Sivut

Kommentit (184)

Mitä jos menisikin johonkin Australian alkuasukkaiden tai Amerikan intiaanien luo 1200-luvulle. Sielä sitä odottaisikin eurooppalaisia tutkimusmatkailijoita täysimittainen rautatieverkosto, Bemarit ja Mersut ja pilvenpiirtäjät asfalttiviidakossa, suihkuhävittäjät ja lentotukialukset kun he aikoinaan saapuisivat pikku purtiloillaan uusien mantereitten rannikolle.

Kummassakaan ei ollut katolista kirkkoa vielä 1200-luvulla joten huimalle tieteellis-tekniselle kehitykselle ei olisi mitään esteitä. Pitäisiköhän ottaa joku kaveri avuksi vai menisikö yksisteen? Kristinusko ja tiede.

MaKo71
Seuraa 
Viestejä1479
Samum anker

Kummassakaan ei ollut katolista kirkkoa vielä 1200-luvulla joten huimalle tieteellis-tekniselle kehitykselle ei olisi mitään esteitä.

Taitaisit joutua koko elämäsi taistelemaan turhaan vain hajanaisten heimojen yhdistämiseksi. Ehkä turvautuisit jossain vaiheessa miekkalähetykseen heimojen yhdistämiseksi - ehkä jopa lainaisit opit katoliselta kirkolta? Olisi siinä Kolumbuksella ihmettelemistä, kun vastaanottajana olisi Amerikan katolisen kirkon arkkipiispa Istuva Härkä VI.

En oikein itse tiedä, mitä tekisin. Varmaan aivan ensiksi yrittäisin pysyä hengissä eli siis saada ruokaa ja jonkinlaisen katon pään päälle. Vahinko, ettei minusta olisi kovin paljoa apua 1200-luvun Suomen maanviljelijöille ja metsästäjille; siksi varmaan yrittäisin hakeutua johonkin kaupunkiin vaikkapa kirjanpitäjäksi (ohjelmointikielten tuntemuksesta ei siinä ajassa olisi järin suurta iloa, mutta luku- ja kirjoitustaidosta voisi hyvinkin olla).

Sen sijaan, että itse yrittäisin tehdä keksintöjä tai että yrittäisin päästä professoriksi opiskelemalla kreikkaa, latinaa ja filosofiaa, yrittäisin löytää sopivia sen ajan oppineita ja valtaa pitäviä. Vallassaolijoita kiinnostaa aina sellaiset keksinnöt, jotka helpottavat heidän vallassa pysymistään - ja samoin he kammoksuvat aina sellaisia ideoita, jotka heikentävät sitä. Antaisin muiden ihmisten hoidella noita silloisen järjestelmän poliittisia kuvioita ja yrittäisin itse pysytellä visusti niistä erossa; jonkun aatteen levittäminen (esim. demokratia) olisi sulaa hulluutta.

Mitä voisin tehdä? Tässä ketjussa on jo esitetty lukuisia hyviä pieniä toteutuskelpoisia parannuksia, esimerkiksi hygienian parantaminen, kirjapainotaito, jotkut työkaluparannukset (esim. pokasaha), varaava takka, kamina ja savupiippu ja niin edelleen. Luulisin, että kaikenlaisia pieniä (tai suurempiakin, riippuu, keneen tutustuisi) kehitysideoita löytyisi loputtomiin, jos vain sille ajalle joutuisi ja jostain saisi töitä henkensä pitimiksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tekisin kaikkia ennustuksia "ja sinävuonna kaksi suurta lintua lentää kahteen pilvipiirtävään taloon!!!11" kertosin juttuja meidän aurinkokunnasta..meidän planeetasta, selittäisin kristinuskon, opettasin vähän ihmiskehosta juttuja ja kertosin vähän modernista aseistuksesta.

dinoflagellat
Tämä on hatarasti historiaan ja kulttuuriin liittyvä aihe.

Ajaudut teknismaagisista syistä johtuen 1200-luvun Eurooppaan. Sinulla on tuliaisina nykyajasta vain kummalliset vaatteesi. Kaupungissa hämmästyttävä tietomääräsi huomioidaan (ihmeellisen kampauksesi lisäksi) ja sinusta tehdään yliopiston professori kaikissa aineissa.

Totta tosiaan. Hajanaisesti historiaan liittyvä aloitus. Yhtä hyvin voisit kuvitella sinkoutuvasi johonkin satumaailmaan. Pahoittelen, mutta lähtöasetelma on liian epärealistinen. Tehdään uusi alustus:

Manner-Euroopassa ei tuohon aikaan ollut juurikaan suuria yliopistoja muualla kuin Pariisissa, sekin oli perustettu vasta vain sata vuotta aiemmin. Eli sinkoutuisit Ranskaan, jonka yliopistossa, tai oikeastaan studium generalessa, opiskeltaisiin seitsemää vapaata taitoa (septem artes liberales) Tieteenaloja olisivat teologia, lääketiede ja oikeustiede ja filosofia. (artististinen)

Et osaisi latinaa, joten joutuisit ensin opiskelemaan kieliä. Lisäksi olisi suotavaa, että pukeutuisit mahdollisimman nopeasti ajan vaatimiin pukeisiin ja et olisi nainen. Tarvitset myös sen aikaista käypää valuuttaa. Mainittakoon yksityiskohtana, että tuohon aikaan vaihdantaloudesta oltiin muuten jo siirtymässä kohti rahaa ja yksityisomistusta.

Kun olisit oppinut kielen, niin sen jälkeen sinun täytyisi opiskella tuon ajan tiedekäsityksiä ja ajatusmaailmaa, jotta voisit tuoda paremmin omia ajatuksiasi ymmärrettäväksi. Maksat rahaa siis yksityisopettajille opetuksesta. Maksun määrä on sidoksissa bursaan, eli siihen kuinka paljon sinulla on varallisuutta . Jos haluaisit pihtailla, niin voisit ottaa yhteyttä Robert de Sorboniin, joka auttoi vähävaraisia teologian opiskelijoita Pariisissa tuohon aikaan. Voit aloittaa varhaiset opiskelut joko dominikaani- tai fransiskaanimunkkien ylläpitämässä luostarissa. Koska opiskelu on niissä Pariisissa laadukasta, niin sinun ei tarvitse käydä läpi artistisen tiedekunnan perusopintoja, vaan voit suoraan hypätä pääaineiden opiskeluun, jahka menet yli-opistoon. Luostarissa ollessasi Opit paljon hienoja asioita, kuten retoriikkaa ja logiikkaa.

Opiskelu on myös nöyryyttänyt sinut. Olet tähän saakka oppinut enemmän asioita kuin opettanut muita, esimerkiksi filosofian luennoilla tunsit itsesi tyhmäksi, muut pyyhkivät sinulla lattiaa. Samoin kävi oikeustieteessä, vaikka esititkin mielestäsi hyviä parannusehdotuksia, niin et osannut jäsentää tarpeeksi hyvin ajatuksiasi, koska et ollut tutustunut asiaan tarkemmin omassa ajassasi. Tajuat jotta sinun on luotava oma tiedekunta, tai useita sellaisia, jos haluat saada äänesi kuuluviin. Yliopistolaitos on nihkeä uudistusten suhteen. Mitä on siis tehtävissä?

Luostareissa on kestänyt pitkäaikainen käännösprosessi, jossa antiikin tekstejä käännettiin kreikasta ja arabiasta latinaksi, kiivainta tämä oli vuosien 1050–1225 välisenä aikana. Maailmankuva on muuttumassa platonistisesta kohti luonnonfilosofista, tästä saamme kiittää Aristoteleen oppeja. Yliopistomaailma kiehui, Aristoteleen opit oli jo aiemmin käännetty ja uusi rationaalinen ajattelu nosti päätään. Pohja luonnontieteille oli rakennettu. Monilla oli ongelmia sijoittaa usko ja järki yhteen. Jos järjen avulla voidaan tavoittaa totuuksia, niin mihin uskoa tarvitaan?

Tähän kysymykseen pyrki vastaamaan Tuomas Akvinolainen . Tuomaksella on ollut yliopiston auktoriteetin kanssa ongelmia. Jo muuttaessaan Pariisiin vuonna 1245, hän haaveili muiden parikymppisten hunsvottien tavoin uudistuksista ja vapaammasta opetuksesta. Sattumalta olet kuullut, että hän joutuu väittelemään näkemyksistään Guillaume de St Amourin kanssa, hän oli siihen aikaan Pariisissa suurin yliopistoguru, todellinen oppinut. Seuraat henkeä salpaavaa väittelyä, jossa Tuomas aukottoman loogisin perustein jyrää vastaoppontin väitteet. Olet hämmästynyt ja täynnä kunnioitusta. Liittoudut mahdollisesti Tuomaksen kanssa samaan kimppaan, hän tulee tulevaisuudessa avustamaan ja neuvomaan sekä paavia että kuningas Ludvig VIII:tta, joka on hänelle sukua. Hänestä voi siis olla hyötyä.

Toisaalta voit jatkaa myös omia teitäsi. Kaikki on siihen saakka hyvin, kunhan et loukkaa kirkon oppeja. Kannattaa muistaa kuitenkin että jos esitit "harhaoppeja" yliopistossa, niin sait myös usein puolustaa väitteitäsi. Tällöin sinut tuotiin kanslerin ja teologian muodostaman konsistorin eteen, olit saanut etukäteen listan virheistäsi ja aikaa laatia puolustuspuheen. Toivotan onnea.

Håkan B.
Seuraa 
Viestejä26

Vierailija kirjoitti:
Jos osaisin hypnoosia, pistäisin ensin koko kylän nuolemaan takapuoltani, ja sitten koko maailman.

Tuota varten ei kyllä erikseen tarvitsisi matkustaa 1200-luvulle. Varsinkaan professorina. Toki homma voisi käydä nopeammin kun ihmisiä olisi vähemmän mutta toisaalta matkustaminen maailman jokaiseen kolkkaan tai sieltä sinun luoksesi kestäisi paljon kauemman.

Ihanaa!

John Carter
Seuraa 
Viestejä12990

Håkan B. kirjoitti:

Ehkä kannattaisi ottaa aikakoneeseen hypnoosin lisäksi hieman nykyaikaista teknologiaa mukaan, kuten vaikka "kaukana näkemisen" kyky, eli tele visio, niin urakka helpottuisi huomattavasti. Joukkohypnoosi lähes reaaliajassa nopeuttaa huomattavasti maailmanvalloitussuunnitelmia.

" Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys. " Albert Einstein

Håkan B.
Seuraa 
Viestejä26

Mielenkiintoisin aihe tähän asti lukemistani. Vaikka täällä on kyllä tosi paljon kaikkea kiehtovaa. Eniten viehättää ajatus jonka joku jo sanoikin. Lähteä kehittämään Amerikkan tai Australian teknologiaa niin, että eurooppalaisia odottaisi siellä aikanaan selvästi heitä edistyneempi maailma. Käsittääkseni metallien työstäminen höyryveturiksi tai sähkön tuotantoon ja sähkölaitteiksi olisi aika haasteellista mutta kuumailmapallot ja erilaiset liitolaitteet ainakin onnistuisivat. Niitä olisi taivas täynnä laivojen saapuessa.

Eurooppalaisia voisi myös kiusata yleisellä luku- ja kirjoitustaidolla ja ylisiisteillä kaupungeilla puistolleen, upeine rakennuksineen ja viemäriverkostolneen. Sekä tietysti demokratialla, tasa-arvolla ja korkealla elintasolla sekä pohjoismaisella hyvinvointivaltiolla.

Ihan vain että saisin nähdä niiden ilmeet.

Ai niin sitten vielä opettaisin kaikki sanomaan eurooppalaisia mamuiksi .

Melkein kaikki luettelemasi asiat toteutuivat jo Rooman vallan aikaan, ennen kuin valtakunta tuhoutui maahanmuuton takia.

" Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys. " Albert Einstein

Håkan B.
Seuraa 
Viestejä26

John Carter kirjoitti:

Paitsi se että ne ei sanonut niitä mamuiksi vaan germaaneiksi. 😕

Joo, voi olla, vaikka asia onkin aika merkityksetön. Useiden tilastojen mukaan Pohjoismaat kuuluvat maailman vähiten rasistisiin maihin, kuten myös valtaosa Euroopasta. On ikävää, että asia on mennyt yleiseksi loukkaantumiseksi puolin, jos toisinkin, jonka vuoksi takerrutaan joihinkin kielellisiin lillukanvarsiin, kuten esimerkiksi loukkaaviin termeihin, tai vihapuheen kyttäykseen, eikä todelliseen ongelmiin, kuten ihmisoikeusrikkomuksiin, naisten oikeuksiin, epätasa-arvoon, uskonnolliseen sortoon, kunniamurhiin, kunniakidutukseen, terrorismiin, raiskauksiin, ym. Myös se kannattaa muistaa, että vieras on lähes joka puolella maailmaa mamu siirtyessään kotimaastaan johonkin toiseen valtioon.

" Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys. " Albert Einstein

JPI
Seuraa 
Viestejä28507

Minä opettaisin:
Jos Kiinasta tuodaan tai itse keksitte sellaista jauhetta, joka putkeen laitettuna sytytettynä räjähtää ja jota voi käyttää jopa ammusten sinkauttamiseen suurella nopeudella, niin sellaisen käyttäjä saa AINA ennenpitkää ruttopaiseita ja menettää myös poikkeuksetta järkensä ennenkuin kokee tuskallisen kuieman. Ja sama tarttuu kaikkiin muihinkin ihmisiin suurella alueella vaikka eivät itse ruutia käyttäisikään.

3³+4³+5³=6³

S.Kuratov
Seuraa 
Viestejä1302

John Carter kirjoitti:
Håkan B. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos osaisin hypnoosia, pistäisin ensin koko kylän nuolemaan takapuoltani, ja sitten koko maailman.

Tuota varten ei kyllä erikseen tarvitsisi matkustaa 1200-luvulle. Varsinkaan professorina. Toki homma voisi käydä nopeammin kun ihmisiä olisi vähemmän mutta toisaalta matkustaminen maailman jokaiseen kolkkaan tai sieltä sinun luoksesi kestäisi paljon kauemman.

Ehkä kannattaisi ottaa aikakoneeseen hypnoosin lisäksi hieman nykyaikaista teknologiaa mukaan, kuten vaikka "kaukana näkemisen" kyky, eli tele visio, niin urakka helpottuisi huomattavasti. Joukkohypnoosi lähes reaaliajassa nopeuttaa huomattavasti maailmanvalloitussuunnitelmia.

Suattaisi käydä niinnii että joutuisi roviolle poltetuksi noitana jos hirveästi 1200- luvulla vallitsevia valtavirtakäsityksiä menisi kyseenalaistamaan.

molaine kirjoitti:
Mutta tämäkin ketju on mennyt liian hapokkaaksi mestarien käsittelyssä.

Håkan B.
Seuraa 
Viestejä26

Major_Breakthrough kirjoitti:
Rakentaisin liitokoneen.

Sitten vain odottelisit kärsivällisesti 700 vuotta, että keksittäisiin moottorilentokone, joka hinaisi luomuksesi taivaalle. 😎👍

Ihanaa!

Titanic
Seuraa 
Viestejä1654

Itse lähtisin kelaamaan sitä mitä itselleni on opetettu ja muistaisin, että 1200 luvun asukkaat ovat älykkäitä ja henkeviä, jotka tulevat omin avuin toimeen. Jos he saivat renessanssin aikana käsiinsä Arkhimedeen teokset he saattoivat alkaa niiden perusteella piirtämään lentokoneita. He ymmärsivät täysin niiden antiikin filosofien teokset, joita lukivat, mutta mystiikkaa olivat jotkut Albrektus Magnuksen teokset, jotka itse asiassa juuri kertoivat tulevaisuuden oppeja ja asioita kuten alkuaineet ja ajan rakenteen.  Mutta Magnus ei kertonut atomeista ja ajasta suorasanaisesti, vaan juuri mystiikan ja salasanojen, joiden merkityksen vain harvat saatoivat tuntea, avulla?

Eli mitä mulle on opetettu? Alkeismatematiikkaa ja luku nolla. Kaunokirjoitus ja lukutaito. Psykologian kokeiden tekeminen. Kielitiedettä jonkin verran, raamatun aionien rakenteen etc.  Ei näillä peruskoulu ja lukiotason yleissivistyksellä kyllä tuohon aikaan olisi professoriksi päästy, mutta mitään muuta en olisi opettanut......

Kun olen erästä historian teosta selaillut huomasin, että Keskiajalla valittiin sotilaiksi ja virkoihin VAIN KOMEITA JA RUUMIILLISESTI VIKAA VAILLA OLEVIA henkilöitä. Sen sijaan rumat, raihnaiset ja ruumiinvamman omaavat teilattiin armotta. Se merkitsee, että jos saatui olemaa ruma tai raihnainen ei ole mahdollisuuksia. Ja pitää näytellä mahdollisman komeaa ja ruumiillisesti sorjaa.

outo
Seuraa 
Viestejä617

Minä 1200-luvulla professorina opettaisin eurooppalaisille takaisin lukutaidon, joka heiltä vietiin 800 vuotta aikaisemmin ja kääntäisin Raamatun kansankielille, jotta ihmiset vapautuisivat taikauskosta. Mutta jos noin tekisin, viimeisin asia, minkä inkvisiittorien kidutuksen jälkeen toteaisin ennen ennenaikaisen henkiriepuni menettämistä, että olen sidottu pylvääseen ja jalkojeni juurelle on kasattu kansankieliset Raamatut, joita kardinaalit parhaillaan sytyttävät palamaan.

S.Kuratov
Seuraa 
Viestejä1302

Jäänyt Hämeen-Anttilan tai jonkin lukemisen jälkeen semmoiseen käsitykseen että abt. 1200-luvulla islamilaisessa maailmassa oli pipo vähemmän tiukalla kuin kristityssä maailmassa.

Tosin sen jälkeen on tainnut meno muuttua.

molaine kirjoitti:
Mutta tämäkin ketju on mennyt liian hapokkaaksi mestarien käsittelyssä.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat