Usan romahdus

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Milloin romahtaa usan talous?
Tässä kauppalehden arvio tilanteesta
Kauppalehti:
Yhdysvaltain talouskasvu pysyy vahvana vuosina 2006 ja 2007. Näin ennustaa paitsi Ben Bernanken luotsaama keskuspankki Fed myös joukko johtavia ekonomisteja.
Kun vuoden ensimmäinen neljännes on takana, on USA:n kasvu yhä teollisuusmaiden huipulla.
Ekonomistien arvostettu järjestö NABE ennustaa, että Yhdysvaltain talous kasvaa tänä vuonna 3,3 prosenttia. Samaan kasvuluokkaan ovat päätyneet myös OECD:n ekonomistit.
- USA:n talous kasvaa nopeasti ensimmäisellä neljänneksellä, sillä viime vuoden lopun häiriöt jäivät jo taakse. Alkuvuoden kasvu on ollut 4-5 prosenttia, arvioi NABE:n puheenjohtaja Stuart Hoffman.
Tänään torstaina ilmestyvät viime vuoden loka-joulukuun lopulliset bkt-luvut. Konsensusennusteen mukaan USA:n kansantuotteen arvioidaan kasvaneen neljännellä neljänneksellä 1,7 prosenttia.
Alustava kasvuarvio oli vain 1,1 prosenttia.
Keskuspankki Fed nosti tiistaina ohjauskoron 4,50 prosentista 4,75 prosenttiin. Lausunnossaan Fed korosti, että kasvun hidastuminen viime vuoden lopulla oli väliaikaista: talous on vauhdittunut tammi-maaliskuussa.
- Keskuspankki nostaa ohjauskoron vielä 5,00 prosenttiin.
- Kun kasvu hieman hidastuu ensi vuonna, voi Fed laskea korkoja, NABE:n Hoffman sanoo.
Morgan Stanleyn ekonomisti Richard Berner uskoo, että öljyn hinta on USA:n talouskasvun suurin uhkatekijä. Myös Fed viittasi korkolausunnossaan energian kohonneisiin hintoihin.
- Tarjonnan niukkuus voi nostaa energian hintaa, ja se taas horjuttaa talouskasvua ja heikentää yritysten voittoja. Kiihtyvä inflaatio pakottaisi Fedin aggressiivisiin koronnostoihin, pelkää Morgan Stanleyn Berner.
NABE:n analyysin mukaan Yhdysvaltain talous on vakaalla pohjalla öljyriskistä huolimatta. Samaa mieltä ovat kanadalaisen BMO Nesbittin ekonomistit: maailman suurin kansantalous päihittää muut teollisuusmaat kasvullaan.
Neljä miljoonaa uutta työpaikkaa
Keskuspankki Fed yritti tiistain lausunnollaan lieventää inflaatiopelkoja, sillä se sanoi vahvan tuottavuuden pitävän palkkapaineet kurissa.
- Tuottavuustrendi näyttää myönteiseltä, vaikka se ei voikaan jatkossa parantua yhtä nopeasti. Palkkojen nousu nopeutuu työvoiman kysynnän kasvaessa, Morgan Stanleyn Berner huomauttaa.
Ekonomistit uskovat, että USA:han syntyy tänä ja ensi vuonna nettona lähes neljä miljoonaa uutta työpaikkaa.
Palkkojen nousu ehkä liian nopeaa
Floridan St. Petersburgista johdettu Raymond James
-pankkiiriliike arvioi palkkojen nousevan jo nyt lähes neljän prosentin vauhtia.
Pankkiiriliike arvelee, että keskuspankki Fedin mielestä se on liikaa.
- Eri puolilta Yhdysvaltoja on saatu raportteja työvoimapulasta. Uuden työvoiman palkkausaikeet ovat yrityksissä hyvin vahvoja, sanoo Raymond Jamesin pääekonomisti Scott Brown.
USA:n työttömyysaste on tällä haavaa vain 4,8 prosenttia ja yksityiset tulot kasvavat 5-6 prosentin tahtia.
Työttömyysaste laskee edelleen, ekonomistit arvioivat.
Näissä oloissa USA:n 10-vuotisen obligaatiokoron nousu jatkuu, ennustaa Kiplinger-tutkimusyhtiö.
Kiplingerin ennusteessa pitkä korko kohoaa nykyiseltä 4,75 prosentin tasolta 5,25 prosenttiin vuoden 2006 lopulla.
- Ilmassa on yhä huolia inflaatiosta ja budjettivajeen kasvusta, kuvailee Kiplingerin ekonomisti Peter Goldstein.

Kommentit (3)

Vierailija

Eihän sitä kannattaisi omia teorioitaan kaikelle kansalle levitellä. Sen kuin sijoitat omaisuutesi USA:n romahtamisen puolesta. Saattaisi arviot muuttua lähemmäksi objektiivista, kun olisi muutakin tekemistä kuin kapitalismin tuhon julistaminen.

Itse tosin arvioisin, että itse romahdat tuolla tavalla ennen USA:ta, Ja mitä siihen sanotte, että USA:ssa talous kasvaa vuosi vuodelta nopeammin kuin Euroopassa? Öljyn hintakin tulee puolittumaan pidemmällä tähtäismellä, vaikka ei se Amerikassa kallista Suomen sosialistien käsitteleemään verratuna ole.

Vierailija
Imagine
Öljyn hintakin tulee puolittumaan pidemmällä tähtäismellä, vaikka ei se Amerikassa kallista Suomen sosialistien käsitteleemään verratuna ole.

Minä taas luulen, että öljyn hinnan kallistumisessa ei olla vielä lähelläkään huippua. Toki öljyn hinta voi väliaikaisesti (jopa pariksi vuodeksi) laskeakin välillä, mutta pääsuunta on eittämättä ylöspäin - ja vahvasti.

Eipä kannata öljylämmitystä asuntoonsa enää hankkia...

Uusimmat

Suosituimmat