Seuraa 
Viestejä13176

Tämäkin viimeksi tuomitut suomalaiset tekivät 3.5 miljoonan euron edestä vahinkoa levittämällä piraatteja. Mutta näitä ei tuomita kun korkeitaan sakkoihin.

Jos ihminen varastaisi 3.5 miljoonalla ihan oikeaa tavaraa kysymyksessä olisi iso rikos. Mutta piratismi ei tunnu rikokselta koska voi tehdä melkein huomaamatta miljoonien tappioita yrityksille, etkä joudu vastuuseen. Ihmiset eivät oikeudessakaan tajunneet asian vakavuutta.

3.5 miljoonalla saisi jo oikeasti useamman vuoden vankeutta suomessakin. Jos ihmiset tajuisivat vain mistä on kysymys.

http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=95271

Sivut

Kommentit (52)

tiäremiäs
Seuraa 
Viestejä13176

Vertaisverkkojutussa vaaditaan kaikkiaan 3,5 miljoonan euron hyvityksiä
Nuoret välttyivät rangaistukselta nettipiratismijutussa Lahdessa

STT-MERJA ÅKERLIND-ASK-HJ-PP, 11.8.2006

Suomen suurimmassa nettipiratismivyyhdessä saatiin perjantaina ensimmäinen ratkaisu. Lahden käräjäoikeus katsoi toissijaisen syytteen mukaisesti, että Finreactor-vertaisverkon aktiivikäyttäjät syyllistyivät tekijänoikeusrikkomukseen. Vuonna 1988 ja 1989 syntyneet nuorukaiset välttyivät nuoruuttaan rangaistukselta.

Hyvitykset oikeus sovitteli kymmeneen prosenttiin vähittäismyyntihinnasta. Tuomari Jari Karppinen kertoo oikeuden ottaneen huomioon muun muassa sen, että latausten kokonaismäärä oli ensijakelijasta riippumaton.

Asikkalalainen nuorukainen joutuu maksamaan laittomasti levittämästään tietokoneohjelmistosta runsaat 2 300 euroa.

Lahtelaisnuori määrättiin hyvittämään elokuvayhtiöille ja muille sisällöntuottajille yhteensä 1 150 euroa. Oikeus katsoi todistajanlausunnon perusteella, että hänen jakelemaansa aineistoa oli ladattu 5 500 kerran sijaan alle tuhat kertaa.

Asianomistajat olivat vaatineet Lahdessa 60 000:ta euroa. Kaikkiaan ohjelmisto- ja sisältöyhtiöt vaativat 3,5 miljoonan euron hyvityksiä, kun vertaisverkon toimintaa puidaan syksyn mittaan parissakymmenessä käräjäoikeudessa.

Kaikkien vertaisverkkoon rekisteröityneiden 10 000 suomalaisen tutkiminen olisi ollut mahdotonta, joten käräjät odottavat vain ylläpitäjiä ja suurimpia levittäjiä, 60:tä miestä.

Lopullinen tuomio- ja korvauslinja haettaneen vähintään hovioikeustasolta.

Ei ansionhalua, vaan harrastusta

Erikoissyyttäjä Antti Pihlajamäen ensisijainen syyte, tekijänoikeusrikos, edellyttäisi ansiotarkoitusta. Hän tunnusti arvioinnin vaikeaksi, koska internetin mahdollisuuksia ei ymmärretty rikoslakia uudistettaessa 1990-luvulla.

Syytetyt eivät nähneet toiminnassaan mitään rikollista. Puolustusasianajaja Ilkka Kopra vetosi siihen, että samaa materiaalia on ollut ladattavissa muualtakin, joskin hitaammin kuin vertaisverkosta.

Lahden käräjäoikeus näki tekijänoikeuksia rikotun, mutta ei ansion takia. Kyse oli tuomari Karppisen mukaan lähinnä nuorten harrastustoiminnasta.

Seitsemän sortin käyttäjiä

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen asiamies Jussi Mäkinen kuvasi oikeudessa Finreactoria vaihdantatalouden huipuksi. Tiedostoja koottiin omalle koneella osina, millä vältettiin yhdestä paikasta lataamisen pullonkaula. Ylläpitäjä seurasi tiiviisti, että kukin käyttäjä jakeli vähintään yhtä paljon kuin latasi itselleen.

Keskusrikospoliisin tietotekniikkaryhmä pystyi selvittämään eri henkilöiden osuuden takavarikoituaan Finreactorin vuokrapalvelimen Hollannista. Käyttäjätasoja löydettiin seitsemän; Lahden-tapaus edustaa niistä toiseksi alinta.

Jussi Mäkisen mukaan Finreactor-juttu on maailmanlaajuisestikin merkittävä. Esimerkiksi Norjassa ja Tanskassa on syytteitä nostettu vain yksittäisiä käyttäjiä vastaan. Ruotsissa on parhaillaan tutkinnassa vertaisverkko nimeltä Pirate Bay.

Musiikki- ja elokuva-ala tekee Mäkisen mukaan töitä synnyttääkseen laillisia vertaisverkkopalveluita. Laittomia vertaisverkko-ohjelmayhtiöitä vedettiin oikeuteen viime vuonna Yhdysvalloissa ja Australiassa.

tiäremiäs
Tämäkin viimeksi tuomitut suomalaiset tekivät 3.5 miljoonan euron edestä vahinkoa levittämällä piraatteja. Mutta näitä ei tuomita kun korkeitaan sakkoihin.

Jos ihminen varastaisi 3.5 miljoonalla ihan oikeaa tavaraa kysymyksessä olisi iso rikos. Mutta piratismi ei tunnu rikokselta koska voi tehdä melkein huomaamatta miljoonien tappioita yrityksille, etkä joudu vastuuseen. Ihmiset eivät oikeudessakaan tajunneet asian vakavuutta.

3.5 miljoonalla saisi jo oikeasti useamman vuoden vankeutta suomessakin. Jos ihmiset tajuisivat vain mistä on kysymys.

http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=95271

Mitäs aiot sitten tehdä? Pistää tuhansia ihmisiä vankilaan ja (yrittää)lakkauttaa vapaan tiedon välityksen "tekijänoikeuslakien" nimissä ???

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mitä ihmeen piratismia? Mä maksan teostolle tyhjistä levyistä veroa, joten siitä hyvästä musiikki ladataan netistä. Ja kaikki ovat tyytyväisiä, mutta kun p**kele eivät ole

Pikku Gen
Seuraa 
Viestejä3210

Uutisissa kerrottiin, että tutkimuksen mukaan ne, jotka eniten lataavat musiikkia verkosta, myös ostavat eniten musiikkia laillisia teitä. Ohhoijaa.

"Ubi est actio hic?" Missä täällä on säpinää?

Huolimatta levy-yhtiöiden ja näiden etujärjestöjen propagandasta, henkilökohtainen nettipiratismi (siis sellainen, jossa ladattuja asioita ei jälleenmyydä tai käytetä muulla tavalla rahan tienaamiseen) ei ole aiheuttanut sentinkään tappiota kenellekään.

Se on vaikea kysymys tuo piratismi. Kun se tapahtuu virtuaalisesti internetissä.
Minun mielestäni reaali elämä ja internetin virtuaali elämä on kaksi eri asiaa. Niitä ei pitäisi sekoittaa toisiinsa joka asiassa.

Muusikot ja laulajat saavat mainosta internetissä tuotteilleen. Ja muut ohjelmat ja sen sellaiset, siellä ne on kaikkien käytettäväksi internetissä. Jos ne sieltä ilmaiseksi saa, niin kyllä se taitaa olla harva joka niistä silloin maksaa.

On myös vaikea saada ihmisiä kiinni piratismista. Itse otan internetistä jos voin. Miksi maksaa jos ilmaisen saa?

Mutta he jotka on kovin tunnontarkkoja, he ostakoot ja jättäkööt internetin ilamaiset "tuotteet" muille joille ne kelpaa.

Onneksi ei vielä ole keksitty internet poliiseja.

Piratismin naurettavuudesta: Madonna/Britney soi radiossa "100" kertaa kun olen töissä. Eikö ole ihan sama että nauhoitanko sen biisin kasetilla. Tai sitten kotiin päästyäni lataan netistä kyseisen kappaleen?

Levyhtiöthän saavat "tappiota" vain sen verran mitä piratismi laskee heidän myyntiään. Tyhmäähän se on väittää, että jos esim. Eminemin uusimman levyn lataa netistä miljoona ihmistä, niin levy-yhtiä menettää miljoonan cd:n myynnin. Totuushan on, että suurinkaan osa noista miljoonasta ihmisistä ei kyseistä cd:tä olisi ostanut jos levyä ei olisi netistä saanut ilmaiseksi.

Näitä asioita on toisinaan melko mielenkiintoista pohdiskella. Tässä ihmisille moraalisia pohdintoja yön pimeille hetkille (en yritä väittää, että nämä ovat ihan sama asia kuin vertaisverkkojakelu/lataaminen, mutta samankaltaisuuksia löytyy -- Missä teidän mielestänne menee oikean ja väärän raja?):

Jos ostaisin kaupasta A tuhat suklaapatukkaa ja jakaisin ne ilmaiseksi kadulla tuhannelle ohikulkijalle, tarkoittaisiko tämä sitä, että ne tuhat ohikulkijaa olisivat muuten ostaneet suklaapatukan ihan itse, ellei joku olisi ilmaiseksi jakanut?

Entä, jos menisin jakamaan ne kaupan B eteen, jolloin voisi arvella, että ainakin osa noista tuhannesta ihmisestä olisi voinut ostaa nuo patukat kaupasta B? Onko tämä varastamista? Kuka on rikollinen, jakaja, vastaanottaja vai molemmat?

Entä, jos kyseisten suklaapatukoiden myynti kaupassa nousee ilmaisjakelun seurauksena? Entä, jos suklaapatukoiden myynti nousee, muttei voida sanoa varmasti, onko se jakelun ansiota vai tapahtuuko se jakelusta huolimatta?

Petu
Seuraa 
Viestejä2289
Ayla
Se on vaikea kysymys tuo piratismi. Kun se tapahtuu virtuaalisesti internetissä.
Minun mielestäni reaali elämä ja internetin virtuaali elämä on kaksi eri asiaa. Niitä ei pitäisi sekoittaa toisiinsa joka asiassa.

Muusikot ja laulajat saavat mainosta internetissä tuotteilleen. Ja muut ohjelmat ja sen sellaiset, siellä ne on kaikkien käytettäväksi internetissä. Jos ne sieltä ilmaiseksi saa, niin kyllä se taitaa olla harva joka niistä silloin maksaa.

On myös vaikea saada ihmisiä kiinni piratismista. Itse otan internetistä jos voin. Miksi maksaa jos ilmaisen saa?

Mutta he jotka on kovin tunnontarkkoja, he ostakoot ja jättäkööt internetin ilamaiset "tuotteet" muille joille ne kelpaa.

Onneksi ei vielä ole keksitty internet poliiseja.

Mortonki! Se ei ole edes vaikea kysymys .Nettipiratismi on varkautta .Kenellä on munaa ( ) lähteä varastamaan tuotetta kaupasta.Varsinkin ohjelmistoja tai pelejä.Olemme näille myös ns työnantajia ,eikö heillä ole myös oikeus palkkoihin ja toimeen tuloon . Jos jostain pidätte ,pelistä ,musiikista ,elokuvasta , tai muusta mediasta .Maksakaa kiltisti pliis . Peliteollisuus on vakavasti siirtymässä konsolimarkkinoille piratismin vuoksi .Se on eri asia onko pyydettyy hinta väärtinsä arvoinen . T:Petu

Zalama
Jos ostaisin kaupasta A tuhat suklaapatukkaa ja jakaisin ne ilmaiseksi kadulla tuhannelle ohikulkijalle, tarkoittaisiko tämä sitä, että ne tuhat ohikulkijaa olisivat muuten ostaneet suklaapatukan ihan itse, ellei joku olisi ilmaiseksi jakanut?

Entä, jos menisin jakamaan ne kaupan B eteen, jolloin voisi arvella, että ainakin osa noista tuhannesta ihmisestä olisi voinut ostaa nuo patukat kaupasta B? Onko tämä varastamista? Kuka on rikollinen, jakaja, vastaanottaja vai molemmat?

Olet esimerkissäsi ostanut suklaapatukat, eli tuottaja- ja myyjätahot ovat saaneet korvauksensa tuotteista. On oma asiasi miten patukat jaat. Jakamalla suklaata sinulle ei kuitenkaan jää alkuperäistä suklaapatukkaa, eli suklaatista ei voi tehdä identtisiä kopioita joita jaella tuhannelle ihmiselle. Jakamalla identtisiä kopioita vaikkapa peleistä tekijä ei lähtökohtaisesti korvausta saa. Eri asia taas on jos olisit varastanut suklaatit. Varastetun tavaran ostaminen on laitonta, mutta ilmaiseksi vastaanottamisesta minulla ei ole sitten suurempaa tietoa. Tuskin yhden suklaapatukan tietämättään laittomasti nauttiva henkilö saa suurta satikutia. Sinä saisit kyllä hiukan sakkoja ja korvausvaateen.

Kyseessä on hankala asia, touhu on väärin mutta ei niin väärin kuin alan teollisuus kovasti väittää. Monet lataavat netistä tavaraa ihan vain siitä ilosta että voi täyttää nurkat täysillä dv-levyillä vailla aikomustakaan käyttää tuotetta. Tässäkään ei tapahdu suurta rikosta koska kukaan ei hyödy kopioidusta tuotteesta. Kyllä on myös olemassa hmisiä jotka ostavat tuotteen kokeilun jälkeen, mutta he ovat melko harvassa. Tähänkin tarkoitukseen on usein elokuvista trailereita, musiikista previkkapätkiä ja ohjelmista demoja, joten kokeiluargumentin taakse on huono piiloutua.

Järjestelmällinen kaupallinen piratismi taas on kitkettävä pois, siitä on pelkästään haittaa. Mieluummin saisi väki ladata netistä ilmaiseksi kuin tukea rikollisuutta sen parinkin ruplan verran.

Entä, jos kyseisten suklaapatukoiden myynti kaupassa nousee ilmaisjakelun seurauksena? Entä, jos suklaapatukoiden myynti nousee, muttei voida sanoa varmasti, onko se jakelun ansiota vai tapahtuuko se jakelusta huolimatta?

Mitään erikoista ei ole edelleen tapahtunut, jaellaanhan kaupoissa maistiaisia myynninedistämisen toivossa kaiken aikaa.

Hellesens
Mitään erikoista ei ole edelleen tapahtunut, jaellaanhan kaupoissa maistiaisia myynninedistämisen toivossa kaiken aikaa.

Tämä on totta, mutta luulen, ettei kukaan kauppias ilahdu, jos kaupan eteen ilmestyy joku ulkopuolinen jakelemaan kaupassa myytäviä tuotteita ilmaiseksi -- Ainakaan, jos niitä ei ole juuri siitä kaupasta ostettu.

Ajatusleikkiä voidaan edelleen jatkaa lisäämällä joukkoon skenaario, jossa hallussasi on maagis-mystinen monistin, jolla voit käytännössä ilmaiseksi monistaa suklaapatukoita. Teetkö silloin väärin, jos jaat monistettuja patukoita ilmaiseksi?

Päivää.

Minä haluaisin kiinnittää huomionne piratismiin rinnastettavissa olevaan rikollisuuden muotoon, johon ei riittävästi kiinnitetä huomiota. Puhun tietysti autovarkauksista.

Joka vuosi Suomessakin käydään kauppaa käytetyillä autoilla. Ihmiset ostavat käytettyjä autoja eivätkä edes ymmärrä, kuinka väärin se on! Vievät leivän autoteollisuuden duunareiden suusta, kun jättävät uudet autot kauppoihin ja ostelevat heikompilaatuisia käytettyjä autoja yksityisihmisiltä! He eivät edes tajua varastavansa, kuvittelevat että heidän säästönsä ei ole keneltäkään pois.

Jos lainsäätäjät eivät ryhdy välittömästi toimeen, uskon, että autoteollisuus tulee kuolemaan pian. Koska käytettyjen autojen kauppa on vaikea valvoa, ehdotankin, että säädettäisiin vaikkapa bensaan 50% hyvitysvero, joka maksettaisiin autoteollisuudelle vähentämään käytettyjen autojen kaupasta aiheutuvia tappioita.

Ihmiset, on väärin että autoteollisuuden ammattilainen ei saa korvausta jokaiselta auton omistajalta sen elinkaaren aikana erikseen! Musiikkiteollisuudessa lainsäädäntöä ajetaan onneksi jo oikeaan suuntaan, mutta autoteollisuus on jäämässä aivan huomiotta.

Kiitos ajastanne.

- nestehukkamies -

Zalama
Hellesens
Mitään erikoista ei ole edelleen tapahtunut, jaellaanhan kaupoissa maistiaisia myynninedistämisen toivossa kaiken aikaa.

Tämä on totta, mutta luulen, ettei kukaan kauppias ilahdu, jos kaupan eteen ilmestyy joku ulkopuolinen jakelemaan kaupassa myytäviä tuotteita ilmaiseksi -- Ainakaan, jos niitä ei ole juuri siitä kaupasta ostettu.

Ei varmaankaan tykkää, mutta lakia tuskin rikotaan. Toki kauppias voi yrittää häätää sinut tontiltaan lain sallimin keinoin.

Ajatusleikkiä voidaan edelleen jatkaa lisäämällä joukkoon skenaario, jossa hallussasi on maagis-mystinen monistin, jolla voit käytännössä ilmaiseksi monistaa suklaapatukoita. Teetkö silloin väärin, jos jaat monistettuja patukoita ilmaiseksi?

Koska hallussamme ei ole maagis-mystistä monistinta jonka käyttöehtoja ja asiaanliittyviä lakipykäliä emme tiedä on ajatusleikki melkoisen kaukaa haettu. Jos laissa on määritelty että monistimella saa monistaa mitä tykkää miten tykkää, niin eipä siinä sitten mitään; patukat jakoon vaan. Voi tosin olla että ei olisi enää olemassa suklaapatukoita valmistavia yhtiöitä jos tarvittaisiin vain yksi patukka jota voisi mielin määrin monistaa. Mutta nykytiedon valossa veikkaan että kopioiden tekemistä kaupallisista tuotteista katsottaisiin melko karsaasti , se olisi kielletty laissa ja vähintään maagis-mystisen monistimen käyttämistä raaka-aineaihioista otetaan jonkinlainen kopiomaksu. Kuten nytkin vähemmän maagis-mystisissä tietokonemonistimissa tapahtuvan kopioinnin tapauksessa.

Hellesens
Jos laissa on määritelty että monistimella saa monistaa mitä tykkää miten tykkää, niin eipä siinä sitten mitään; patukat jakoon vaan.

Yritän keskustella kopioinnin moraalista ja siitä, missä oikean ja väärän raja menee, en siitä, mikä on laillista ja mikä ei. Mielestäni vertaisverkkokopiointi on moraalisesti monimutkainen asia, ja asiaa pitäisi pohtia aktiivisella kansalaiskeskustelulla. Valitettavasti useimmiten näkee vain väittelyä, jossa "piraattiterroristivarkaat" ja "teostoriistäjien propagandallaan aivopesemät lampaat" ainoastaan näyttävät toistavan yhtä tai kahta perusargumenttia. ("Varastaisitko autoja?", "Teostomafia kiristää vain suojelurahaa")

Mitä iloa on keskustella moraalista tilanteessa jossa ei ole niitä suklaapatukoita joita monistaa koska niitä valmistava tehdas on mennyt nurin? Ja luultavasti myös monistimien valmistaja on samassa konkurssissa. Ei konkreettisia esineitä voi suoraan verrata informaatioon, jota tässä käsitellyn piratismin haaran "tuotteet" ovat. Keksi parempi vertaus.

Nuo molemmat perusargumentit ovat ääripäissä ja siksi myös väärässä. Tähänkin asiaan lienee olemassa jokin kompromissiratkaisu, mutta se on vielä löytämättä. Ja luultavasti pysyy siellä kunnes kehittyvät maat puhkeavat kukkaan. Piratismihan on suurinta juuri siellä missä ymmärrys riittää tuotteesta hyötymiseen muttei siitä maksamiseen. Eli Venäjä, Kiina ja pienen talouskasvun myötä Intia jne. Kaksi ensimmäistä maata ovat ihan valtiotasolla kunnostautuneet länsimaisten tuotteiden kopioimisessa, joten ei liene ihme että kansalaiset seuraavat esimerkkiä.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat