Kemin yhteenotto 18.8. 1949

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tuo torstain iltapäivän tapahtuma sattui Kemi-Oyn heinäkuun alusta jatkuneen ja myös muualle Kemin tehtaisiin ja satamaan laajenneen lakon
loppuvaiheessa. Lakko päättyi, kun muutamaa päivää myöhemmin palkanalennukset peruttiin, vaikakaan varsinaista lakon lopettamissopimauta ei taidettu tehdä.

Kaksi lähdettä. Toinen toimittaja Kullervo Kaukonen Helsingistä ottamassa tapahtumista puoleelle kaiken mahdollisen hyödyn. Hän ei suinkaan ollut tuo tosikko tyhmähkö mutta aatteen intioinen kommunisti, vaan älypää, joka ymmärsi, mitä tapahtui, mutta myös valitsi parhaimmat käytettävät
palat. SKPn vuosikirja XI 1955. Helsinki 1955.

Toinen lähde Juhani Salminen, lainoppinut palvellut valtiota, työn riistäjiä ja myös AKAVAA. Hän teki tutkimuksen aineiston perusteella viime vuoskymmenellä, saaden luvan myös Supon ( silloisen Suopon) arkistoihin. Kyllä hänellä tutkijan ote on aineiston käsittelyyn. Todettujen tekojen motiivien tuklkint on toien asuia. Kommunistien ne ilman muuta epäiltävät ja Isänmaa Suomen vastaiset. Oman puolen, myös sosdemien ja poliisin, ilman muuta hyväksyttävät. Kemi 1949, Suomen kohtalonratkaisu. Gummerus 1995.

Kommunistit olivat kärsineet 1948 vaalitappion ja potkauistut ulos hallituksesta. He halusivat revanssia, ja Salminen laveasdtikin on tietävinään, miten. Sosdemit olivat voittaneet ja ainoa hallituspuolue.Kun heillä juuri nyt oli hyvä otet sekä työväestä että koko maassa, oli aika käyttää sitä hyväksi.

Lakon taustana oli sosdemien huomattavakin into palkkojen säännöstelyyn, ja jopa liikaa nousseiden palkkojen alentaminen. Tätä
sopi soveltaa kommunistien hallitsemille aloille ja heidän alueelleen
pohjoiseen. Sosiaaliministeriö kirjelmöi jo ihan vuoden 1949 alussa
Kemi-Oyhyn paperi- ja massaväen palkoista. Kesäkuussa Kemi Oy astui ruotuun mukaan, ja heti pian oli lakko. Kanta siihen kärjisti työväen suuntien suhteita Etelä-Suomessa saakka. Tapahtumamme sattuessa oli edessä kommunistien lakkoliikeyritys.

Epäilemättä piili, jos kaikki Kemissä sekä Suomessa onnistuisi, mahdollisuus jopa kumoukselliseen tilanteeseen. Jookaine lakkokin voio olla kumouksen alku, teoretisoivat jotkut vielä 1970 tienoilla. Salminenkin kertoo, Kemissä käyneen kumoustaistelun asiantuntijoita. Ja ainakin vaalikannatusta noin voisi nostaa. Sitä varten Kullero Kaukonenkin oli
Kemissä.

Tilannetta kärjisti erottelun aloittaminen rikkurivoimin. Lakkolaisten keskuudessa syntyi ajatus rikkurien häätämisestä erottelulta. Tämä pääseikkana kokoontui Karihaarassa tuona torstainen kello 14 kokous, jossa saattoi olla läsnä jopa 3 000 henkeä. Tehtiin päätös marssia
Lautiosaareen katsomaan rikkureita. Miten kutkin sitä tulkitsivat, oli toinen asia. Joka tapauksessa suurin osa kulkuetta asteli vakaasti jo etukäteen valmistettuja kylttejä kantaen. Sen verran kysessä oli ihan
rauhanonmainen tavallinen mielenosoitus. Vaan mitä väkeä ehkä 200 henkeä sen edessä?

Poliisin tehtävä puolestaan oli turvata rikkurien työrauha. Oli puhelinyhteys
läänin poliistarkastajalta itselleen sisäministeriille ja ylipoliisipäällikölle.
Silläkin puolella huipulla odotetttiin innoissaan suurta tapahtumaa.
Jonka piti hoiitaa se paikalla, oli Keminmaan nimismies Huhtala. Salmisen mukaan hänellä oli 60 poliisia käytössään, ja muutamia siviilivaatteissa päälle. Sotilaspiiri ja Oulun varuskunta oli kyllä luvannut apua, ja sitä saapuikin sitten seuraavina päivinä 600 - 700 miestä, raskaimopina aseinana jopa kranaatinheittimiä.

Erottelulle pääsi edellisenä vuonna valmistuneen Isohaaran voimalan patosillalta. Sitä tukittiin tilaten veturi. Torjuntasuunnitelmassa ketju piti asettaa tienhaaraan tieviittakumpareen ja parakin suuntaan siten, että
sillale ei pääsisi mutta sen sijan Tervolan tie itäpuolta jäisi vapaaksi.
Jotenkin voimansosoituksen johti näyttäisi tienneen siitä. Ilmeisesti lähetteinä toimivat kymmenkunta keskenkasvuista sijoitettiin suojan puolelle oikealle. Vaaratilanteessa he voisivat poistua Tervolan suuntaan.

Etukärki, siinä oli ensin kolme kärkimiestä, valmiit myös hoitmaan neuvotteluja ja sitten neljä rinnkakkin noin 50 henkeä, enimmäkseen isoja vahvoja miehiä. Naisiakin silti varmaan kymmenkunta. Siis varsinainen jämerä valtuuskunta.Lähetit hoitaisivat viestit kärjestä kulkueelle. Tällä osalla ei suinkaan ollut tarkoitus mellakoida, vaan sopivasti hoidella kesäistä kuin teatteriesitystä. Olla mukana siinä
tavanomaisissa pyhävaateissa.

Seuraavaksi tuli suunnilleen yhtä suuri joukko, joka ansaitsi myös
Salmisen antaman " rautakaartin" nimityksen. Tässäkin vahvoja miehiä, mutta laitapuolen kulkijoita monet, ei juurikaan järjestökermaa.
Mukana myös tulevat kaksi kuolonuhria. Tässä joukossa melko tosisaan aiottiin heittää rikkurit veteen, ja tapella poliisinkin kanssa. Oli sopiva työasu, oli varattu kiviä. Niin, silloin kuten myöhemminkin kommunistien kerrotiin katutaisteluissa heittävään keräämiään kiviä. Vaan tässä joukossa oli miehiä, jokta tiesivät, että on jopa tapapavaa, kuin iso vahva mies lyö kivi tai vielä raskaampi metallimötikkä kädessään. Tämän joukon takana sitten lie ollu Salmisen mainitsemia naisia ja muita
ei liian rohkeita uteliaita. Ja takana vielä kylttejä kantava vakaa massa, ehkä 2000 henkeä.

Joukon kärki saapui parakin nurkalle. Poliiseja siinä vaiheessa oli kymmenkunta, joten mitään rintamaa ei ollut. Kärjen kanssa muodostui neuvottelusuhde, kuten Salmisen kirjan eräästä kuvastakin ilmenee.

Poliisien päämiehellä Huhtalalla oli kuitenkin hyvin painokkaita taustatietoja, juuri tuon kärjen toisen portaan aikeista. Ja myös Helsingissä saakka odotettiin kunnon toimintaa. Kuljetettiin paikalle
koko reservi 50 miestä, viime vaiheessa juosten. Ja itse päällikkö
lain nimessä komensi kolme kertaa hajaantumaan. Ja kun häntä toiselta puolen oli tönitty, hajottamistoimi. Vastapuolelta puolestaan "rautakaartimme", myös nähden poliisien saapumisen, tunki eteenpäin. Lähetit ja jokunen vanhempikin mies työnnettiin enemmän oikealle jolloin kärki ja lähetit myös eristettiin toisistaan. Täten kärki ei voinut enää johtaa joukkojaan

Kommentit (11)

Vierailija

Tapahtumasta levitettiin Suomeen myös kuuluksi tullut valokuva. Siitä myös haettiin toista uhria Felix Pietilää. Sen piti olla maahan lyyhistyvä mies, tai baskeripäinen mies. Tapahtuma kuitenkin kuvan vasemmassa laidassa sattuu tienviittakumpareen vieressä Tervolan tien suunnalla. Täällä yhteenoton ei pitänyt suunnitelmankaan mukaan olla. Kuvan varjot näyttävät olevan pitemmältä iltapäivältä kuin kuvan oikeassa laidassa. Siinä ei näy noita keskenkasvuisia lähettejä, vaan joukko aikuisia näyttää poseeraavan kameralle. Kuvan oikealla, siis aidolla, puolen puolestaan poliisien mielenkiinto näyttää kohdistuneen muualle. Kärki oli jo paennut parakin seinustaa myöten taakse, paitsi jokunen yrittänyt eteen ja joutunut seinustalle kiinni. Kärjen jo hajoittaneet poliisit näyttävät ottavan rauhallisesti, tehtävän piti olla jo suoritettu. Mutta toiset jo näkevät jotakin vakavaa olevan tekeillä taaempana eli keskempänä, ja myös päällikkö näyttää antavan sinne menosta komentoja.

Mutta tuo valokuva, sen vasen puoli olikin myöhemmin tehtyä lavastusta. Asianajaja Risto Hölttä saattoi olla riittävän tyhmä ollakseen ymmärtämättä. Baskeripäinen mies oli ammuttu selkään, niin asiaa ajettiin, ja poliisikin läheltä yritettiin nimetä. Salminen puolestaan löytää uhriksi lyyhistyvän miehen. Kullervo Kaukonen kumminkin hyvin luultavasti ymmärsi. Niinpä tuossa 1955 SKPn vuosikirjassa vasen puoli on jätetty pois.

Pois oli jättänyt myös melkoisen merkityksen saaneen maitoauton. Se yritti toiselta puolen lähteä matkoihinsa eteen tunkevan "rautakaartimme" takaa. Sitä toisaalta jotkut koettivat käyttää murtoon auton sivulla rynnäten. Auton täytyi pysähtyä, kun myös vasen ikkuna kai lyötiin sisään, ja omistajakuljettaja vaihtoi hetkeksi itsensä vasemmalle. Poliisin tehdessä vastahyökkäyksen jotkut ilmeisesti menivät auton toiselle puolen edestä. Joitakuita saattoi mennä auton alta. Vanhahko Anni Kontikangas kuitenkin jäi alimmaiseksi, eikä ennättänyt pois. Kuvan hetkellä kuitenkaan ei vielä kuolonvammoja ollut aiheutettu. Takana kuitenkin uteliaat ja kai kulkuekin oli ottanut jalat alleen. Vain "rautakaartimme" oli jäljellä.

Kullervo Kaukosen kuva nimenomaan. Siellä näkyy ison miehen käsi ylhäällä jokin möykky kädessä, ja kohta se löisi. Lainaamme lavastuskuvaa, ehkä oli lyönyt jo yhden, ja poliisi hyvin väistäessään pudonnut kuitenkin kontalleen. Hyvin luultavasti uuteen iskuun aikova oli seonnut, saanut varsinaisen kohtauksen. Ja sinne kohdistui jo parinkymmen poliisin milenkiinto ja huoli, ja päälikkö näyttää antavan komentoja kaikillekin liikeneville. Vakavaa oli tekeillä, tätä ei ollut suunniteltu, ei edes Helsgissä ministeri eikä " rautakaartissakaan".

Jollakulla joukossa oli hurjistuneen takana pistooli, ja sillä hän ampui
selkään. Kuin valonleimahduksena syntynyt perustelu poliisin hengen pelastaminen, ihan siitä riippumattakin, että oltiin vastapuolilla. Tapahtui sekunnin kuluessa aidon kuvaosion ottamisen jälkeen. Kuolema seurasi muutamassa sekunnissa. Kohta myös auton kuski asettui taas paikalleen ja yritti liikkeelle. Alla ruhjoutunut Kontiokangas kuoli parin vuorokauden kuluttua sairaalassa.

Kulkue hajosi, joskin ryhmien vastarintaa esiintyi iltaan saakka.
Saapui siis myös sotaväkeä, ja suoritettiin pidätyksiä. Näin oltiin valmiit viimeiseen vaiheeseen suureen oikeudenkäyntiin.

Oli puolueelle ja koko maankin yhteiskuntarauhalle parempi poliisin teloittama sankarivainaja, ja toinen sanottu kuolleen poliisin pamputukseen, kuin että kuritushuoneessa suuri roisto poliisimurhasta, ja pääsisi koskaan vapaaksi vain armahduksella. Toisaalta, epäilyksen johtaminen poliisiin suojasi hätävarjelun tekijää enemmiltä kyselyiltä, ja olihan hän luultavasti pelastanut poliisin hengen. Jotkut vieressä olivat nähneet ampujan, mutta eivät pettäneet kaveria. Myös järjestökermalla varmaan oli otaksumat asiasta, mutta ei heistäkään ollu viisasta ruveta penkomaan. Myös puolue tiesi Kaukosen kertomana. Kumous epäilemättä oli mennyt alkuunsa taas myttyyn, mutta vaalikannatusta koetettiin saada. Vaan niinpä myös sosdemit.

Oikeus mätki syytetyille, myös Kaukoselle vankilatuomioita. Kemissä tapahtumat sekä nostivat kommunistien kannatusta että toisaalta laskivat
taistelu- eli tappeluintoa, jota kermalla ei oikeastaan ollut ollutkaan, joskin urheilua harrrastettiin, painia ja nyrkkeilyäkin. SKP-SKDLn vaalimenestys oli 1951 melko hyvä pohjoisessa, sen sijaan ei etelässä erityisempi. Ainoa poikkeus tuli 1958. Silloin sosdemeilla oli kahtiajako, mm. tarinan sisäministeristämme Simosesta tullut oppostion, sitten TPSLn, johtohahmo. Lopulta SKDL-SKP sai jälleen 50 edustajapaikkaa.

Että noin paljon voi saada irti muutamasta vanhasta melko suttuisesta valokuvasta, jos on oikea mies niitä katsomaan. Ikävää, että minulla ei ole välineistöö eikä taitoakaan välittää niitä lukijoille.

Vierailija

Salmisen mukaan Suopolla oli tiedottajia kommunisteissa, jopa
hyvin korkealla tasolla Kemin eli Lapin piirijärjestössä. Yllätys minulle siltä kannalta ja muutenkin, että saatu tieto oli varsin vajaata ja epätäsmällistä.
Tapahtumien yhteydessä nimenomaan etupään kerman virallinen kärki ja laitapuolen väen kärki oli sotkettu toisiinsa. Virallisen etupään osalta
saatu tieto oli suoranaista panettelua. Se halusi vain harjoittaa teatteria.
Sitäpaitsi sieltä nähtävästi oli keskusteluyhteys Kemin kaupungin julkiseen poliisiin. Ja tästä seurasi, että Kemin oma poliisipäällikkö ei ollut sopiva henkilö väkivaltaiseen hajottamistehtävään. Mahdollisesti Suopo
liioitteli tiedottajansa asemaa, tämä ei ollu ihan hyvin perillä asioista.
Tahi myös korkeat henkilöt sisäministeriä myöten halusivat juuri tiettyjä
asioita hankittuun tietoan. Suojelupoliisihan oli perustettu vasta hiljattain, sillä ja myöskään sisänministerillä ei ollut kokemusta, sen sijaan kova
innostus saada jotakin aikaan.

Joka tapauksessa kärjen teatteriporukka ajettiin helposti pakosalle. Siihen saakka operaatio onnistui.

Sen sijaan oli paha virhe aliarvioida muodostunut laitapuolen oma joukko.
Tässä oli mukana myös virallisen kerman halveksuntaa, nuo alhaison miehet, niiden ei pitänyt olla mitään. Ne olivatkin melko tosissaan. Teatteriporukan pötkiessä pakoon he ryntäsivät eteenpäin. Tappelua käytiin Pietilän ampumiseen saakka. Vasta se ynnä ainakin 20 poliisin ryntääminen takaa pakotti alhaison joukon vetäytymään. Oikeastaan jonkun sekoaminen oli otettu tuossakin joukossa huomioon. Pistoolin omistaja sattui olemaan lähelläkin sitä, joka hulluksi tullut oli. Eikä aseen haltijalla juuri silloin ollut paljon vaihtoehtoja. Joku kohta kuolisi. Ja poliisin murhaa ei saanut tapahtua, vaika poliiseja vastaan muuten tapeltiin.

Kemin osalta voidaan yhteenotto käsittää työtapaturmaksi. Sen ystäviä vasemmalla kohdeltiin kaltoin ja alhaison iskujoukon esiintyminen ynnä kaksi ruumistakin johtivat melkoiseen sekasotkuun suunnitelman toteutuksessa. Poliisi hyökkäyksellään oli aiheuttanut taaemman kärkijoukon ryntäämisen tappeluun, eikä voida todistaa, että tätä olisi tapahtunut ilman poliisin rynnäkköä ynnä myös ilmaan ammuttuja laukauksia pistooleista ja sarjoja konepistooleista. Pysyäkseen edelleenkin piirissä lujasti vallassa ja välit alhaisoon jkotenkin kunnossa
viralliset joutuivat tekemään poliisista syntipukkia, ja poliisi ja syyttäjät puolestaan veivät heidät tuomiolle oikeuteen. Kemissä ynnä myös Lapin ja Oulunkin läänissä seurauksena oli SKP-SKDLn kannatuksen ja aseman vahvistuminen. Kemin ja monien kuntien hallinnoissa saatiin viralliset hyvät asemat. Eduskunnassa vaikutus oli vähäistä, lisäpaikoista huolimatta. Ei myöskään osattu eduskuntatyötä, eikä puolue. Seuraukset nähtiin sittemmin suuren muuttona Ruotsiin 1950-lvuun lopulta lähtien.

On ajateltava myös koko Suomea eikä vain pohjoista. SKPn linja, joka oli sekä kumouksen että ihan poroporvarisen demokraattisen vaalikannatuksen ajamista, ei saavuttanut poliittista menestystä.
SKP eristettiin poliittisest vallasta lähinä palkankorotuksista jatkuvasti ja synkästi jankuttavaksi oppositiopuolueeksi. Tässä suhteessa ei tilannetta muuttanut vuoeden 1958 suurehko vaalivoittokaan. Se oli saatu mm. puolueohjelmalla, joka voi luvata Suomen oloissa edelleenkin vain eristystä, ei edistystä. Tilannehan avautui sitten SKPllekin Paasion ja Koviston kaudella, vaan se avautuikin sosdemien ansiosta, ynnä Kekkosen, koska tämä nyt hyväksyi nämä valtapuolueeksi. Tähän mennessä SKP oli kuitenkin haljennut kahtiajakoon, ja myöhemmin, toki paljonkin myöhemmin, seurasi Suomenkin kommunismin täydellinen romahdus.

Voi sanoa niinkin, että, huolimatta pohjoisista takaiskuista, Kemin operaatio sitenkin oli valtakunnallisesti aika onnistunut. Valtakunnallisesti sekä valtiovallan käytttäjät että taaempana itse suurporvaristo löivät kommunismin hyökkäyksen, saivat ajettua sen omalla rajatulle oppositioreviirilleen eli -pilttuuseensa.

Oikeudessa tuomituille järjesti 1950 pressanvaalien jälkeen valtaan tullut Kekkosen ensimmäinen hallitus armahduksen. Näin hoidettiin asian julkinen puoli jonkinlaiseen järjestyksen. Siltäkin kannalta, kun kunnissa SKDL-SKP oli otettava hallintokumppaneiksi. Sittemmin useista tuli erittäin hyviäkin kumppaneita.

Toisaalta myös maalaisliittolaisten napamiesten sieluja itse Kekkosta myöten oli järisyttänyt Kmein järistys. He varmaan näkivät siitä öisin pahioja unia pitkän aikaa. Jos siis todella olisi seurannut kommunistinen kumousyritys. Ja tämä onkin tärkeä kohta ajateltaessa 1957 toteutettua sopimusta ( sosdemi Fagerholmin hallitus ja Kekkonen) työvoiman vapaasta liikkuvuudesta Pohjoismaissa. Liika ja pelottavakin väki oli työnnettävä Ruotsiin. Ja sitä meni, virta kasvoi, ja mukaan liittyi jo kannaltaan kepulaistakin köyhää maalaisväestöä. Mutta tästä oli seuraava myös kuntien ja niiden verotulojen kuihtuminen. Vain yhteistyössä pohjoisen vahvan kommunismin kanssa kepukin olisi voinut säilyä tosi vahvana. Tuota voisi sanoa marxilaiseksi dialektiikaksikin.

Vierailija

Myös poliisilla saattoi olla etukäteistieto joukkoon kuuluvasta tietyissä ongelmatilanteissaan raivotautisesta. Ja näin poliisijohto pelasi peliä yhden alaisensa hengellä. Se kuitenkin erehtyi luullessaan, että hulluuskohtauksen saanutta ei ammuttaisi.

Tai esittikö Pietiläkin teatteria, mutta niin etevästi, että näyteltyä ei voinut erottaa todesta. Olisiko hän sittenkään tappanut?

Vierailija

Sosdemien johtaja Karl August Fagerholm vuoden 1949 hallituksen pääministeri, siviiliammatiltaan alkujaan parturi. Hän usein esitti vasemmistolaista ilmettä, oli oppositiossakin Tanneria vastaan sodan päätyttyä ja uudelleen puolueen jakaantuessa 1956 yleislakosta lähtien.
Kun toiminnasta, teoista, oli kyse, hän oli oikeistolaiseen nopeampikin kuin Tanner, joka usein jahkaili eikä toiminut. Kuten oli tehnyt jo 1917 - 1918. Fagerholm itse katkaisi neuvotteut 1948 kolmen suuren hallituksesta, ja muodosti sitten sosdemien hallituksen. Hänellä kokeneella ketulla varmaan oli suurin vastuu vuoden 1949 Kemin tapahtumista, kokematon Simonen toimi hänen alaisenaan ministerinä.

Tapahtumien eräs tärkeä tarkoitus ylhäällä, Paasikiveäkin myöten, oli luoda tilanne, jossa SKPlla ei olisi enää mitään asiaa hallitukseen. Ja tältä osin kyllä onnistuttiin ihan täydellisesti.

SKPn selitys puolestaan tapahtumista, mm. että poliisi oli surmannut Pietilän, ei varmaan herättänyt luottamusta. Tälläkin, ja muilla toimilla, SKPkin puolestaan eristi itsensä pois osallistumisesta hallitukseen.
Ja vuonna 1957 tätä kaikkea täydensi puolueen ohjelma, jota vielä koristi etupuolella lausunto eli johdanto.

Sanon nyt tietäväni, O.V. Kuusistakinkin paremmin, mikä olisi pitänyt
oll SKPn ohjelma viimeistään tuolloin laadittaessa 1957. Teoreettisesti.
Mutta olisiko sellainen ohjelma sittenkään ollut reaalinen? Vaikkakin Suomi noudatti rauhansopimusta, ja oli vielä yya-sopimus, teoissa ja rakenteeltaan silloinen Suomen valta oli paljossa yhä sotaa edeltänytttä ja sodan aikaista valtaa, ja myös asenteiltaan. Oli tilanne, jossa SKP ei voinut edes osallistua hallitukseen demokraattista tietä, puhumattakaan
aiotuista eli uskon mukaisista sosialistisista muutoksista.

Suurporvariston oman miehen Paasikiven tilalle oli tullut huomattavasti heikommin valtaa omaava maalaisliiton Kekkonen. Tuolloin 1957 oli erittäin vakavana mahdollsuutena olemassa Suomen ja Neuvostoliiton uuden yhteenoton vaara. Tiedetään myös Suopossa ja poliisissa ollun niin pitkällä, että sodan uhkan tapauksessa pidätettävien lista oli laadittu.
Tilanne jossakin määrin laukesi Miettusen hallituksen tultua Fagerholmin yöpakkashallituksen tilalle. Toinen laukaiseva tekijä oli Honka-liiton kaatuminen yya-konsultaatioiden noottiin ja Novosibirskin neuvotteluihin 1961. Tämän jälkeen sosdemeissa lopultakin pantiin Väinö Tanner syrjään, ja otettiin suunta kohti Paasion ja Koiviston aikaa. Samalla SKPkin tuli hallituskelpoiseksi. Mutta tässä vaiheessa se tulikin merkitsemään SKPn jo pitkään piilleen kahtiajaon muuttumista avoimeksi ja julkiseksi, ynnä tietä lopulta sen perinpohjaiseen romahdukseen Arvo Aallon johtamana, ja Sinisalonkin.

Mutta palaamme vuoden 1956 yleislakkoa seuranneisiin vuosiin. Mikäli
yhteenottoto Suomen ja Neuvostoliitonm välillä olisi tapahtunut, ja
sen tulos silloin olisi ollut varsin varma, SKPlle olisi langennut rooli
Suomessa virallista valtaa käyttävänä puolueena. Sitä tarkoitti myös
vuoden 1957 ohjelma, jonka isä oli O.V. Kuusinen Moskovassa, ja hänen työkalujaan täällä mm. Armas Äikiä, Tuure Lehen, Antti Hyvönen ja Eino Nevalainen, kaikki Neuvostoliiton kansalaisia.

Vierailija

Kerrataanpas tätäkin aihetta.

Kyseessä siis oli varsinaisesti taloudellinen lakko, aiheuttajana kylläkin
sosdemhallituksen kehoituksesta toteutetut karanneiden palkkojen alentamiset, kohdistettuina työväen toiseen suuntaan. Lakko laajeni käsittämään koko Keminkin. Silti se perusluonteeltaan pysyi taloudellisena. Oikeastaan itse yhteenottokin olisi käynyt vain hiukan väkivaltaisesta lakkotapahtumasta.

Silti joillakin SKPssa oli suuria odotuksia. Onnistuneesta yhteenotosta voisi seurata vallankumouksen alku, niinkuin melko anarkistiseen teoriaan joillakin kuului. Myös sosdemeilla oli suuria kuvansa kirkastamisen odotuksia. He seurasivat ministeri Simosta myöten tarkkaan tapahtumia.

Siis suuri kulkue perässä ja neuvottelevain ja ja tapppelijain pienet osastot kärjessä. Tappelijain oli määrä puuttuaa asioihin, jos neuvottelua seuraisi riita. Ja niinhän seurasikin, ja myös tappelu.

Poliisin tiedot väitetystä tiedottajasta huolimatta olivat melko epämääräiset. Nimenomaan tuosta tappelijain joukosta. Ilmeisesti osa oli tullut muualta Kemiin. Yhteenotton jälkeenkään ei tiedety juuri enempää.
Pidätysten ja oikeuteen asettain eräs tarkoitus lie ollut kiristää tietoja.
Sen verran noila silloisilla oli selkärankaa, että eivät ruvenneet "laulamaan". Yhteenoton toimijoista vastapuolella ei tiedetä nykyäänkään.

Esitetyn kuvan osa oli lavastettu myöhemmin. Siltä osin se ei voinut todistaa yhtään mitään. Sen sijaan aidossa osiossa näkyi käsi ylhäällä
murikan kädessään omaava mies, erittäin varmasti Felix Pietilä.
SKPssa Kaukosen kautta tiedettiin, miten kuvan laita oli. Siellä tiedettiin, että varsin varmasti FP surmattiin alle joutuneen poliisin hengen pelastamiseksi. Silti huudettiin julkisesti hänen kuolleen poliisien surmaamana. - Toisaalta tuosta syystä poliisi ei ihan innokkaasti tainnut
kysellä yhteenoton todellisia päätekijöitä.

Jo ennen FPn tapausta ottelun ratkaisi pääjoukon lähteminen pakoon.
Ja yleensäkään Kemissä ei olut tuolloin eikä myöhemminkään valmiita kumoukseen. Ajateltiin vain, että saataisin töitä ja palkkoja, ja kaveritkin saisivat. Ja kun palkanalennukset peruttiin, liike asettui rauhaansa ihan luonnonvoimaisesti. He halusivat vain tehdä töitä ja saada palkkansa yhtiöissään. Ne olivat suurimmalle osalle lähes rakkaita leivän isiä. Millä sitä elettäisiin, jos ei niitä olisi?

Julkinen sekä oma että porvarien kuva Punaisesta Kemistä olikin pääasiassa satua. Se oli hyvin pikku- ja poroporvarinenkin Kemi.
Ja niinpä, kun 1966 SKPssa alkoivat suuret virallisetkin muutokset, Kemi olikin "revarien" ihan linnakkeita. Sieltä tuli pääsihteeriksi SKPlle Arvo Aalto, joka sitten puheenjohtajana onnistui ajamaan puolueensa konkurssiin. - Josta siis ostettiin ääveille nimi ja merkki.- Mutta pääasiahan olikin, että monelta valiotyöläiseltä juuri tuona aikana
lähti köyhyys.

Iskulauseenne KÖYHYYS POIS VAIKKA MENKÖÖN HENKI. Ja romahtihan kommunismi laajalti muuaallakin maailmassa.

Vierailija
Gwaïraîs
Nippelitietona mainittakoon että Felix Pietilä on etäistä sukua allekirjoittaneelle.

Kuinka etäistä.

Vierailija
siksi on
Gwaïraîs
Nippelitietona mainittakoon että Felix Pietilä on etäistä sukua allekirjoittaneelle.



Kuinka etäistä.

Ei niin etäistä että ei olisi sukua. Isäni isän veli taisi olla. Pitäisi tarkistaa sukukirjoista jossain välissä.

Vierailija

Joo, minullakin oli isäni isän isä, josta vanhempani eivät ruvenneet kertomaan. Minä olen arvellut, että hän pisti miehen kuoliaaksi joskus 1880 tienoilla siihen tapaan kuin Pentinkulmaeepoksessa kerrotaan tapahtuneen. Istui pitkän aikaa Kakolassa.

Jos veljet olivat suunnilleen samanikäisiä, veljenpoika olisi suunnilleen ikäiseni. Kuten Felix Pietilän tytär. Käyttäjätiedoissa olet oppilas, ja ilmoitat, harvinaista täällä, nimesi sähköpostiosoitteessa. Jos olet aito, täytyy väliin lisätä vielä yksi isä. Ammuttu oli siis isänisäsi isän veli?

Oli miten oli, minä pysyn kuvatulkinnassani. Ja muussakin tulkinnassa.

Leskelle asianajaja Risto Hölttä näytti sitä kaksoiskuvaa, ja sai valtuuden syytellä. Ei mennyt läpi. Hyvin monet tiesivät, että kuva sellaisena ei ollut aito, nimenomaan Höltän tarraama kohta oli lavastusta.

Uusimmat

Suosituimmat