Tuhoeläimet jätteenkäsittelyssä

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Sekajätettä syntyy tonneittain/päivä. Lajittelu on yrittetty tuoda helpottamaan jätevuorten syntyä, tulokset on melko vaatimattomia. Pääkaupunkiseudulla jätteet kuljetetaan Ämmäsuon kaatopaikalle, tila loppuu aikanaan.

Mitä jos laitettaisiin tuhoeläimet lajittelemaan jätteet?

Homma toimisi näin:
Jätteet kipattaisiin maanalaisiin suljettuihin säiliöihin, niin isoihin että pystyy kauhakuormaajalla ajamaan sisällä. Selvitetään rottien ruoansulatuskanavan toiminta-aika. Jos se on vaikka 6 tuntia, päästetään nälkaiset rotat jätevuoren kimppuun viiden tunnin ajaksi. Kun siimahännät on temmeltäneet riittävän ajan jätteiden kimpussa syöden kaiken eloperäisen, ne ajetaan toiseen tilaan tekemään tarpeensa. Suolikaasut kerätään koko toimituksen ajalta talteen. Jos näyttää että jätekasaan jää vielä hyödynnettävää biojätettä, päästetään toinen rottaparvi kasan kimppuun.
Kun kaikki syötäväksi kelpaava on päätynyt rottien suihin, on jäte valmista seuraavaan käsittelyyn, rotat jää toiseen tilaan paskomaan ja tuottamaan suolikaasuja.
Seuraavana käsittelyyn tulee puu ja muut kuidut. Tämän osuuden hoitaa termiitit. Viljelty termiittiparvi päästetään jätekasan kimpuun rouhimaan se mikä on niille mieluista. Tässä bonuksena on se että termiitit kantaa omat tuotteensa kekoihin ilman sen suurempaa ohjausta. Se mikä on helmposti sulavaa tulee ulos metaanina, ja sehän kerätään edelleen talteen käytettäväksi vaikka pääkaupunkiseudun busseissa.

Biojäte, puu ja kuidut on nyt kerätty ja tulona on metaania multaa. Jäljelle jäi muovia ja metallia sekä muita sekalaisia jätteitä.

Miltä kuulostaa, hullulta?

Kommentit (6)

Vierailija

Rottia paremmin tuon syömisen hoitaisivat varmaankin hyönteiset, koska niille kelpaisi paremmin myös sellainen mikä ei rotille kelpaa ja sopivalla hyönteisvalinnalla ei tarvitse hirveästi pelata otuksien joukkopakoa. ( Eräs rotta mihin oli kiinnitetty seurantalaite ja joka oli tiedemiesten tarkkailtavana autiolla saarella, jossa oli meri ympärillä, onnistui karkaamaan tiedemiehiltä ja uimaan meren yli toiselle saarelle. )

En tiedä mikä hyönteinen sopisi tehtävään, mutta torakka on varmaan ainakin yksi vaihtoehto. Torakat syövät käsittääkseni suurin piirtein mitä tahansa eloperäistä.

Ravinnoksi kelpaavan puujätteen osuus on todennäköisesti niin pieni, että termiittejä ei kannata vaivata.

Yksittäisiä tuotteita tarkastellessa kertakäyttövaipat ovat suurin jätteen aiheuttaja. Vaipat ovat muovia ja sisältävät ihmisten ulosteita jotka muodostavat kasvihuonekaasuja mädäntyessään. Eivät kelpaisi rotille syötäväksi. Kestovaipat ovat yksinkertainen ratkaisu tähän ja asiaa voisi helposti edistää esim. kestovaippojen verotusta laskemalla, kuten esim. Britanniassa on tehty (vero 0%) toisin kuin Suomessa (vero 22%).

Sekajäte on karkeasti arvioiden
10% muovia
25% muu palava
10% keräyskelpoista paperia
10% keräyskelpoista pahvia
25% biojätettä
5% lasia
5% metallia
10% muut

Ja sitten varsinaiseen ongelmaan. Rottien tai hyönteisten käyttö vaatisi suljetun tilan. Se maksaisi liikaa. Kaatopaikkajätettä tulee aivan uskomattoman suuret määrät, lisäksi kaatopaikat on hajautettu ympäri maata logistisista syistä, joten rakennelmia pitäisi olla useita.

Uskoisin että parempaan lopputulokseen päästään verotuksella, kierrätyspisteiden lisäämisellä ja kierrätysjätteiden käytön tehostamisella ja valistuksella.

Vierailija

Torakat olisi varmaan muuten parempia mutta niiden ohjaaminen on luultavasti vaikeampaa.. Rotat olisi helppo ajaa toiseen tilaan tekemään tarpeensta jolloin biojäte erottuisi muista. Termiittejä ei tosiaan taida kannata tämän takia häiritsemään koska muovi pahvi ja puu kelpaa polttoon. Metallin erottelu jätteistä lienee kohtuu helppoa.
Tällä hetkellä jätteet kerätää pakkaajilla siirtokuormausasemille joissa jätteet pakataan rekkoihin ja kuljetetaan Espoon kaatopaikalle. Joskus tulevaisuudessa kaatopaikka täyttyy jolloin pitää löytää uusi ratkaisu. Toisaalta jo nyt suunnitellan jätteenpolttolaitoksia, kohonneet polttoainekustannukset saa katseet suuntautumaan jätteisiin. Tälläisen jätteenpolttolaitoksen yhteyteen rakennettuna kustannus ei lienen olisi kohtuuton.. Rottien jätteistä ja suolikaasuista saatavaa metaania pystyttäisiin käyttämään apuna jätteen poltossa.

Vierailija

Miksei Bakteereja?
Rotista saisi vain luontohihhulit kimppuunsa ja lisäetua ei taida olla. Bakteereille kelpaa kaikki sekin mitä ei osaa kuvitella syötäväksi, kuten jäteöljyt ja Brabant-autot.

Vierailija
tietää
Miksei Bakteereja?
Rotista saisi vain luontohihhulit kimppuunsa ja lisäetua ei taida olla. Bakteereille kelpaa kaikki sekin mitä ei osaa kuvitella syötäväksi, kuten jäteöljyt ja Brabant-autot.

Ovat varmaan AIVAN liian hitaita.

Vierailija
tietää
Miksei Bakteereja?
Rotista saisi vain luontohihhulit kimppuunsa ja lisäetua ei taida olla. Bakteereille kelpaa kaikki sekin mitä ei osaa kuvitella syötäväksi, kuten jäteöljyt ja Brabant-autot.

Bakteerikaan ei kanna syömäänsä pois muovin,puun tms joukosta. Jos siis tarkoituksena on lajitella jätettä, kyseeseen tulee jyrsijä,lint tai jokin muu eläin joka syö jäteen suuhunsa ja paskoo sen toiseen huoneeseen aikanasa... Miten olisi minisika, sillekkin kelpaa monen näköinen ruoka?

Vierailija

Jostain artikkelista luin että termiitit tuottaa 10% mailman metaanipäästöistä.. Tuntuisi aika mittavalta määrältä niin pienelle elukalle, taitaa olla kova piereskelemään
Mitä jos alettaisiin kasvattaa pelloilla pajua joka sitten syötettäisiin termiiteille ja saataisiin metaania.. Voitaisiin kasvattaa metaaniautojen määrää liikenteessä éikä oltaisi niin riippuvaisia tuonnista. kasvaisikohan pajut tuntureissa, siellä ainakin riittäisi tilaa kasvatella, turvesuot voisi ainakin pistää heti pajupusikoiksi.

Uusimmat

Suosituimmat