerran jälkeen toteaisin kritiikkisi kokonaisuudesta, että siitä näkyy varsin selvästi tuo minkä itsekin alustuksessasi toteat, että sinulla ei ole varsinaisesti ammattipohjaa aiheen käsittelyyn. Taustatietojen puuttuminen tai sitten niiden tietoinen täydellinen sivuuttaminen on aiheuttanut melkoisesti väärinkäsityksiä ja kömmähdyksiä. Mutta onpa sellaista ollut varmasti minunkin teksteissäni. Sangen erikoislaatuisia ovat myös lopputekstissäsi olevat puolustuspuheet suunnattomissa talousvaikeuksissa kompuroivan metsäteollisuutemme investointien ja toimivuuden kannattavuudesta.

Mahdoitko lukea Hesarin mielipidesivun toissapäivänä? Siinä oli puolen sivun kirjoitus aiheesta. Erinomainen tiivistelmä vallitsevasta tilanteesta ja siihen johtaneista syistä. Ehdottomasti kannattaa etsiä ko. lehti käsiisi.

Ainakin sinun lähtökohtasi on niin erilainen kuin Vaaralla, että oikeastaan jo pelkästään se tekee koko kirjoituksestasi melko tarpeettoman. Sinä tarkastelet Vaaran kirjaa ja siinä esitettyjä kommentteja nykyisen avohakkuukulttuurin puolustajan näkökulmasta. Sivuutat tykkänään sen, että Vaaran koko metsäajattelu on avohakkuuvastaista. Kaikitenkin juuri se on kirjan pääperusta, ja sen unohtaminen saa kritiikkisi ontumaan. Puhut siis sanalla sanoen jostain aivan muusta kuin Vaara, ja pääasiassa juuri siksi isket huteja niin että ilma sauhuaa.

Vaaran kirjoituksissa esitetyt toimenpiteet eivät tarkoita avohakkuiden jatkamista menetelmiä ja koneistusta vaihtamalla. Kyseiset toimenpiteet tulevat kyseeseen vain siinä tapauksessa, että metsätalous muutetaan avohakkuita karttavaksi, ekologiseksi metsätaloudeksi. Kirjoituksesi ydinongelma on juuri tässä tulkinnassa tapahtuneessa erheessä.

Puhut siis valitettavasti yksityiskohtaisesti asioihin paneutuvassa tekstissäsi pääasian unohtaneena tai sen väärin ymmärtäneenä, itse asian ohi.

Mutta voin toki käsitellä kunnioitettavan vaivannäkösi tulosta yksityiskohtaisemmin heti kun ehdin. Käyn sitä läpi kappale kerrallaan, toivottavasti vauhtini riittää sinulle.

Toivottavasti Vaara vierailee vielä palstalla, luulisin hänen olevan kiinnostunut tästä kirjoituksestasi. Ja toivottavasti hän vastaa kritiikkiisi, minusta kun ei ole vastaamaan hänen puolestaan.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005
Aweb
Huh. Et sitten ole kuullut tiivistämisestä? Kritiikkisi on pidempi kuin alkuperäisteksti.



Ei ole totta.

Aweb

Näin ensimmäisen lukukerran jälkeen toteaisin kritiikkisi kokonaisuudesta, että siitä näkyy varsin selvästi tuo minkä itsekin alustuksessasi toteat, että sinulla ei ole varsinaisesti ammattipohjaa aiheen käsittelyyn. Taustatietojen puuttuminen tai sitten niiden tietoinen täydellinen sivuuttaminen on aiheuttanut melkoisesti väärinkäsityksiä ja kömmähdyksiä.



Odotan, että sinä myös oikaiset nämä, jos sellaisia olet huomaavinasi. Se tietysti edellyttää että sinulla on niiltä osin paremmat (myös todistettavasti) tiedot. Eriävä mielipide jostakin ei vielä sinänsä ole väärinkäsitys eikä kömmähdys. Tiedän että meillä kahdella niitä on runsaasti vähän kaikesta, muat kiinnostavampaa onkin se, löytyykö jostakin niidne väliltä totuus.

Aweb
Sangen erikoislaatuisia ovat myös lopputekstissäsi olevat puolustuspuheet suunnattomissa talousvaikeuksissa kompuroivan metsäteollisuutemme investointien ja toimivuuden kannattavuudesta.



En ymmärrä. Mihin mahdat viitata? En itse ainakana koe puolustelevani mitään, enkä toisaalta oikein tiedä, mitä mahtavat olla nämä "suunnattomissa talousvaikeuksissa kompuroivat" joista puhut, ja mitä yhteyttä näillä asioilla olisi keskenään. Mutta varmasti selvität tämänkin päätelmäsi juurta jaksain minulle, jotta ymmärrän miksi olen saanut sinunt tulkitsemaan minua pahasti väärin.

Aweb

Mahdoitko lukea Hesarin mielipidesivun toissapäivänä? Siinä oli puolen sivun kirjoitus aiheesta. Erinomainen tiivistelmä vallitsevasta tilanteesta ja siihen johtaneista syistä. Ehdottomasti kannattaa etsiä ko. lehti käsiisi.



Et viitsisi referoida hiukan? En oikein pääse nyt mihinkään kirjastoon tai vastaavaan.

Aweb

Ainakin sinun lähtökohtasi on niin erilainen kuin Vaaralla, että oikeastaan jo pelkästään se tekee koko kirjoituksestasi melko tarpeettoman.



Anteeksi? Mielestäsikö siis tosiaan Vaaran huikeat syytökset ja rakennelmat eivät ansaitse kritiikkiä, vaan ne pitää hyväksyä sellaisenaan, kyseenalaistamatta, tarkastelematta nimenomaan laajemminkin kuin yhdestä ahstaasta ja varsin perusteettomasta näkökulmasta?

Aweb

Sinä tarkastelet Vaaran kirjaa ja siinä esitettyjä kommentteja nykyisen avohakkuukulttuurin puolustajan näkökulmasta.



Ei pidä paikkaansa. Minä tarkastelen asioita objektiivisesti sikäli että olen täysin avoin hyväksymään avohakkuukielteisenkin johtopäätöksen jos aihetta ilmenee. Sen aiheen olemassaolosta nyt juuri onkin kyse - radikaali muutos edellyttää erityisen kestävät perusteet. Varaan kirjasessa niitä ei ainakaan nähdäkseni ole.

Aweb

Sivuutat tykkänään sen, että Vaaran koko metsäajattelu on avohakkuuvastaista.



Ei pidä paikkaansa. En todellakaan sivuuta - kyllä se paistaa niin vahvasti läpi kaikesta ja olen siitä muutnekin tietoinen; sehän on jopa koko kirjasen kantavia ideoita. Siksi erittäin ankara kritiikki onkin tarpeen. On selvää että avohakkuita henkeen ja vereen vastustava hemmo kirjoittaa kirjasen jossa kaikki tähtää yhteen ja samaan - avohakkuidne vastaisene päätelmään. Suuri ja ratkaiseva koetinkivi onkin, kestävätkö nämä vankkumattomaan mielipiteeseen pohjaavat näkemykset myös objektiivisen tarkastelun. Niiden täytyisi välttämättä kestää, jotta koko kirjasesta on muuta kuin viihdearvoa, jotta siitä voisi hyötyä metsätalous, ekologia, yhetiskunta, mikä tahansa. ON kaikkien etu, että asia selvitetään perin pohjin. Vaikka sitten meidän toimestamme ellei sitä kukaan muu tee.

On käsittämätöntä, että SINÄ kaikista ihmisistä viljelet näkemystä jonka mukaan nyt ollaan kohdattu jokin pyhä kirja, jonka sanaa ei pidä kyseenalaistaman, joka kertoo korkeimman totuuden.

Aweb

Kaikitenkin juuri se on kirjan pääperusta, ja sen unohtaminen saa kritiikkisi ontumaan.



En ole sitä unohtanut, päin vastoin. Juuri sen Vaaran äärimmäisen suppean ja rajoittuneen, subjektiivisenkin, näkökulman sekä mielipiteen takia laajempi kritiikki onkin tarpeen ja perusteltua.

jos hyväksyttäisiin kyseenalaistamatta lähtöoletuksena, että avohakkuu on paha, paha asia, ja sitä ei koskaan mitenkään milloinkaan voida hyväksyä, toki Vaaran kommenteissa olisi enemmän mieltä. Silloin kirjasen väitteet todennäköisesti muodostaisivat paremmin tukea sille johtopäätökselle, että avohakkuu todellakin on paha, paha, asia, eikä sitä koskaan mitenkään milloinkaan voida hyväksyä. Tosin tällainen on kuin Raamatun oikeaksitodistaminen Raamatun lauseilla, puhdas kehäpäätelmä. Eikä minkään arvoinen reaalimaailman tiedonlähteenä.

Aweb

Puhut siis sanalla sanoen jostain aivan muusta kuin Vaara, ja pääasiassa juuri siksi isket huteja niin että ilma sauhuaa.



Jospa kornien kielikuvien sijaan kokeilisit vaikka vähän konkreettisempaa argumentaatiota.

Aweb

Vaaran kirjoituksissa esitetyt toimenpiteet eivät tarkoita avohakkuiden jatkamista menetelmiä ja koneistusta vaihtamalla.



Eivät toki, mutta emmehän ole vileä päässeet kritiikissä lähellekään toiomepide -kappaletta. ENkä minä ole mitään tuosta sanonutkaan vielä. Käydään nyt asia ja vaihe kerrallaan, jookos?

Aweb

Mutta voin toki käsitellä kunnioitettavan vaivannäkösi tulosta yksityiskohtaisemmin heti kun ehdin.

Mainiota. Metakeskustelu toivottavasti jääkin sitten tasan tähän.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005

Kosh kirjoittaa kirjan esipuheesta:
Tämän jälkeen Vaara kuvailee, että metsätalous on aina yritystoimintaa, siitä syystä että metsänomistaja aina maksaa sekä puun kasvatuksen että puunkorjuun kustannukset riippumatta siitä kuka työn tekee. Jo tässä kohden mennään mielestäni harhaan. Metsätalous voidaan kyllä katsoa yritystoiminnaksi siinä missä kaikki muukin alkutuotanto. Syynä tähän ei kuitenkaan voi olla em. seikka, sillä on jokseenkin väärin väittää metsänomistajan kategorisesti aina maksavan puunkorjuun kustannukset.

Olisiko Koshilla antaa esimerkkinä jokin muu ala, jossa näin ei olisi? Tilannehan olisi rinnastettavissa siihen, että maanviljelijä kasvattaa viljan ja sitten mylly käy puimassa sadon. Tai että lehmien kasvattaja kasvattaa lehmät, jotka Valio sitten tulee ilmaiseksi lypsämään. Tottakai tuottaja itse huolehtii sadonkorjuunsa kustannuksista, niin maanviljelyssä kuin metsien kasvatuksessakin.

Kosh kärjistää:
Päinvastoin; pystykauppoihin liittyvä puunkorjuu jää aina ostajan hoidettavaksi, ja kyseinen puukaupan muoto edustaa (Suomessa) valtaosaa kaikesta puukaupasta.

Tämähän on aivan sensaatiomaisen omituinen ajatus. Aivan kuin metsäyhtiö tekisi jotain hyväntekeväisyystyötä metsänomistajan hyväksi omalla kustannuksellaan. Tuollaista liiketaloudellista hölmöilyä ei voisi ymmärtää nykymarkkinatalouden aikaan edes siinä tilanteessa, että metsäteollisuuden kannattavuutta kuvaava käyrä nousisi kuin Eiffel-torni, saati sitten tilanteessa jossa se rytisee alas kuin Niagara. Mistä ihmeestä metsäteollisuus niistäisi rahat tällaiseen palveluun? Nyt Kosh esittää ensimmäisen niistä lukuisista väitteistään, joiden ympärille kaipaisi lihaa.

Perusteluiden sijaan Kosh kuitenkin kumoaa itse väitteensä toteamalla:
Itse asiassa voittoa tekevänä liikeyrityksenä jokainen asian osapuoli maksattaa aina kaiken jollakulla muulla,

Lause kuitenkin jatkuu ympäripyöreästi:
ja ainut mistä tosiasiassa syntyy neitseellistä arvonlisää, on metsä ja puun kasvu siellä, äärimmilleen vietynä siis kaiken maksaja on aurinko, jonka energialla kok ruljanssi pyörii. Muussa debatissa on vain kyse siitä, kuinka tämä hyvä jaetaan kaikkien eri opsapuolten kesken.

Ensinnäkin, Kosh hyvä, metsää ei kasvata vain ja ainoastaan aurinko. Ihmisellä itsellään esim. on suuri osuus tuon kasvun mahdollisuuksissa ja myös kustannuksissa. Ja se että toteat: "on vain kyse siitä, kuinka tämä hyvä jaetaan kaikkien eri opsapuolten kesken" on lopullinen piirileikki, koska juuri tuossa päädyt itsekin siihen, että 'hyvän jakaminen osapuolten kesken' suo täyden mahdollisuuden sille, että jakoprosessissa metsänkorjuun kulut päätyvät metsänomistajalle, kuten siis kaikessa muussakin siihen verrattavissa olevassa toiminnassa. En siis ymmärrä tätä kritiikkiäsi. Pitkään selitellen päädyt siihen samaan, minkä Lauri Vaarakin toteaa.

Jatkat:
Metsänomistuksesta ei siis tee yritystoimintaa missään nimessä se, että metsänomistaja aina muka maksaa puunkorjuun kustannukset, vaan siitä tekee yritystoimintaa se, että metsänomistajalla on metsässä kiinni taloudellinen panos, jolle hän odottaa tuottoa, ja johon hän on tuoton maksimoimiseksi myös useimmiten valmis investoimaan erinäisten hoito- yms. kustannusten muodossa.

Tuo toteamuksesi ei varmaankaan ole kritiikkiä, koska mitään tuollaista Vaara ei tietenkään kiistä. Päinvastoin; pitäessään metsänomistajan puolia oikeudessa omaan metsäänsä hän nimenomaan puolustaa metsänomistajan oikeutta päättää investoinneistaan, kuluistaan ja tuotoistaan. Sehän on koko puolustuspuheen ydin; palauttaa metsänomistajalle oikeudet omaan metsäänsä.

Jatkat:
on helppo keksiä kiistatta yrittäjyyden tunnusmerkit täyttävä metsätalouden harjioittaja, joka EI kustanna itse hakkuuta.

Minä en ymmärrä, miksi sinun pitää sellainen keksiä. Olisi kiinnostavaa jos löytäisit sellaisen. Sitten voisit esimerkinomaisesti tukea kritiikkiäsi sillä. Tosin niin tehdessäsi puhuisit edelleen yksittäistapauksista, ja sehän on muistaakseni sinun kielessäsi tällaisissa aiheissa lähes kirosana. Mutta olet tavallaan oikeassa siinä, että metsänomistaja ei maksa kaikkia hakkuista koituvia kustannuksia. Me veronmaksajat maksamme niitä hänen lisäkseen kymmenillä miljoonilla euroilla vuodessa erilaisina metsänhoidollisina toimenpiteinä, kun näitä metsäammattilaisten pilaamia hakkuualueita yritetään epätoivoisesti kunnostaa.

Ja:
Ylipäänsä koko debatti siitä, onko metsätalous yritystoimintaa, ja jakavatko jotkin ammattiryhmät tämän näkemysken, on jokseenkin irrelevanttia Vaaran keskeisten väitteiden kannalta. Ilmeisesti ainoana tarkoituksena tällä on vain maalailla yleistä epäluuloa ja jonkinlaista välinpitämättömyyden ilmapiirin kuvaa koko metsätalousalan (poislukien tietenkin hommassa huijatuiksi väitetyt metsänomistajat) ylle.

Ei. Sen tarkoitus on kuvata yleisiä asenteita, selittää syitä kuinka on saatu mahdolliseksi tilanne, jossa nykyisenkaltainen toiminta ylipäätään voi jatkua. Jos metsäammattilainen ei pidä metsänomistajaa yrittäjänä, hän pitää metsänomistajaa jonkinlaisena riesana, joka on hänen toimintamahdollisuuksiensa ja toimeentulonsa tukkeena. Jos metsänomistajaa ei pidetä metsäalan yrittäjänä, häntä pidetään jonkinlaisena maa-alueen haltijana, joka sitten vuokraa maansa varsinaiselle yrittäjälle, eli metsäteollisuudelle. Ja tämähän on väärin, koska yrittäjyyteen kuuluu oikeus päättää omista investoinneistaan, menetelmistään, kuluistaan ja niiden myötä mahdollisuus vaikuttaa metsästään saamiinsa tuloihin. Siksi tämä asia ei ole lainkaan irrelevantti vaan erittäin merkityksellinen.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005

Kosh kirjoitti:
On käsittämätöntä, että SINÄ kaikista ihmisistä viljelet näkemystä jonka mukaan nyt ollaan kohdattu jokin pyhä kirja, jonka sanaa ei pidä kyseenalaistaman, joka kertoo korkeimman totuuden.

Höpsis. Kyseenalaista pois. Nuo raamattuviittaukset ovat kuulepas aika ärsyttäviä. Tarkoitin sitä, mikä selviää seuraavasta.

Kirjoitit:
On selvää että avohakkuita henkeen ja vereen vastustava hemmo kirjoittaa kirjasen jossa kaikki tähtää yhteen ja samaan - avohakkuidne vastaisene päätelmään. Suuri ja ratkaiseva koetinkivi onkin, kestävätkö nämä vankkumattomaan mielipiteeseen pohjaavat näkemykset myös objektiivisen tarkastelun.

Juuri näin. Olisikin siis ensin kannattanut keskustella juurta jaksaen selväksi avohakkuukysymys, ja vasta sen jälkeen käydä käsiksi tämän kirjan sanomaan. Jos nimittäin päätyisimme lopputulokseen, että avohakkuu sittenkin on sellainen tuhoa luonnolle ja pidemmällä tähtäimellä myös metsätaloudelle tuoma menetelmä kuin sitä kritisoivat vaarat, lähteet yms. väittävät, koko kritisoimasi Vaaran kirjakin astunee silmissäsi uuteen valoon. Samoin kuin päinvastaisessa tilanteessa kävisi minun käsitykselleni siitä.

Mutta ei se mitään. Voimme me jatkaa tätä rinnakkaiskeskustelua. Ehkä tämä selventää joitakin asioita.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005
Kosh
Aweb

Mahdoitko lukea Hesarin mielipidesivun toissapäivänä? Siinä oli puolen sivun kirjoitus aiheesta. Erinomainen tiivistelmä vallitsevasta tilanteesta ja siihen johtaneista syistä. Ehdottomasti kannattaa etsiä ko. lehti käsiisi.



Et viitsisi referoida hiukan? En oikein pääse nyt mihinkään kirjastoon tai vastaavaan.

Siinä oli lyhyesti ja ytimekkäästi se sama, josta Lauri Vaara kirjoittaa 'kirjasessaan' ja Erkki Lähde omissaan, ja jonka minä olen keskusteluissamme toistanut moneen kertaan. Ei kai Hesarin löytäminen nyt noin vaikeaa ole? Muistat vain päivämäärän 9.8.2006. Löytyy se lehti sieltä kirjaston lehtihyllystä vielä viikonkin kuluttua, ja arkistosta vielä myöhemminkin.

Mutta ei siinä sinällään mitään uutta ollut. Olipahan joku proffa yms. taas kirjoittanut aiheesta oman näkemyksensä, joka sattui olemaan sama kuin minun.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005
Aweb

Juuri näin. Olisikin siis ensin kannattanut keskustella juurta jaksaen selväksi avohakkuukysymys, ja vasta sen jälkeen käydä käsiksi tämän kirjan sanomaan.

Voi Pyhä Sylvi sinun kanssasi! Kun olemme keskustelleet jo ikuisuuden avohakkuista, sinä olet toistuavasti vedonnut Vaaran kirjaseen. Jopa niin, että keskustelumme käytännössä tyrehtyi, kunnes sain itse käsiini ko. kirjasen, luettua sen, tarkistettua myös lähteenä käytetyksi väitetyn väittärin relevanssin ja vieläpä kirjattua ylös havaitsemani epäkohdat. Yhtenä pääsyynä koska et itse koskaan suostunut näitä asioita omien väitteidesi tueksi kirjoista kaivamaan, huolimatta monista pyynnöistänikin.

Ja nyt menet ja sanot noin! Argh.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005

Kosh kirjoittaa kirjan johdantokappaleesta:
Vaara kuitenkin väittää, että metsien puumäärän kasvun lisääntymisestä yli puolet johtuisi soiden ojituksesta metsäksi, mitä hän ei sen enempää perustele.

Sama tieto löytyy monesta eri lähteestä. Mm. tästä:

http://www.metsavetoomus.fi/taustat/ukk.html#9

"Metsämaan pinta-ala on todellakin suurempi kuin koskaan, soiden ojituksen ja maankohoamisen seurauksena. Suurin osa Suomen soista on ojitettu ja osasta niistä on tämän seurauksena tullut metsämaata. Valitettavasti moni suotyyppi ja soiden eliölaji on ojituksen takia uhanalaistunut. Valtaosa Suomen metsistä on käsiteltyä talousmetsää: luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia metsiä on korkeintaan 4,9 % metsämaasta."

Ja:
Olkoonkin vaikka niin, lopusta kasvustakaan hän ei suostu metsätalouden tehokkuudelle ansioita myöntämään - hän sen sijaan toteaa puustopääoman karttuneen koska hakkuut ovat olleet kasvua pienemmät. Niinpä tietenkin, se nyt on päivänselvää. Itse asiassa tuo on tautologia - jos hakkuut ovat kasvua pienemmät, puustopääoma kasvaa - aina ja vääjäämättä.

Samasta lähteestä kuin edellinen:
"Suomessa on metsämaata on hieman yli 20 miljoonaa hehtaaria (200 000 km2). Tämä on noin 67% Suomen maapinta-alasta."

On selvää ettei edes tehometsätalous kykene hakkaamaan vuosittain noin suuren pinta-alan kasvun verran puuta, vaikka se tekisi mitä tahansa. Ylituotantoakin on jo nyt. Mutta tässä täytyy muistaa se, että puhuessamme metsistä puhumme satoja vuosia kasvavista kokonaisuuksista. Nykyinen hakkuutahti ja sen menetelmät riittävät aivan mainiosti metsien tuhoamiseen aikavälillä, jonka aikana puusto ei ehdi kasvaa uuteen hakkuuikään, puhumattakaan kaikista muista kärsineistä ja tuhotuista luontoarvoista. Siis; mikäli nykymenetelmiä ei radikaalisti muuteta, olemme hyvin pian ja osittain jo nyt tilanteessa, jolloin puustomme määrä ja laatu on kärsinyt niin paljon, ettei se tyydytä metsäteollisuuden tarpeita, eikä kykene ylläpitämään luontomme monimuotoisuutta.

Ja:
Riippumatta siitä, mikä on metsien puupääoman ja kasvamisen kasvun syy, kiistaton tosiasia on se, että molemmat mittarit ovat positiivisella.

No ei se todellakaan ole mikään kiistaton tosiasia. Heitit taas perustelemattoman väitteen.

Ja:
Niinpä ei ainakaan voida millään tavoin näihin lukuihin vedoten väittää metsätalouden strategioiden yleisemmin epäonnistuneen missään mielessä.

Miten niin 'niinpä ei'? Ethän sinä esittänyt mitään mikä kumoaisi tuon väitteen? Sivuutatko muuten ihan suvereenisti kaikki ne viime aikojen taloussivujen uutiset, joissa kerrotaan millaisessa ahdingossa ko. ala on valittujen strategioittensa kanssa?

Ja:
Edelleen Vaara väittää metsäteollisuuden hyvän kilpailukyvyn johtuvanmm. puun ja sähkön matalista hinnoista.

No nyt täytyy sikäli päivittää tietoja, että tuo kilpailukykyhän rupeaa olemaan menneen talven lumia. Nyt niiden Vaaran kuvailemien hölmöilyiden jäljet alkavat tulla näkyviin, ja lasku tulee maksuun.

Ja:
Tässäkin edelleen on toettava, että olivatpa sähkö ja puu missä hinnoissa tahansa, pärjätäkseen maailmanmarkkinoilla tiukassa kilpailussa on silti oltava muillakin toiminta-alueilla tehokas ja kilpailukykyinen. Se halpakaan puu kun ei itsestääön kävele tehtaalle, eikä siellä halvalla sähkölläkään itsestään muutu paperiksi ja muiksi jalosteiksi.

Varmaan siitä halvasta puusta ja sähköstä silti kilpailuetua on? Ei se ainakaan haitta voi olla?

Ja:
Puun hinnan merkitys metsäteollisuusyritysten taloudessa joka tapauksessa on suhteellisen pieni, ehkä noin 10%-15% luokkaa.

10-15 prosenttia on paljon. Hatustako muuten tuon prosenttiluvun vetäisit?

Ja:
Sähkön hinta taas on kaikkea muuta kuin halpa, joskin historiallisesti Suomessa ja Ruotsissa on olltu varsin edullista teollisuussähköä muuhun Eurooppaan verrattuna.

Eli siis se on halpa sittenkin?

Ja:
Meillä kuitenkin on vastaavasti kalliita tuotannontekijöitä, kuten erittäin korkeat palkkat sivukuluineen, sekä kohtuullsien tiukka verotus.

No jonnekinhan ne alan voitot siirtyvät. Teollisuuden työntekijöiden ja pomojen ja omistajien palkkoihin ja osinkoihin tietenkin. Kukaanhan ei ole väittänyt, etteikö nykyisistä menetelmistä alan teollisuus välitöntä voittoa keräisi. Kyllä se kerää voiton ja siirtyy sitten muualle kun pelikenttä on kaavittu tyhjäksi. Ja juuri näinhän on parhaillaan tapahtumassa; ala sulkee tehtaita, potkii porukkaa kilometritehtaalle ja siirtyy markkinoiden perässä muualle.

Ja:
Olipa miten tahansa, tuollaista ylimalkaista väitettä parempaa perustelua Vaara ei tällekään asianhaaralle vaivaudu esittelemään, joten ävite jää siten leijumaan omaan arvoonsa faktatyhjiöön.

Paitsi sinä itsekin totesit että teollisuussähkö on meillä ollut halpaa. Määrittelemättä sinulta jäi mitä tarkoitat puun hinnan suhteellisen pienellä merkityksellä metsätaloudelle. Edelleen on sanottava, että suuruusluokkana 10-15% on mielestäni paljon, jos se nyt sitten pitää edes millään muotoa paikkaansa.

Ja:
Seuraavaksi johdannossa Vaara hyökkää käsitteiden kimppuun, väittäen mm. puuntuotannon käsitteen olevan vääristynyt. Perusteeksi hän esittää sen, että puuntuotannoksi laskettaisiin muka ainoastaan metsän perustaminen ja kasvatus, ei korjuuta. Vaikka näin olisikin, täysin selittämättä ja perustelematta jää se, miten ja miksi tämä "vääristymä" muka auttaa kätkemään metsätalouden tehottomuutta, kuten Vaara väittää tehtävän.

Merkittävä kuluerä saadaan kätkettyä. Vaihtoehtojen puute on kilpailullinen vääristymä; jos vaihtoehtoja korjuuseen ei ole, puut ostanut yhtiö sanelee menetelmän kuinka sato korjataan. Päädytään siis avohakkuisiin. Tästähän siinä on kysymys.

Ja:
Riippumatta käsitteistä, talous on kuitenkin vain numeroita, ja niiden perusteella yksinkin pitäisi pystyä jo väitetty tehottomuus osoittamaan.

No nuo numerot ovat pitkään näyttäneet tehottomuutta, mutta metsäteollisuus ei havaitse metsänhoidollisissa menetelmissään puutteita. Tehtaan siirtäminen uuden metsän viereen on kannattavampaa kuin koko järjestelmän uusiminen. Välitön voitto kiinnostaa sijoittajia pitkän aikavälin kimpussa nyhräämistä enemmän. Asiantuntijat eivät halua myöntää tekemiään virheitä, koska niistä lankeava lasku on niin hirmuinen ja tehty vahinko niin jättimäisen suuri. Kyllä tuo asia Vaaran kirjoituksista minulle oikein hyvin välittyi.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005
Kosh
Aweb

Juuri näin. Olisikin siis ensin kannattanut keskustella juurta jaksaen selväksi avohakkuukysymys, ja vasta sen jälkeen käydä käsiksi tämän kirjan sanomaan.




Voi Pyhä Sylvi sinun kanssasi! Kun olemme keskustelleet jo ikuisuuden avohakkuista, sinä olet toistuavasti vedonnut Vaaran kirjaseen.

Älä nyt tosiaankaan yritä väittää, että se olisi minun ainoa lähteeni. Paljon muutakin on ollut.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005
Aweb
Kosh
Aweb

Juuri näin. Olisikin siis ensin kannattanut keskustella juurta jaksaen selväksi avohakkuukysymys, ja vasta sen jälkeen käydä käsiksi tämän kirjan sanomaan.




Voi Pyhä Sylvi sinun kanssasi! Kun olemme keskustelleet jo ikuisuuden avohakkuista, sinä olet toistuavasti vedonnut Vaaran kirjaseen.



Älä nyt tosiaankaan yritä väittää, että se olisi minun ainoa lähteeni. Paljon muutakin on ollut.

En tosiaankaan yritä, vaikka sinä yrittäisitkin väittää minun väittäneeni milloin mitäkin. Voit lukea ihan suoraan tuosta yltä, mitä väitän ja mitä en.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005
Kosh
Aweb
Kosh
Aweb

Juuri näin. Olisikin siis ensin kannattanut keskustella juurta jaksaen selväksi avohakkuukysymys, ja vasta sen jälkeen käydä käsiksi tämän kirjan sanomaan.




Voi Pyhä Sylvi sinun kanssasi! Kun olemme keskustelleet jo ikuisuuden avohakkuista, sinä olet toistuavasti vedonnut Vaaran kirjaseen.



Älä nyt tosiaankaan yritä väittää, että se olisi minun ainoa lähteeni. Paljon muutakin on ollut.



En tosiaankaan yritä, vaikka sinä yrittäisitkin väittää minun väittäneeni milloin mitäkin. Voit lukea ihan suoraan tuosta yltä, mitä väitän ja mitä en.

Noh, aika moni muu minun käyttämäni lähde tukee Vaaran kirjoituksia, tai sitten käyttää Vaaran kirjoituksia omana aineistonaan.

Kirjoitan hyvin pitkälti asiat puhtaasti muistini varassa. Internetyhteyteni sijaitsee työpaikalla, jonne en laahaa kirjastoa mukanani. Netistä poimimani linkit ja asiat olen tarjoillut sinulle sellaisenaan. Meillä on kova keskinäinen luottamuksen puute, vaikka minä en uskokaan sinun ainakaan kovin usein minulle tietoisesti valehtelevan, enkä minä ole valehdellut sinulle tietoisesti koskaan. Se vähän hidastaa tätä meidän keskusteluamme.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Aslak
Seuraa 
Viestejä9177
Liittynyt2.4.2005

Aweb hyväksyn kaikki väitteesi paitsi tämän :Metsämaan pinta-ala on todellakin suurempi kuin koskaan, soiden ojituksen ja maankohoamisen seurauksena. Suurin osa Suomen soista on ojitettu ja osasta niistä on tämän seurauksena tullut metsämaata. Valitettavasti moni suotyyppi ja soiden eliölaji on ojituksen takia uhanalaistunut. Valtaosa Suomen metsistä on käsiteltyä talousmetsää: luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia metsiä on korkeintaan 4,9 % metsämaasta."

Aslak
Niin tai onko tuo nyt alkuperältän Sinun esityksesi ?
Onhan selvää että maanteitten rakentaminen ja metsäautoteitten rakentaminen asutusten rakentaminen on vähentänyt metsien pinta- alaa.
Mutta vastaavasti on kuivatettu soita, mutta riittääkö kuivattujen soitten pinta-ala todellakaan peittämään edes methin tehtyjen metsäautoteitten pinta-alan ?
Entä jos otetaan ulkoilureittienkin pinta -alat huomioon.
Itte eppäilen että joskus ennen ihmisen puuttumista asioihin , on metsien pinta-alat olleet suurimmillaan, ennen asutuskeskuksien syntyä
ennen laajojen peltoaukeitten syntyä. Ehkä joskus kristuksen aikhoin , tai
heti sen aikakauven jälkhin. Esimerkiksi pohjanmaan laajat peltoaukeat, ovat todellakin niin laajoja että niitten pinta-alan korvaaminen vaatisi kaikkien Suomen soitten metsittämistä, ja riittäisikö edes tämäkään ?
Niin että toteaminen että suomessa on metsien pinta suurempi kuin koskaan ennen , on vahvasti liioiteltu päätelmä.

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005
Aslak

Niin että toteaminen että suomessa on metsien pinta suurempi kuin koskaan ennen , on vahvasti liioiteltu päätelmä.

Kyllä tästäkin on vankkaa tutkittua tietoa tilastokaupalla, mutta sinullehan mikään tieteellinen totutusti ei tietenkään kelpaa jos vain itse olet päättänyt tietää jotakin paremmin. Anannnyt kun aikuiset hoitavat tämän keskustelun. Me Awebin kanssa pystymme sentään hyvällä tahdolla puhumaan samaakin kieltä aina aika ajoin.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005
Aweb

Noh, aika moni muu minun käyttämäni lähde tukee Vaaran kirjoituksia, tai sitten käyttää Vaaran kirjoituksia omana aineistonaan.



Aivan. Ongelma onkin siinä, että mikä on kulloinkin sen tiedon alkuperäislähde. Pelkkä samankaltaisten väitteiden runsas esiintyminen eri paikoissa ei vielä takaa tiedon oikeellisuutta tai että sillä oikeatsi olisi useampia erillisiä alkuperiä. Esimerkiksi (pahoittelen rinnastusta, joka ärsyttää sinua, mutta se vain yhä on niin osuva) kreationistit viittaavat nettisivuillaan innolla muutaman yksittäisen satusetänsä kirjoihin ja muihin julkaisuihin, sekä toisiin sivustoihin. Näiltä toisilta sivuilta voi edelleen olla viittauksia kolmansiin jne. Pintapuolisesti tarkastellen näyttää, että sama atietoa tukee moni erillinen lähde, vaikka syvemmin tarkasteltuna jäljet usein johtavatkin aina sylttytehtaalle; yksiin ja samoihin alkuperäiskirjoihin - jotka lisäksi ovat yleensä pelkkää roskaa.

Tieteellisesti tarkasteltaessa nimenomaan alkuperäislähde pitää aina kyetä osoittamaan ja tarvittaessa myös se, mihin sen tiedot perustuvat.

Aweb

Kirjoitan hyvin pitkälti asiat puhtaasti muistini varassa. Internetyhteyteni sijaitsee työpaikalla, jonne en laahaa kirjastoa mukanani.

Se on toinen suuri riskitekijä. Ihmisen muisti pettää aina ja koko ajan.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005

Aweb, vastailen kommentteihisi myöhemmin. Vaatii vähän aikaa ja perehtymsitä. Nyt ei kerkeä.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Vierailija

Valitettavasti en jaksanut lukea koko tekstiä, mutta voin kertoa teille kiinnostavan yksityiskohdan:

Keskustelin joku aika sitten erään metsäteollisuudelle tuotteita toimittavan tutkijan kanssa. Hämmästelin siinä hänelle, miten teiden varsilla olevien puupinojen puiden läpimitta on kutistunut viimeisen kymmenen vuoden ajalla silmämääräisesti arvioiden kolmannekseen. Hän kertoi, että kun ison kunnon tukkipuun halkaisijan läpimitta on määritelty noin 70 cm:ksi, niin viime vuosien aikana hakattujen puiden keskiläpimitta on ollut noin 46 cm.

Metsä ei ole puupelto, ja vaikuttaa siltä, että Suomen metsät on kohta hakattu. Samaan lopputulemaan voi päätyä retkeillessään luonnossa: hakkuaukeaa aukean perään, ja metsä on pelkkää pusikkoa. Samoin satelliittikuvissa näkee Suomen ja Venäjän rajan välillä selvän eron metsien värissä: Suomessa metsä on pienempää ja harvempaa.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat