Luvattuun maahan...

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Helsingin pinta-alaa on kasvatettu koko sen historian ajan

Helsinki on iskenyt kyntensä Lounais-Sipooseen, ja Sipoo pyristelee vastaan parhaansa mukaan. Historian valossa Helsingin laajentumisessa ei ole mitään uutta.

Kun Helsinki perustettiin 1550, ei tiedetty vielä mitään sisäministeriön puolueettomista selvitysmiehistä tai asukkaiden kuulemiseksi järjestetyistä tupailloista. Riitti, että kuningas käskee.

Kustaa Vaasa halusi uuden kaupungin Vantaanjoen suulle vastapainoksi Tallinnalle Suomenlahden kaupan keskuksena. Kaupungille pakkolunastettiin laidunmaiksi Helsingin pitäjään kuuluneet Kumpulan ja Koskelan kylät sekä kalastukseen Töölön kylään kuuluneet saaret Mustikkamaa, Sompasaari ja Korkeasaari.

Kauppiaat saatiin Raumalta, Ulvilasta, Tammisaaresta ja Porvoosta, joiden porvarit yksinkertaisesti pakotettiin muuttamaan Helsinkiin.

Nykyinen kantakaupungin alue eli silloinen Töölön kylä liitettiin Helsinkiin vasta vuonna 1643.

Helsingin alku oli ollut kituliaista, ja kaupunki päätettiin siirtää Vironniemelle nykyisten Kruununhaan ja Senaatintorin tienoille, koska sieltä oli parempi pääsy merelle.

Nälän, ruton ja sotien jäytämä Helsinki kitui eteenpäin koko Ruotsin vallan ajan.

Uudet alueliitokset tulivat ajankohtaiseksi vasta 1890-luvun lopulla, kun kaupungin rajojen ulkopuolelle alkoi muodostua esikaupunkeja, joissa työväestö eleli hökkeleissään.

Senaatin päätöksellä Gumtähden kiilaan syntyneet Hermannin ja Toukolan esikaupungit sekä Meilahti liitettiin Helsinkiin 1906. Seuraavina vuosikymmeninä kaupunkia täydennettiin muun muassa Pasilalla (1912), Ruskeasuon esikaupungilla (1926) ja Merholmenin länsiosalla (1927).

Kunnolla rysähti vuonna 1946, kun valtioneuvoston päätöksellä kaupungin pinta-ala viisinkertaistui kerralla. Silloin Helsinkiin liitettiin kaupungin rajojen ulkopuolelle 1900-luvun alussa syntyneet esikaupungit, joista osa ehti olla hetken aikaa itsenäisiä kuntia.

Helsingin maalaiskunnasta eli nykyisestä Vantaasta otettiin suurimmat asutuskeskittymät, kuten Malmi, Pitäjänmäki, Pukinmäki, Mellunkylä, Viikki ja Herttoniemi. Tämän lisäksi Helsinkiin liitettiin Haagan kauppala sekä Oulunkylän, Kulosaaren ja Huopalahden maalaiskunnat. Huopalahteen kuuluivat muun muassa Munkkiniemi ja Lauttasaari.

Viimeisin suuri alueliitos oli Vuosaaren liittäminen Helsinkiin Helsingin maalaiskunnasta eli nykyisestä Vantaasta. Helsinki halusi alueen itselleen, koska uuden asuinalueen ihmisten arveltiin käyvän töissä lähinnä Helsingissä.

Valtioneuvostolla ei ollut tälläkään kertaa asiaan mitään huomauttamista, joten Vuosaari liitettiin Helsinkiin 1966.

Kommentit (2)

Uusimmat

Suosituimmat