Pelko

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Toisessa keskustelussa minulle kirjoitettu viesti:

A. Ankka
Koska ketjun aihe on niinkin laaja, kuin ydinvoima/-säteily, niin ajattelin samalla kartoittaa syitä pelkoihisi. Onko sinulla mitään konkreettista pelkojesi tueksi, vai floodaatko täällä ihan vain aikaa tappaaksesi? Tshernobyl oli ja meni, olisi ehkä aika siirtyä jo 2000-luvulle, turvalliseen atomi-aikaan.

http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtop ... 102#249102

Pelko on merkillinen asia. Jotkut jopa pelkäävät kuulla puhuttavan ydinvoimalan reaktorin sydämen sulamisesta, mikä kuulostaakin aika pelottavalta tilanteelta. Tietenkään kukaan ei myönnä, että aiheesta keskustelu pelottaa, vaan aiheesta puhuvan väitetään puhuvan peloistaan tai harjoittavan pelottelutaktiikkaa.

Jopa asiantuntijoiden lausuntojen ja kannanottojen lainaus voi aiheuttaa tuollaisia kummallisia 'en halua kuulla tuota'-pelkoja. Kuinka sellaiset pelkääjät sitten voivat perehtyä asioihin lainkaan?

Kun nyt mietin, mitä minä pelkään, huomaan, että oikein pinnistelemällä löydän täysin turhia, mahdottomia juttuja, kuten esimerkiksi kidutetuksi tulemista. Mutta jos otan tarkasteltavaksi pelon lievemmän asteen, huolen, löydän päällimäisenä huolen ihmislajin säilyvyydestä. Tai oikeastaan sen, että ihmislaji ennen itsetuhoaan tuhoaa luonnon. Toivorikas vaihtoehto on, että ihmislaji kehittää keinon löytää uusi planeetta asuttavaksi ennen kuin nykyinen käy mahdottomaksi elää.

Pelko voi kohdistua pelkääjään itseensä tai johonkin toiseen, jopa koko ihmiskuntaan, miksei eläinlajeihinkin. Tavallisesti muiden puolesta tunnettua pelko ilmaistaan huolestumisena.

Mitä te pelkäätte tai mistä olette eniten huolissanne?

Sivut

Kommentit (39)

Vierailija

Olen pitkään ihmetellyt miksi sinua on pidetty trollina tällä foorumilla. Ydinvoiman vastustaminen tai muut viestisi eivät viittaa häiriökäyttäytymiseen. Kuitenkin ihmetyttää se kuinka jaksat tuoda joka aihealueeseen omia ydinvoimaa vastustavia kannanottojasi, tämä ei lainkaan palvele tarkoitusperiäsi vaan tekee sinusta yhden asian puolesta saarnaavan julistajan joka häiritsee keskustelua. Tälläinen paasaaminen olisi ymmärrettävissä jos asia edes jotenkin liittyisi aiheeseen. Käsittele siis jatkossa ydinvoima-asiat tai henkilökohtaiset kärhämöintisi niille varatuissa ketjuissa. Ystävällisesti: -Echi.

Vierailija
Echi
Olen pitkään ihmetellyt miksi sinua on pidetty trollina tällä foorumilla. Ydinvoiman vastustaminen tai muut viestisi eivät viittaa häiriökäyttäytymiseen.
Kiitos.

Kuitenkin ihmetyttää se kuinka jaksat tuoda joka aihealueeseen omia ydinvoimaa vastustavia kannanottojasi,
Kai sä kuitenkin huomasit viestistäni, kuka on se, joka yrittää keskustella eri aihealueesta?

tämä ei lainkaan palvele tarkoitusperiäsi vaan tekee sinusta yhden asian puolesta saarnaavan julistajan joka häiritsee keskustelua.
Mikähän se minun tarkoitusperä on? Jospa se onkin vain kertoa energiasta, ympäristöstä jne. Voi se olla julistustakin, koska tässäkin tapauksessa vastakeskustelija kieltäytyi keskustelun aiheen mukaisesta keskustelusta (katso linkistä pari viestiä taaksepäin) ja minun näkökulmastani häiritsi keskustelua toistuvalla henkilökohtaista asiaa koskevalla kysymyksellä.

Tälläinen paasaaminen olisi ymmärrettävissä jos asia edes jotenkin liittyisi aiheeseen.
Aivan. Luithan edellisen?

Käsittele siis jatkossa ydinvoima-asiat tai henkilökohtaiset kärhämöintisi niille varatuissa ketjuissa. Ystävällisesti: -Echi.

Näin on tarkoitus. Nyt kerroin henkilökohtaisista peloistani. Pyynnöstä, Palsta lienee oikea.

Vierailija

Vastaaja kirjoitti:

Pelko on merkillinen asia. Jotkut jopa pelkäävät kuulla puhuttavan ydinvoimalan reaktorin sydämen sulamisesta, mikä kuulostaakin aika pelottavalta tilanteelta.

Mitäs pelkäämistä ydinvoimalan reaktorin sydämen sulamisessa on ?
Sehän sulattaa tiensä syvälle maan uumeniin, eikä säteile sieltä enää mihinkään.

Aihealueen pitäisi olla Psykologia, aivot ja aistit. Itselläsi ei näytä muita pelkoja olevankaan, kuin voimakas ydinvoimafobia. Useimpien ihmisten pelkokirjo on huomattavasti laajempi.

Vierailija
Vastaaja_s24fi
Mikähän se minun tarkoitusperä on? Jospa se onkin vain kertoa energiasta, ympäristöstä jne. Voi se olla julistustakin, koska tässäkin tapauksessa vastakeskustelija kieltäytyi keskustelun aiheen mukaisesta keskustelusta (katso linkistä pari viestiä taaksepäin) ja minun näkökulmastani häiritsi keskustelua toistuvalla henkilökohtaista asiaa koskevalla kysymyksellä.



Menet nyt taas metakeskusteluun. En ole perehtynyt keskusteluusi A. Ankan kanssa eikä minua asia varsinaisesti kiinnostakaan. Onko tässä ketjussa tarkoitus keskustella A.ankan ja sinun välisestä dialogista vai pelosta psykologisessa merkityksessä? Voit minun puolestani vastustaa vaikka basilikan kasvatusta, julistamisessa ei ole mitään vikaa jos sitä harrastaa määrätyillä aihealueilla.

Vastaaja_s24fi

Tälläinen paasaaminen olisi ymmärrettävissä jos asia edes jotenkin liittyisi aiheeseen.
Aivan. Luithan edellisen?

Lue sinä myös edellinen viestini.

Vastaaja_s24fi

Nyt kerroin henkilökohtaisista peloistani. Pyynnöstä, Palsta lienee oikea.

Kyllä, mutta ketju on väärä.

Vierailija
Ertsu
Vastaaja kirjoitti:
Pelko on merkillinen asia. Jotkut jopa pelkäävät kuulla puhuttavan ydinvoimalan reaktorin sydämen sulamisesta, mikä kuulostaakin aika pelottavalta tilanteelta.

Mitäs pelkäämistä ydinvoimalan reaktorin sydämen sulamisessa on ?
Kaipa sen tietää ne, jotka sitä kaikin keinoin koettavat estää tapahtumasta. Niin, ja ne jotka pelkää sitä.
Sehän sulattaa tiensä syvälle maan uumeniin, eikä säteile sieltä enää mihinkään.
Aha.

Aihealueen pitäisi olla Psykologia, aivot ja aistit.
katsoin pelon kuuluvan aiheena psykologiaan.

Itselläsi ei näytä muita pelkoja olevankaan, kuin voimakas ydinvoimafobia.
Mielenkiintoinen arvio, etenkin kun vertaa omaani.

Useimpien ihmisten pelkokirjo on huomattavasti laajempi.

Kerrotko omistasi jotain?

Vierailija
Lainaus:
Useimpien ihmisten pelkokirjo on huomattavasti laajempi.



Kerrotko omistasi jotain?

No eipä minulla paljon kummempia ole kuin väkivallan pelko ja piikkikauhu.

Vierailija
Ertsu
Lainaus:
Useimpien ihmisten pelkokirjo on huomattavasti laajempi.



Kerrotko omistasi jotain?

No eipä minulla paljon kummempia ole kuin väkivallan pelko ja piikkikauhu.

piikkikauhulla tarkoitat varmaan sisar hento valkoisen pistosta.

Tuli mieleen, että pitäisköhän kelata pelon eri asteita. Kauhu on varmaan pelkoa (akuutti tilanne?), mutta mun sienikammo ei?

Pelko on myös tarpeellinen tunnetila.

Vierailija

Vastaaja kirjoitti:

piikkikauhulla tarkoitat varmaan sisar hento valkoisen pistosta.

Kyllä näin on. Etenkin verinäytteen otto on niitä kammottavimpia kokemuksia. Kerran olen antanut ottaa verinäytteen kämmenselästä. Toista kertaa ei tule.
Tuli mieleen, että pitäisköhän kelata pelon eri asteita. Kauhu on varmaan pelkoa (akuutti tilanne?), mutta mun sienikammo ei?

En näe kauhulla ja kammolla mitään eroa. Voisitko ystävällisesti valaista ?
Oletko saanut joskus myrkytyksen sienistä ? Sienikammostasi pääset eroon menemällä hyvätasoiseen ravintolaan ja tilaamalla esim. sienikeittoa tai metsästäjän leipää. Voi juku, että ne ovat hyviä.
Mitäs pelkäämistä ydinvoimalan reaktorin sydämen sulamisessa on ?

Kaipa sen tietää ne, jotka sitä kaikin keinoin koettavat estää tapahtumasta. Niin, ja ne jotka pelkää sitä.
[/quote]
No niille piireille, jotka sitä pelkäävät, se on valtava taloudellinen menetys.
Sulanut reaktorisydän on käyttökelvoton.

Vierailija
Vastaaja_s24fi

Mitä te pelkäätte tai mistä olette eniten huolissanne?

Pelkään hieman/vähän kahta eri asiaa.
Yksi niistä voi tapahtua illalla tai yöllä jos on huono tuuri.
Se toinen on pieni pelkoni maani tulevaisuudesta.

Sen enempää en kerro. Sanan "hiljentäminen" tulisi eteeni

Vierailija
Ertsu
En näe kauhulla ja kammolla mitään eroa. Voisitko ystävällisesti valaista ?
Kai niillä joku ero on. Kauhu on jäykistävää (Aylalle terkut), lamaannuttavaa pelkoa, ja kammo haluttomuutta joutua tekemisiin kammon kohteen kanssa. * kotipsyko *

Oletko saanut joskus myrkytyksen sienistä ? Sienikammostasi pääset eroon menemällä hyvätasoiseen ravintolaan ja tilaamalla esim. sienikeittoa tai metsästäjän leipää. Voi juku, että ne ovat hyviä.
En tiedä mistä sienikammoni johtuu. Voin syödä niitä, jos on esimerkiksi paljon kaljaa kyytipojaksi. Mutta mulla on kyllä semmonen sopimus sienien kanssa, että jos ne ei syö minua niin minä en syö niitä.

Vierailija
Ayla
Vastaaja_s24fi

Mitä te pelkäätte tai mistä olette eniten huolissanne?




Pelkään hieman/vähän kahta eri asiaa.
Yksi niistä voi tapahtua illalla tai yöllä jos on huono tuuri.
Se toinen on pieni pelkoni maani tulevaisuudesta.

Sen enempää en kerro. Sanan "hiljentäminen" tulisi eteeni :D :D

minä näen asian niin, että ensimmäinen pelkosi toteutuessaan voisi hyvinkin poistaa toisenkin pelkosi. mutta minä en olekaan sinä.

Vierailija
Vastaaja_s24fi
Kai sä kuitenkin huomasit viestistäni, kuka on se, joka yrittää keskustella eri aihealueesta?

Hah, ellet olisi niin kännissä, olisit huomannut lainanneesi tekstiäni toisesta ketjusta. Eli kuka puhuu ja mistä ja missä? Jos vastaaja vaikka vähän skarppaisit, näitä sun aivopieruja on mahdoton kenenkään tolkuissaan olevan seurata kun lainaat viestejä vääristä ketjuista ja muut joutuvat ihmettelemään juttujasi.

Vierailija

Pelot ovat usein irrationaalisia, ei niitä aina pysty selittämään. Monesti taustalla on myös tapahtumia, jotka ovat aikanaan myötävaikuttaneet pelon syntyyn. Ehkä vastaajan suvussa on joku Tshernobylissä aikanaan työskennellyt.
Edelleen on tosiasia, että ydinvoimaan liittyvät pelot karisevat koulutustason nousun myötä. Eniten pelkäävät ne, joille ydinvoimalat ja luonnontieteet edustavat mustaa aukkoa omissa tiedoissa.

No miten näihin pelkoihin voisi sitten iskeä kiinni? Loviisaan järjestetään ryhmämatkoja, ainakin ydinvoimanuoret näitä vielä muutama kesä sitten järjestivät. Reissuille tyypillistä oli, että vierailun jälkeen moni ydinpelkoinen tai -skeptinen henkilö ns. käänsi kelkkansa todettuaan omakohtaisesti tilanteen: turvallinen, vastuullinen voimalaitos joka ei vastannutkaan aktivistien maalailemia kuvia ruumishuoneesta, jossa verenhimoiset voimalatyöntekijät säilövät pakastettuja lokkeja. Ja näin ihan oikeasti luullaan! Erityisesti vastaaja.

Ydinpelko vastaajan mittakaavassa on myös täysin järjetöntä. Loputtomien floodailujen perusteella hänelle on aivan sama kuinka paljon vankiloissa kidutetaan toisinajattelijoita, kuinka paljon soditaan ja kuka tappaa ketä. Kunhan vain ihmiskunta ei saisi puhdasta ja kustannustehokasta energiaa, koska hän ei asiaan ole viitsinyt edes perehtyä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat